Suvivirrellä päähän

Apulaisoikeuskanslerin lausunto on saanut raavaalle konservatiiville tipan linssiin. Koulujen uskonnollisten tilaisuuksien sisältöä on syytä tarkistaa perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Tästähän on tietysti moni joutunut tunteen valtaan: tulevat ja vievät Suvivirren!!!!

Vielä kertauksena: suvivirsihän on siis se keski-ikäisissä ihmisissä tunnereaktioita herättävä melankolinen jollotus, jota on tavattu laulaa koulujen päättyessä. Perusoikeudet taas ovat kansallisessa perustuslaissa valtion kansalaisilleen ja muille valtion oikeudenkäyttöpiirissä oleville takaamat oikeudet.

Siis virsi versus perusoikeus. Kumpi nyt sitten on tärkeämpi.

Jos tämä priorisointi on vaikeaa, niin katsotaanpa virrenveisuun puolustajien perusteluja. Suvivirren taakse on nimittäin helppo mennä piiloon sitä, että ongelma ei ole itse virressä.

1. Koska perinne, kulttuuri ja sielunmaisema!

Ihan kuin kulttuuri olisi staattinen, yhden virren varassa oleva hutera rakennelma, jota kaikki vaikutteet murentavat. Eivätköhän tasa-arvo ja perusoikeudet ole koko kulttuurimme kova ydin. Olemme kautta historian luopuneet isommista ja pienemmistä eri ihmisryhmiä sortavista perinteistä ja sallineet monen eri ryhmän rakentaa kulttuuria. Siitä kannattaisi olla ylpeä.

2. Koska kristittyä enemmistöä sorretaan!

Kyse on valtionhallinnon neutraaliudesta, ei uskontojen kieltämisestä. Kouluun on pakko mennä, kirkkoon ei. Toiseksi muiden uskontojen ja uskonnottomien määrä kasvaa koko ajan. Pitäisikö miettiä, minkä enemmistön ehdoilla 50 vuoden päästä mennään, vai lähteä siitä, että silloinkin saa laulaa suvivirttä, jos haluaa?

Ihan varmasti suurimmalle osalle kyseessä on harmiton biisi, jonka ensimmäinen säkeistö on ihan allekirjoitettavissa oli sitten harras rukoushelmien hiplaaja tai synkkä ateisti. On kuitenkin vaikea nähdä, miten koulun päättyminen ilman Luojan kiittämistä sortaisi ketään.  

3. Kaikki muutkin kristilliset merkit on poistettava!

Kyse on edelleen valtionhallinnon neutraaliudesta, ei uskontojen kieltämisestä. Joulua ja pääsiäistä voi jokainen viettää tahoillaan juuri niin hengellisesti ja virsien siivittämänä kuin huvittaa, mutta koulussa ja päiväkodissa voidaan elää ilman.

Tabun sörkkiminen herättää aina itkupotkuraivarit. Ison kuvan näkeminen on vaikea laji. Sitten voi tietysti miettiä sitä, kenelle suvivirsi oikeastaan on tärkeä - meille keski-ikäisille, joiden lapsuuteen se kuului, vai omille lapsillemme, jotka vain odottavat, että milloin täältä juhlasalista pääsee kesälomalle.

Lähinnä herää kysymys, mitkähän muut päätökset tehdään pelkästään omien lapsuusmuistojen pönkittämiseksi.