Skidi sai Vaariltaan joululahjaksi saksofonin. Aluksi iso ja kummallinen soitin ei kolahtanut mutta erilaisiin puhallinsoittimiin erikoistunut Vaari jatkoi sinnikkäästi lyhyitä tutustuttamistuokioita. Ensin opeteltiin huoltamaan soitinta, sitten treenattiin soittoasento ja vasta sitten kokeiltiin saada ääntä.
Juhannuspäivän viihdenumeroksi ne sitten vetäisivät duettona Ukko Nooan. Täysin tunnistettavasti.
On hieno tunne kun jälkikasvu alkaa puskea versoa, jota ei itse ole istuttanut, mutta vielä hienompaa on se, että nämä kaksi ovat löytäneet oman juttunsa. Niillä on selvästi hauskaa keskenään.
Koska olin lapsuuteni hoidossa isovanhempieni luona, minulla oli lämpimät välit sekä Mummoon että Pappaan. Sotaveteraani-Pappa ei ollut mikään vaipanvaihtaja tai ruoanlaittaja, mutta juttujen kertojana, pajupillien tekijänä ja sammakonkudun kasvattajana hän oli mainio. Enkä minä ainakaan muuta kaivannut.
Isovanhempia, kuten vanhempiakin, on tietysti moneen lähtöön, mutta näppituntumalta arvioisin, että noin yleisesti isoisissä voisi olla vielä löytymätöntä potentiaalia. Omat vanhempani ovat kuolleet, joten en tiedä, miten oma isäni olisi lastenhoitotehtäviin suhtautunut. Jos on ehtinyt eläkeikäiseksi ilman, että on elämässään vaihtanut yhtäkään vaippaa, hoitokynnys voi tuntua korkealta. Enkä tiedä olisinko kehdannut häntä pyytää, jos ei itse olisi tarjoutunut.
Miten on: onko teillä vaari ollut lastenhoitajana? Pitikö rohkaista vai tarjoutuivatko itse?
Miehen isä tykkää kyllä tytöstä kovasti, mutta hoitajana on todella epävarma eikä ota mielellään pitkäksi aikaa eikä kovin usein hoitoon. Jos ollaan porukalla koolla (eli päähoitovastuu on joko minulla ja/tai miehellä jos vain mies on paikalla) niin touhuaa kyllä tytön kanssa kaikenlaista. On tuo ollut myös hoidossa muutamia tunteja ja pari kertaa koko päivän (6-8h), ja kolme kertaa yökylässäkin, että ei nyt mikään ihan supervaikea juttu ole kuitenkaan. Miehen äiti on kuollut, joten toisena hoitajana papan luona toimii naisystävä (joka, hauskaa kyllä, on jokaisella kolmella yökyläkerralla ollut eri :D) joka on tavallaan "kakkoshoitajana", eli kyllä me puhumme tytöllekin papan luokse menemisestä vaikka toinenkin paikalla on, ja tyttö myös itse kertoo aina mitä kaikkea on tehnyt nimenomaan papan kanssa ja papan luona. Tytölle mummo ei ole olemassa kuin tarinoissa ja olkkarin seinällä olevassa kuvassa, joten hänelle miehen isä on aina ollut vain se pappa. Kerran on kysynyt että miksei tällä papalla ole omaa mummoa, kun toisellakin papalla on. Siihen kysymykseen äiti reagoi jäätävällä hiljaisuudella, nieleskellyllä itkulla ja puheenaiheen vaihdolla... kypsää, tiedän, mutta kyllä minä joskus saan sen sanottua.
VastaaPoistaMun isä taas on tytön kanssa ihan mahtava :) Tekevät yhdessä vaikka mitä ja tytön ihan ensimmäisiä sanojakin oli pappa tarkoittaen nimenomaan mun isää. Mun isä on myös maailman ainoa ihminen joka sai tytön pysymään paikoillaan yli minuutin 1-2- vuoden välissä, koska ilmeisesti hänellä oli parhaat jutut. :D Kenenkään muun kanssa tyttö ei todellakaan "keskustellut" yhtään mistään kuin tosiaan minuutin mittaisia pätkiä jos niitäkään. Näiden oma yhteinen juttu on sängyssä löhöäminen ja kaikenlaisten kalastus-, auto- ja myös lastenohjelmien katselu. Jostain syystä myös mun isän seurassa urheilu uppoaa kuin häkä mutta itse saadaan miehen kanssa aniharvoin katsoa oikeasti rauhassa, silloin kyllä härvätään kaikkea muuta mahdollista ja koko ajan ollaan näyttämässä jotain piirustusta/legorakennelmaa ja kärttämässä peliseuraa...
Mun pappaa taas tyttö ra-kas-taa yli kaiken, harmi että Alzheimerin tautia sairastava pappa + dementikkomummo ei todella ole se kombinaatio jolle lapsen annan hoitoon, vaikka hoitaisivat kyllä mielellään. Kyläillään sitten aina kun mahdollista. Mua harmittaa myös kovasti, ettei pappa enää halua/uskalla (koska ilmeisesti pelkää ettei enää osaa kun niin moni muukin asia on unohtunut) soittaa harmonikkaa, koska itse lapsuudesta muistan, että mun ja papan yhteinen juttu oli juuri tuo harmonikan soitto. Pappa opetti minullekin vähän ja ai että sitä meidän molempien ylpeyttä kun soitettiin isälle ja äidille Säkkijärven polkkaa :)
Ihania kokemuksia! Onko teillä siis neljän sukupolven tapaamisia, hieno juttu! Yleensä nuo tuppaavat olemaan sen verran vanhoja että ei hoitokuviot enää toimi. Meilläkin kuopus ehti vielä isomummin sylissä istua.
PoistaKyllä meillä varmasti vaari olisi ykkönen jos jostain syystä pitäisi isovanhempia järjestykseen laittaa. Esikoisen päiväkodinaloitukseen liittyvässä flunssakierteessä vaari oli kolmas lenkki hoitoketjussa, eli haki ehkä useimmiten kipeän lapsen päiväkodista kesken päivän ja hoiti lukemattomat sairaspäivät sen talven aikana. Muutenkin vapaapäiviensä puitteissa on silloin tällöin hoitanut lapsiamme yksin, useimmin toki yhdessä mummin kanssa.
VastaaPoistaOma isäni ei varsinaisesti hoitoon osallistu vaikka kovasti lasten kanssa olemisesta pitääkin, mutta on joka tapauksessa äitini apuna ja pitää lapsille seuraa - nytkin kesällä lapset ovat heille menossa viikoksi lomalle kesällä. Ei äitini tuota viikkoa kuulemma yksin jaksaisi, vaari tarvitaan vähintään siis viihdyttäjäksi.
Tuo on oikeasti tärkeä pointti että jos osallistuvia isovanhempia on kaksi, hoitoverkosto tuplaantuu. Usein isovanhempia ajatellaan "yksikkönä".
PoistaMeillä pappa lukee lapsen kanssa kirjoja ja vie lasta kävelylle. Kaksikko käy aina saman lenkin, kirjastoon, kirpparille ja kotiin. Pappa ei jaksa taaperon vauhtia kovin kauan, mutta on selvästi tärkeää nähdä, tasaisin välein tulee viestiä, että saako tulla käymään. Toinen isoisä ehtii harvemmin käymään, eikä yleensä ehdi olla kauaa, joten suhde lapseen on ainakin toistaiseksi valitettavasti etäisempi.
VastaaPoistaTosi kiva, että yhteydenpito on nimenomaan noin päin. Noi suhteethan voi kehittyä myös ajan mittaan paremmiksi jos vaikka lapsi vanhempana pystyisi matkustamaan isoisän luokse.
PoistaMinun äitini kuoli kun tyttö oli vuoden ikäinen, siihen saakka hän oli paljon vauvaa hoitanut. Ajattelin jo menettäneeni ainoan lapsenhoitoapurin, mutta pappa astuikin puikkoihin samantien. Papasta ja tytöstä tuli erottamaton kaksikko, ja uskalsin jo ihan pienenäkin jättää neidin papalle yökylään. Lastenhoidolla oli taatusti iso merkitys surutyöstä selviämiselle papalle, hän oli tytölle se tärkein aikuinen vanhempien lisäksi. Pappa veihtelee vaipat, viihdyttää, kokkaa makrulonat ja vie autolla katsomaan myyränpesiä. Edelleenkin neiti käy vähintään kerran kuussa yökylässä papan luona, koska näitä reissuja toivotaan paljon. Veljeni saatua vauvan pappa hyppäsi myös puikkoihin siellä, eikä ole epäröinyt pienenkään vauvan hoitopuuhia. Jännä miten ennakkoluulot vaikutti tässäkin, miksei muka lähes eläkeikäinen mies osaisi ja voisi lapsia hoitaa siinä kuinka nainenkin. Onneksi kaikki meni näin, molemmilla olisi huomattavasti rankempaa ilman tätä kuviota. Uskoisin että monella miehellä jää lapsenhoitorooli herkästi pienemmäksi johtuen siitä, ett ei heille anneta tarpeeksi tilaa toimia omalla tavallaan. Meillä olosuhteiden pakko antoi papalle ison roolin, ja sen hän kantaa mielellään ja ylpeänä.
VastaaPoistaSyytän juhannuksen jälkeistä väsymystilaa, mutta siis mulla tulit vedet silmiin tästä! Aivan ihanaa, että pappa uskalsi ottaa ison roolin, ja ihan taatusti se on ollut hänelle tärkeää puolison menetyksestä selviytyessä, että hän on saanut nähdä olevansa edelleen tärkeä, osa yhteisöä. Ja lapselle tosi arvokasta, että on vanhempien lisäksi läheisiä aikuisia ja vanhempia ihmisiä elämässä.
PoistaTää oli hieno kertomus, kiitos. Aika moni unohtaa että olosuhteiden pakosta ne äiditkin oppii. :)
PoistaMikähän noissa isoisissä on, mullakin nimittäin äidin isä oli aivan superrakas. Se oli kyllä sitä sukupolvea, joka ei tosiaan vaippoja vaihtanut, mutta rakasti touhuta lastenlasten ja lastenlastenlasten kanssa. Kai se vähän korvasi sillä sitä, että omien lasten ollessa pieniä aika oli mennyt töitä tehden. Isosisä opetti tekemään puutöitä, saunavastoja, käpylehmiä... tutkittiin mökillä luontoa, haettiin vettä kaivosta, lämmitettiin saunaa. Kun leikin hiekkakasalla, isoisä istui vieressä ja jutteli mun kanssa. Isoisä oli yös tarvittaessa autokuski, kun kouluikäisenä tarvitsin kyydin johonkin eikä vanhemmat ehtineet kuskaamaan.
VastaaPoistaOma isä ja omien kaverien isät ovat selkeästi jo seuraavaa sukupolvea, eli osaavat useimmat ihan hoitaakin lapsia. Moni kaveri on tosin kommentoinut, että oman isän näkeminen isoisänä on yllättänyt eniten. Että niistä vähän jäyhistä ukoista kuoriutuu lapsenlapsiaan täysin estoitta ihastelevia miehiä, jotka hössöttää, ostelee lahjoja, miettii yhteisiä touhuja jo pitkään ennen tapaamista jne.
Luulen kyllä, että monella arkuus hoitaa liittyy juuri siihen, että se on kuitenkin vielä aika uusi juttu, että isät ovat ihan täysillä mukana lasten hoidossa (toki poikkeuksia aina on, mutta noin yleisesti ottaen). Isoisät ei oikeasti välttämättä osaa laittaa ruokaa tai pohtia vaikka lapsen vaatteita, koska eivät ole omien lastensakaan kohdalla sitä tehneet. Eihän se arkuus tosiaan tarkoita, ettei isoisä haluaisi olla lapsenlapsen kanssa - ja hyvähän se on, ettei ota lasta hoitoon, jos ei luota pärjäämiseensä. Varmasti sitten isompien lasten kanssa on helpompaa.
Luulen myös, että aika moni vanhempi mies tykkää juurikin opettaa lapsille jotain taitoja, jotenkin se on mielekäs yhdessäolon tapa, ja miehet tuntuu nauttivan siitä kun saavat opettaa ja vihkiä lapsen omaan juttuunsa. Mikäs siinä, silloinhan voi parhaassa tapauksessa käydä juuri niin hyvin kuin tuossa kuvasit! Omalla isällä on vasta yksi, puolivuotias lapsenlapsi, mutta jo sillä on haaveena saada ostaa sille mm. polkupyörä...
Hyviä pointteja, ihan samaa mieltä tuosta uutuudesta.
PoistaHarmittaa kyllä että en nähnyt miten oma faija olisi nämä jutut hoitanut - olisiko tajunnut auttaa ja olisinko edes pyytänyt, välit kun olivat vähän vaikeat. Mä en koskaan tutustunut kuin toisen puolen isovavanhempiin mutta niiden kanssa suhde olikin sitten ihan omaa luokkaansa.
Tässä on muuten sellainenkin mielenkiintoinen näkökulma, että ainakin mä koen läheisen isoisän antaneen mulle tosi paljon itseluottamusta ja vaikuttaneen siihen, miten näen itseni. Isoisä oli niin selvästi eri sukupolvea kuin isä, että hän toi moneen asiaan hyvin erilaista näkökulmaa. Isoisä oli jollain tapaa sellanen suvun johtaja, ihminen josta lapsikin tajusi, että siinä on jotain arvokkuutta, että sitä arvostetaan. Ja sitten kun se ihminen halusi antaa huomionsa juuri minulle, se oli iso juttu.
VastaaPoistaIsoisä myös osti esimerkiksi koruja, vei joskus kauppaan ja sanoi että saan ostaa juuri sen mekon kuin haluan - hyvällä tavalla siis korosti sitä, että tyttömäisyyteni oli sekin ihan arvostettava juttu. Jotenkin olen nähnyt niin, että isoisä on vaikuttanut aika paljonkin siihen, mitä mieheltä odotan. Lisäksi isoisä sai teininäkin sen tunteen, että ainakin joku pitää mua aivan mahtavana ja se tunne on kantanut tosi pitkälle.
Ihan sikahyvä pointti, kiitos tästä. Mä koen nimittäin ihan samoin! Sain hyvissä ajoin vastuuta nimneomaan kaikenlaisen puuhailun merkeissä, kokeilla kaikkia työkaluja ja auttaa perunamaan auraamisessa ihan vertaisena. Vaikka mutsi oli tärkeä esimerkki, uskon että Papan antama vastuu oli vähintään yhtä tärkeää.
PoistaMinun isäni on eniten lapsiani hoitanut isovanhempi. Häneltä sujuu vaipanvaihdot, kylvetykset ja muut. Harmillisesti hänen fyysinen kuntonsa on heikentynyt siten, että hän ei enää jaksa olla vauhdikkaitten poikien kanssa kuin lyhyen aikaa kerrallaan. Oma äitini, joka oli kotiäiti, ei ole poikia hoitanut muuten kuin rattaissa työntänyt. Poikien suhde häneen on jäänyt hyvin etäiseksi. Anoppi taas on läheinen ja appiukko puolestaan etäinen.
VastaaPoistaTuo kunto tulee monen suhteen tielle, varsinkin pieneten lasten kanssa kun pitäisi pystyä olemaan välillä aika nopea ja ketterä - onneksi lapset kasvaa! Meillä vaihtui osat jossain vaiheessa niin, että me lapset aloimme auttaa sitten isovanhempia kaikissa hommissa ja tulimme yövahdiksi jos oli jotain lääkärikeikkaa toisella.
PoistaOlisipa meidänkin tytöllä noin hieno suhde vaariinsa, mutta ei. Oma isäni on nähnyt lapsenlapsensa vain kerran 1kk ikäisenä, eikä ole sen jälkeen ollut missään yhteyksissä. Apen kanssa on tekemisissä silloin tällöin, mutta appi on aika varautunut.
VastaaPoistaMinä kasvoin ilman yhtään ukkia (olivat kaikki jo kuolleet ennen syntymääni) ja ihan hyvä minustakin tuli. Harmittaa vaan lapseni puolesta.
No varmasti harmittaa. Saisikohan appea jotenkin sulatettua?
PoistaMeillä molemmat vaarit ovat kategoriaa "pari tuntia viihdytystä, ruuaksi nakkeja ja tikkareita, helpoiten pääsee kun laittaa piirrettyjä pyörimään".
VastaaPoistaMiehen isä puuhaa lapsen kanssa kaikenlaista silloin harvoin kun tavataan - vie leikkipuistoon, Hoplopiin ja akvaarioon. Hänellä on kuitenkin kaksi suurta heikkoa kohtaa: hän pitää lapsen hiljaisena videoilla (on kuulemma todella kaunis kun istuu hiljaa...), eikä hän muista antaa lapselle ruokaa (koska ei itse syö lounasta tai välipaloja). Suklaapatukka on kuulemma ihan hyvä lounas... Eli jos appiukolla on lapsi, pitää antaa kirjalliset ohjeet ja eväät mukaan sekä kieltää liiallinen youtuben katselu. Anoppi taas ei lastenhoitoon puutu lainkaan. Mieheni perheessä isä hoiti lapset ja teki kaikkea hauskaa, äiti teki uraa ja järjesti kodin+ruokahuollon. Suomennettuna siis meidän lapsemme ei ole koskaan ollut mieheni vanhempien luona yksi paria tuntia kauempaa.
Oma isäni sen sijaan on passiivinen lasten kanssa. Hänellä on sellainen "let Joe do it"-asenne, eli luistaa aina jos vain on joku toinen joka voisi ottaa vastuuta lapsista. Isä vetäytyy mielellään ja menee tekemään omia juttujaan tai katsomaan tv:tä. Kerran hän meni neljän 2-7v lapsenlapsen kanssa ulos, luvaten vahtia lapsia: kymmenen minuutin kuluttua hän istui olohuoneessa katsomassa jääkiekkoa ja lapset olivat ulkona keskenään... Ei kuulemma muistanut lainkaan luvanneensa vahtia lapsia. Eli isällekään en jättäisi lasta, muuta kuin hätätapauksessa pariksi tunniksi. Onneksi on mun äiti <3
Niinpä, näitä perheitä kun on niin monenlaisia.
PoistaKommentoin vaan tuohon fonin soittoon, että ihan mahtavaa! :) Puhallinmusiikki pelastaa ihmiselämiä ja kartuttaa valtavasti kokemuksia, vie maailmalle, tutustuttaa eri ikäisiin ja eri elämäntilanteissa oleviin ihmisiin joita yhdistää into samaan yhteisölliseen asiaan, opettaa sosiaalisuutta, keskittymistä, mutta myös relaamista ja hulluttelua. Ehkä maailman paras harrastus. :)
VastaaPoista:D Vahva todistus puhallinmusiikin puolesta.
PoistaAivan MAHTAVAA että Vaari opettaa lasta soittamaan! Siitä saa vielä hienon harrastuksen. Saksofoni taitaa olla sen verran harvinaisempi soitin että - vink vink - sillä voisi päästä kohtuu helpostikin sisään vaikka musiikkiopistoon (EMO taitaa olla aika lähellä teitä!). Suosittelen painokkaasti jatkamaan tätä jos vain lapselta yhtään mielenkiintoa riittää! t. musiikkiharrastaja ja kohta ammattilainenkin
VastaaPoistaToivottavasti! Koti-insinööri on myös muusikkona kohtuullisen innostunut kaikista vehkeistä joista joku ääni lähtee että eiköhän tuo musisointi harrastuksena pysy. :)
PoistaMeillä Vaari jäi hoitamaan 2v 10kk ja 10 kk ikäisiä lapsiani kun palasimme miehen kanssa töihin. Hän oli tuolloin osa yrityksen johtoryhmää ja käsittääkseni hänen ratkaisun ymmärsivät kaikki. Vaari ja lapset nauttivat yhteisistä päivistä. Nyt kun mukeloja kolme Vaari pärjää hyvin yksin heidän kanssa ja hoitaa lapsia paljon mm. kesällä. Olen tästä kaikesta hyvin kiitollinen!
VastaaPoistaMeilläkin ukki on opettanut alle kaksivuotiaan saamaan äänen trumpetista. Sekä ukki että pappa ovat muusikoita, joten saa nähdä minkälaiseen musiikkikouluun poika kasvaessaan pääsee!
VastaaPoistaOho, siitä lähteekin kans hyvä ääni! :)
PoistaMeillä lapsen toinen "isoisä" on ollut niinkin kiinnostunut, ettei ole koskaan edes lapsenlastaan nähnyt. Lapsi on 1.5-vuotias. Asutaan samassa kaupungissa.
VastaaPoistaToinen ukki taasen... No, se on alkoholisti. Tarviiko enempää sanoa?
Tähän väliin sanottava myös näistä isoäideistä... Toinen on vähän kuin tuo "isoisä", sillä erotuksella, että on pari kertaa tavannut meidän lapsen. Ja toinen "mummi" taasen ei ole koskaan tavannut eikä varmasti meidän päätöksestä tulekaan tapaamaan, koska se on niin hullu. Siis oikeasti päävikainen.
Minusta olisi ihanaa, jos olisi edes yksi ihan oikea isovanhempi lapsella. Ihan oikealla tarkoitan siis sellaista ihmistä, joka on muutakin kuin biologiaa eli lapsen elämässä mukana.
Sori tilitys, mutta jotenkin tulee vaan mieleen, kun lukee muiden lasten ihanista isovanhemmista :)
Tosi ikävää että joillain on näin uskomattoman huono tuuri isovanhempien kanssa. Se varamummo tai -vaaripalvelu tosiaan tarvittaisiin.
PoistaPappa asui meidän kanssa lähes viimeiseen hengenvetoonsa asti ja oli kyllä turvallista suunnata koulusta kotiin, kun pappa oli kotona. Pappa oli ihan huippu kortinpelaaja ja teki jouluksi aina samat sillisörsselit, mitä söi lähinnä hän itse.
VastaaPoistaPappa oli huipputyyppi.
Terkuin Kaisa-serkku
Korttia taisi meidänkin Pappa opettaa pelaamaan! Mä muuten jotenkin kaipaan tuota isommassa porukassa asumista, en oikein tiedä miksi. Musta olis tosi luonnollista jos perheet olisivat vähän isompia.
PoistaPostaus, jota ei voi kuivin silmin lukea, kiitos :)
VastaaPoistaOma ukkini oli ihana, lämmin tyyppi, rutisti aina oikein lujasti kun tavattiin. Hän olisi täyttänyt juhannuksena 103 vuotta, mutta kuoli yli kymmenen vuotta sitten. Hän oli elämäni isähahmo, sillä oma isäni kuoli kun olin ala-asteella.
Mieheni isä on sukupolvensa edustaja eli ei mikään vaipanvaihtaja, mutta ihan mahtava lasten kanssa, vauvaakin viihdyttää sujuvasti. Todella lämmin ja hauska vaari, joka osaa kaiken ja opettaa sen lapsillekin.
Olen huono puhumaan tällaisista asioista, kunpa osaisin ilmaista itseäni niin, että hän tietäisi, miten paljon häntä arvostan.
Joskus isovanhemmat tosiaan ovat kuin vanhempia, itsekin vietin varmasti enemmän aikaa Mummon ja Papan kanssa. <3
PoistaLaittakaa yhdessä lapsen kanssa appiukolle vaikka isänpäiväkorttiin joku kiitos. :)
Esikoinen on aina ollut mummujen poika, eli mummujen seuraan hakeutui jo pienenä. Tapasin nyk. puolisoni kun poika oli 2 vuotias ja ekalla tutustumisreissulla uuteen mummulaan appiukko nappasi muksun pyörän kyytiin ja siellä jossain ne touhusi tuntikausia. Pieni shokki äidille, mutta mukava suhde heille on kehittynyt. Keskimmäinen onkin hauska tapaus, kun vain päätti alkaa isäni kaveriksi. Aamusta iltaan olisi vain papan kanssa ja talvella nämä ajavatkin tuntikausia moottorikelkalla aina kun nähdään. Tuskinpa isäni omasta aloitteesta olisi näin paljon lapsen kanssa, mutta tykkää kovasti, eikä malta olla touhuamatta. On hoitanut näitä vauvoinakin vähän, mutta ei yksinään ikinä.
VastaaPoistaTärkeintä on se tekemisen kautta muodostuva suhde. Puusaunan lämmitykset, kalaretket, juhannuskokko ym. Minulla ei ollut oikein minkäänlaista suhdetta pappaani, eikä muita isovanhempia. Osaan arvostaa pappoja, jotka osallistuvat lastenlastensa elämään älyttömästi!
Hauskaa että lapsikin voi olla se valinnan tekijä!
PoistaMun isä hoitaa poikaani kuin vanha tekijä, välillä ihan kokonaisia päiviäkin. Välillä on vaipat takaperin päällä tai muuta höpsöä, mutta aina on hauskaa ja pappa jaksaa puuhata.
VastaaPoistaMiehen isä leikittää poikaa ja vie leikkipuistokierroksille, mutta ei oikeastaan "hoida" millään lailla. Ei vaihda vaippaa tai vie potalle, ei nukuta, ei syötä. Ja jos pihalla ollessa hän sattuu olemaan istualteen kun lapsi karkaa jonnekin silmän kantamattomiin, niin ei varmasti mene perään, vaan huutaa jonkun muun katsomaan lasta. Tämä ei johdu mistään huonosta kunnosta, vaan on ihan laiskuutta, mikä suunnattomasti ärsyttää minua. Hän myös "ostaa" lapselta hyväksyntää antamalla jatkuvasti herkkuja ja näyttämällä lastenohjelmia tai Ipad pelejä. Eli hänelle ei todellakaan anneta lasta hoitoon!
Tuossa miehen isässäkin voisi olla potentiaalia, jos häntä vähän ohjaisi ottamaan isompaa vastuuta. Olisikohan se mahdollista?
PoistaMeidän lapsilla on mahtava ukki, joka hoitaa mielellään, leikkii, lukee kirjaa, laittaa unille jne. Vaipanvaihto on se ainoa haasteellisempi juttu ja sekin onnistuu, jos on pakko (=mummua ei ole näköpiirissä). Lapset rakastavat ukkia ja ukki lapsenlapsiaan <3
VastaaPoista<3
PoistaMeillä nyt 4-vuotias poika ja asutaan lähellä molempia mummuja ja pappoja. Kaikki ovat innolla osallistuneet lapsenhoitoon, mutta ihan ongelmaton tilanne ei koskaan ole, kun toinen pappa ja toinen mummu ovat alkoholisteja. Esim. lapsen 1-vuotissynttäreillä kumpikin näistä loisti poissaolollansa, kun eivät kännissä voineet tulla paikalle.
VastaaPoistaOn ollut kuitenkin ihmeellistä nähdä alkoholistipapan selvinä jaksoina, miten jaksaa touhuta pojan kanssa. Tällä papalla oli ennestään 3 lastenlasta, kaikki tyttöjä, ja vaikka heidänkin kanssaan on yrittänyt olla läheinen, niin ihan eri tavalla kiinnostaa tämä poikalapsi ja häntä huomioi todella hienosti. Omien lastensa hoitoon ei aikanaan osallistunut lainkaan, mutta pojalle opetteli vaippaakin vaihtamaan, kun tilanne niin vaati (=mamma ei ollut paikalla).
Toinen pappa (oma isäni) on myös todella tärkeä ja läheinen pojalle. Tämän papan kanssa tehdään traktorihommia, ruokitaan koiraa, haetaan polttopuita, sytytetään saunanpesää ja mitä milloinkin. Tämä pappa onkin ollut luottohenkilö lastenhoitoapuna jo ihan vauva-ajoista asti, erityisesti, kun mummun hoteisiin ei lasta ole voinut täysin antaa (kun silloin täytyy olla aina joku vahtimassa myös mummun tilaa).
Itsellä on ollut kaikenkaikkiaan tosi ristiriitaiset fiilikset näistä alkoholisti-isovanhemmista, kun molemmissa paikoissa täytyy aina huomioida ja tarkistaa "päivän tilanne", mikä on välillä henkisesti niin rankkaa, että miettii, olisiko helpompaa katkaista välit kokonaan. Mutta silloin aina miettii sitä, että lapsi kuitenkin saa niin paljon isovanhemmilta, että sen takia "näillä mennään" edelleen. Myös itselle isovanhemmista toinen pappa ja toinen mummu ovat aina olleet todella läheisiä ja tärkeitä ja tuoneet jonkinlaista turvallisuudentunnetta omaan elämään. Mutta allekirjoitan kyllä täysin sen aikaisemman kommentin, että nämä isovanhemmuus-suhteet eivät aina ja kaikilla ole mitenkään ongelmattomia, tai kiinni vain siitä, haluaako isovanhempi osallistua lapsen elämään.
Voin vain kuvitella miten ristiriitaisia tunteita herättää alkoholisti-isovanhempi. Pitäisi luottaa mutta ei voi - ja he tietävät sen varmasti itsekin.
PoistaOi että! Kuulostaa ihanalta! Juuri tuollaisesta yhteisestä tekemisestä vaarin kanssa olen haaveillut sekä itseni että lasteni (5v ja 2v) kohdalla. Itselläni se ei todellakaan toteutunut, toista vaaria en koskaan nähnyt, toinen kuoli minun ollessa jotain 4v. Lasten suhteen yhtä huonolta näyttää, oma isäni kuoli pari vuotta sitten ja mieheni isä asuu ulkomailla eikä häntä kiinnosta pätkääkään. Varavaarin jos jostakin saisi :-)
VastaaPoistaOlen ihan varma että se varavaarikin löytyisi jos tosissaan alettaisiin etsiä vapaaehtoisia. Veikkaan että niitä iäkkäitä ihmisiä löytyy, joilla olisi tahtoa ja energiaa tehdä jotain yhetisöllistä, vaikka sitten niitä pajupillejä.
PoistaMeillä isäni katsoo lapsiamme 3v ja 1v välillä. Ja hyvin hoitaakin. Hän hoitaa heitä käytännössä itsenäisesti koska äidilläni on alzheimer eikä hän oikein enää pysty ottamaan vastuuta. Leikkii tosin isomman 3v kanssa kun tyttö ohjeistaa häntä.
VastaaPoistaIkäviä nämä vanhuuden vaivat, toivottavasti on paljon yhteisiä hetkiä vielä edessä.
PoistaMulla oli ihana taata. Ei hän kauheasti meitä lapsenlapsia varsinaisesti "hoitanut", mutta lapsuudesta muistan viettäneeni taatan kanssa paljon aikaa. Kävimme pitkillä kävelyillä, ja jostain syystä muistan että kävimme myös pitkiä keskusteluja - joka on outoa, koska taata oli umpikuuro (sodassa kuuroutui), mutta ei koskaan opetellut viittomakieltä vaan hänelle piti aina kirjoittaa paperille asiat. Eli "keskusteluni" taatan kanssa kävelyillä ovat varmaan olleet hänen yksinpuheluaan ja sitten nyökkäilemällä ja päätä pudistelemalla kysymyksiin vastailua. Taata oli suosikkini isovanhemmista, ja minä olin varsinainen taatan tyttö, vaikka mummu sen varsinaisen työn teki :D Vietin kaikki lomani teini-ikään asti isovanhempieni kanssa (kesäisin siis parikin kuukautta) ja muistelen tätä aikaa todella lämmöllä.Järkytys oli suuri kun taata kuoli ollessani 14. Yhä häntä kaipaan silloin tällöin. Oma isäni taas on vaari, ja hän on lasten kanssa myös mahtava. Touhuaa kaikenlaista ja on vastuussa ruokahuollosta (mutsin bravuuri on leipominen) ja lapset viettävätkin isovanhempiensa kanssa viikonloppuja usein. Ollaan miehen kanssa mietitty, että parisuhteemme olisi varmasti paljon huonommalla tolalla jos vanhempani eivät osallistuisi lasten hoitoon niin paljon. Ollaan tästä todella kiitollisia.
VastaaPoistaHyvin samanlainen kokemus mulla: mä muistan myös mukavat juttutuokiot vaikka useimmiten Pappa kertoili sodasta. O_o Meidän Pappa kuoli ihan samassa iässä ja heti perään mummi. Murrosiästä muistan päällimmäisenä noi surut.
PoistaMeillä taas ei sodasta puhuttu ikinä. Jotenkin kai tuo päätrauma aiheutti sen, että taata halusi lähinä unohtaa koko jutun. Taata kertoi paljon kaikenlaisista asioista ja antoi elämänohjeita. Itse asiassa just taatan takia mulle on jäänyt sodasta sellainen etäinen kuva, ja jotenkin sellainen että se ei ollut kivaa ja sitä ei tartte millään tavalla glorifioida. Se oli vaan jotain mitä oli ja tehtiin koska se oli sen ajan todellisuus ja sillä siisti. Että loppunen lopuksi isoisäni vaikutti mun maailmankuvaan aika paljon...
Poista-Karina
Kiitos kaikille kommentoineille! Sekä niille, joilla on erittäin hyvin toimiva pappasuhde että niille, joilla olisi toivomisen varaa. Mä nostan hattua sille asennematkalle minkä nämä osallistuvat isoisät ovat tehneet tässä yhteiskunnassa, Varsinkin niille, jotka ovat lähteneet aivan nollasta lastenlasten kanssa. Voi kun olisi joku taho joka kannustaisi niitä, jotka eivät osaa tai kehtaa vaarin roolia ottaa.
VastaaPoista