Kunnallispolitiikon uudet vaatteet

Olette pyytäneet postausta kunnallispolitiikasta. En ole aiheesta juuri kirjoitellut. Olen odottanut, että näkisin tässä jonkun valon. Tai suunnan. En ole. Mutta tässäpä nyt hajanaisia ajatuksia hyvistä ja huonoista puolista.

Kaipaisin todella jotain hyödyllistä kojetta.

Kun lähdin leikkiin mukaan, olin vähän kahden vaiheilla. Mietin, mitä tästä neljän vuoden setistä seuraa: vahvistuuko vai romahtaako luottamukseni demokratiaan? En osannut arvata, että tipahdan välimaastoon. Olen mukana, mutta en kuitenkaan ole. Aika ei riitä. Olen hyvin pettynyt moneen asiaan, mutta toisaalta yllättynyt, että tällä menolla homma toimii näinkin hyvin. 

Ensin huonot uutiset eli mikä tässä mättää.

1. Kieli

Eniten koko hommassa mättää kieli. Kuntajargonista oppii vuodessa vasta alkeet. Kaupungin organisaatio, julkiset asiakirjat ja päätöksentekoprosessit vilisevät käsittämättömiä lyhenteitä ja epäselvää kapulakieltä, josta tavis ei ymmärrä mitään. 

Valtuustosopimus.. eli mikä? 

Tuottavuusohjelma - miltä kanavalta tämä tulee? 

Yhdyskuntarakenne - liitin tämän termin lähinnä muurahaisiin. 

Toimielimet. Herää kysymys, mitä muita elimiä on. Ei toimivia?

Ovala. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta tietenkin.

Lisäksi passiivimuodossa olevat lauseet ovat omiaan antamaan vaikutelman, että asia on hoidossa. Tiedätte: kaikkea tarkistetaan, kehitetään tai vahvistetaan mutta käytännön toimenpiteet ja seuraamukset jäävät täysin hämäriksi.

Epämääräisyys on todennäköisesti ihan tahatonta, mutta ei ole mikään ihme, että äänestysprosentti ei ole nousussa.

2. Työtavat ovat ajalta, jolloin syötiin kiviä

Valtuuston kokous on kidutusta, josta pitäisi valittaa ihmisoikeustuomioistuimeen. Monestakin syystä.

Ensinnäkin kuuden tunnin kokous pidetään kerran kuussa, maanantai-iltana duunipäivän jälkeen. En voi käsittää, miksi tämä on kaikkien mielestä ok. Vain eka puolikas on jossain määrin tehokas, mutta sitten pitäisi vetää spiidiä, että jaksaisi kiinnostua muiden mielipiteistä. Kokousta ei missään tapauksessa uskalla pitkittää pitämällä omia puheenvuoroja. Toka puolikas meneekin lähinnä vatvoessa, miten väsynyt seuraavana päivänä mahtaaa olla. 

En tiedä, mitkä kuntahallinnon dinosaurukset tätä prosessia vahtivat, mutta oletan, että kyse on surullisenkuuluisasta "näin on aina tehty" jumituksesta. Keskustelua ja päätöksiä pitäisi pystyä tekemään ihan koko ajan. Kaikki tekniset mahdollisuudet tähän ovat tietenkin jo olemassa, mutta oletan näiden dinosaurusten syövän kaikki viestintuojat. Koska olisihan tätä systeemia muuten jo modernisoitu.

Toiseksi, oman toimen ohella tapahtuva politikointi on aika hauraalla pohjalla. Minä pidin helvetin hyvänä saavutuksena sitä, että pääsin jopa 7 kokoukseen ja yhteen yli yön seminaariin (jota varten tietty piti ottaa palkatonta lomaa), mutta olinkin uusien valtuutettujen poissaolotilastojen kärkeä! Voi saatana. Parhaiten tässä pärjännee eläkeläinen, jolla ei ole enää työ- eikä perhevelvoitteita. 

Lisäksi kokouksessa kukkii ehta kiusaaminen. Toivoin kunnallispoliittiselta keskustelulta ihan liikaa. Aikuiset ihmiset yrittävät tahallaan väärinymmärtää ja ylitulkita, horisevat täysiä älyttömyyksiä (parkkipaikat ovat yhteydessä ihmisten terveyteen jne.) ja väittävät perättömiä. Valtuutetut ovat tietenkin kauniista tittelistään huolimatta taviksia. Osa tyypeistä on täysiä urpoja ja osa taas ihan briljantteja, kuten normielämässäkin. 

3. Päättäjä on väärä sana

Alkaa naurattaa joka kerta, kun kun kuulen sanan kuntapäättäjä. Rivivaltuutetun valta on hyvin rajattua ellei kuulu kaupunginhallitukseen. Suurin osa asioista ei tule minun pöydälleni, sillä kaupungin arkea pyörittävät virkamiehet ja suurinta päätösvaltaa käyttävät toimialajohtajat. Jo pelkkä kokousagendan laatiminen on vallankäyttöä! Väitän, että aktiivinen asukas, jolla on aikaa lobata, pääsee ihan samoihin tuloksiin kuin yksittäinen valtuutettu. 

Ehkä eniten ottaa päähän toimenkuvan yksipuolisuus. Olen parhaimmillani asioiden kehittelyssä, en pelkässä puoltamisessa tai vastustamisessa. Kokouslistan kysymyksiin saa kuitenkin vastata vain juu tai ei. Ei se minun näkökulmastani ole mitään päättämistä, varsinkin kun olen yleensä häviävällä puolella.

Mutta on niitä hyviäkin puolia.

1. Ryhmäkokous on palavereista antoisin

Valtuustonkokousta edeltävä ryhmäkokous (olen sitoutumaton, mutta mukana Vihreiden ryhmässä) on keskustelukerhoista kiinnostavin, jopa yleissivistävä. Kokouksessa käydään läpi seuraavan valtuustosetin agendalla olevat asiat ja yritetään saada muodostettua ryhmän yhteinen mielipide. (Esimerkiksi eilen käsitellyssä Louko-keississä, jonka lopputulemana siis lahjustuomion saanut toimialajohtaja saa toki jatkaa hommassaan, ryhmä ei päässyt yksimielisyyteen). Varsinkin totaaliummikolle on hyödyllistä päästä keskustelemaan kokeneempien kanssa, kuulla aikaisempien päätösten taustoista sekä esittää tyhmiä kysymyksiä, miksi asiat ovat niin kuin ovat.

2. Lautakuntatyössä pääsee ongelmien äärelle

Positiivisiin yllätyksiin kuuluu ehdottomasti lautakuntatyö (tosin olen itse vain jaostossa, jolla ei ole mitään päätösvaltaa, vaan sen rooli on evästää lautakuntaa). Lautakunnat ja jaostot ovat pieniä, yhden otsikon alla kokoontuvia ryhmiä. Pienellä porukalla keskustelu on laadukasta ja virkamiehiltä voi tivata vastauksia naamatusten. Hyvät uutiset kaikille halukkaille ovat, että moneen lautakuntaan pääsee, jos on ollut ehdolla ja saanut pari ääntä! Ei siis tarvitse olla valtuutettu päästäkseen päättämään.

3. Asia nimeltä valtuustosopimus

Sitten kaiken valtuustossa kököttämisen ja äänestysten häviämisen jälkeen sähköpostiin putkahtaa asia nimeltä valtuustosopimus (pätee myös lautakuntasopimuksiin). Kyseisen dokkarin pointtina on listata asiat, jotka otetaan ensi kaudella käsittelyyn, mikä käytännössä on koko homman idea. Joku itselleni hämäräksi jäänyt taho siis laatii ns. pohjan, johon voi ehdotella lisäyksiä. Neuvottelutoimikunta (tms) päättää, mikä menee läpi, ja joskus käy niin, että saa jonkun itselleen tärkeän lauseen läpi. 

Näitä dokkareita toki virkamiehet sitten tulkitsevat niin kuin tulkitsevat, mutta jos pystyy vetoamaan johonkin kirjaukseen, on vahvoilla.

Tässäpä nämä. Yritin olla lyhyt, mutta eihän siitä mitään tullut. Ehkä tämä teksti kuvastaa sitä, että kuntapolitiikka on maratonlaji. Pitäisi jaksaa jankuttaa niiden Omien Tärkeiden Asioiden puolesta vuosikaupalla ja toivoa, että jonain päivänä saa enemmistön taakseen. Valitettavasti minä olen hyvä vain pikamatkoilla, joten minun vaikutusmahdollisuuteni ovat muualla. En edes pidätä oikeutta takinkääntöön.