Selvitykset ovat tarpeen - ja haastateltavan mukaan hyödyllisiäkin. Oman kyvykkyyden ja motiivien puntaroiminen vie epämukavuusalueelle. Siellä tapahtuu oppimista.
Aina silloin tällöin myös väläytellään vanhemmuuden ajokorttia. Ajokorttia ehdottavat yleensä vanhemmat miehet, jotka haluavat vähentää ongelmaperheitä.
Ehdotus on teoriassa ihan hyvä. Onhan se tietyllä tavalla outoa, että biologisen lapsen saa hankkia kuka tahansa, mutta adoptiolasta varten joutuu kolmannen asteen kuulusteluun. Kukaan ei vaadi rikosrekisteriä eikä penää, miten parisuhteessa ratkotaan ristiriidat. Ja jos ajokortin tarvitsee ompelukoneen käyttöön, jonkinlaisen testin tai valmennuksen voisi nähdä olevan tarpeellinen myös uusille vanhemmille. Lapsi on singeriä huomattavasti hankalampi tapaus.
Konkretiaan asti nämä ehdotukset eivät pääse. Mitä kokeessa pitäisi opettaa ja testata? Mikä on tavoite? Mitä osaamista pitää sisällään universaali, hyvä vanhemmuus? Ja entäs, jos ei läpäise ajokoetta? Saako yrittää uudelleen?
Niin. Vanhemmuuskoulutusta ei voi standardoida. Minulta vaadittiin eri asioita kuin isältä. Joku joutuisi aloittamaan siitä, että pysyy selvänä.
Lisääntymisen sietämätön keveys on siinä, että me emme tiedä etukäteen, mitä meiltä vaaditaan saati olemmeko vanhemmuudessa hyviä.
Näin jälkikäteen oma lista syntyy helposti.
Pitää halata ja tottua läheisyyteen.
Täytyy jaksaa kanniskella ja sietää hartiakipua.
Pitää nukkua. Ja ymmärtää pyytää apua, jos se ei onnistu.
Saa epäonnistua, saa yrittää uudestaan. Voi laskea pidemmälle kuin kymmeneen.
Pitää puhaltaa mieluummin liikaa kuin liian vähän ja ymmärtää laastarin plasebovaikutus.
Täytyy osata vetää pulkkaa, sekä tasaisesti että mutkitellen.
Pitää kasvaa itse, kun tilanne sitä vaatii.
Miten nämä oppii muuten kuin tekemällä? Kukaan ei voi opettaa perspektiiviä tai muutoksensietokykyä.
Parisuhteeseen ajokortin sen sijaan voisi lanseerata. Välittämisen lisäksi tarvitaan oikeastaan vain keskustelutaitoa. Sillä pääsee jo kahdeksaakymppiä. Se parisuhteen ajokortin kakkosvaihe alkaakin sitten tikkuun pissaamalla.
Tää on mulle varmaan vähän herkkä aihe, kun olen selvitynyt yhdestä adoptioneuvonnasta enkä liikaa nauttinut siitä matkasta (juuri kirjoittelin aiheen tiimoilta blogiin). Kyllä siinä varmasti hyvääkin oli, epäilemättä, mutta ajatus siitä, että minun vanhemmuuttani ja kykyjäni äitinä arvioi Viranomainen, oli kyllä todella ahdistava. Koko matkan. Etenkin kun olin jo kahden lapsen äiti! No, kukaan ei tietenkään sit syyttänyt mua huonoksi äidiksi ja saimme ns. puhtaat paperit, mutta traumantapainen jäi kyllä. Ja hei, kyllähän mä ymmärsin sun ajatuksen - lapsia "tehdään" niin kovin köykäisin perustein ja toisaalta aika moni varmaan kaipaisi siihen prosessiin jotain henkistä tukea... Että siinä mielessä joo. Mut silti: apua, älä nyt tuollaista toivo :D
VastaaPoistaHei, enhän mä sitä toivonut! :D Tukea kyllä kaivataan matkan varrelle, mutta mitään ennakkotestiä on vaikea lähteä toteuttamaan.
PoistaNo juu, tulkitsin sua yli. Vähän tahallani myönnän, koska käyn aiheeseen liittyen ehkä aavistuksen kierroksilla :)
PoistaMeille juuri jaettiin neuvolasta 4 kk käyntiä varten täytettäväksi vauvaperheen voimavarakartoitus. Tällaista täyteltiin jo raskausaikana. Ehkä joissain tapauksissa arvioita voisi tehdä jo ennen raskautta.
VastaaPoistaMinulla ei nuo adoptioasiat mahdu kaaliin siinä mielessä, että kuka tahansa "hulttio" voi lapsen tehdä ja hoitaa miten sattuu (jos hoitaa), mutta adoptio-oikeutta rajataan tietyiltä ryhmiltä vaikka siellä kuinka tarjottaisiin lapselle rakastava, huolehtiva koti.
Menikö vähän asian vierestä. Anteeksi.
Joo, tässä vois olla ideaa. Tosin voimavarojen tiedustelu etukäteen antanee vastaukseksi pelkkiä hyvinvoivia perheitä. ;) Voisiko voimavarojen ylläpitoon jotenkin varautua?
PoistaNe lapset, jotka annetaan adoptioon, ovat kaikki tavalla tai toisella lastensuojelutapauksia. On ihan selvä, että adoptiovanhemmat pitää valita tarkkaan. Tässä prosessissa ei etsitä lapsettomille pariskunnille lapsia, vaan kodittomille lapsille koteja.
PoistaMinäkään en ymmärrä esimerkiksi nais- tai miesparien kategorista ohittamista. Joka tapauksessa lapselle aina haetaan se paras mahdollinen perhe ja tietääkseni sijaisvanhemmissa on nais- ja miespareja. Tällaisen lapsen kohdalla saattaa tulla adoptio kyseeseen (biologinen vanhempi katoaa kokokaan lapsen elämästä) ja silloin sijaisvanhemmat olisivat luontevin vaihtoehto.
Tämä meidän raskausajan kartoitus piti sisällään mm. kysymyksen, onko meillä mielestämme riittävät tiedot taloudenhoidosta (siivous, pyykinpesu, ruuanlaitto). Nyt kysellään että puhummeko me keskenämme :)
PoistaEhkä tuollanen "mitä osaat" - kysely vois tulla joidenkin vanhemmiksi aikovien kohdalla ihan tarpeeseen.
Et yhtää.Täyttä asiaa.Seki pitäs testat mikä on testaajan poltsin kunto.
PoistaTässä on just se lähtötasokysymys: jotainhan pitää osata jo kun muuttaa pois himasta. Pitäisikö ohjausta antaa jo siihen elämänvaiheeseen?
PoistaJa joo, en missään tapauksessa minäkään ymmärrä miksi homoparit pitäisi tässä ohittaa. Syyni on kaikille pareille ihan todella tiukka, ei siitä mene läpi ketkään, joilla ei ole edellytyksiä vanhemmiksi.
Kommentoimatta sen kummemmin varsinaista asiaa tai tarjoamatta mitään ideoita totean vain, että jumalattoman hyvä kirjoitus! :)
VastaaPoistaKiitos!
Niina
Hei kiitos! :)
PoistaMitään teoriakokeita pah. Käytännön kokeita peliin:
VastaaPoistaEnsin kannetaan kaksi vuorokautta perunasäkkiä (yötä päivää) ja jos säkin laskee yli 3h sylistään, se hälyttää. Jokainen hälytykseen reagoimattomuus kirjataan miinuspisteillä.
Sitten testataan ruuanlaittotaitoa samalla älypuhelimen soittaessa taukoamatonta HYI EN SYÖ.YÖK.TAAS TOTA.YÖK.- ääntä.Ruuan valmistuttua yritetään syöttää sitä lusikalla esim.perheen koiralle (jos koira ei ole luontaisesti ahne).
Sen jälkeen vuorossa ala-asteen 3-luokan matikankokeeseen opetusta ADHD-diagnosoimattomalle pojalle joka tarvitsisi ADHD-diagnoosin (ainakin äitinsä mielestä).
Lopullisesti koe olisi suoritettu kun siivoaisi murrosikäisen pissislikan huoneen ilman yhtään kirosanaa.
Haha, veikkaan, että tällaisen käytännön kokeen jälkeen moni vähintäänkin epäröisi. :)
PoistaItse en ole äiti, enkä sellaiseksi tähtääkään, mutta odotan kyllä tuota jatko-osaa innolla! Nyt entistä enemmän, sillä adoptiolapsena toki kiinnostaa, miten aihetta käsittelette. :)
VastaaPoistaKivaa, että odottajia (siis kirjan!) jo löytyy! Koska tulemme molemmat heteronormatiivisista ydinperheistä, halusimme tuoda luettavaksenne lapsiperhearkea muunlaisista kodeista -> olemme siis tehneet haastatteluja!
PoistaKyllä se teidän Vuoden Mutsi -kirja on jo ihan hyvä "vanhemmuuden opaskirjanen". Jos sen luettuaan vielä uskaltaa ryhtyä lapsiperheen arkeen, selviää siitä ihan taatusti! :D :D
VastaaPoistaKiitos sekä kirjasta että tästä tekstistä :)
Ehhehhe, no juu, onhan se tietysti näinkin. Ehkä pitää yrittää myydä se äitiyspakkaukseen!
PoistaLuin jokin aikaa sitten tämän artikkeliin USA:n harmaan alueen adoptiolasten kierrätyksestä ja olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kaikessa raskaudessaan tulevien adoptiovanhempien motivaatio ja taustat selvitellään kunnolla. Parempi pikkuisen liikaa kun liian vähän.
VastaaPoistahttp://www.reuters.com/investigates/adoption/#article/part1
No olen ihan samaa mieltä! Kontrasti se tässä enemmän mietityttää.
PoistaKannatan lämpimästi parisuhteen ajakorttia. Ehkä jo seuraava sukupolvi vapautuisi sotatraumoista, joiden seurauksena suuri osa suomalaismiehistä ei vieläkään osaa puhua tunteistaan; ongelmat kasautuvat ja muuttuvat lopulta mahdottomiksi käsitelläkään. Uskon, että parisuhdekurssi olisi pelastanut tähän mennessä jo monta "turhaa" eroa, omani mukaan lukien.
VastaaPoistaHienosti kiteytetty!
PoistaVanhemmuuden ajokortin teoriakokeessa voisi olla kyse vanhemmuuden rajojen asettamisesta. Liian moni vanhempi on nykyään lapselleen kaveri eikä osaa sanoa ei. Lapsilla on kaikki ja vaativat aina vain lisää kiristyksen keinoin. Aikuisilla on kuulemma aina rahaa. Myöskin aitoa olemista ja lapsen maailman ymmärtämistä voisi opetella. Ehkä ajokoritn teoria-osuudessa voisi lukea esim. Keltikangas-Järvisen teoksia.
VastaaPoistaMinä olen enemmän huolissani niistä vanhemmista, jotka osaavat sanoa ei, mutta eivät sitten muuta osaakaan. Kaikissa lastentapahtumissa näkee muksuja, jotka ovat oppineet, että tasainen "ei, ei, ei, älä, älä" -papatus on pelkkää taustahälyä, josta ei tarvitse välittää.
PoistaAika erikoisia kavereita tuntuu näillä kaverivanhemmuudesta naukuvilla olevan. En minä kavereiltanikaan mitä hyvänsä siedä.
Tässä on nähdäkseni kyse eri asioista: vanhemmat jotka hukuttavat lapsen tavaroihin voivat myös olla niitä ei:n väärinkäyttäjiä. :) Mitäs keltikangas tästä aiheesta sanoo? En ole itse yhtäkään teosta lukenut keneltäkään.
PoistaMinä en kyllä ole tavannut yhtään lasta tai vanhempaa, joka ei osaisi pistää lapsilleen rajoja. Enemmän tässä tavaramäärän kauhistelussa tuntuu kuuluvan ja näkyvän sukupolvien väliset erot. Elintaso on nykyään korkeampi kuin 20-30 vuotta sitten, joten lapsillakin on enemmän tavaraa kuin aikaisemmin -siinä missä heidän vanhemmillaankin.
PoistaOlen ollut huomaavinani siinä tavarapaljoudessa ja lasten tavarankärttämisessä myös sellaista "lapsen on saatava olla lapsi mahdollisimman kauan" -ajattelua, joka joillakin vanhemmilla tarkoittaa myös sitä, ettei esim. rahasta puhuta tai aikuisen elämää/maailmaa lapselle erityisemmin avata, edes siltä osin että mistä se raha perheeseen tulee. Kun lapsella ei ole mitään käsitystä rahan arvosta tai alkuperästä, niin eihän se osaa sitä mitenkään arvostaakaan.
PoistaLuen vasta nyt Vuoden mutsi- kirjaa. Muuten mahtava kirja, mutta vedet silmissä nauraminen hidastaa lukemista. Olisipa lukenut aiemmin. Kiitos Katja ja Satu!
VastaaPoistaMä tarvitsisin kyllä enemmän sitä parisuhde-ajokorttia, vanhemmuus multa on tullut enemmän luonnostaan! :D
VastaaPoistaMutta olen kyllä adoptioasiassa myös sitä mieltä, että taustojen kunnollinen tutkiminen on enemmän kuin perusteltua. Tosiaan tarkoitus ei ole etsiä vanhemmille lasta, vaan lapselle vanhempia. Mutta esim. samaa sukupuolta olevien parien rajaaminen ulkopuolelle on epäasiallista, ilman muuta.
Ja siis sitä piti vielä lisätä, että me toimitaan siellä lastensuojelun kevyemmässä päässä, tukiperheenä, ja meillekin on siis tehty tsekkaukset, haastattelut ja kotikäynnit. Onhan se vähän jännä tilanne kun pitää tavallaan todistaa olevansa 'hyvä' ihminen ja vanhempi, mutta täysin ymmärrettävää. Näin se vaan on, ei tietenkään lapsia voi sijoittaa perheeseen jossa asiat ei ole kunnossa.
PoistaKyllä suosittelisin saman tyylisiä kursseja biologisille vanhemmille kuin mitä järjestetään adoptiovanhemmille. Voisihan ne olla vapaaehtoisia ja vaikka maksullisia. Tuttavapariskunta yritti pitkään ja päätyi adoptioon. Sieltä kuulemiaan oppeja he toistelivat kuin pyhää mantraa tajuamatta, että ne samat ongelmat on joka toisella biologisella vanhemmalla lapsensa kanssa, mutta heidät siihen veteen heitetään täysin kylmiltään
VastaaPoistaotetaan esimerkiksi tilanne kun vauva tai lapsi hyväksyy vain toisen vanhemman hoitajakseen. Tähän ei meitä biologisia vanhempia valmistettu missään mitenkään, mutta adoptioperheitä valmennettiin tilanteeseen. Ei käynyt edes mielessä tämmöinen meillä. Kun mainitsin tuttavilleni, että onhan tuo sama ongelma biologisillakin, he sanoivat, että mutta se on spesiaalia heille adoptiovanhemmille, koska se voi toisesta vanhemmasta tuntua pahalta. Ai biologisesta vanhemmastako ei sitten tunnu???