Aina sattuu ja tapahtuu

Joillekin lapsille tuntuu sattuvan ja tapahtuvan enemmän kuin toisille. Muks, kops, auts. Ja tässäkin asiassa sisarukset voivat olla keskenään ihan erilaiset.

Eräänä iltana päivällispöydässä Skidi sanoi, että hänelle tuli tänään haava koulussa. Haava osoittautui noin millimetrin pituiseksi nirhaumaksi, josta ei ollut ikinä tullut verta. Siinä vaiheessa myös Snadi muisti, että hänellekin tuli tänään haava ja nykäisi hihansa ylös. Tämä "haava" oli kunnon naarmuinen ruhje asvalttiin kaatumisesta.

Meitä kaikkia alkoi vähän naurattaa. Niin tyypillistä molemmilta. Toinen kokee pienimmänkin nirhauman olevan raportoimisen arvoinen ja toinen taas ei edes muista pannuttaneensa kyynärpäätään ruvelle ja paitaansa puhki.

Hyvin varhaisessa vaiheessa kävi ilmi, että Snadi on ihan erilainen tapaus kuin varovainen ja harkitsevainen siskonsa. Hän oli paljon tapaturma-alttiimpi, mutta ei juurikaan itkenyt pyllähdyksiään ja kolhujaan, eikä varsinkaan tuntunut oppivan mitään muksahteluista. Eikä itke edelleenkään.

On ollut mustaa silmää, turvonnutta huulta ja palovammaa. Ja arvatkaapa vain kumman kieltä on irrotettu talvella liukumäen metallikaiteesta. Erityisen vaarassa Snadilla ovat sormet. Tänä kesänä näpeistä on irrotettu saippuan kanssa mm. nokkahuilu taikasauva, puutarhaletku ja ruokapöytä. Joskus lähtee nahka mukana, joskus ei.

Onko syypää aina vilkas ja kokeilevainen luonne? Snadi ei kuitenkaan ole mikään totaalinen rämäpää, joka syöksyisi fillarilla täysiä pusikkoon. Ja hän on suorastaan herranterttu verrattuna tuttavaperheen kaksivuotiaaseen, joka on tehnyt käytännössä kaikkensa, että vanhemmat vanhenisivat kesälomalla kymmenen vuotta.

Yksi uusi selitys löytyi kesällä.

Ihmettelin kun Snadin kuulo oli selvästi huonontunut pitkän flunssan jälkeen. Olimme käyneet lääkärissä jo kertaalleen, mutta hän oli neuvonut tulemaan takaisin, jos lapsi alkaa itkeä korvasärkyä.

Noh, kun tauti pitkittyi, päätin käydä näyttämässä korvia lääkärille uudestaan. Lopputuloksena todettiin kunnon tulehdus molemmissa korvissa. Kun kysyin, että oliko tämä tulehdus jotenkin lievää mallia niin lääkäri vain totesi, että kipukynnyksiä on erilaisia.

Ei sattunut niin paljon, että olisi pitänyt valittaa. En ollut tajunnut, että lastenkin kipukynnys voi vaihdella noin paljon.

Minun henkinen kipukynnykseni on madaltunut sen verran, että kannan nykyään käsilaukussa pinnien lisäksi laastareita ja desinfiointisuihketta. Tsemppiä vaan kaikille kohtalotovereille. Ehkä se harkinta jossain vaiheessa lisääntyy.