Helinin teoria oli, että nainen syyllistyy helpommin alisuorittaessaan sekä töissä että kotona ja valitsee kodin.
Väkisinkin tuli mieleen, miksi juuri nainen kokee ruuhkavuodet raskaiksi? Miksi kolumneissa ei koskaan puhuta isästä? Ja miksi miehet eivät putoa pois työelämästä perheen takia?
Tunnistin kyllä kirjoituksesta itseni, osittain. On helppo ymmärtää, miksi juuri työssäkäyvä nainen syyllistyy. Äitimyytti voi edelleen hyvin. Käsitys, jonka mukaan vain äiti osaa antaa jälkeläisilleen näiden tarvitsemaa hoivaa - syliä, imetyksen aikaista katsekontaktia, kurahanskoja ja xylitol-pastilleja - vähintään lapsen kolme ensimmäistä vuotta, on vahva. Naisella on myös ääneenlausumaton lupa luovuttaa oravanpyörästä perheen tähden, kotiin jääminen on naiselle sosiaalisesti helpompi vaihtoehto.
Minun näkökulmastani yhtälö ei ole mahdoton. Mutta se, että on koko valveillaoloaikansa töissä, on mahdotonta.
Äitimyytistä seuraa se, että nainen päätyy kotonakin projektipäälliköksi. Vastuut eivät käytännössä jakaudu vanhempien tasan. Se, että Helinin puoliso on meppi (eli oletettavasti fyysisesti paljon poissa kotoa) tukee teoriaani.
Tiiminvetotehtäviin päätyy ihan vaivihkaa. Siinä vaiheessa kun pissii tikkuun kaksi viivaa, pitää olla ihan pirun tarkkana, ettei elämänmuutos koske vain itseä. Sukupuoliodotukset, joille ei välttämättä ole aikaisemmin altistunut, hyökkäävät puskista. Toinen vanhemmista jatkaa elämäänsä samoissa sosiaalisissa ympyröissä kuin aiemminkin. Toinen laittaa uusiksi työnsä, vapaa-aikansa ja sosiaalisten suhteidensa lisäksi identiteettinsä.
Vetovastuu tuupataan yhteiskunnassamme äidille aika voimallisesti heti lapsen synnyttyä. Vaatii aika voimakastahtoisen isän, että siinä pystyy ottamaan ohjat.
Mikä tähän sitten auttaisi? Äitimyyttiä täytyy tökkiä, vanhempainvapaita uudistaa (olen edelleen vakaasti 6+6+6 hoitomallin kannalla), päiväkotipalveluja parantaa ja erilaisia ratkaisuja jakaa. Odotan myös markkinatalouden jeesaavan: uusia, arkea helpottavia palveluita tarvitaan kipeästi.
Tärkeintä olisi lopettaa se iänikuinen höpötys siitä, että miehen työ ei jousta. Kyllä se joustaa siinä missä naisenkin. Muuten hyväksymme maailman, jossa mies ei ole pätevä vanhempi, ja että on töitä, joita nainen ei voi tehdä.
Facebook-ryhmässäni syntyi tästä vilkas keskustelu ja myös Aamu-tv sekä Puheen iltapäivä tarttui aiheeseen. Kertokaapa tunnistitteko kirjoituksesta itsenne?
Työhaastattelussa tuoreena äitinä haastattelija kysäisi kuinka aion hoitaa suht epäsäännöllisen työajan "kun on tuo lapsikin". Kyseessä oli osa-aikainen työsuhde joten en nähnyt asiassa mitään erityistä ongelmaa joten töksäytin vähemmän diplomaattisesti että on sillä lapsella myös isä. Sain paikan, eikä sen jälkeen ollut mitään vaaraa että olisin edes voinut ruveta ylimmäiseksi lapsipäsmäriksi kurahanskojen, vaatteiden, päivän ruokalistan tai minkään muunkaan suhteen. Ihan ihminen tuosta näyttää silti kasvaneen vaikka jaettiinkin vetovastuut arjesta melko 50-50 tukevasti alle kolmivuotiaana.
VastaaPoistaMun tekis mieli laittaa cv:hen että meillä vastuut jaetaan tasan, mikä tarkoittaa että minä en ole automaattisesti se, joka jää sairaan lapsen kanssa kotiin. Sehän on työnantajankin etu.
PoistaHienoa että tartuit tuohon "miehen työ ei jousta" -myyttiin! Kuinka kevyesti tuota pudotellaan keskusteluissa perusteluna sille, miksi omassa perheessä on valittu että äiti hoitaa lapset. En vaan ole onnistunut selvittämään, mitä ne työt ovat joista ei mitenkään voi jäädä pois, ja erityisesti mikä niissä töissä oikeasti estää poisjäännin ja jouston. Jos kyse on työnantajan asenteesta (ymmärrän ettei jokaisella ole uskallusta lähteä esitaistelijaksi puolustamaan okkeuksiaan...) niin sanotaan se sitten ääneen; "meillä äiti hoiti lapsen kotihoidon, koska isän työpaikalla on vallalla niin vanhanaikaiset asenteet jotka vaikeuttavat isän osallistumista perhevapaiden pitoon emmekä jaksaneet alkaa tappelemaan". Jo se että tuon totuutena esitettävän myytin sijaan takana oleva asenne nousisi julkisuuteen voisi vihdoin johtaa sen kyseenalaistamiseen. Niin kauan kun selitys on että "miehen työ ei jousta", ei asialle yritetä tehdä mitään. Kun selitys muuttuu muotoon "Suomessa on vielä paljon työpaikkoja, joissa vastustetaan ja vaikeutetaan isän osallistumisra perhevapaisiin", aletaan ehkä miettiä, mitä asialle voitaisiin tehdä.
VastaaPoistaJos ministerin työstä voi jäädä perhevapaalle, niin haluaisin kuulla mitkä työt ovat niin kriittisiä ettei niistä voi!
Jätin kyllä itsekin työnantajani pulaan kun äitiyslomani alkoi, toimin esimiehenä rahoitusalalla ja sillä hetkellä määräaikaisesti sijaisena tietyssä tehtävässä josta jäi kriittisen pitkä mutta korvaamisen kannalta hankalan lyhyt jakso kesken. Ei kukaan silti yrittänyt väittää että "työ ei jousta". Todettiin kyllä että tulipas huonoimpaan mahdolliseen aikaan, on todella vaikea järjestää asia, mutta pakko keksiä jotain.
Juuri näin! Pääasiassa miehet ja naiset tekee onneksi jo nykyään samoja töitä, joten miten vain miehen työ voi olla niin palikka, ettei mihinkään taivu?
PoistaJust näin! Myös pienyrityksiä pyörittävät naiset saavat lapsia - ja itsekin olin avainasemassa duunini säilymisen kannalta kun tokan kerran tulin raskaaksi. Olisin kaivannut mahdollisuutta tehdä vähän töitä vanhempainvapailla
PoistaKaipaan itse työnantajien tiukempaa valvontaa: jos jossain firmassa yksikään mies ei pidä vanhempainvapaata pitäisi tasa-arvovaltuutetun puuttua peliin ja selvittää mikä mättää. Ne työnantajat jotka eivät käsitä perhevapaiden kuuluvan myös miehelle ovat yksinkertaisesti huonoja työnantajia.
Sitten näitä joustoja voisi lähestyä ihan niiden päivittäisten työtehtävien hoidon kautta: naisia työskentelee erityisen paljon esimerkiksi hoito- ja opetusalalla. Niissähän tunnetusti työntekijällä on varsin vähän joustonvaraa päivittäisissä aikatauluissaan, sillä työ on tiukasti aikataulutettua. Sitten taas niillä insinööritoimistoissa (sori stereotypiat) työskentelevillä miehillä on todennäköisemmin liukuvat työajat ja mahdollisuus hoitaa yksityisasioitaan myös kesken työpäivää (tai esim. tehdä työtä etänä kotoa käsin tarvittaessa vaikka silloin, kun lapsi on kipeänä). Jotenkin tästäkin huolimatta ajatus tosiaan tuntuu olevan, että ne miesten työt eivät jousta millään.
PoistaKiinnostava pointti! Tätä ei ole nähdäkseni koskaan sanottu ääneen.
PoistaJatkan vielä sen verran, että mielestäni tämäkin - niinkuin tosi moni pointti, joka toistuu näissä perheiden sisäistä työnjakoa koskevissa keskusteluissa - viittaa siihen, että kyseessä ovat nimenomaan rakenteet ja kulttuuriset tekijät, jotka perheiden käytäntöjä ohjaavat. "Miehen työ ei jousta", "mies ei halua jäädä kotiin" (siis ei halua ottaa vastuuta lapsistaan?), "nainen halusi breikin työelämästä" (mies ei?), "nainen halusi itse hoitaa lapsiaan kotona", "nämä olivat _meidän perheelle_ sopivimmat valinnat" (jotenkin ne sopivimmat valinnat ovat samanlaiset kuin 95 %:lla?) jne.
PoistaJuuri.
PoistaAnonyymi, tiputit juuri ne pointit joita mitä ajattelin! Great.
PoistaJos isä on matalapalkkainen pätkätyöläinen ja perhe käytännössä elää äidin vakinaisen työn palkkatuloilla, on aika epätodennäköistä että äiti olisi se joka jättäytyy pois työelämästä.
VastaaPoistaVarmasti. Kysehän on siitä, kuinka paljon näitä perheitä on, joissa eletään yksinomaan toisen tuloilla. Näille voisi sitten miettiä jotain räätälöityä ratkaisua, jotta molemmat pääsisivät halutessaan vanhemmuuteen kiinni.
PoistaKaikissa perheissä ei edes ole sitä toista aikuista auttamaan sen arjen pyörittämisessä. 5v yksinhuoltajuuden aikana olen jo aika monta kertaa ehtinyt miettiä, että olisi edes joku, joka veisi roskapussit ohimennessään ulos... Täysipäiväinen opiskelu ja mukula on mahdollista sujuttaa yhteen jos kovasti haluaa, mutta ei tätä kukaan etukäteenkään helpoksi kehunut.
VastaaPoistaToki näin, yksinhuoltajat ovat luku sinänsä. Nyt kuitenkin puhun kahden vanhemman perheistä, joissa äiti hoitaa kaiken.
PoistaJoidenkin miesten työ EI VAAN JOUSTA, ei ainakaan maanviljelijän/sikatilallisen mieheni. Töitä on 24/7 ja vaikka halu olisi kova puolittaa vanhempainvapaata ei se ole millään tavalla mahdollista ja se joka muuta väittää ei tiedä mitään tästä elämästä.
VastaaPoistaMitä tekee sikatilallinen nainen halutessaan perheen?
PoistaEi sikatilallinen nainen tee lapsia. Kuten ei hevostilallinenkaan nainen, joka vastaa lapsihaaveista tiedusteltaessa, että "ei me aiota tehdä lapsia kun on nuo hevosetkin ja olen tähän hommaan satsannut aika paljon rahaakin..." Että kyllä karulta kuulostaa, että yhden ison haaveen/elinkeinon vuoksi jää sitten se perhe perustamatta.
PoistaKiinnostavaa! Onko niin että Suomessa ei ole ainuttakaan hevos-/sikatilallista naista, joka on saanut lapsen?
PoistaTämä on todella hämmentävää. Entä jos sikatilallinen sairastuu? Jos maatilaa pyöritetään yhdessä (en tosin tiedä, onko se taloudellisesti mahdollista enää), silloinhan vapaat olisi mahdollista jakaa?
PoistaSikatilallisen on mahdollisuus saada maatalouslomittaja äitysloman ajaksi, tosin maksullisena. Lapsen sairastaessa ei lomitusmahdollisuutta ole. Hevostilallisella pitää olla todella iso talli, jotta saisi lomaoikeuden, eikä ammattitaitoa lomittajapuolella välttämättä löydy ihan helpolla.
PoistaMun tuttu maatalouslomittaja kertoi olleensa toistakymmentä vuotta yhtämittaisesti mutta vuorotellen lomittamassa kahta emäntää, jotka saivat vuorovuosina lapsensa. Eli kyllä nämä ainakin olivat saaneet kokopäiväisen lomittajan jopa useiksi vuosiksi. Rahoituspuolesta hän ei kertonut.
PoistaJa hei, sit on vielä ne naiset, jotka näkevät lapset mahdollisuutena jäädä pois töistä. Tämä ei ehkä kuulu tähän keskusteluun, mutta kyllä aika monet haluavat sen breikin työelämästä, ja mikäpä olisi sen hyväksyttävämpi syy kuin hoitovapaa.
VastaaPoistaToki tämä voi olla arvovalinta. Nyt kuitenkin puhuin niistä naisista, jotka hoitavat kahden vanhemman perheessä kaiken.
PoistaJotenkin naisille on myös noin viisisataa kertaa hyväksyttävämpää haluta se breikki työelämästä ja käyttää hoitovapaata keinona tähän. Kuinka usein kuulette miesten puhuvan asiasta? Veikkaan että aika moni isäkin haluaisi hoitovapaan varjolla jäädä hetkeksi pois sieltä oravanpyörästä, mutta koska kulttuuriset syyt ja rakenteet ja ties mitkä, sitä ei ole hyväksyttävää sanoa ääneen tai toteuttaa.
PoistaNäin tietenkin on. Halu pitää vapaata työelämästä on ihan ymmärrettävä (ja useimmille tosi tarpeen). Mieskuva on Suomessa ehkä vielä yksioikoisempi kuin naiskuva.
PoistaMyönnän kuuluvani tähän ryhmään. Työni on niin järjettömän raskasta ja vie kaiken ajan, että on paljon helpompi olla kotona lasten kanssa kuin yrittää yhdistää työ ja perhe, lapset ovat minulle kuitenkin kovempi arvo kuin ura. Kun lapset osaavat niistää itse nenänsä, voinen kadota takaisin yhteiskunnan rattaaseen vaikka sekin vähän kalvaa. Tässä meidän mallissa olen 24/7 kotityössä, eli en ollut pirun tarkkana pissattuani tikkuun. Mies niin sanotusti "auttaa" kotitöissä, mutta vastuu tuntuu olevan minulla (myös miehen lomilla jne). Toki, olen myös halunnut ottaa vastuun, koska en kestä elämää johon miehen tapa johtaisi. Kyllä ne asiat hoituisi "miehen tavalla" joka edustaa minulle kaaosta ja isoimpien katastrofien välttelyä/jälkien (summittaista) korjaamista. Firma usein näyttää toimitusjohtajaltaan enkä halua, että oma elämäni näyttää poikamiesboksilta, joten parempi ottaa "projektin vetovastuu".
PoistaEi ole pakko vastata, mutta oletko järjestelyyn tyytyväinen? Lasten kanssa oleminenhan ei ollut kirkas arvovalinta, jos siis halusit myös pois rankoista töistä, ja silloin voi olla oma jaksaminen koetuksella. Naisella ei ole vaihtoehtona priorisoida työtä - valinta tehdään vaihtoehdoista lapset + työ tai lapset.
PoistaNaisten standardit ovat sitten oma lukunsa. Kun minä lopetin äitiyslomalla siivoamisen, aika nopeasti tuli puheeksi siivooja. :) "Poikamiesboksimeno" ei kiinnostanutkaan.
Joo, pääsääntöisesti olen tyytyväinen. Ei mulla ollut kiinnostusta sinänsä jäädä rankoista töistä pois, tykkään kyllä työstäni. Mies toivoi lapsia mutta kun sanoin, että tahdon tehdä töitä, niin sillä mentiin. Itse en pitänyt vaihtoehtona omaa työtäni + pieniä lapsia ja mies kotona, koska olisin tullut hulluksi.. itse olen kasvanut niin että isä hoiti ja äiti oli työnarkomaani, enkä pidä ratkaisua ideaalisena. Sitten kun tuli itselle ns vauvakuume siinä määrin, että tuntui ettei työstä lähteminen (pidemmäksi määräajaksi) olisi uhraus suhteessa siihen mitä saa vastapainoksi, niin tuli lasten aika. Palaan töihin kyllä mielelläni sitten, kun omat ja perheen voimavarat riittävät ja nyt olen ns hyvällä omalla tunnolla kotona.
PoistaOlen testannut kerran (kun olin töissä) sitä, että en tee sen enempää kuin mies ja katson missä kipuraja tulee vastaan. Syötiin einestä tai ei-mitään ja elettiin läävässä pari kuukautta, mies ei osoittanut merkkiäkään tympääntymisestä tilanteeseen mutta itse en halunnut "testata" enempää vsan ryhdyin käskynjakoon..
Tarkennan siis, että olisin voinut priorisoida työn. Uskoisin, että olisin jopa voinut putkauttaa lapsen ja häippästä töihin, mies olisi saattanut olla järjestettävissä kotiin, mutta en halunnut. Koska mun geenit tahtoo enemmän paapomista kuin mies tarjoaa, että vaihtoehto olisi ollut lapsettomuus.
PoistaTässä on siis selkeä äidin valinta: valitsit mieluummin kodin ja kokonaisvastuun, vaikka lasten isän työ olisi joustanut ja päivähoitopaikka järjestynyt? Mutta ei kai se, että oma isäsi oli huono (?) hoitaja, tarkoita että lastesi isä sitä on?
PoistaArki on jo osoittanut kaikin tavoin, että juuri näin olisi.
PoistaÄitimyyttiin kuuluu, että nainen pitää itseään parempana hoitajan, vaikka juuri yllä yoyesit, että asiat järjestyisivät miehenkin tavalla. Meidän perheessä olisi välitön kriisi jos vihjaisin sanallakaan että Koti-Insinööri olisi huonompi vanhempi kuin minä.
PoistaPitää olla tarkkana, ettei puurot ja vellit mene sekaisin. Mies on meillä hyvä isä, mutta huono äiti ja tahdon, että lapsillani on äiti lähellä nyt kun he ovat pieniä. Siis että kun lasi tippuu, joku imuroi sirpaleet. En mä väitä että kaikissa parisuhteissa asia olisi näin, mutta itse olen jo ennen lasten hankkimista ja sen puoleen pariutumista todennut, ettei kodinhoito ole miehellä kovin korkealla prioriteettilistalla eikä se mullekkaan liikaa sympatiaa osoita. Mikä ei tarkoita, etteikö miehellä olisi vahvuuksia, mutta ne ovat muualla. Itse koen että esim lohduttaminen on tärkeää pienelle lapselle ja niinpä haluan, että pienten lasteni lähellä voi olla ihminen joka pitää lohduttamista tärkeänä. Tarkoitan, että mies olisi pystynyt järjestämään lomaa töistä, mutta en tarkoita että saisi järjestettyä kotona lapsille ruokaa pöytään, edes tilauspitsaa. Pakko olla realisti, ei mies tästä itsekään ole mitenkään eri mieltä.
PoistaLisäksi olen sitä mieltä että äitimyytti elää voimissaan, koska siinä on totuuden siemen :D Esim tutkimuksen mukaan äidit lohduttavat lapsia enemmän ja lohduttaminen taas on pienelle lapselle ja kehitykselle tärkeää. (tämä nimenomainen yksittäinen asia elää tässä nyt vain esimerkkinä) Poikkeuksia toki on ja sävyeroja jne mutta jos nyt ihan jonkun asian yleisyydestä on kyse. Olen sitä mieltä, että isät ovat pääsääntöisesti hyviä vanhempia mutta ulkoapäin on mahdotonta sanella, miten isyyden tulisi toteutua.
PoistaEi myöskään kannata yleistää omaa kokemusta universaaliksi; kaikki miehet ja kaikki naiset eivät ole keskenään samanlaisia.
PoistaJaa-a, mun nähdäkseni hyvä isä (ja ylipäätään normaali ihminen) kyllä osaa lohduttaa ja imuroida... Mutta se on toki ihan totta että olemme kaikki erilaisia - äitiys- ja isyystaitoja ei varmasti ole jaettu kaikille samanlaisella kauhalla. Suurimmalla osalla on kuitenkin mahdollisuus oppia jos vaan motivaatiota löytyy. Muu on miesten aliarvioimista.
PoistaUskoisin kanssa että motivaatiolla/viitseliäisyydellä/priorisoinnilla on oleellinen merkitys. Mutta toista ei voi muuttaa, että mistä sitä motivaatiota sitten löytyisi jos ei sitä ole. Siksi joskus naisella voikin olla vaihtoehtona lapsettomuus tai että itse hoitaa, miehen valinnasta voi sitten vaan todeta että mitäs läksit.. mutta hyvä mies voi olla sellainenkin mies joka ei toimi kuten normaali ihminen :) Niin tai näin, breikki työelämästä on jees kun saa mussukoiden sotkuja siivota ja vaippaa vaihtaa :D Ps. Koti-insinööri on esimerkillinen henkilö! onnea siitä
PoistaKun meidän esikoinen syntyi, mieheni opiskeli vielä yliopistossa. Ja opiskelee nyt muuten vielä edelleen, kun toinen on syntymässä. Siinä on yksi työ, joka ei jousta. Tehtäviä piti tehdä sairaalassakin, ja ruhtinaallisen yhden viikon pystyi olemaan poissa ilman että tippui kursseilta. Joko olisi pitänyt ottaa lähes puoli vuotta vapaaksi ja siirtää valmistumista, tai sitten piti vaan paahtaa samaa tahtia kuin ennenkin. Viime kerralla valittiin paahto, tällä kertaa se että valmistuminen viivästyy puoli vuotta, vaikka meille se tarkoittaa sitä että rahaa ei juuri ole.
VastaaPoistaTässä se pointti juuri on. Naisen on pakko ottaa breikkiä, koska synnytettävä on, mutta miehelle se on vaihtoehto. Jos sinä olisit teidän perheessä opiskelija, tauko yliopistolta olisi ollut kaksi kertaa. Mutta se on biologiaa, sitä me ei voida muuttaa. :)
PoistaNäinpä, totta kai on opiskelevia äitejä. Kyllä se yliopistokin joustaa.
PoistaOman kokemukseni mukaan nimenomaan yliopisto ei jousta, vaan äidit ja lapset. Tunnen useita opintonsa keskeyttäneitä (tauolle jättäneitä) isiä myös, jotka ovat jääneet vuorollaan kotiin ja äiti on jatkanut opintoja. Tämä ei edes ole niin kriittinen vaihe, koska opintotuki ja opiskelun reunaehdot eivät ole sukupuolisidonnaisia, työelämässä on enemmän neuvotteluntarvetta.
PoistaNo juu, pointtini oli että opinnot saa päätökseen oli äiti tai isä.
PoistaMonet miehet ei HALUA jäädä koti-isäksi ja monet naiset ei HALUA mennä töihin, kun lapsi on pieni. Lisäksi monet naiset ei usko, että lapsen isä pärjää koti-isänä. Veikkaanpa, että nämä ihmistyypit tekevät aika ison osuuden näistä luvuista kuka hoitaa lapsia kotona. :) Ja nämä mainitsemani ihmiset eivät usein näe koko paletissa edes mitään ongelmaa.
VastaaPoistaViittasin tähän uutiseen: "Kahden viime vuoden aikana Suomessa on siirtynyt työmarkkinoiden ulkopuolelle yllättävän paljon parhaassa työiässä olevia naisia. Tutkijat eivät osaa täysin suuntausta selittää, mutta suhtautuvat luottavaisesti 30-40 -vuotiaiden naisten paluuseen."
PoistaNoita vapaaehtoisesti konservatiivisen mallin valitsijoita on ollut aina. Miksi niitä ilmaantuu juuri nyt?
Työelämä ja elämä ylipäätään muuttuu koko ajan aikaavievemmäksi ja elämäntavaksi? Tasa-arvoiset naiset ovat nyt samoilla antaumusta vaativilla aloilla kuin miehet ennen. Pikku sihteerikkö saattaa lähteä kotiin 15:30 mutta nykyään työtä tehdään kun markkinan ratas tahtoo ja sehän tahtoo, eli se ettei naiset pysty sovittamaan työtä ja perhettä yhteen on merkki siitä, että naisten asema työelämässä ja toimenkuvissa on aikaisempaa tasa-arvoisempi, näin kuvittelen. Sinänsä vaatimus siitä, että nainen menisi töihin ja mies jäisi kotiin vaikka molemmat itse toivovat päinvastaista, tuntuu järjettömältä. Miksi yksilöiden pitäisi uhrata omat ja lastensa elämät "asenneilmapiirin muuttamisen" alttarille tai jotain?
PoistaEn näe että tämä olisi tapahtunut kahdessa vuodessa, mutta varmasti naistenkin työelämä on tasa-arvoistunut vaativuusmielessä pidemmällä aikavälillä.
PoistaMutta kuka on esittänyt vaatimuksen että naisen olisi pakko mennä töihin ja miehen jäädä kotiin? Kysehän on tämän järjestelyn mahdollistamisesta ja mutuun perustuvien argumenttien kumoamisesta (miehen työ ei jousta, vain nainen osaa huolehtia lapsista). Lasten elämä nyt tuskin uhrataan sillä että nainen on työssäkävijä? O_o
Kuuntelin tällä viikolla Yle Puheesta keskustelua, joka perustui samaan aiheeseen. Käsittääkseni lastenhoito nimenimaan ei voinut olla selityksenä koska suurin osa näistä "kadonneista" naisista oli ruksinut syyksi kohan "muu syy", ei siis esim lastenhoito/perhe. En nyt valitettavasti muista tarkasti mutta ohjelmassa arveltiin, että yksi syy voi olla se että naiset kouluttautuvat joustavammin uusiin töihin tai kokonaan uudelle alalle, ja tekevät näitä hyppyjä usein juuri 30-40-vuotiaana. Eli miettivät hetken mitä haluavat tehdä ja ryhtyvät sitten pikku hiljaa toimeen. (En sitten tiedä miksi eivät ruksi tutkimuksiin kohtaa Koulutus, jos syytä kysytään?)
PoistaA-M
Ai hitto, muistatko yhtään minä päivänä ohjelma tuli tai kuka oli haastateltava?
PoistaEka vastaaja-anonyymi tässä, tarkoitin siis tuota että kun kommentin jättänyt anonyymi ihmetteli sitä, etteivät henkilöt näe mitään ongelmaa siinä jos miehet tahtovat olla töissä ja naiset jäädä kotiin.. niin en itse ymmärrä miksi pitäisi. Jos kaikki voivat toimia kuten haluavat ja homma toimii, miksi siinä PITÄISI nähdä ongelmaa? Eiks se oo win-win? Asia on toinen jos isät HALUAVAT jäädä kotiin tai äidit menmä töihin, mutta se on rakenteellisesti estetty.
PoistaSiksipä meillä ei olekaan lapsia, sillä mies on aivan liian uraorientoitunut ja kuvittelee, että vesilasiin jää kuoppa, jos hän ei ole tavoitettavissa ja minä en ole valmis luopumaan haastavasta SIHTEERIN työstäni... :)
PoistaJa lasten elämän uhraamisella tarkoitin sitä, että joku vanhemmista joutuu "uhrautumaan" olemaan heidän kanssaan. Siis jos toinen olisi mielellään, mutta siinä nähdään jotain ongelmaa (kuten alkup. kommentin kirjoittajan mielestä nähtävästi pitäisi nähdä) ja siksi järjestetäänkin haluton vanhempi kotiin. Moni mies muuten ottaisi mielellään "lomaa töistä" mutta eihän lasten kanssa olo mitään lomaa tosiaankaan ole, jotkut miehet saattavat mielellään "vaihtaa työnkuvaa"kin, mutta havaintoni mukaan eivät monet.
PoistaSori Elli, tiesin että oli väärin valita mitään tiettyä ammattia esimerkiksi, mielessäni siinsi ennemmin entisaikojen "sihteerikkö" joka konekirjoittaa johtajan sanelut tms.. eikä niinkään nykyinen tosielämän sihteeri.
PoistaJoo, ei tosiaan enää konekirjoitusta paljon harrasteta... :) Saat anteeksi, pitipähän vaan päästä sanomaan... :D
PoistaSe Yle Puheesta kommentoinut tässä vielä, sorry mutta en onnistunut löytämään ohjelmaa Puheen sivuilta, ainakaan nyt puhelimella.. Ohjelma tuli joko maanantaina tai keskiviikkona päivällä/iltapäivällä, koska ajoin silloin autoa :)
PoistaMultitaskasin samalla lasten viihdekeskuksena, joten en muista edes puhujia, mulle jäi käsitys että toinen oli joko tämän tutkimuksen tekijöitä tai sitten tyyliin alan tutkija muuten.
Hän kuitenkin oli siis sitä mieltä että tämä katoaminen ei väkttämättä ole negatiivista, vaan kertoo naisten joustavasta elämänkuvasta (jos alan työt katoaa tai muuten käy vaikeaksi niin keksitään jotain muuta), ja toisaalta siitä että meidän yyhteiskunnassa tällainen siirto on mahdollinen.
A-m
Oisko joskus myös niin, että miehet eivät niin välitä, jos alisuoriutuvat? Jotkut pystyvät vetämään pokalla vähän huonommallakin valmistautumisella presiksen läpi siinä missä joku toinen vääntää yötä myöten, tai toinen näkee lapsiaan niin vähän, että ne jo ujostelevat kun toinen hakee päiväkodista ajoissa, laittaa ruoan, siivoaa ja leikkii ja kokee huonoa omatuntoa kun työt jäivät vaiheeseen (ei tämä jako toki pelkästään mies-nais-akselilla mene, mutta ehkä joskus tämäkin selittää, miksi juuri naiset valitsevat joko työn tai kodin)?
VastaaPoistaNiin, tämähän voi osaltaan olla myös tunnollisuuskysymys. Koska nainen ei pysty kahteen täydelliseen suoritukseen yhtä aikaa, hän jää kotiin koska pelkkää työtä ei voi valita. Tämä tietysti myös tukee miehen täydellistä suoritusta töissä. Tämä tietysti olisi linjassa tutkimustulosten kanssa, joiden mukaa isyydestä ei ole haittaa miehen uralle, mutta äitiydestä seuraa rangaistus.
PoistaItseäni ärsyttää se, kuinka nykyään keskustellaan ainoastaan siitä, kuinka äidit "uhrautuvat" perheensä takia. Olen uraputkessa oleva diplomi-insinööri, ja odotan nyt kolmatta lastani. Olen koko ajan hoitanut lapsiani kotona, ja aion tehdä niin vielä hyvän tovin, koska MINÄ HALUAN SITÄ. Minä tai perheeni emme tarvitse pelastamista, emmekä sitä, että muut kertovat miten perheemme asiat tulisi järjestää. MIelestäni 6+6+6-malli sanelisi aivan liikaa sitä, miten perheet asiansa järjestäisivät. Jos minä en saisi olla kotona hoitamassa lapsiamme, niin ei sitä miehenikään kyllä tulisi tekemään. Ja se puolestaan johtuu aivan muista syistä kuin siitä, että hänen uransa mahdollisesti kärsisi asiasta (mitä kumpikaan meistä ei edes uskoisi tapahtuvan).
VastaaPoistaTämä on sitten oma keissinsä, jota minun näkemykseni mukaan yhteiskunnan ei pidäkään tukea vaan nimenomaan sitä isien osallistumista. Jos siis haluatte tämän mallin teidän pitää rahoittaa se itse.
PoistaSelvyyden vuoksi, lapset ovat lapset ovat tulleet/tulevat alle kahden vuoden ikäeroilla ja kotona en aio olla kuin max kuopuksen 3v synttäreihin, joten en ymmärrä miksi meidän pitäisi rahoittaa malli itse?
Poista6+6+6 mallilla teidänkin asianne olisivat nykyistä paremmin, äitihän saisi ansiosidonnaista vuoden. Eikä isän ole pakko omaa osuuttaan käyttää, siihen annetaan vain yhteiskunnallisesti selkeä signaali, että se on hyväksyttyä ja siihen ollaan valmiita satsaamaan. Vuoden jälkeen äiti siis siirtyy normaalisti kotihoidontuelle.
PoistaMinua on alkanut nyppiä tämä "linja", jossa väkisin yritetään työntää äidit töihin ja syyllistetään kotiin jäämisestä olipa se syy (sille kotona ololle) mikä tahansa (halu, arvot, taloudellinen tilanne niin ettei mies voi jäädä, breikki työelämästä...). En minäkään syyllistä niitä ketkä menee töihin, miksi meitä kotiinjääneitä (minäkin korkeasti koulutettu) tökitään joka suunnasta?
PoistaKoska työelämän tasa-arvo (naisten työsuhteet, palkkaus) ei ikinä parane jos naiset ovat automaattisesti niitä kotivalinnan tekijöitä. Vanhemuuden jakamisesta puhuminen ei tarkoita että kaikkien naisten pitää mennä töihin vaan siitä millaista kehitystä yhteiskunta haluaa tukea. Lastenhoidon pitää olla jaettavissa. Tällä hetkellä se että naiset käyttävät vanhempainvapaista 95% ei ole perheiden vapaa valinta vaan henkinen normi, jota pitää yrittää purkaa esim kiintiöimällä isille omat vapaat. Ehkä parinkymmenen vuoden päästä kiintiöitä ei enää tarvita kun isyydestä on tullut muutakin kuin lätkätreeneihin kusaakista.
PoistaOma tilanteeni on hyvin samanlainen kun ylläkirjoittaneella DI:llä. Minulla on kaksi akateemista tutkintoa ja hyvä työpaikka. Mutta olen myös tavallaan hyvin perinteinen nainen, jolla on suuri tarve viettää paljon aikaa lasten kanssa ja korkea hoivavietti. Haluan siis hoitaa kolmea lastani kotona siihen asti kun kuopus n. 2 vuotta. Teen sen hyvällä fiiliksellä. Pitää muistaa että Suomessa naisten työllisyys on korkealla tasolla pikkulapsiajan jäkeen. Vertaa esim Sveitsiin, jossa moni äiti jää kokonaan kotiin lasten tultua. Jos Suomessa ei olisi hoitovapaa mahdollisuutta, jäisin luultavasti kotiäidiksi kokonaan. Myös osittaisen hoitovapaan aion hyödyntää, sillä en halua kiireistä arkea vaan olen valmis tinkimään palkasta. Jotenkin huvittaa, että olen onnistunut pääsemään kahteen Suomen kovimmista kouluista ja valmistunutkin niistä, luonut kohtuullisen uran, mutta silti tuntuu siltä että on olemassa jokin toinen ihminen joka minua paremmin tietää miten minun pitäisi lapseni hoito / elämäni järjestää.
PoistaNäin käännetään oikeus itseä vastaan nääs! Ensin on oikeus mennä töihin mutta siitä tuleekin velvollisuus ja oikeus hoitaa omia lapsia jää historiaan. Taidokasta omaan jalkaan ampumista olisi se, jos suurin osa toimisi vastoin toivettaan tehdäkseen pienemmän osan toiveen helpoksi toteuttaa. En mitenkään voi nähdä naisia niin typerinä/tahdottomina/voimattomina, että kotiin jääminen ei olisi vapaan ja kykenevän henkilön perusteltu valinta.
PoistaMielenkiintoista keskustelua.
VastaaPoistaItse olen kahden lapsen isä, enkä ole jättänyt mitään vapaita pitämättä. Juuri nyt olen vuorotteluvapaalla, jotta poikani sai olla kotona vielä vuoden ennen tarhaan menoaan. Eli olen ollut kotona lasteni kanssa, kun vaimoni on ollut
3-vuorotyössään. Kyllä on vähäntynyt ne kyselyt mitä aluksi oli, että " miten sä pärjäät?". Kyllä me miehet pärjätään siinä missä naisetkin, mutta se ei aina taloudellisesti kannata miehen jäädä kotiin lastenhoitoon.
Kyllähän tämä maailma hiljalleen muuttuu, kiitos kaikkien niiden isien, jotka näkevät isyyden niin merkitykselliseksi, että ovat valmiita siihen panostamaan. Lisääntyminen ja taloudellisuus on vaikea yhtälö ylipäätään. :)
PoistaMahtavaa, että äitimyytti ja myytti isän työn joustamattomuudesta asetetaan tällä tavoin rinnakkain (huom, ei vastakkain). Olen kahden lapsen äiti, jolla on pyyhkinyt työelämässä hyvin. Esikoista odottaessamme saimme molemmat työpaikallamme asiantuntijayhteisöissä loistavaa vertaistukea tuleviin muutokseen sopeutumiseen. Tämä sisälsi myös minulle kohdennettuja ohjeita nauttia ajasta ja antaa isän pitää osa vapaista ja olla näin aktiivisesti ja itsenäisesti mukana touhussa. Samalla puolisoani vakuutettiin (muiden miesten toimesta) isyyden ja myös koti-isyyden mahtavuudesta. Tasapainoinen työnjako kodin- ja lastenhoidossa ja toisaalta myös työelämässä korostui vahvasti - hyvänä asiana. Ne, jotka töissä yskivät moista jakamista vastaan, vaikenivat kyllä, kun emme kumpikaan pyydelleet anteeksi ja teimme päät pystyssä päätöksemme ja osoitimme epäilijöiden olevan väärässä. Vähän kyllä nauratti, kun minulta isän kotona ollessa joku kysyi, miten pystyin jättämään niin pienen "hoitoon" tai miten mahdankaan jaksaa hoitaa kaikki kotityöt työpäivän jälkeen. Ei siinä pokka pitänyt, kun selitin, ettei lapsi ole hoidossa vaan isänsä kanssa kotona ja että isä kyllä hoitaa kotihommat vallan mainiosti, joskin omalla tavallaan, minun ollessani töissä. Maailma muuttuu kyllä, mutta hitaasti ja se vaatii oikeasti tahtoa, asioiden puhumista niiden oikeilla nimillä ja todellisia tekoja.
VastaaPoistaOlen niin samaa mieltä. Tässä myös korostuu sosiaalisen verkoston merkitys: jos isä tuntee jonkun kotiin jääneen isän, hänenkin on helpompi nähdä vanhempainvapaat normaalina asiana.
PoistaNäin se on. Täytyy täydentää vielä sen verran, että meistä molemmat tekevät edelleen eri tavoin järjesteltyä lyhennettyä työviikkoa. Näin lasten päiväkotiaika pysyy kohtuullisena ja me saamme nauttia sekä omasta että koko perheen yhteisestä ajasta lasten kanssa enemmän. Molemmat meistä katsoo lasten kanssa vietetyn ajan olevan niin antoisa ja arvokas asia, että työ on se, joka saa joustaa. Töitä siis tehdään kohtuudella ja vapaalla ollaan oikeasti vapaalla. Silti olemme molemmat tuotteliaita ja yhteiskunnallekin hyödyllisiä tyyppejä. Me vain katsomme tärkeäksi pitää myös omat päämme kunnossa, jotta voimme koko perheen voimin jatkossakin pysyä terveinä ja hyvinvoivina ihmisolioina.
PoistaMietiskelin tätä aihetta ja ajattelin kertoa miten tämä MEILLÄ on mennyt - ja yksi anonyymi jo tossa vähän liippasikin aihetta läheltä. Huolimatta siitä, että lapsillani on rakastava ja hyvä isä (joka oli muuten sentään 3kk hoitovapaalla isyyslomien lisäksi pitämässä huolta lapsesta kun mä palasin työelämään), niin siltikään meidän kriteerit sen suhteen mitkä kaikki lapsen tarpeet täytyy täyttää ei välttämättä ihan kohtaa.
VastaaPoistaNäihin kuuluu mm. että mies olisi pistänyt lapsen ihan hyvin mielin tarhaan vuoden ikäisenä, kun taas mun mielestä se oli liian pieni ja halusin jonkun toisen ratkasun. Niinpä näin vaivaa ja järkkäsin meille toisen perheen kanssa yksityisen lastenhoitajan kun palattiin töihin.
Lastenhoitajan sairastuttua mies olisi ihan hyvillä mielin jättänyt lapsen päiväksi täysin vieraan hoitajan (esim. MLL:ltä tilatun) hoiviin ja mennyt töihin. Itselleni tämä ei olis ollut ok, vaan niinpä minä tein ne päivät etänä kotoa alakerrasta hoitajan ja lapsen ollessa yläkerrassa.
Mies olisi varmaan ihan hyvin mielin pistänyt lapsen samantien kokopäivähoitoon. Mä en halunnut lapselle niin pitkiä hoitopäiviä, joten niinpä minä jäin tekemään 80% viikkoa.
Jii-än-ee. Ja niin, meillä on miehen kanssa about sama palkka, talouden tulot ei heilahda siitä kumpi on töissä ja kumpi ei.
Ja siis huomasin tämän heti lapsen synnyttyä. Mulle nousi todella vahva halu tarjota lapselle parasta mitä ikinä voisin (ja siitä halusta lähtien lueskelin kirjoja, tutkin asioita, olin valmis näkemään extrasti vaivaa, olemaan viitseliäs yms.), kun taas mies tyytyi ihan hyvillä mielin (omien sanojensa mukaan) olemaan 'kunhan kaikki nyt on pääosin ok'.
Työtä kohtaan varmasti paljon enemmän velvollisuutta kuin mä, mulle työ tipahti aivan selkeän toisarvoiseksi asiaksi (vaikka duunistani pidän), kun taas mies kokee ehkä enemmän painetta, että jää saa potkut tai jotenkin muuten jää ihan jalkoihin (mikä saattaa olla totta, jos yleisesti ajatellaan, että äideiltä 'hyväksytään' työpaikoilla enemmän sekundaa).
Mä olen hyväksynyt sen, että lapsen (lasten) ollessa pieniä en tuu paljoa uraani kehittämään ja työ on toisarvoista, vaikka toki siellä parhaani teenkin. Toisaalta, oon myös sitä mieltä, että koska MINÄ haluan hoitaa jonkun lapseen liittyvän asian jollain tavalla, niin sitten se on mun päätös miten toimin. Turha on mun odottaa mieheltä samaa toimintaa vain koska _minä_ olen jotain mieltä.
Sikahyvä pohdinta! Yksi syy tähän, että mies on valmiimpi (naisen näkökulmasta) madaltamaan rimaa on ehkä se, että miehet eivät altistu näille lapsen paras -tutkimustuloksille, jotka naisia syyllistävät. Miehen näkökulmasta lapsesta ei tule tunnevammaista narkkaria siksi, että häntä hoitaa kipeänä muu hoitaja. Ja miksi miehen vaisto olisi enemmän väärässä kuin naisen? Rakennetaanko äidistä kaikenlaisella pelotteludatalla ylihuolehtijamonsteri, joka näkee isän vain riman alittajana?
PoistaOon kai se anonyymi.. Mulla tuo ainakin on ihan voimakas sisäsyntyinen "vietti". Halu suojella (mutta ei sentään ylisuojella) ja "paapoa" lasta (ihan maalaisjärjen rajoissa), haluan geenieni jatkuvan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, sivistyneinä jne.. En ole pahemmin lukenut syyllistäviä tutkimuksia ja pääsääntöisesti en ole kauhan kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat (siinä tarkoituksessa että tekisin omasta näkökulmastani epäoptimaalisesti, jotta muut eivät ajattele jotain). Mulla on voimakas tarve sille, että kun mun lapsi kaatuu, sanotaan voi voi ja puhalletaan eikä vaadita raporttia. Itse olen pysynyt hengissä ja kutakuinkin kasvanut täyspäiseksi isän hoteissa, mutta en missään nimessä halua oman lapsuuteni toisintoa omille lapsilleni. Olen hyvissä väleissä hyvän isäni kanssa, joka on.. no, ns tyypillinen mies. Itse en kokemuspohjalta voi enkä halua ohittaa biologiaa, jolla näyttäisi olevan kuitenkin jokin osuus siuhen mitä "suurin osa" tekee vaikka kaikki eivät siihen muottiin menekään (mikä on hyvä sekin).
PoistaMutta eikö ole ylisuojelua ja jopa epäreilua syrjäyttää isä pätevän vanhemman pallilta sivuhenkilöksi vain omien viettien takia? Biologialla on hyvin pieni merkitys siinä, millainen vanhempi on hyvä hoitaja.
PoistaMietin myös, minkälaisen epäsuoran viestin isän syrjäyttäminen pätevän vanhemman pallilta antaa lapsille, joille halutaan antaa eheä ja turvallinen lapsuus? Lienee niin tyttöjen kuin poikienkin kannalta hyvä, että he saavat kokea molempien sukupuolten edustajien olevan arvokkaita ja päteviä, ja että vaikkapa lastenhoidossa asioita voidaan tehdä monella hyvällä tavalla. Ei kai naisten/äitien hoitovietti voi olla lähtökohtaisesti niin ylivertainen, että sen vuoksi isän hoitovietti voidaan alentaa jotenkin huonompaan kastiin? Nähdäkseni tämä on yhtä ontuvaa kuin se, että naisten asema työmarkkinoilla katsotaan biologian vuoksi huonommaksi tai vähemmän arvokkaaksi kuin miestin, ja tästä syystä syrjintä sitten katsotaan oikeutetuksi.
PoistaMiten perustelet, että biologialla olisi siinä pieni merkitys? Mielestäni asia on päinvastoin :) Mutta, en ole syrjäyttänyt isää vaan tämä on luontaisella tavallaan aktiivinen vanhempi, jonka tapaa olla vanhempi minä en pyri ohjailemaan. Meillä asioista keskustellaan (kuten lapsiasiassa on keskusteltu jo ennen lasten hankintaa ja nytkin jatkuvasti tarkistetaan tilannetta) eli koska oma tunne asiassa on voimakas niin en olisi halunnut mennä tässä vaiheessa töihin "yrittämään keskittyä" työasioihin ja sitten kotiin tultua ryhtyä siivoamaan jne.. Vaikka jotkut ajatukset olisi kauniita ja hienoja, niin myös ns inhorealismi on pakko ottaa huomioon jos haluaa arjestaan tyydyttävää. Koska tuon tässä tiettyä näkökulmaa esiin, voi kokonaiskuva kärsiä, mutta mielestäni perheemme toimii ihan mukavasti sekä minun että miehen että lasten kannalta, en ole kotidespootti.
PoistaNoista tutkimustuloksista vielä sen verran että aika harvoin niissä populaariversioissa puhutaan mitään siitä kuinka suurista eroista on kysymys. Yleensä kun vähän enemmän rapsuttaa niin alta paljastuu että vaikka ryhmä x olisikin saanut jotai etua teosta y (kuten vaikka siitä että ollaan lapsen kanssa pitkään kotona) ei ryhmä z:llakaan kuitenkaan kovin huonosti mene. Eli vaikka jonkinlainen etu tuleekin, ei kyse ole mistään sellaisesta jonka tarjoamatta jättämisellä tuhoaisi lapsensa tulevaisuuden saman tien.
PoistaItseasiassa koko konsepti siitä että äiti istuu vuosikaudet hoitamassa lapsiaan kotona ja on yksin vetovastuussa koko sirkuksesta on todella harvinainen maailman mittakaavassa, joten on vaikea suhtautua kovin vakvasti muutenkaan näihin tutkimuksiin siitä että äidin olisi elettävä vain lapselleen x vuotta tai muuten mörökölli sinut vieköön.
Varoisin tosi paljon tuota biologiaan vetoamista. Ihminen on paljon muutakin kuin pelkkää biologiaa ja selkäydinreaktioita - kuten ajattelua ja oppimista. Jos miehiä pidetään kykenemättöminä huolenpitoon geeniensä takia, pitäisi hyväksyä myös se, että miehet nyt vain ovat väkivaltaisiakin eivätkä voi sille mitään. Yhtä lailla nainen opettelee hoivaamaan, koulutus vain aloitetaan paljon varhemmin.
PoistaEsimerkiksi näissä MLL:n hyvän vanhemmuuden teeseissä ei ole yhtä ainutta asiaa, jota mies ei halutessaan oppisi.
Muistelen kuulleeni joskus tutkimuksessa, jonka johtopäätöksenä oli se, että miehet ovat ihan yhtä kykeneviä hoivaan kuin naisetkin. Hoivan antamisesen tyyleissä on varmasti yksilökohtaisia eroja, mutta biologiaan niitä tuskin voidaan palauttaa. Onhan vanhempien tapa suhtautua lapsiinsa ja hoivata heitä muuttunut myös historian saatossa, niin naisilla kuin miehilläkin. Tähän lienevät vaikuttaneet niin olosuhteet kuin käsitykset lapsuudesta, äitiydestä ja isyydestä sekä sukupuolten rooleista ja tehtävistä.
PoistaNiin mä tarkoitan biologialla sitä mitä ihminen on taipuvainen tekemään. Esim meillä minä olen taipuvainen hoivaan (vaikka kukaan ei näkisi) ja mulla on tyhmillä termeillä ilmaistuna pesänrakennusvietti, koti on mulle tärkeä. Se vaan on niin, ja kulttuuriperittyä tämä ei ole. Ne muovaavat mielestäni hyvän kasvualustan pienille taaperoille. Mulla on luontainen kiinnostus tarkkailla lapsia ja pyrkiä ymmärtämään mitä ne viestii jne. Mun ei tarvi millään tavalla pakottaa näitä juttuja itsestäni vaan ne tulee ihan ns luonnostaan. Miehen kohdalla on päin vastoin, ei ole luontaista halua, vaikka mekaaninen taito tietenkin voisi kehittyä jos olisi halu. Joissain jutuissa tuntuu ettei ole ihan sitä kykyäkään, havainnointi on jotenkin tosi alkeellisella tasolla tietyissä stereotyyppisesti naiselliseksi mielletyissä asioissa.. Ja toki se ei ole mikään syy, mutta vaatii ikään kuin "ulkopuolista kannustusta" voimanlähteeksi jos luontaista taipumusta ei ole. No niin, en usko että biologia yksiselitteisesti määrittelee tästä jotain mies/nainen tyyppisesti, MUTTA kaikki havaintoni viittaavat siihen että useimmat miehet luontaisesti (biologisesti) asettuvat janan tietylle osalla janaiset toiselle.
PoistaMeillä mies hoitaa tokaluokkalaisen aamulla kouluun (ottaa mukaan aamulla töihin, työpaikka on koulun vieressä) ja hakee koulusta kotiin (joo, mennään autolla kun tota matkaa on jonkin verran). Totesin että nyt hänen vuoro osallsitua talkoisiin.
VastaaPoistaHyvä että löytyi joku luonteva tapa osallistua!
PoistaHaluan kertoa myös meidän perheemme "tarinan". Meillä on kaksi lasta, molemmat syntyneet kauan ennen kuin minulla on ammattia. Esikoinen aloitti koulun, nimä valmistun ehkä vuoden päästä. Meidän perheemme kannalta 6+6+6 malli olisi ollut todella tuhoisa. Koska mies on ainoa, joka saa palkkaa, olisi lapset ollut pakko laittaa johonkin ulkopuoliseen hoitoon, kun isälle pakotettu osuus vapaasta alkaa. Yhdellä opintotuella ja kotihoidontuella kun ei edes vuokraa makseta. Emme myöskään olisi kokeneet mielekkääksi, että etsin itselleni jotakin väliaikaista työtä esimerkiksi kaupan kassalta, tulot olisivat kaiken kaikkiaan pudonneet huomattavasti ja järjestyly kaikkiaan ei olisi ollut mielekäs. 6+6+6 malli toimii hyvin perheissä, joissa molemmat vanhemmista ovat valmituneet ennen lasten syntymää ja kummallakin on jokseenkin vakituinen työpaikka. Meidän perheessä minun hoitovapaani ja miehen työssäolo ei kuitenkaan ole missään vaiheessa tarkoittanut, että isä ei osallistuisi perheen elämään ja arjen pyöritykseen. Nyt kun olen hoitovapaan jälkeen jatkanut opintojani, on isä jopa ollut pois töistä, jotta pääsen opiskelemaan, kun lapset ovat sairaana. Myös ollessani hoitovapaalla isä osallistui aktiivisesti muulloin kun työpäivänsä aikana. Elämää kun on perheessä myös virka-ajan ulkopuolella. Itse en muutenkaan näe tätä suurenakaan ongelmana, ehkä tuttavapiirini on jotenkin erilainen kuin keskivertokansalaisperhe. Tuttavapiirissäni on paljon isejä, jotka ovat olleet hoitovapaalla, kun äiti on lähtenyt töihin ja jotka jäävät pois töistä, kun lapset sairastuvat.
VastaaPoistaMutta ennen kaikkea mielestäni on tärkeää nähdä, että jokaisen perheen tilanne on erilainen. Sama malli ei sovi kaikille perheille. Joissain perheissä on molempien tahto, että äiti hoitaa kaiken, joissain isä. Joissain hommat jaetaan tasan, vaikka toinen onkin töissä ja toinen täyspäiväisesti kotona.
Kyse onkin siitä, mitä mallia yhteiskunta haluaa tukea. Minun näkemykseni mukaan isän roolin ottaminen vaatii sitä isälle korvamerkattua aikaa (Ruotsin esimerkki on aika selkeä), joka 6+6+6 mallissa toteutuu. "Tuhoisa" ei malli nähdäkseni olisi ollut teidänkään tapauksessa, saisihan lapsi olla vuoden äidin kanssa ja isä pitää oman osuutensa jos olisi halunnut. Pakkohan ei ole mitään lomia pitää.
Poista6+6+6-mallihan olisi parantanut teidän tilannettanne verrattuna nykyiseen! Nykyäänhän äitiys- ja vanhempainvapaan yhteiskesto on jotakuinkin 9 kuukautta, ja 6+6+6-mallissa toinen vanhemmista voi pitää vanhempainvapaata maksimissaan 12 kuukautta - tehän olisitte voittaneet siinä paljon, kun ansiosidonnaiset vapaat olisivat jatkuneet pidempään kuin nykyään.
PoistaMallihan ei sulje pois sitä, että kotihoidontukea voisi saada edelleen sen jälkeen, kun vanhemmat ovat käyttäneet kaikki ne vapaat, jotka ovat halunneet käyttää. Se sen sijaan rohkaisisi myös isiä jäämään kotiin, koska tuo ansiosidonnainen jakso on roimasti pidempi kuin nykyjärjestelmässä. Ei kai kukaan luule, että kaikkien vanhempien olisi pakko tuo 18 kk pitää vapaata, eihän se nykyäänkään niin mene.
Samaa mieltä kuin Katja, että nimenomaan isien roolin vahvistamista tulisi tukea, ja tämä malli olisi oiva keino siihen.
Tämä poiminta jostain artikkelista muutaman vuoden takaa:
Poista"Vasemmiston ja muiden puolueiden, paitsi Perussuomalaisten, naisjärjestöjen ajama 6+6+6 -malli tarkoittaa, että vanhempainvapaa olisi kokonaisuudessaan 18 kuukautta, ja siitä äiti pitäisi kuusi ja isä kuusi kuukautta. Perhe päättäisi itse, kumpi käyttää viimeisen pätkän. Yksinhuoltaja saisi koko vapaan ja samaa sukupuolta olevien vanhempien tapauksessa vapaa jaettaisiin samalla tavoin kummallekin vanhemmalle."
Mallista ei juuri keskustella enää, koska demarit torppasivat sen. Tuon mallin ongelma on sen hintalappu: mistä rahat otetaan ja miten säästöt lasketaan.
Samankaltainen systeemihän voitaisiin toteuttaa vaikka 5+5+5-mallina, kuten muistaakseni Vihreät jossain vaiheessa esittivät, tai (kuten Islannissa aiemmin) 3+3+3-mallina.
PoistaTutkijat, jotka mallin ovat alunperin kehittäneet, käsittääkseni määrittelivät tuon kokonaiskeston mm. sen mukaan, miten pitkiä aikoja lapsia keskimäärin nykyään kotona hoidetaan, ja heillä tosiaan mahdollisuus kotihoidon tukeen näiden ansiosidonnaisten pätkien päätyttyä oli osa mallia.
Yksilötasolla monet naiset toki itse haluavat jäädä kotiin. Mutta jos katsotaan, kuinka vanhempainvapaat tilastojen mukaan jakautuvat miesten ja naisten välillä, ei voida puhua vapaasta valinnasta. Vapaus on aika näennäistä, jos merkittävän paljon suurempi enemmistö perheistä kuitenkaan edelleen valitsee tehdä tietyllä tavalla.
VastaaPoistaMinäkin jäin lapsen kanssa kotiin, eikä se todellakaan ollut vastentahtoinen valinta. Mutta ei se myöskään mikään vapaa valinta ollut. Miehelle nyt vain oli parempi palkka ja vakaampi asema työelämässä. Olemme päättäneet, että ennenkuin hankimme toisen lapsen (jos hankimme), järjestämme asiat vaikka väkisin niin, että mies voi vuorostaan jäädä toisella kierroksella kotiin. Tasa-arvon ja hänen oman toiveensa vuoksi.
Nykyinen tilanne on kummankin sukupuolen tasa-arvon kannalta ongelmallinen. Koska miehet saavat keskimäärin parempaa palkkaa ja ovat työelämässä muka korvaamattomiampia kuin naiset, jäävät naiset kotiin. Niin kauan kuin naiset jäävät kotiin, miehet säilyttävät asemansa. Se, että naiset pääasiassa jäävät lasten kanssa kotiin, vaikuttaa siihen, että naiset myös ovat vahvoilla huoltajuuskiistoissa. Jne...
Ainoa keino kannustaa miehiä jäämään kotiin ja sitä kautta muuttaa vallitsevia asenteita, on se, että osa vanhempainvapaasta korvamerkitään miehille. Toki se hetkellisesti monimutkaistaa tilannetta useissa perheissä, mutta pidemmällä aikavälillä se lisää tasa-arvoa ja todellista valinnan vapautta.
Amen.
PoistaNiinh.
PoistaMinulla on reippaasti parempi (noin tonni kuussa nettona) palkka kuin miehellä, mutta pidin kaikista lapsista täydet hoitovapaat. Ihan vapaa valinta molemmilta :)
PoistaSuomalainen kotihoidontukijärjestelmä on tosiaan hyvin ainutlaatuinen. Ruotsissa kotihoidontuki on toki ollut käytössä, mutta ei läheskään kaikissa kunnissa (ovat saaneet itse päättää asiasta), ja käyttäjiä on ollut kaikista vanhemmista ihan muutama prosentti. Toki siellä vanhempainrahaa maksetaan kauemmin kuin Suomessa.
PoistaSori, tuo ylempi kommentti tuli nyt ihan väärään kohtaan; oli tarkoitus tulla 16.37 anonyymin kommentin jatkoksi.
PoistaMun mielestä tuo Sari Helinin kolumni oli aivan kauhea ja jopa tasa-arvoa tuhoava, koska sitä on jaettu aina paljon esim. Facebookissa kommenteilla "juuri näinhän asiat on". Kolumni liittää naisten syrjään jäämisen työmarkkinoilta tietyssä iässä naisiin itseensä, heidän valintoihinsa ja kykyihinsä. Rivien välistä on luettavissa, että työn ja perheen yhteensovittaminen ei yleensä onnistu, joten on ihan fine jäädä pois työelämästä. Yhtään ei pohdita sitä, mitkä ovat ne työelämän realiteetit, jotka naisten kotiinjäämisen aiheuttavat ja mitä niille voisi tehdä.
VastaaPoistaYksi syy siihen, että naiset jättäytyvät työelämän ulkopuolelle on se, että monilla naisvaltaisilla aloilla on tarjolla vain pätkätöitä. Ei siis ole mitään työtä mihin palata, joten kotiin jääminen lasten kanssa tuntuu varmasti monista paremmalta vaihtoehdolta kuin turhauttava työnhaku.
Harvemmin myöskään pohditaan sitä, että työelämän ulkopuolelle jättäytyvät naiset ovat useammin vähän koulutettuja. Korkeasti koulutetut naiset ovat urasuuntautuneempia jo siksi, että ovat nähneet vaivaa pitkän koulutuksen verran. Myös korkeasti koulutetut miehet ovat hanakampia pitämään perhevapaita ja jakamaan hoivavastuuta.
Mun mielestä on vaarallista väittää, että ko. ilmiö johtuu vain siitä, että naiset eivät handlaa työtä ja perhettä ja jäävät siksi kotiin. Kyse on kuitenkin enemmän työelämän ja yhteiskunnan rakenteista. Ja usein unohdetaan se, että naisten välillä on eroja. Esim. koulutus tai muu elämäntilanteeseen liittyvä tekijä vaikuttaa aika paljon niihin mahdollisuuksiin, mitä yksilöllä on. Toisilla on enemmän mahdollisuuksia kuin toisilla.
Kiitos tästä puheenvuorosta! Ihmettelinkin jo että eikö kukaan kritisoi kunnolla. :) Pätkätyöt ovat varmasti yksi syy, mutta silloinhan nainen yleensä ilmoittautuu työttömäksi - ymmärsin linkkaamastani jutusta että "työmarkkinoiden ulkopuolella" oleminen on muutakin kuin työttömyyttä. Vähän epäselvästi kyllä kirjoitettu.
PoistaMun käsitykseni mukaan tälläisessä tilanteessa nimenomaan ei ilmoittauduta työttömäksi, koska "kotiäiti" on statuksena parempi kuin "työtön". Ja jatkuva pätkätöiden epävarmuudessa pyöriminen saa varmasti myös monen mielessä kotona olon tuntumaan houkuttelevammalta vaihtoehdolta eli valinta jäädä kotiin on ns. vapaaehtoinen.
PoistaEntäs ne äidit joilla on vakkarityö, sama palkka aviomiehen kanssa, mutta matkapäiviä kertyy vuodessa sata ja nekin yleensä eri aikavyöhykkeellä? Meitäkin on paljon. Käytännössä on helppo ihailla johtoasemissa olevia naisia, mutta käytännössä se jatkuva erossa olo lapsista ei vaan oikein sovi mun mielenterveydelle. Jos se sopii miesten mielenterveydelle, niin minusta se on heidän ongelma. Mieheni hoitaa kotia ja lapsia jopa enemmän kuin minä, mutta ei silti työn ja perheen yhteensovittaminen mitään eldoradoa ole. Jos minä olen kotiäiti, näen lapsia koko ajan ja mies iltaisin. Jos minä olen töissä ja mies kotona, mies näkee lapsia koko ajan ja minä en juuri koskaan. Taloon tuleva rahasumma on sama. Kumman vaihtoehdon itse valitsisit?
PoistaEi kai asia ihan noin mustavalkoinen ole. Noin paljon (melkein kolmasosa vuodesta) matkustelua sisältävä työ ei sovi perhe-elämään oikein missään vaiheessa, joten johto-asemassa ja fiorman avainhenkilönä neuvottelisin työnantajan kanssa jonkun ratkaisun, jolla matkustusta voidaan vähentää. Hyvä työnantaja ehdottaisi tietty tätä itse.
PoistaSehän se hauskuus onkin, että minulla ja monella lähipiirin naisella se työ on vientiyrityksen asiantuntijamyyntiä, jota ei Suomesta käsin hoideta. Ja nämä työthän ne on juuri sitä mitä pitäisi enemmän tehdä jotta talous saataisiin taas kuntoon. Toki väännän jatkuvasti oikeudestani etätyöhön ja siitä, että en todellakaan käy istumassa toimistolla ja pilipalipalavereissa niinä päivinä kun kotimaassa olen. Mutta siis pointti lienee se, että jos työ ja perhe ei sovitu yhteen, niin syitä on melkein yhtä monta kuin perheitäkin ja mitään yksioikoista vastausta siihen, miksi naiset vetäytyvät työelämästä, ei ole.
PoistaSuurimmalla osalla työ ja perhe sovittuvat yhteen kun vanhempien panos on tasapuolinen, mutta paljon matkustuspäiviä vaativaa työtä tekevä nainen on kyllä vaikeassa tilanteessa. Tietysti jos firma on riittävän iso ja vientimaa riittävän tärkeä, kannattaisi koko perhe siirtää toiseen maahan. Onko tästä ollut puhetta?
PoistaMinäkin matkustan aika paljon vuodessa vaikka mikään suuri johtaja en olekaan :) ratkaisu on ei-matkustava mies ja isovanhempien apu. Säätämistä ja molemminpuolista ikävää, mutta haluan tehdä samaa työtä vielä sittenkin, kun lapset ovat isoja. En siis halua luopua työstä, josta aidosti pidän.
PoistaVarmaan monella työkseen reissaavalla kohteet vaihtelee ja niitä on useampi. Koko perheen muuttaminen on niin iso ja omia ongelmiaan tuova projekti, että siihen ei välttämättä riitä motiiviksi matkapäivien väheneminen.
Olena aivan samaa mieltä. Minua risoi varsinkin se, että kaikki yhdistämiseyritykset tuomitaan alussa mahdottomiksi: tämä nyt vaan ei voi mitenkään, ikinä onnistua, piste. vastenmielinen asenne.
VastaaPoistaSe vaatii ihan perkeleesti säätöä, vastuunjakoa, yhteisen kalenterin ylläpitoa ja päiväkodin eteisessä valuvan hien sietämistä, mutta ei se mahdotonta ole. :)
PoistaNäin olen itsekin arvellut. Vaikea ja mahdoton eivät ole synonyymejä. :)
PoistaMeillä ei käytännössä ole mahdollista elää mun tuloilla. Oikeastaan kärsin nyt siitä, että 19 vuotiaana kun lukion jälkeen hain opiskelemaan ei käynyt pienessä mielessäkään miettiä miten nuorisotyö yhdistetään perheeseen. Etenkin kun mies on ammatiltaan rekkakuski. Nyt jos pääsisi yhdeksän vuotta ajassa taaksepäin kävisin sanomassa itselleni, että opiskele nyt hyvänen aika joku sellanen ammatti mistä maksetaan sen verran, että sillä voi elää.
VastaaPoistaIhana aviomieheni kertoi jo suhteemme alussa, että on valmis jäämään koti-isäksi. Korkeakoulutettuna minulla on mahdollisuus parempiin ansioihin. Toivottavasti tämä uhkaus myös pysyy :D
VastaaPoistaLähipiiriäni, kun katselen niin lähes järestään se on äiti kuka hoitaa lapset ja kodin, myös iltaisin miehen tultua töistä. Minusta tämäkin on ihan käsittämätöntä. Itse ole lasten kanssa kotona, mutta ku puolisoni tulee kotiin hän ottaa vetovastuun, tämäkään ei tunnu olevan itsestään selvyys. En tiedä vaikuttaako se, lasten toinen vanhempi ja puolisoni on
VastaaPoistamyös nainen niin tämä asia on itsestään selvä hänelle.
En lukenut kolumnia, johon tässä viitataan, mutta kommentoinpahan kuitenkin, että meillä vapaat ollaan jakamassa aikalailla tasan. Minä lapsen kanssa kotona noin vuoden ja sen jälkeen isä jää hoitovapaalle noin vuodeksi. Onneksi minulla on mies, jolle asia oli ihan itsestäänselvä:)
VastaaPoistaSilti tuli heti esimerkki mieleen, kun ylempänä joku (oliko Katja itse) sanoi, että on pidettävä tarkasti huolta, jos haluaa, että kotityöt/lapsen hoito ei jää vain ja ainoastaan täysin toisen harteille (vanhempainvapaalla olevalle). Meillä lapsi on 3kk ja jo tässä ajassa ajauduttiin tilanteeseen, jossa jouduin asiasta käymään hyvin tiukkasanaisen keskustelun. Viimeksi eilen kävin mieheni kanssa keskustelun aiheesta miksi minun pitää "anoa" vapaata lasten hoidosta tällä hetkellä, mutta hänen ei...eli hän siis harrastaa entiseen malliin, kun taas minun pitää tehdä anomus, jos haluan päästä johonkin liikenteeseen ilman lasta. Hän ei oikein ymmärtänyt ensin....totesi, että minähän tässä olen vanhempainvapaalla, joten on luonnollista, että minä anon vapaita häneltä. Onneksi ymmärsi yskän sen jälkeen, kun totesin, että tämä mun vanhenpainvapaalla olo on omasta mielestäni vastaava asia kuin hänen työnsä. Loppuaika on perheen vapaata, joka tulisi pyrkiä jakamaan suhteellisen tasapuolisesti (perheen yhteistä aikaa sekä kummallakin vanhemmalla omaa aikaa tarpeeksi), eli minä en ole niin sanottu oletusvanhempi silloinkin kun mies on töistä vapaalla. Jännä vaan huomata kuinka helposti tuohon lipsahtaa...oletettavasti meillä isän hoitovapaa olisi tasannut puntteja joka tapauksessa, mutta tilanne voi olla aika haastava perheissä, joissa lähinnä äiti pitää vapaita.
Jep, toi lipsahtaminen on ihan uskomatonta! Itsekin jouduin korottamaan ääneni aiheesta ennen kuin meni jakeluun. Isän pitämä hoitovapaa ja päiväkodin aloitus toivat sitten balanssin.
PoistaYksi syy naisten kotiinjäämiseen on kotihoidontuki ja sen kuntalistä. Tästä ei paljoa keskustella. Jos nainen on perheessä pienituloisempi, voi käytännössä käteenjäävän tulon ero kotihoidontuella ja töissä olla häviävän pieni. Pienipalkkainen tuttavai kertoi, että kun hän vähensi palkastaan tarhamaksut ja bussilipun, jäi kulutettavaa rahaa 100 e kuussa enemmän kuin kotihoidontuki + kuntalisä. Kannattako?
VastaaPoistaRuotsin uusi hallitus on muuten ilmoittanut lopettavansa kotihoidon tuen.
Meidän järjestelmä siis ajaa perheen hoitamaan lapset kotona ja Suomesta on kuin varkain tullut kotiäitiyhteiskunta. En muista prosentteja, mutta Suomi on kärkimaita Euroopassa, kun katsotaan kuinka moni alle 3v hoidetaan kotona.
Kun tähän lisätään asenneilmapiiri (lapsi on hoidettava kotona ja vain nainen siihen pystyy), päädytään nykytilanteeseen. Kannatan lämpimästi tasa-arvoisempaa 6+6+6 mallia.
Itselläni on kolme lasta. Kahden ekan kohdalla lapset lähtivät tarhaan nlik 1 v iässä, kolmannen kohdalla ajatus oli, että mies jää kolmikkoa hoitamaan. Mutta kun työnantajani ilmoitti, että minut irtisanotaan sinä päivänä, kun palaan, niin otin hoitovapaata etsiäkseni töitä. Uuden duunin aloitin kun kolmonen oli noin 1v 10 kkja mies hoiti lapsia muutaman kk kotona ennen tarhan alkua.
Vielä jatkan: tässä ei ole mielestäni kyse vain lastenhoidosta, vaan suomalaisen yhteiskunnan yleisestä sukupuolijaosta. Meillä on erittäin sukupuolitttuneet työmarkkinat ja esim hoiva-ala on erittäin naisvaltainen. Tämä sukupuolittuminen on Euroopan mittakaavassakin poikkeuksellisen jyrkkä. Tästä siis johtuu tuo palkkaero perheissä, kun naisten ovat lähtökohtaisesti pienempipalkkaisissa töissä. Tästäkin asiasta pitäisi käydä yhteiskunnallista keskustelua ja tehdä todellisia toimenpiteitä asian muuttamiseksi. Sekin vaikuttaisi tasa-arvoon ja sitä kautta myös tähän keskusteluun ja roolijakoon perheissä.
VastaaPoistaMinä tunnistin kirjoituksestani itseni. Hoidan lasta 95 % ajasta, vien aamulla, lähden töistä kesken palaverin jotta ehdin hakea päiväkodista, syötän, juotan, leikin. Pääosin teen tämän ihan mielelläni, koska, hyvästä työpaikasta huolimatta, lapsi tulee aina järjestyksessä ensin. Raskasta on kuitenkin se, minkä Katjakin mainitsi, että on AINA töissä. Ensin palkkatyössä päivän ja sitten iltavuoro kotona. Vapaa-aika alkaa joskus 21:n maissa. Ei se oikein riitä pitemmällä jänteellä palautumiseen.
VastaaPoistaHyvä kysymys on, miksi en vaadi tasapuolista työnjakoa, tai miksi "alistun" siihen, että miehen työ ei jousta (sehän on se selitys meilläkin). Syitä on varmasti muitakin, mutta suurin on se, että pääsen itse kuitenkin henkisesti helpommalla, kun hoidan asiat itse. On nöyryyttävää neuvotella asiasta henkilön kanssa, joka ei lähtökohtaisesti halua tinkiä mistään omista aikatauluistaan. On surullista jättää aamutoimet toisen vastuulle, kun tietää, että oven taakse jää itkevä lapsi ja hermostuneena sättivä isä. Toki olen pettynyt asetelmaan, mutta toista ihmistä on aika vaikea muuttaa. Uskon, että vastaavassa tilanteessa olevia perheitä on paljon. Tilanne nolottaa, eikä siitä haluta puhua. Äänessä ovat aina ne, jotka ovat onnistuneet perhe-elämän perusteissa paremmin.
Hyvä pointti!
PoistaToi viimeinen lause oli kiinnostava: vanhemmuuteen voi liittyä häpeää, jos kumppani ei olekaan se unelmien isä lapsille, vaikka siltä vaikutti. Mahtaako tällaiseen tilanteeseen saada jotain diskreettiä yhteiskunnan apua? Varmasti suurin osa vanhemmista haluaisi hoitaa lastaan hyvin, myös sen toisen silmissä.
Poista"Hyvin" on niin subjektiivista. Mun isä oli hyvä omassa elementissään; korjasi taloa, opetti pyöräilemään, käytti konserteissa, urheilussa, harkoissa, hiihtämässä you name it. Hoivata se ei kuitenkaan osannut, ei yhtään. Alkoi aina huutamaan tai häipyi jos minä tai veli aloimme itkeä, väsyimme, tuli paha mieli etc. Ruokaa ei osannut laittaa koska mummini ei häntä ollut koskaan päästänyt keittiöön. Me siis tsempattiin isän seurassa ja sitten haettiin turvaa ja hoivaa äidiltä kun se oli paikalla.
PoistaEi siis ole biologinen vaan sosiaalinen fakta, että miehissä on (vielä toistaiseksi) enemmän niitä, jotka eivät hoivaan pysty. Ehkä asia muuttuu sukupolvien myötä (ja on jo muuttunut paljon).
Mun mies on hyvä isä ja luotan kyllä hänen hoitoonsa, mutta kyllähän se menee sieltä mistä aita on matalin eli syöttää eineksiä, videot pyörii, ei pidä silmällä lapsia eli onnettomuuksia sattuu jne. Hänestä on ihan ok että lapset tappelee tukkanuottasilla ja karjuu huoneessaan. Hän on myös unohtanut joskus hakea lapset hoidosta, saattaa unohtaa harrastukset eikä viitsi lähteä leikkipuistoon.
Toinen asia sitten on muuttuisiko mikään jos hän pari vuotta olisi kotona lasten kanssa. Parin tuttavaperheen menoa katsellessa olen vähän skeptinen. Toisessa nainen hoitaa työn lisäksi kodin iltaisin ja viikonloppuisin (kun mies on lastenhoitopäivistä niin väsynyt että vaan nukkuu) ja miettii usein miten siellä kotona menee. Toisella perheellä lapset ovat kokoaikaisena päiväkodissa vaikka mies olisikin kotona. Ei vaan hommat hoidu... Näissä tapauksissa ei todellakaan ole kyse mistään täydellisyyttä vaativasta naisesta vaan äidin huolesta ja miesten kyvyttömyydestä hoitaa lapsia ja kotia. Kyllä näitä on vaikka niitä tosi hyviä isiäkin on enemmän ja enemmän.
Bingo. Ja kommenttisi tuolla alempana ei voisi olla osuvampi.
PoistaMun mielestä isien vähäinenkin osallistuminen arvioidaan hyväksi isyydeksi. Riman on jo paljon korkeammalla kuin siinä, että pystyy pitämään lapset hengissä jos äiti on vaikkapa sairaana. Tämä johtuu varmasti myös siitä, että kaikkien meisten ystäväpiirissä ei ole oikeasti hyvän isän esimerkkiä, joka saisi tajuamaan, mitkä asiat ovat tärkeitä. Mä en henkilökohtaisesti pidä einesten syöttämistä tai videoita minään rikoksena tai mittarina, mutta päivärytmi täytyy olla hallussa, konfliktit osata selvittää ja syliin ottaa kun tarve on. Olen itse opetellut nämä aivan kantapään kautta. Hitto, saan tästä hyvä kolumnin aiheen!
PoistaOn kyllä mielenkiintoinen aihe! en minäkään pidä niitä rikoksena, mutta nakit+ranskiset riittää pari kolme krt viikko ja video+telkkarikiintiökin täytyisi pitää maltillisena. ei tälläisia asioita lapsettomana alle kolmikymppisenä tajua ajatella. riittäää kun poikaystävä ön ihana ;)
PoistaEn käsitä kuinka monta täällä on sellaista, jonka mielestä heidän oma miehensä ei olisi niin hyvä hoivaamaan lastaan kuin naiset. Minun suvussani vanhemmat naiset enemmän olettavat, että nuoret isät hyysäävät lapsiaan ihan liikaa eivätkä ymmärrä että "siinähän ne lapset oppii varomaan kun vähän kopsauttavat". Siis toki nämä vanhemmat naisetkin lohduttavat lapsia sen kopsahduksen jälkeen, mutta kuitenkin nuoret isät ovat huolehtivampia ja varovaisempia tässä asiassa etukäteen. Ei ole tullut mieleenkään, ettei nuori (ja myös nelikymppiset ovat nuoria tässä mielessä) isä ottaisi syliin lasta, joka kaipaa lohdutusta!
PoistaMeillä mies jäisi huutaen esim. hoitovapaalle vaikka vuodeksi tai pariksi, jos olisi varaa. Käytännössä meille ei sille kumpikaan jää. Muutoinkaan ei ole ollut ongelmaa onneksi miehenkään työpaikalla siitä, jos lasta jäädään hoitamaan lapsen sairastuttua.
VastaaPoistaHyvä jos työpaikka on kuitenkin normaali. Siinä 6+6+6 mallissa isällä olisi oikeus ansiosidonnaiseen vanhempainrahaan, mikä on paljon enemmän kuin kotihoidontuki.
PoistaSilloin varmasti käyttäisi oikeuttaan hoitaa lapsia.
PoistaMeidän perheessä mies on lasten kanssa kotona kuudetta vuotta. Minä, nainen, käyn kokopäivätöissä. Tienaan suomalaista mediaanipalkkaa, mies saa työmarkkinatukea. Meillä ei ole perittyä tai tienattua omaisuutta eikä raharikkautta, mutta ei me myöskään kärsitä vilua ja nälkää. Lapsilla ei ole omia huoneita, perheessämme ei ole autoa, lomat vietetään kotona kerrostaloasunnossa, liikuntaharrastukset on valittu kukkaron sietokyvyn mukaan. Perheet pärjää yhden ihmisen palkalla joko pakosta tai omasta valinnasta.
VastaaPoistaJokainen voi valita millaista roolijakoa oman elämänsä arjessa toteuttaa. Meidän malli ei liene kovin yleinen, mutta ei me koeta mitään esitaistelijoita olevamme. Eikä välitetä juorukellojen kalkatuksesta.
Jos nainen/mies kärsii ylisuorittamisesta, syyllisyydestä, häpeästä ja/tai on vankina sukupuolirooleihin liittyvissä stereotypioissa niin tokihan se arki on ihan kauhean vaikeaa.
Näin on, ja tällainen vankeus heijastuu tietysti muuhunkin kuin vain perhe-elämään. Millainen isä on sinun näkökulmastasi ollut hoitajana? Täällä on parissa kommentissa sanottu, että mies ei biologiansa takia osaa huolehtia lapsista yhtä hyvin kuin äiti. Koetko, että olet joutunut hyväksymään joitain vajavaisuuksia, jotka olisit itse hoitanut paremmin?
PoistaMies on hoitanut lapset ja kodin erinomaisesti. Eri tavalla kuin minä olisin hoitanut. Jos minä olisin ollut kotona, oltais varmasti luettu ja musisoitu ja harrastettu taidetta enemmän. Miehen kanssa lapsista on tullut fyysisesti rohkeampia ja kiinnostuneempia tekniikasta. Eineksiä syödään pari kertaa kuussa, lapset auttaa keittiössä ja kotihommissa muutenkin. Varmasti olisin osannut hoitaa monta asiaa paremmin, mutta osaa mieskin hoitaa monta asiaa minua paremmin.
PoistaMiksi naisen määrittämä tapa hoitaa lapsia ja kotia on oikea ja paras? Miehen, ehkä erilainen tapa on huonompi. Miehen on toimittava naisen kaavan mukaan, ja sitten nainen nillittää kun miehellä menee hermot kurahaalarin kanssa. Mies keksii keinot kurahaalareihin kun antaa sille tilaa tehdä asiat omalla tavallaan.
Ennen kotiin jäämistä mies oli päiväkodissa töissä, joten hänellä oli ehkä lähtökohtaisesti enemmän joitain arkitaitoja kuin keskivertomiehellä tai mulla. Niin ja miehen työ ei joustanut.
Taisi työpaikka antaa aikamoisenkin lähtöedun moniin muihin miehiin verrattuna? Itse en ole kokenut että asia olisi nikn, että naiset tyhjästä nillittävät, vaan jostain syystä monet miehet vaan eivät tunnu..no..ajattelevan. Samat miehet kai pystyvät käyttämään aivojaan töissä, joten joku ristiriita siinä on.. Mutta esimerkki: Ulkona on 15 astetta, vuoden ikäisellä lapsella t-paita (miehellä itsellään takki). Lapsi on sininen kylmästä, mutta miehelle ei tule mieleen että tilanteessa on jotain häikkää. Naisen täytyy "nillittää" miehelle tästä ja miea sanoo, että naisella on vaan niin mahdottoman korkeat standardit. Seuraavana päivänä mies menee lapsen kanssa ulos samalla vaatetuksella. Nillittääkö nainen tosiaan tyhjästä? Pitäisikö antaa miehen oppia kantapään kautta? (lapsi sairaalaan?) Voihannolla että liehen mielestä tuossa vaiheessa lapsi olisi killittänyt tyhjästä.. Monella miehellä: kyky olla oppimatta edes kantapään kautta. Kyky tehdämvirheitä, joita nainen ei tekisi edes täytenä noviisina.
PoistaOnneksi tässä on merkittävää astevaihtelua.
Olemme ratkaisseet asian niin, että heti kun raskaudesta tuli tieto, keskustelimme miehen kanssa siitä, miten homma toimii. Yhdessä tätä toivottiin, yhdessä odotetaan ja yhdessä hoidetaan. Mulle ajatus siitä, että mies olisi perheen- ja lastenhoidon vapaamatkustaja, on karmaiseva. Hyvänen aika, onhan niilläkin aivot! Ja usein myös sydän paikallaan. Joku tuolla kirjoitti, että ei olisi voinut pärjätä opintotuella ja kotihoidontuella. Sanoisin, että kyllä voi jos haluaa. Tälllä hetkellä poika 1v 1kk, mies hoitovapaalla ja minä opiskelen. Miehellä ammatti, mulla ei. Näin on just hyvä. Ja kyllä, ihan osaa tiskata, pestä pyykkiä ja pukea lapsen säähän sopivasti. Leikit on takuuvarmasti mielikuvituksellisempia mitä mulla olis. Äh, vähän tylysti kirjoitettu,mutta pistää niin vihaksi asenteet miesten kyvyttömyydestä esimerkiksi yllämainittuihin toimintoihin.
VastaaPoistaJoo, mä olisin miehenä myös aika vihainen moisesta aliarvioinnista. En itsekään haluaisi kohdata ennakkoluuloja mitä tulee esim naisiin kodin remontoijina. Toki voi olla miehiä, jotka eivät todellakaan osaa/halua ottaa vastuuta lapsista, mutta ei asia parane sillä, että äiti hoitaa kaiken, koska pakkohan tällaisen asetelman on vaikuttaa parisuhteeseenkin.
PoistaMä kommentoi jo tuolla ylhäällä. Miehiä ja poikia on vielä muutama vuosikymmenen sitten kasvatettu aika eri tavalla kuin tyttöjä eli kaikki eivät ole "sosiaalistuneet" sellaiseen hoivarooliin ollenkaan. Tänä päivänä kasvavat pojat varmasti ovat jo ihan yhtä hyviä hoitajia kuin tytötkin, mutta tässä nykypäivän 40-v. ikäryhmässä on vielä paljonkin heitä, joiden omat isät olivat äärettömän konservatiivisia kasvattajia. Näiden miesten on joskus vaikea löytää omaa rooliaan isänä ja oman kokemukseni mukaan usein päätyvätkin ero-isiksi.
PoistaMinä en ymmärrä ihmisen motiiveja lasten hommaamiseen, jos niiden kanssa tekeminen, oleminen ja hoitaminen ei kiinnosta. Ja ei, ei minullakaan aina kiinnosta, mutta siksi onkin loistavaa kun aina välillä voi heittää täydellisesti pallon toiselle ja toisinaan taas ottaa itse täydellisen kopin, kun toisella alkaa hermo katketa. Joskus siihen, että puoliso herää sieltä omasta oma-rauha-zen-some-maailmasta todellisuuteen tarvitaan vähän kimakampaa sävyä ja tarvitaan sitä välillä suuntaan toiseenkin. Ei tällainen "ihanne-perhekään" toimi aina ihmisen vapaasta tahdosta, joskus se toimii puolison vitutuksesta. Pienten lasten kanssa se vain olisi kivaa jos sitä vapaata toisinaan olisi vähän enemmän, ja kun luonne ei ole kovin hyshys ja hissutelen hyvä tulee, niin kyllä siihen toisen käytökseen puututaan aika rankoin sanankäänteinkin toisinaan ja ihan hyvähän se on palata maan pinnalle jos kovasti lähtee liihottelemaan.
VastaaPoistaMeilläkin on tilanne jossa päiväkotimaksu on absurdin suuri verrattuna minun tuloihin, että työssäkäynti on rahallisesti luokkaa harrastus, mutta eipä se palkka kotona istumalla nouse. Ja onneksi yksi menee kohta kouluun ja kohta seuraavatkin ja kohtahan mää olen jo rikas.
Tunnistin itseni. Olen ärsyttävä mikromanageroija, kun mieheltä ei vaan hommat suju yhtä sutjakasti kuin itseltä. Menisin töihin heti, jos saisin töitä! Olen korkeasti (tappiin astio) koulutettu ja 500 työttömyyspäivästä on käytetty jo 400... Mies jäisi kyllä kotiin, jos saisin töitä, mutta kun ei niin ei.
VastaaPoistaEn tunnistanut itseäni lainkaan. Johtuuko myös pitkälti luonteesta, jopa enemmän kuin sukupuolesta? Kumpi tykkää pakata, järjestää, organisoida. Järjestelyvastuu jää sille, jolla on suurempi näkemys siitä, missä laukun lokerikossa juuri sukkien pitää olla tai mihin suuntaan juustohöylän pitää sojottaa astianpesukoneessa. Olen ymmärtänyt, että monet saavat jopa iloa tällaisista asioista. Se voi olla mies tai nainen yhtä hyvin myös perheen arjessa. En toki kiistä, etteikö sukupuoliroolit ja odotukset voisi vaikuttaa tähän. Mutta jättäkää hyvät naiset ne pakkaamiset miehelle ainakin puolet ajasta. Paitsi jos sukkien sijainti on teille tärkeämpää kuin vaikkapa uranne.
VastaaPoista:D Sukupuolikysymyksiä on loppujen lopuksi hyvin vähän.
PoistaMieheni on hierarkisella alalla, jossa ylennykset tulevat automaationa tietyn ajan jälkeen. Hänen seuraava ylennyksensä tuo palkkaan lisään melkein 2000 euroa.
VastaaPoistaJos hän olisi jäänyt puoleksi vuodeksi tai vuodeksi lasten kanssa kotiin, sitä ylennystä olisi vastaavasti joutunut odottamaan puoli vuotta tai vuoden pidempään, nyt se on luvassa alle kahden vuoden päästä ja kolmas lapsemme syntyy pian. Ei ole ollut vaikeaa päättää, ettei hän jää kotiin kolmannenkaan lapsen kanssa :) Toki tilanteemme on moneltakin kannalta hyvin erikoinen ja epätyypillinen, mutta olemme kuitenkin silti myös esimerkki perheestä, jossa tämä kotiinjäämisjako ei johdu siitä yhteiskunnan sukupuolittumisesta tai miehen kädettömyydestä lasten kanssa.
No jaa, minä sanon että puoli vuotta sinne tai tänne, jos siitä on palkkana lasten arjesta kartalla oleva isä (joka on nähdäkseni konseptina "proceless"), mutta toki jokainen perhe laskee rahansa itse. :)
PoistaMielestäni perhe on yhteinen juttu ja projekti, johon molempien pitää ja kannattaa tasapuolisesti osallistua. Muuten se ei toimi. Meillä menee aika hyvin puoliksi töistä jääminen lapsen sairauden vuoksi. Lapsella on ikää neljä vuotta ja miehen osallistuminen arjen pyöritykseen mahdollistaa sen, että voin itse käydä oman alan töissä ja tehdä samalla gradua loppuun. Valmistuminen häämöttää ja tämän jälkeen on miehen vuoro tehdä oman alansa jatko-opintoja, jolloin mä otan enemmän vetovastuuta esimerkiksi lapsen nukkumaanmenorutiineista.
VastaaPoistaMä oon huomannut, että aika usein kyse taitaa olla myös siitä, että naiset eivät itse anna miesten ottaa enemmän vastuuta. Olen kuullut monesti nimenomaan äitien sanovan, että ainakaan heillä isä ei voi missään tapauksessa jäädä kotiin, koska muuten lapset olisivat aamusta iltaan pyjamat päällä ja söisivät pelkkiä muroja. Äidit myös usein sanovat, että heidän miesten työt ei jousta ja että he itse haluavat olla lasten kanssa kotona, eikä luovuttaa sitä iseille. Jotta muutosta voisi tapahtua, niin äitien pitäisi antaa iseille mahdollisuus olla välillä kotona, luottaa siihen, että isäkin pärjää ja mennä sinne töihin, vaikka se alussa kirpaseekin.
VastaaPoistaJoo, olen huomaavinani samaa, tässäkin keskustelussa se tulee esiin. Mun mielestä hyvä äiti osallistaa isän ihan siksi, jotta lapsilla on kaksi vanhempaa. Myös siksi että lasten hyvinvoinnista ei tarvitse olla huolissaan jos vaikka äidille käy jotain.
PoistaJep, näin juuri. Esim. hoitovapaankin jakamista ovat mielestäni eniten vastustaneet nimenomaan äidit. Ja tosiaan uranaiset ja yrittäjänaisetkin ovat saaneet lapsia ja onnistuneet pitämään vapaita, joten kyllä se on miehilläkin vaan järjestely- ja asennemuutoskysymys.
PoistaKyllä kyllä, asennemuutos. Mutta kun kaikilla ei ole halua siihen muutokseen. En nyt kommentoi sen pidempään, koska keissejä on erilaisia - mutta monesti sen huomaa, että ns. vanhat tavat istuvat tiukassa. Ei ole tosiaan kauaa kun miehet ei niin kotia/lasta hoitaneet ja lapsia on kasvatettu sen mukaisesti. Sanon aina, että vastuu on vanhemmilla. Koittakaa kasvattaa lapsistanne sellaisia, kun haluatte. No, oli varsin tökerösti ilmaistu, lapsistahan kasvaa joka tapauksessa omanlaisiaan, ei vanhempien kopioita. Mutta siis, että näyttäkää mallia, opastakaa. Itse olen "joutunut" ylittämään itseni ja repimään itseäni uusiin ulottuvuuksiin kun haluan olla hyvänä esimerkkinä lapselle, esim. hellyys tai vaikka siivoaminen. Monet ei vieläkään ota lasta siivoukseen, joten lopputulos aikuisena voi kai olla sen mukainen. Ja ikävä kyllä mitä kuuntelee, niin tytöt kyllä auttavat, mutta poikia ei edes kysellä kotitöiden perään.
PoistaMä en kysele miehen tekemisten perään lapsen suhteen, mutta välillä on pakko. En kyttää, mutta en aina luota. Joku tolkku nimittäin pitää olla. Ei se nyt ihan niinkään mene, että nukutaan yli puolen päivän tai valvotaan (ei ihme että jotkut nukkuvat koulussa), syödään joka päivä karkkia/colaa (hampaat sen mukaiset), ei juuri mennä ulos eikä ainakaan kauas koska ei jaksa. Annetaan käyttäytyä miten sattuu (päiväkotikin toki huomaa, että isän kanssa on sellaista, ei mulla lapsen kanssa ongelmaa, kiltti luonteeltaan). Jne jne. Ja hassuinta tässä on se, että näistä keskusteltiin ENNEN lasta/parisuhdetta...eli ei mikään tae mistään. Marmatuksesta huolimatta siis kaikki kuitenkin OK - mutta jos en yhtään välittäisi, niin meillä olisi sokerilla ja ranskalaisilla ja cokiksella kyllästetty poika, mädät hampaat ja istuisivat kotona tietokoneen ääressä aamusta iltaan. Yhtään liioittelematta. Toki puutun tärkeimpiin, pakko, mutta hyvin vähän roikun niskassa, koska itse inhoan sitä yli kaiken.
Lisätäänpä vielä yksi näkökulma asiaan. Itse olin kotihoidossa kouluikäiseksi asti. Esikoulukaan ei tainnut siihen aikaan olla vielä pakollinen. En osaa sanoa, olisinko jotenkin erilainen ihmisenä, jos olisin ollut tarhassa.
VastaaPoistaSe mikä asiassa nyppii vielä aikuisenakin, on että äitini mielestä kaikki saavutukseni ovat hyvän kotikasvatuksen ansiota. Olen koko ikäni saanut suoraan ja rivien välistä kuulla siitä, miten etuoikeutettu olen ollut, kun olen saanut olla kotona. Samalla rivien välistä kuultaa se, mistä kaikesta äiti on jäänyt työelämässä paitsi, kun on ollut kotona vuosikausia. Voin sanoa, että kivaa ei ole ollut ja nyt kun on omia lapsia, niin saan kuulla siitä, miten lasten olisi parasta olla kotona. No eivätpä ole vaan tarhaan menivät 1,5 vuoden ikäisinä.
Jos päättää olla vuosikausia kotona, niin ei saisi lapsia saada tuntemaan jonkinlaista kiitollisuuden velkaa siitä. Valintahan on ollut äidin eikä lapsen.
Täytyy sanoa, että meillä isä on ottanut ihan hyvin hommat haltuunsa. Tosin meillä(kin) on se kaava että kun perikunta (2kpl) oli vaaveja olin kotona ja mies buustasi uraansa käyntiin. Sitten kun palasin takaisin töihin (olin useamman vuoden poissa rattaista, eli käytin hoitovapaat ja lapset on saatu melkein 1½v välillä) olenkin buustannut omaani täysillä. Meilllä tämä pelaa, onneksi. En tiedä mitä tekisin jos homma ei toimisi, minulle kuitenkin on ollut alusta asti selvää että haluan jonkinlaisen uran mutta myös perheen. En näe näitä toisensa poissulkevina vaihtoehtoina, mutta töitä järjestelyt vaativat jotta homma pelaa.
VastaaPoistaOnnekseni olen nainut miehen joka kykenee laittamaan ruokaa ja hoitamaan tiskit. Pyykit ja siivous on mun nakki. Mies hoitaa myös perikunnan harrastukset 90%, itse koetan ehtiä yhteen juttuun per viikko. Menee melkein tasan mitä kumpikin tekee. MUTTA minun äitini säälii miestäni, minun kuulemma kuuluisi olla se joka hoitaa kaiken kotona mukisematta töiden lisäksi koska naisen kuuluu hoitaa koti ja lapset. Juu, ei kuulu sanon minä.
-Hanna-
Juu ei kuulu niin. Mutta voi surku, että naiset lyövät toisiaan perinteillä päähän... Ei ihme, jos maailma muuttuu hitaasti.
PoistaMua ärsyttää tässä kirjoituksessa ja aiheeseen liittyvissä avauksissa suunnattomasti se, että niissä jotenkin oletetaan etteivät naiset ole itse oikeasti tehneet niitä päätöksiä. Että ne vaan jotenkin ajautuu sinne kotiin, koska yhteiskunta ja äitimyytti. Olisiko mahdotonta ajatella, että on olemassa naisia, jotka ovat tehneet vapaan valinnan ja ovat valintaansa tyytyväisiä.
VastaaPoistaOnhan niitä juu. Mutta tässä yritetäänkin kyseenalaistaa, onko niitä todella 95 % kotona hoitavista, vai olisiko siinä kumminkin mukana paljon sellaisiakin, joiden päätöksen taustalla on yhteiskunta-tason muuttujia eikä vain omaa tahtoa.
PoistaTyössäkäyvän perheenäidin näkökulmasta tämä Helinin teksti oli todella ristiriitaisia tuntemuksia herättävä.
VastaaPoistaYhtäältä tunnistin siitä itseni täysin. Meidänkin perheessä on eletty vuosia, jolloin puolison töiden vuoksi (kuten Helininkin tapauksessa) olen pyörittänyt arkea käytännössä yksin. Silloin se oli kokolailla kuvatun kaltaista. Valitettavasti meillä ei myöskään ollut rahaa mihinkään apukeinoihin (satunnainen hoitoapu, siivousapu tms.) eikä edes olemassa olevia hoitoapuverkostoja. Helvetin raskasta oli, ei käy kieltäminen.
Se taas, että noinkin suuri joukko sellaisia perheellisiä naisia, joilla on myös puoliso, oikeasti jättäytyy pois työelämästä (oletan että heillä siis on työpaikat) lasten ollessa pieniä... Tuntuu jotenkin tosi surulliselta. Ei siinä mitään, minusta on ihan ok päätös priorisoida lasten kotihoito vaikka useammaksi vuodeksi, jos perheen talous sen kestää. Jokaisen oma valinta. Mutta jos tunne siitä, että perheen ja työelämän yhdistäminen on _naiselle mahdotonta_ ,alkaa olla kovinkin yleinen, niin silloin kyllä huolestun. Ajattelisin, että silloin jossain kohtaa vaaditaan tai annetaan vähän liikaa.
Ensinnäkin: Suurin osa ihmisistä ei tee työtä, jossa on esim. kokonaistyöaika ja joka edellyttää säännöllisesti yli 8 tunnin päivittäistä ja yli 40 tunnin viikottaista panostusta. He, jotka tekevät, omistavat toivottavasti edes jonkinlaisia tukiverkostoja ja ovat sen verran rahoissaan että pystyvät ostamaan tiettyjä palveluita arkensa avuksi.
Toki ihan tavallisen työn ja ihan tavallisen perhe-elämän yhdistäminen (etenkin jos on sairasteluja, yövalvomisia, monta harrastavaa lasta yms.) on rankkaa. Mutta pitäisihän sen olla myös antoisaa. Minusta se on kuitenkin ihan _normaali_ kuvio, että ihmisellä on tietyssä elämänvaiheessa pieniä lapsia, ja työtäkin tehdään. Milloin siitä tuli jotenkin erityisen vaativa, jopa "mahdoton" yhtälö? Ainahan ihmisillä (noin karkeasti ottaen) on ollut sekä mukulat että duunit.
Peräänkuuluttaisin työnantajilta joustoja, puolisoiden keskinäistä vastuiden jakamista ja yleistä riman alentamista ns. ruuhkavuosien aikana. Tämä on sekä jokaisen henkilökohtainen, perhekohtainen että poliittinen kysymys. Meillä ei oikeasti ole kyllä yhteiskuntana varaa siihen, että iso osa parhaassa työiässä olevista naisista rupeaa jättäytymään kotiin, jos syynä on se, että työn ja perheen yhdistäminen koetaan liian haastavaksi. Silloin jossakin on virhe, joka pitää korjata.