Millaista on bloggaajan elämä?

Olin keskiviikkona Yle Puheella juttelemassa bloggaamisen tulevaisuudesta. Mukana paneelissa olivat myös Pupulandian Jenni ja Kolmistaan-blogin Karoliina. Ajattelin avata täälläkin muutamia usein kysyttyjä kysymyksiä.

Voiko bloggaamisella elää?

Tätä kysellään ehdottomasti eniten. Vastaus on että voi, mutta aika harvalla blogin mainostulot riittävät kattamaan koko kuukausilaskutuksen. Moni päätoiminen bloggaaja tekeekin myös muita kirjoitusduuneja (freetoimittajana, kolumnistina, kirjailijana) yrityksensä nimissä.

Ehdin itsekin miettiä bloggaajan uraa, koska olin muutaman vuoden ajan määräaikaisissa työsuhteissa, joiden jatkumisesta ei voinut olla ollenkaan varma.

Kynnys siirtyä päätoimiseksi kirjoitustyöläiseksi oli korkealla. Yksinyrittäjän toimenkuva on ihanan vapaa, mutta minulle sopii paremmin tiukemmat raamit.

Olin helpottunut kun työsuhteeni vakinaistettiin, sillä olen maailman surkein yrittäjä. Suunnitelma B on toki edelleen hyvä olla olemassa, mutta tämä nykyinen 80/20 jako toimii ihan kivasti, koska tykkään myös päätyöstäni.

Saako bloggaaja koko ajan ilmaista kamaa?

Hih. Näin keski-ikäisen semisuositun perhebloggaajan näkökulmasta tämä on suuresti liioiteltua, mutta Jenni myönsi kyllä saavansa lähetyksiä säännöllisesti. Aina silloin tällöin joku toki muistaa. Syksyllä sain pyytämättä ja yllätyksenä ilmoituksen postipaketista. Kun viimein ehdin postiin, huomasin, että paketissa oli leipää. Homeessa.

Ketkä blogiani lukevat?

Tutkimusten mukaan blogin pitäjä edustaa itse keskiarvoista lukijaa. Minun tapauksessani siis nelikymppinen kaupunkilaismutsi on hyvin todennäköinen kävijä. (Ja jostain syystä statistiikassa näkyy merkittävä määrä tamperelaisia - enkä yhtään tiedä miksi!). Olen kyllä erittäin iloinen siitä, että täällä kommentoivat myös muunkinlaisessa elämäntilanteesta elävät ihmiset, koska se nähdäkseni parantaa keskustelun tasoa.

Voiko blogin mainoksiin vaikuttaa?

Voi ja ei voi. Blogeissa on yleensä sekä display-mainoksia (eli noita mainosbokseja) ja sisältöyhteistyöpostauksia.

Se, mitä blogin sivupohjaan kiinnitettyihin mainospaikkoihin tupsahtaa, ei ole kiinni minusta vaan kävijästä ja mainonnanhallintajärjestelmästä. Jos siis olet googlaillut lomamatkoja, sinulle näytetään matkamainoksia, remontoijalle näkyy maalia jne. 

Sisältöyhteistyöt taas ovat täysin valittavissa. Sain palkan viime vuonna 13 postauksesta (postauksia oli yhteensä 165), joista Mádaralle ja Helkamalle meni useampi. Joukossa oli niin haasteita, lastensuojelua kuin heijastinvaatteita. Minulle nämä asiakkaat olivat oikein mieluisia.

Pitääkö blogissa olla upeat kuvat?

Noh, periaatteessa pitää, mutta minulla ei ole koskaan ollut. Oletankin, että kukaan ei käy täällä kuvien takia, sillä ansaitsisin jonkun kälyisimmät kuvat -palkinnon. Kaikki kuvat on enemmän tai vähemmän ei-postauksia-varten-kuvattuja ja olen itse kuvissa vain, jos saan pakotettua Skidin tai Doritin nappaamaan kuvan.

MUTTA. Tämä muuttuu!

Tai ainakin muuttuu se, että en voi enää laitteita syyttää paskoista kuvista. Ostin itselleni joululahjaksi uuden järjestelmäkameran (tämän postauksen kuvat otettu sillä). Pääsen kurssille maaliskuussa, joten malttakaa hetki.

Pitääkö bloggaajan olla läsnä kaikissa somekanavissa?

Ei tietenkään. Facebook-ryhmäni lähentelee 7000 tyyppiä ja se on kanavistani tärkein. Twitterissä olen omalla nimelläni ja aika satunnainen, lähinnä poliittinen. Aloitin Instagramin (nimellä project_mama) käytön reilu vuosi sitten kun sain elämäni ensimmäisen älypuhelimen. Se osoittautui hauskaksi ja postailen kuvia melkein päivittäin. Snapchatiin tämä luddiitti ei yksinkertaisesti jaksa lähteä - ainakaan vielä. En ole suuri videon ystävä, mutta mitenkäs te? Seuraatteko snäppääviä bloggaajia tai tubettajia?

Vaikka postaustahtini on aika laiska, kuvani on aina otettu pimeässä eikä blogini noudattele mitään selkeää teemaa, voin kuitenkin vuoden päästä viettää 10-vuotistaiteilijajuhlaa. Ei se ole ollenkaan hassummin.

Ja hei jos tunnistatte minut kadulla niin saa tulla tervehtimään. Ihmisvihaajailmeeni pettää.