Äitimyytti voi Suomessa ilmeisen hyvin. Edelleen äitiyden oletetaan sujuvan yhtä luonnollisesti kuin hengityksen - se vain alkaa, itsestään. Synnyttäneen naisen katsotaan olevan sukupuolikromosomiensa ja hormoniensa perusteella täydellinen vanhempi, joka osaa antaa lapselleen parhaat eväät hyvään kasvuun. Automaattisesti.
Tämähän on tietenkin täyttä huuhaata.
Vanhemmuuden edellytykset eivät ole kaikille samat. Miten voisivat olla?
Kukaan ei tarkista vanhemmuustaitojen tasoa ennen lisääntymistä. Kokemusta lastenhoidosta voi olla pyöreä nolla eikä lapsuuden perheestäkään saatu malli ole välttämättä ollut turvallinen ja virikkeellinen (itse olen kokenut, että on ollut jopa fiksua luopua suuresta osaa vanhempieni kasvatusperiaatteista). Vertaistukiverkostokin saattaa puuttua kokonaan.
Ponnista siitä sitten tasapainoiseksi varhaiskasvattajaksi.
Äitimyyttiin liittyy myös se, että lapsensa päiväkotiin kuskaava äiti on piittaamaton julmuri, joka on enemmän kiinnostunut omasta kuin lastensa parhaasta verrattuna kotiäitiin, joka taas on asialleen vihkiytynyt ammatilainen.
Asia voi tietenkin olla juuri päinvastoin. Äiti voi todeta, että päiväkoti tarjoaa lapselle kotia paremman kasvuympäristön, ja että saa sieltä itsekin tukea vanhemmuuteen.
Päiväkodin työntekijät kohtaavat liudan lapsia vanhempineen joka päivä. He näkevät objektiivisesti, miten lapsella menee -- vahvuudet ja heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet. Varhaiskasvatussuunnitelmien säännöllinen läpikäynti pitää myös kartalla siinä, mitä lapsen pitäisi ikätasoonsa nähden osata. Samalla voi yhdessä miettiä keinoja, joilla tavoitteisiin päästään.
Päiväkoti kasvattaakin paitsi lapsia myös vanhempia, mutta kotiäidin osaamista ei välttämättä sparraa tai kyseenalaista kukaan. Olisi ehkä aika sanoa ääneen, että kotiäitikin saattaisi hyötyä vanhemmuusohjauksesta, varsinkin jos on kotona olosuhteiden pakosta eikä palavasta kutsumuksesta. Ehkä jopa siksi, että on kuullut hyvien äitien tekevän niin.
Ylipäätään parempi lähtökohta kasvatusfilosofisille keskusteluille olisi se, että me kaikki tarvitsemme apua, poikkeuksetta. Varsinkin kun tiedon tarpeen tunnistamiseen, etsimiseen ja soveltamiseen meillä on hyvin vaihtelevat eväät.
Vanhemmaksi saa oppia ja päiväkoti on tässä opetustyössä avainasemassa - nostamassa paitsi niitä heikoimpia lapsia, myös heikoimpia (ja ehkä niitä keskinkertaisiakin) vanhempia. Tärkeämpää tehtävää ei ehkä yhteiskunnassa ole.
"Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä".
VastaaPoistaAmen!
PoistaItse laitoin lapsen hoitoon (10pv/kk), koska halusin olla parempi äiti. Kun saan välillä rauhassa tehdä omia juttujani, niin jaksan taas olla hiekkalaatikolla paremmin.
VastaaPoistaJa se on ihan hyvä syy hoidon tarpeeseen.
PoistaJust näin!
VastaaPoistaSä oot niin ennalta-arvattava. :)
PoistaMinä itse olen tehnyt tietoisen valinnan kasvattaa lapseni kotona, jopa käsillä olevan esiopetuksenkin. Mutta minulla onkin ikää jo tuplat siihen mitä monella parikymmpisellä perheen perustajalla ja kokemusta, näkemystä ja tietotaitoa kaikenmoisesta elämästä. Ja uskallusta kysyä apua heti kun tuntuu että oma paketti ei riitä, pelkäämättä leimaantumista joksikin tai miksikään. Täällä meilläpäin tarjolla olevien hoito- ja esiopetus valmiuksien ja paikkojen suhteen koen kykeneväni parempaan kuin siellä minun lapsilleni kyetään. Ainakin toistaiseksi.
VastaaPoistaMutta meillä lapsia on 2 ja ikähaarukka kapea, joten kovasti on heillä toistensa turva ja seura. Ja kun tuntuu että jokin harrastus alkaa vetämään, hanttiin en ainakaan laita, sinne mennään omia mieltymyksiä kokeilemaan. Ja ei täällä ei syrjäkylällä syrjäydytä vaan paljon kuljetaan ja koetaan erilaisia paikkoja ja ihmisiä yhdessä. Tavataan eri-ikäisiä kavereita.
Ei kaikilla ole mahdollisuutta moiseen joten toimivat päivähoidot ja -kerhot ovat todellakin paikallaan heille. Kaikilla ei ole edes hermorakennetta 24/7 viettää lastensa kanssa, eivätkä he silti ole huonoja äitejä. Siinä kohtaa on todellakin parempi sekä lasten että vanhempien mielenterveyden kannalta että lapset saavat kasvattavaa toimintaa jokusen tunnin jossain toisaalla ja vahnemmat tekevät sitä missä ovat omimmillaan. Kuten eräs ystäväni aikanaan asian ilmaisi. "Niin paljon minä lastani rakastan, että minä vien sen hoitoon."
Mutta sitten tulisi muistaa että vanhempi, nuorikaan, ei saa siirtää kasvatusvastuuta tyystin toisaalle. Vanhemmuuteen astuminen on kuitenkin pohjimmiltaan päätös kasvattaa lasta, aina.
Näinhän se on, vanhemmuuden projektipäällikkyys kuuluu aina vanhemmille - jos vain siihen kykenevät - mutta tukea pitäisi saada enemmän. Erityisesti nuo nuoret, kouluttautumattomat, ei-työelämässä olevat vanhemmat ovat monella tapaa heikoilla, jos omat taidot ja verkostot eivät ole kummoiset.
PoistaJuurikin tästä syystä olen aina ihmetellyt miksi isovanhempia pidetään jotenkin yleisesti parempana vaihtoehtona kuin päiväkotia/perhepäivähoitajaa. Meillä anoppi tarjoutui hoitamaan, mutta kyllä mielummin vien lapsen päiväkotiin ammattilaisten hoitoon kuin anopille paapottavaksi.
VastaaPoistaKyllähän se isovanhempi saattaa olla ihan loistohoitaja mutta ei mitenkään automaattisesti ole. Meidän näkökulmasta tässä on lisäksi se etu, että suht iäkkäät isovanhemmat jaksavat tarjota siitä viikonloppuhoitoa kun eivät hoida arkea.
PoistaMietin tuota sanaa "kasvaa" ja "kasvatus". Miellän sen niin, että peruskasvatus tehdään AINA kotona, esim. hyvät tavat jne. sen enempää luettelematta, mutta kyllä päiväkodissa ja varsinkin eskarissa tehdään paljon sellaista, mitä ei välttämättä jokainen vanhempi jaksa panostaa kotona niin laajasti. Askarrellaan, opitaan, leikitään (tämä erityisesti meillä tärkeä kun ei ole lähellä ketään eikä oikein ystävillä lapsia) jne. En itse ainakaan jaksaisi siinä määrin panostaa eskarilaisen oppimiseen mitä siellä tehdään, se on järjestelmällistä. En ole hyvä opettamaan tuollaisia ja huomaan selvästi, että lapsi kuuntelee enemmän ja jaksaa keskittyä kun joku vähän vieraampi "opettaa". Kotona menee kiinnostus kun äiti on puikoissa.
VastaaPoistaSitten on vielä se juttu, että kun puheenkehitys on viivästynyt, niin on ollut ensiarvoisen tärkeää, että tätä on seurattu koko päiväkoti- ja eskariajan ja on saanut tukea siellä sekä päiväkodissa että eskarissa ja sitten näiden ulkopuolella vielä puheterapeutilla ym. En itse ainakaan jaksaisi kotona koko ajan höpöttää siinä määrin, että se olisi lapselle eduksi (jos olisin kotona hoitamassa lasta). Nyt hän on saanut siellä muiden joukossa ollessaan jutustella muiden kanssa ja aivan varmasti on kehittynyt paremmin kuin mitä olisi tapahtunut kotihoidossa. Tätä ei voi tietää tietenkään. Itsestäni sanoisin, että melkeinpä rakastan työtä, mutta en siinä määrin että tekisin pitkää päivää vaan sillain sopivasti :) Varmasti masentuisin ilman työtä.
Voin todeta yhdeksän vuoden jälkeen, että lapseni ovat oppineet ison osan perusasioista juurikin päiväkodissa. Minulla on hommasta päävastuu, mutta se ei todellakaan tarkoita, että olisin tehnyt kaiken itse. Se tarkoittaa, että huolehdin, että kaikki tarpeellinen tulee tehdyksi, tavalla tai toisella.
PoistaSamoilla linjoilla ollaan, kasvatukselliset isot linjat vedetään kotona. Lapsethan kasvavat ilman kasvatustakin. :) Jossain vaiheessa alkaa sitten maailma kasvattaa, mutta kyllä päivähoidolla on ollut valtavan suuri merkitys juuri ilmaisun kehittymisessä ja sosiaalisissa taidoissa.
PoistaPäiväkodeissa kiusaaminen on arkipäivää (googlaa vaikka päiväkoti kiusaaminen), sosiaalisissa suhteissa opitaan huonoja malleja, infektiotaudit kiertää, aikuisen antamaa yksilöllistä aikaa on vähän, suurin osa ajasta menee perusjuttujen toteuttamiseen ja ryhmäkoot on usein liian isoja. Osa lapsista oppii päiväkodissa toimimaan ns. viidakon lakien mukaan, kun muukaan ei auta. Enpä usko että kotiäidin kasvatusongelmissa päiväkodilla olisi paljoakaan annettavaa. Oikea osoite on perheneuvola, jos vanhemmuudessa on ongelmia. Onneksi monet kotiäidit ovat oikeasti hyviä äitejä, jotka tarjoavat lapsilleen myös virikkeitä. Ja toisaalta - jos vanhemmuus on hukassa, ei päiväkotikaan asialle voi oikein mitään .
VastaaPoistaKotiäideillä ja päiväkodeilla on varmasti omat ongelmansa. Minulla ei ole tilastoa siitä miten moni kotiäiti todella osaa hommansa.
PoistaUlkomaalaisena aitina sanoisin etta 3v rajapyykki oli meidan kohdalla just oikea aika lahtea tarhaan, olisi voinut olla aiemminkin mutta muutot, työkuviot jne. sopivat tahan aikataulutukseen. Neiti on oppinut siella viidakon lakeja, pakko onkin selviytyakseen tassa yhteiskunnassa, han on oppinut myös kayttamaan niita kotona opetettuja kaytöstapoja, ryhmahenkea, ryhmassa toimimista, toisten huomioimista ja tekemaan asioita ilman minua ja isaansa. Olen super ylpea neidista ja niin han on itsekin, kylla tarha viimeistaan tassa iassa tekee hyvaa.
VastaaPoistaJa näinhän se juuri menee: hoitokuvio on monen tekijän summa. Meillä menivät molemmat perhepäivähoitoon 1,5 vuotiaina, perhepäivähoidossa aloittivat. Toki päiväkodissa oppii että sääntöjä on monia ja tapoja niiden kiertämiseen vielä enemmän, mutta parempihan ne on oppia varhaiskasvatuksessa valvotusti kuin koulussa itsekseen. :)
PoistaKiitoskiitos! Ja AAMEN!
VastaaPoistaTästä keskustelusta tulee aina itselle niin paha mieli - teenkö jotain väärin, kun hoidan lapseni kotona? Virikkeet on pitkälti lapsen itsensä järjestettävä, toki joka päivä askarrellaan/luetaan/lauletaan/leikitään/leivotaan ja ulkoillaan (yleensä vain 1 krt/päivä), mutta paljon lapsi leikkii myös itsekseen/sisaruksensa kanssa. Ja joskus äiti myös hermostuu ja suuttuu huonosta käytöksestä tai tyhmistä tempuista. Eikä aina jaksa perustella aasta alkaen miksi tehdään jotain niin kuin tehdään.
VastaaPoistaJa tottakai tämäkin äiti kaipaisi sitä omaa aikaa, "latteäitiyttä" pienemmän kanssa... Mutta useammastakin syystä otin lapsen pois hoidosta. Ensinnäkin päiväkodista ei koskaan edes ehdotettu, että lapsi voisi sinne jäädä, päinvastoin, sanoivat, että onpa hyvä, ettei lapsen tarvitse tänne tulla. Toiseksi täällä päin on naurettavat mahdollisuudet osapäivähoitoon, se 15 pv olisi maksanut yli 200 euroa kuussa. Ja vaikka omat heikkouteni tiedän, toivon, että lapsen on silti parempi kotona kuin isossa lapsilaumassa vaihtuvien hoitajien kanssa...
Lapsi saa säälittävän pienen määrän varhaiskasvatusta 2x/vko kerhossa ja yleensä 2-3 päivänä käydään perhekerhossa/avoimessa päiväkodissa/puistotreffeillä.
Joudun vaan jatkuvasti perustelemaan tätä ratkaisuani niin neuvolassa kuin muille äideille ja jatkuvasti kysellään, että meneekö lapsi syksyllä/vuoden alussa tms. takaisin päiväkotiin...
Jos et itse kaipaa takaisin töihin, niin eihän tuo nyt yksipuoliselta kuulosta. Mikä taas tukee teoriaa siitä, että vain ne syyllistyvät joiden ei tarvitse.
PoistaKotiäitien mystifiointi jättää aika vähän tilaa sille ajattelulle, että asiat eivät ole mustavalkoisia. Laadukkaan varhaiskasvatuksen tarve on paljon tarjontaa suurempi kuin tällä hetkellä edes ymmärretään.
Hyvä jos teillä on kerhoja, mutta tuosta päiväkodin kommentista tekisin valituksen suoraan päiväkodin johtajalle ja kunnan varhaiskasvatusjohtaja cc:ksi. Kuulostaa todella kummalliselta että lasten hoitopaikkaa anotaan suoraan henkilökunnalta.
Se on tosi ikävää, että näistä keskusteluista tulee aina jollekin paha mieli! Äitiys on niin tunteita herättävä asia, luulen että ainakin osittain siksi että jokainen haluaa usko itse tehneensä varmasti oikeat ratkaisut. Vaikka eihän sellaisia ole olemassakaan, ei tässä asiassa eikä kovin monessa muussakaan.
PoistaMeillä esikoinen jatkoi pari päivää viikossa hoidossa kun jäin äitiyslomalle kuopuksen kanssa. Tämä johtui siitä, että hän oli jo 5,5v., ja todellakin tarvitsi jo niitä hoidossa kehittyneitä sosiaalisia suhteita. Myös kotipäivistä hän on nauttinut todella paljon, ja olenkin iloinen että hän on saanut kokea vielä pari tälläistä kevyempää 'molempi-parempi' -vuotta ennen koulutaipaleen aloitusta. :)
Päiväkodin, neuvolan yms. työntekijät sanovat aina, että oikein toimittu, otti äiti lapsen kotiin tai piti päivähoidossa. Tätä sanotaan vanhemmuuden tukemiseksi: kannustetaan vanhempia toimimaan niin kuin he hyväksi kokevat ja olemaan sinut valintojensa kanssa. Hyvää elämää voi elää hyvin monella tavalla ja kaikki lasten kanssa työskentelevät tietävät sen.
PoistaNää naisten väliset kissatappelut tulevat juuri siitä, että haetaan joltain auktoriteetilta hyväksyntää omille valinnoille ja kun se saadaan pidetään jo. neuvoa yleispätevämpänä kuin se oikeasti on.
Minusta näyttää siltä, että sinä et oikein kykene arvostamaan kotihoitoa. Ainakin sulla tuntuu olevan käsitys, että lapsen hyvä hoitaminen kotona on monelle äidille kovin vaikeaa? Vai olenko väärässä? Oma ratkaisuni oli ottaa lapset pois päiväkodista, kun kuopus syntyi. Meillä on vinot pinot oppimispelejä, satukirjoja, lautapelejä, leluja ja askartelutarvikkeita. Kuunnellaan musiikkia, ulkoillaan säällä kuin säällä ja käydään tapahtumissa. Rakastetaan ja halaillaan paljon, syödään itse tehtyä ruokaa. TÄmä vaatii itseltäni 100% panostusta joka ikinen päivä, mutta on sen arvoista ja teen tätä koska haluan. Käsi sydämellä voin vannoa, että yksikään vieras lto tai lastenhoitaja ei tekisi parempaa työtä lasteni kanssa. Uskon, että nimenomaan nämä vuodet kotona antavat hyväät eväät elämään. On ihanaa, että ennen koulun alkamista he ovat saaneet elää rauhallista, aikataulutonta arkea oman äitinsä kanssa. Lapseni eivät ole kaivanneet päiväkotiin koska kotona on niin mukavaa. Uskon, että huonoakin kotihoitoa on, mutta me jotka olemme sen valinneet ns. arvovalintana, hoidamme usein homman hyvin. Tuntuu, että kotiäitejä ei saa kehua eikä kotiäiti varsinkaan saa kehua itseään. Sen sijaan "lattemammoille" pitäisi nostaa peukkua ja päiväkotia yliarvostaa. Ihan oikeasti, ne samat hommat mitä päiväkodissa tehdään, voi tehdä kotona. Täällä kotona on vaan enemmän mahdollisuus huomioida kutakin lasta. On ihanaa tuntea lapsensa hyvin ja kasvaa lapsen mukana, haastaa myös itsensä siihen. Itse pohdin kasvatusta, äitiyttäni ja arkeamme hyvinkin paljon ja jos huomaan jotain korjattavaa, sen myös teen. Täydellinen en ole, mutta eipä muuten ole päiväkotikaan ;).
VastaaPoistaEi kai kotihoidossa ole itsessään mitään erityisen arvostettavaa? Sehän on valinta siinä missä päiväkotikin. Päiväkoteja sen sijaan aliarvostetaan ja tässä kirjoituksessa toin esille sen että päiväkodeissa tehdään työtä myös vanhempien kanssa, mikä on todella tärkeää.
PoistaMinusta hieman on nyt liikaa laitettu vastuuta päiväkodille tuossa kirjoituksessa, että kasvatetaan myös vanhempia tms. Toki siellä saatetaan nähdä vanhemman ongelmallinen juominen tms isompi ongelma johon on puututtava, mutta itse en koe että päiväkodin keskustelut olisi mitään muuta olleet kuin juuri mitä lapsi osaa ja mitä harjoitellaan. En kyllä lähtisi noin tavis äitien kasvatustaitoja mollaamaan, verraten niitä vielä päiväkotitätien ammattilaisuuteen. Kyllä sielläkin on hiihtäjää joka lähtöön, nähty on monenmoista. Ja et edes mainitse lapsen ja äidin kiintymyssuhteesta mitään, mikä on a ja o lapsen kasvun kannalta, ei se askarrellaanko sen kanssa vai ei. Askartelemaan oppii myöhemminkin, jos se nyt ei ole se oma juttu. Ja kiintymyssuhdetta lapsi varsinkaan suurista päiväkodeista harvoin saa, vaikkakin kivoja ja turvallisia aikuisia, JOS hyvin käy. Ja kyllä päiväkoti on ihan paikallaan, sille on oma tarpeensa, mutta kyllä omat vanhemmat pääsääntöisesti ovat lapselle ne tärkeimmät aikuiset ja siksi parhaat, ellei vanhemmilla ole ongelmia, kuten päihde-tai mielenterveysongelmia. T. Entinen päiväkotitäti
VastaaPoistaTottakai vanhemmat ovat ne tärkeimmät aikuiset, en omasta mielestäni väittänyt mitään muuta? Päiväkodissa vanhempi saa säännönmukaista palautetta lapsen kehityksestä, en tiedä mistä kotiäiti sen saa. Mollaan tässä ihan omia kasvatustaitojani tavisäitinä - en ikinä pystyisi samaan mihin päiväkodin henkilökunta. Ja ei, en ole alkoholi- tai mt-ongelmainen, en vain ole tässä hommassa kovin luonteva.
PoistaMinä en ymmärrä koko vastakkainasettelua. Lapsen ja vanhemman suhde on niin erityinen, että ei sitä korvaa mikään. Kotoa opitaan arvot ja asenne elämään. Askartelutaitojen yms. opettamisen ulkoistan mielelläni, mutten jo niitä tärkeimpiäkään työntekijöitä koe millään lailla kilpailijoikseni.
PoistaMinulla on ollut ja tulee olemaan läheisiä miespuolisia työkavereita, joiden kanssa vietän enemmän aikaa kuin puolisoni kanssa.
Miksiköhän äidit niputetaan niin usein joko kotiäiteihin tai työssäkäyviin? Meistä suurin osa on kuitenkin molempia ihan muutaman vuoden sisään. Itsekin olin kotiäiti 5 v. ajan, mutta sen jälkeen työssäkäyvä äiti (niin että lapsi päikkyiässä) vielä 4 v. Todella toivoisin ymmärtämystä molempiin suuntiin kussakin elämänvaiheessa olevilta.
VastaaPoistaEikö yksi aika tärkeä pointti tässä keskustelussa ole myös se, minkä ikäisistä lapsista nyt puhutaan? Jos puhutaan 1-2-vuotiaista, ei mielestäni voi pokkana väittää, että heidän on pääsääntöisesti paljon parempi olla päikyssä kuin kotona. En haluaisi, että kaikkia meitä ihan tavallisia vanhempia laitettaisiin nippuun sen perusteella, että joukossamme on myös vanhempia, joiden näin pienet lapset tarvitsevat enemmän tukea kuin kotona pystytään tarjoamaan.
Kun puhutaan 3-5-vuotiaista, niin toki siinä iässä alkaa olla jo järkevää opetella ryhmässäolotaitoja ainakin osan päivästä kerhossa, päiväkodissa tmv.
Minusta oli hilpeä ajatus, että päiväkodissa saa "vanhemmuusohjausta”. Kyllä meidän vanhempien kanssa on käyty keskusteluja lapsen kehityksestä tai mahdollisista ongelmakohdista, mutta sehän on lähinnä raportointia, miten lapseni pärjää ryhmässä ja eri tilanteissa, ei mitään aikuisohjausta.
Toki raportointia lapsen kehityksestä olisi voinut olla kiva saada kotiäitivaiheessakin neuvolakäyntien lisäksi jostain muualtakin, mutta luotin oman järkeni lisäksi lähisukulaisten, ystävien ja neuvolan antamaan palautteeseen. Tässä taloustilanteessa saattaa olla kaukainen ajatus saada rahoitusta kotiäitien ja heidän lastensa arviointeihin ainakaan.
No sitä ymmärtämystä minäkin toivoisin - kuten itse totesitkin, päivähoitoa kuitenkin suurin osa perheista jossain vaiheessa tarvitsee, joten kaikki paukut pitäisi laittaa sinne. Suomessa on kuitenkin kotiäitipainotus, kuten tilastoista ja hallitusohjelmasta näkee.
PoistaEihän kukaan ole väittänyt että päiväkoti on ehdottomasti paras ratkaisu kaikille (mielestäni turhaa niputtamista tehdään niin aikuisten kuin lasten suhteen) - tässä kirjoituksessa toin esille, että vanhempana saa päiväkodista sparrausta, jos sitä kaipaa ja varhaiskasvatussuunnitelman teko on jotain muuta kuin raportointia. Mitäs hilpeää siinä on?
Ei ole kenellekään eduksi, jos ei ääneen sanota, että kotiäiti voi olla hyvin yksin kokemuksen ja lähipiirin puuttuessa, tai sitten esimerkiksi voimakkaasti uskonnollisen suvun neuvojen varassa.
Minä olen nähnyt vasu-keskustelut, yms. tilanteina, joissa tietoa kulkee enempi vanhemmilta työntekijöille (tää toimii, tää ei toimi, tätä ei kannata yrittää, tässä näkyy tää juttu, mikä johtuu kotioloista), mutta olen aina silloin tällöin saanut ihan hyvääkin inputtia työntekijöiltä - toki iso osa päiväkodin "vanhemmuusohjauksesta" on valmiita fraaseja, missä ei ole neuvolan lappuset lukeneelle mitään uutta.
PoistaMinä olen kyllä siinä mielessä vaikea äiti, että kun esikoinen on oppinut kaiken viimeisten joukossa (esimerkiksi omatoiminen pukeutuminen alkoi sujua vasta kouluaamuina), niin en ole oikein ottanut kuopuksen kohdalla osoitettuja huolenaiheita tosissani, jos esikoisen kehitys samassa iässä ei ollut vielä läheskään samalla tasolla: "Älkää nyt stressatko sen parivuotiaan pukeutumisia, kun ei se suju kuusivuotiaaltakaan ja eskariopettajat vain kehuvat, kuinka hyvin menee".
Käsittääkseni tässä kirjoituksessa ei mollattu kotiäitejä tai nostettu päiväkotia mitenkään huippukasvattamisen tyyssijaksi vaan korostettiin sitä, ettei kotiäiti ole pakko olla ollakseen hyvä äiti, ja että päiväkodista voi saada tukea ja apua.
VastaaPoistaMeillä tuleva koululainen kävi ja käy edelleen muutamana päivänä, joskus vaikka vain kahtena päivänä viikossa hoidossa, loppuina taas on kotona. Tämä siksi, että vanhemmilla on omaa aikaa ja jaksamista, jotta lapsen kanssa jaksaa olla sitten kotipäivinä, ja jotta lapsi saa kavereita ja oppii olemaan ryhmässä. Meillä ainakin neiti tylsistyy hyvin äkkiä jollei ole leikkikaveria, ja kotipäivinäkin pitäisi olla pääsemässä johonkin leikkimään.
Jos lapset viihtyvät kotona paremmin kuin hoidossa ja vanhemmat pystyvät antamaan virikkeitä ja kavereitakin löytyy jos niitä kaivataan, niin hyvä, lapset voivat olla kotona.
Jos vanhemmat tarvitsevat lepoa, haluavat töihin ja/tai lapsi kaipaa muutakin ympäristöä ja seuraa kuin vain kodin, niin siinä vaiheessa päiväkoti tai muu ryhmähoitomuoto on paikallaan. Jos ei halua päiväkotiin viedä, niin ryhmikset ja perhepäivähoitajat ovat hyvä vaihtoehto. Meillä kaikki lapset ovat olleet perhepäivähoitajalla ja yksi lisäsi ryhmiksessä, ja äitipuoli työskentelee perhepäivähoitajana ja lapsilla on kivaa keskenään ja kasvuympäristö on kodin kaltainen.