Tajusin oikeastaan vasta tänä keväänä, mitä sanonnalla oikeastaan tarkoitetaan.
Kuutta ikävuotta kolkutteleva lapsi tempoo jo talutushihnaa. Itsenäistymisyritykset alkoivat jo pari vuotta sitten. Kun tyttökaveri tuli kylään, molemmat ryntäsivät Skidin huoneeseen ja ovi läimäistiin visusti kiinni. Kun koputin oveen, sitä raotettiin viisi senttiä ja hyvin nyreästi informoitiin, että jos en ole tarjoamassa mehua ja keksejä niin asia tuskin on kovin tärkeä.
Sittemmin se on halunnut myös yökyläillä, viedä itse roskat ja lähteä kummisedän kanssa kalaan. Hypätä yksin Lintsin maisemajunaan, laittaa ruusutatuoinnin poskeen ja juosta edeltä kaupasta kotiin. Täyttää astianpesukoneen ja auttaa laittamaan aamiaista. Olen joutunut jo päästämään sen naapurin tytön kanssa ulos leikkimään, kahdestaan. Minua ei enää tarvita joka hetki.
Tunne on sekä vapauttava että hämmentynyt. Aika kului yllättävän nopeasti, osittain juuri pikkulapsiajan aiheuttaman madonreiän takia, mitä en edelleenkään kaipaa. Ipanasta on kasvanut kaikessa tohinassa iso pieni. Lapsi se on vielä pitkään, mutta persoonassa on jo muitakin sävyjä kuin uhmakohtaukset. Kun non-stop hoivaamisvaiheesta pääsee eroon, löytyy hiljalleen ihminen, jolla on kiinnostavia huomioita, näkemyksiä ja tulkintoja maailmasta.
Perspektiiviä tulee mutsillekin lisää. Imetyksen pituus tuntuu nyt todella mitättömältä detaljilta.
Hyvin kirjoitettu!
VastaaPoistaMinä saan aina hyvin hämmentyneitä katseita, kun sanon, että minusta teinit ovat ihania ja että lapset pitäisi saada kymmenvuotiaina ja hyvinkasvatettuina. Mutta kun teinit nyt vain ovat ihania. Toisaalta jo hyvin isoja ja itsenäisiä, toisaalta tarvitsevat aikuista vielä pitkään.
Tiedä sitten, muutanko mieltäni, kun omat muksut ovat teini-iässä, mutta toistaiseksi nuo vain paranevat vanhetessaan. En minä tykkää siitä, että toinen on ihan iholla (vaikka imetinkin kaksi vuotta, koska jos johonkin ryhdyn, niin sitten myös vien sen loppuun asti), vaan tarvitsen myös oman tilani ja oman aikani.
Yhdyn täysin tuohon näkemykseen "paranevat vanhetessaan"!
PoistaTotta. Kouluikä tuo vielä hurjasti lisää, lapsen päivän tapahtumista ei enää tiedäkään oikeastaan muuta kuin mitä se itse suostuu kertomaan ("no ei niin kiva. no kun ruokana oli jotain pahaa kastiketta. me leikittiin hippaa.") Täytyy myös ryhtyä ihan uudella tavalla tutustumaan siihen pieneen ihmiseen, kun sen jokaista inahdusta ei ole rekisteröimässä.
VastaaPoistaTotta! On tosi kiinnostavaa seurata, kun se luo omaa elämää: sopii tapaamista kaverin kanssa leikkipuistoon ja yrittää hahmottaa päivän kulkua.
PoistaEnsimmäisen lapsen kanssa surin usein sitä että "se ei ole enää ikinä näin pieni" ja "tää on niin ihana vaihe" kunnes tuli uusi vaihe ja siitäkin löytyi ne omat ihanuudet (ja kamaluudet). Mitä vielä onkaan edessä kun vanhin lapsi on nyt vasta sen 4-v! Varmaan mä jossain vaiheessa katson taaksepäin ja mietin että oliko SE mun mielestä silloin niin ihanaa? Yökyläily on meillä nyt niin ykkösjuttu että pojan eka kysymys lähes kaikilta on nykyään, saanko tulla teille yökylään :). Niin ihanaa täällä meillä sitten vissiin on.
VastaaPoistaVoihan se mennä noinkin päin! Itse olen molemmilla kerroilla tässä kahden ikävuoden jälkeen jotenkin rentoutunut, että tästä jää henkiin, uhmasta viis. :)
PoistaLapsen katse... Saa miettimään äärettömyyttä, ja millä sitä omassa elämässä on väliä.
VastaaPoistaTällä hetkellä se kyllä saa lähinnä miettimään, että onko sillä vessahätä.
Poista"Siihen voi mennä kuukausikin, että maidontuotanto tasaantuu ja imetys alkaa sujua.", sanoi kätilö joskus silloin ja se tuntui oikeasti ihan järjettömän pitkälle ajalle, josta ei yksinkertaisesti selviytyä selväjärkisenä. Buahahaaaaa
VastaaPoistaVarsinkin kun siihen voi mennä kaksikin kuukautta. ;) Mutta joo, perspektiivi on tietysti siinä vaiheessa (ja varsinkin esikoisen kanssa) just tasan niin lyhyt. :)
PoistaMun mielestä lapset on kyllä ihania pieninä ja isompinakin. Kun lapselle tulee enemmän ikää ja kaikenlaista,mihin myös ulkopuolisia tahoja tulee mukaan, esim. koulu- ja harrastusmaailma, niin siinä onkin sitten kaikenlaista säätämistä sinne tänne. Vaikkapa oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen kanssa.
VastaaPoistaVauva-aika on siitä omituinen luonnon luomus, että silloin ilmeisesti lapsen perusturvallisuus ja minäkuva eniten kehittyy, ja vanhemman vaikutus lapsen itsetunnon kehitykselle on suurimmillaan. Vai onko? Meinaan että juuri vauva-aika on vanhemmille usein se kaikkein raskain jakso valvomisten ja muiden takia. Miten siinä epävarmuudessa ja väsymyksessä sitten antaa lapselle hyvät elämän eväät? Äh, tämmöisiä olen tässä miettinyt, kun vanhin lapsi täyttää juuri 18v.
Toivon todella, että voin jotenkin korvata vauva-ajan zombie-meininkiäni tässä vaiheessa!
PoistaHän on niin suloinen! Ja siis, mä en kestä, ruusutatuointi poskessa. Siis kuka ei halua ruusutatuointia poskeen?!
VastaaPoistaTyönjako on selvä: M vastaa meillä kukkamekko- ja ruusutatutointiosastosta niin äiti voi pukeutua camo-kuosiin. ;)
PoistaHavahduin itse viime viikonloppuna pitäessäni sylissä veljeni 3kk tyttöä, että jos olisin itse vaikka 5 vuotta nuorempi, tekisin nyt sen toisen lapsen ja heti. En olisi voinut kuunapäivänä kuvitella, että vauvakuume vielä iskee, kun vauva-aika oli kamalinta mitä tiedän. Eskari-ikäisen kanssa elo kun on kertakaikkiaan fantastista kiukutteluineen kaikkineen. Realiteetit on kuitenkin hanskassa ja hoitelen tyytyväisenä ja mahdollisuuksien mukaan sitten toisten vauvoja aina hetken :)
VastaaPoistaOu nou! No onneksi riittää hoidettavia. :) Munkin suhde vauvoihin on vähän parantunut vuosien mittaan. En oikein tiedä miksi.
PoistaPysähdyn aina välillä ja tajuan, kuinka nopeasti aika menee.
VastaaPoistaMulla on sama kokemus, että tuossa 6-7 vuoden iässä irtautuminen alkaa ja siitä se sitten pikkuhiljaa etenee.
Viime viikolla tajusin, että nuorimmainen on kohta 10 v, menee neljännelle luokalle ja on enää 1-2 vuotta "pieni tyttö". Tajusin asian kun katsoin keskimmäistä, joka pääsi juuri ala-asteelta ja on syksyllä menossa yläasteelle...on jo nuori ei enää lapsi. Puhumattakaan vanhimmasta, joka kohta täyttää heinäkuussa 17 v eli on vuoden päästä täysi-ikäinen. Melkein aikuinen, vaikka monessa asiassa vielä apua ja turvaa tarvitseekin.
Vauva- ja pikkulapsiaika on todellakin lyhyt aika, mutta aina ihmettelen, mihin nää vuodet oikein vilistää. =)
Ehkä lasten tarkoitus on nitoa vanhempien vuodet paikoilleen?
PoistaAh, löytyy siis toinenkin ihminen joka inhoaa tuota kehotusta. Yleensäkään ei minusta oikein voi KÄSKEÄ nauttimaan mistään, ei se nauttiminen käskettynä synny.
VastaaPoistaOnhan ne pikkuisetkin ihan kivoja hyvällä tuulella ja jos nukuvat yönsä, mutta jostain syystä pidän isommista lapsista enemmän. Ja tämän sanoo neljän pienen äiti, jonka vanhin on juuri tuollainen isopieni kuusivuotias.
No niinpä! En tosiaan tiennyt että mistä ihmeestä tässä vauva-ajassa pitäisi nauttia, mutta kaksivuotiaan ja kuusivuotiaan kanssa on jo aika hauskaa.
PoistaJa näille isoillepienille on tärkeää päästä vielä vanhempien syliin, ihan niin kuin pieninä.
VastaaPoistaTietenkin, pikkulapsihan se vielä on.
PoistaMainio tuo viimeinen lause ja niin totta.Yht´äkkiä Maalismasut2006 ja HipsuliHippiäiset2007 palstat kuolevat viestien puutteeseen kun ei ole enää mitään sanottavaa..
VastaaPoistaKurjaa toisaalta myös-imetysdebattia yms. käydään palstoilla,blogeissa ja netissä niin antaumuksella että toivoisi edes osan siitä tunteenpalosta säilyvän vuosien saatossa. Eskari,- ja alakouluikäiset lapset ovat kuitenkin vielä pieniä ja lapsia, puhumattakaan yläkoululaisista. Yhtälailla he tarvitsevat vanhempiaan, heidän asiansa ovat tärkeitä ja heille tulee olla läsnä.
Itse urheiluseurassa aktiivisena toimivana näen vanhemmista yleensä vain perävalot heidän dumpatessaan lapset kentälle. Nämä ovat varmaan niitä samoja taaperoimettäjiä jotka nyt ottavat aikaa itselle..
Äläs nyt... tämä ex-taaperoimettäjä toimii nyt lastensa harrastuksissa ohjaajana.
PoistaTaaperoimetysaiheeseen en koske, mutta eiköhän noita vanhempia ole joka lähtöön oli se ruokkimismetodi ollut ihan mikä tahansa. Musta on kyllä ihan hyvä, että se tunteenpalo vähän laantuu lapsen kasvamisen myötä. :)
PoistaMikä on se huono juttu siinä, että vie lapsensa harrastukseen ja jatkaa itse matkaa? Ei kai jokaisen vanhemman tarvitse lapsen jokaiseen harrastukseen osallistua antaumuksella ja siellä paikan päällä läsnäolemalla? Siis ihan vilpittömästi kysyn, kun mua kyllä sitten kauhistuttaa tulevaisuus. Katsotaanko näitä vanhempia ohjaajien taholta siis kovinkin karsaasti ja miksi?
PoistaSamaa kuin pilami mietin itsekin. Meillä isompi on jo sen ikäinen, että on itsenäisissä harrastusryhmissä. En näe mitään lisäarvoa siinä, että seison altaan reunalla tai jumppatunnilla oven vieressä. Mieluummin teen vaikka oman treenin samaan aikaan uiden tai lenkkeillen. Eipä ole käynyt mielessäkään, että siinä olis jotain kummallista.
Poistat. toinen keskivertomamma
Lasten harrastuksiin haetaan jatkuvasti uusia aktiivisia ihmisiä pyörittämään toimintaa. Vanhemmat nähdään myös potentiaalisina "vapaaehtoisina".
PoistaItse vastasin pari viikkoa yhdelle äidillem, joka kysyi kuinka paljon tarvitsee osallistua, jos tuo lapsensa partioon, että se on ihan kiinni itsestä: toiset vain tuovat ja vievät lapsia, toiset elämäntapapartiolaisia, useimmat jotain siltä väliltä.
Itse myöskin lasten ohjaajana sanon, että arvostan enemmän sitä, että vanhemmat EIVÄT seiso reunalla tarkkailemassa lapsensa jokaista liikettä. Ohjaajalle tulee olo, että vanhemmat jotenkin kyttäävät, että kohdellaanhan lapsia oikein ja samalla häiritsevät lastensa keskittymistä harrastuksessa. Näytökset, kisat yms. ovatkin sitten asia erikseen, sinne vanhempien saapuminen on suotavaa :)
PoistaTokikaan en halua että vanhemmat kyttäävät lastensa suorituksia kentän laidalla mutta edes pieni mielenkiinnon pilkahdus olisi suotavaa.
PoistaVedän kahta (toisistaan poikkeavaa) harrastuslajia ja yhtä kerhoa ja jokaisessa niissä on joukko vanhempia joista näkee aina vain nämä perävalot. Kevät/joulu/syysnäytöksissä kenties ollaan mutta minkäänlaista muuta kiinnostusta ei löydy.Ei kysellä miten meni, miten sujuu.. Nämä lapset ovat pääsääntöisesti myös niitä joilla on suurin aikuisen kaipuu.Kertoilevat asioitaan ja kyhnäävät vieressä.Arvostavat sitä että aikuinen kuuntelee.
Ruokkimismetodista viis, toivoisin silti että lasta ei "unohdettaisi" (huom.lainausmerkit) kun hän on Iso ja mahdollistaa äidille ja isälle sitä kuuluisaa omaa aikaa.
t.alkuperäinen anonyymi
Se mikä tässä kaikessa on kaikkein surullisinta on se, että kun lapset kasvavat niin nopeasti samalla me itse myös vanhenemme yhtä nopeasti..miettikääpä sitä.
VastaaPoistaToistaiseksi olen ollut vuosi vuodelta tyytyväisempi itseenikin (osa kehityksestä menee myös lasten piikkiin) joten jos tämä jatkuu samalla lailla, en pane pahakseni. :)
PoistaNiin totta. Aika vaikeaa on nauttia pikkulapsiajasta, jos se tarkoittaa unettomuutta ja iänkaikkista kiukkukallen rauhoittamista sekä kaikesta omasta elämästä luopumista. Mutta ah, vanhetessaan ne tosiaan paranevat. Ja vaikka vuodesta toiseen jatkunut kyljessä kyyhöttäminen on välillä aivan sairaan ärsyttävää, se hetki, kun muksu ilmoittaa, että ei tarvitse äitiä, on jotenkin todella hämmentävä. Kenelle nyt olen tarpeellinen, jos ei tuolle napanuoran toiselle puoliskolle?
VastaaPoistaSinä olet edelleen tarpeellinen lapselle.Lapsi vain kasvaa ja sinun tulee kasvaa lapsen mukana.
PoistaPysäyttävän tunnelmallinen kuva. Pikkuinen iso tyttö kääntynyt kuvaajasta poispäin mutta poseeraa/tarkastaa vielä kuka siellä on.
VastaaPoistaSievät vaatteet ja kaunein näkemäni kasvomaalaus.
Matkalla ollaan.
Kiitos hyvistä kirjoituksia, kirjoitat kuin minä kirjoittaisin,paitsi että olet älykkäämpi ja sanavalmiimpi.
Hyvää kesää sinulle ja poppoollesi!
Omat lapset ovat 10v ja 12v ja ovat ihan huipputyyppejä! Toki erimielisyyksiä on ja esiteini-ikä on tuloillaan mutta se kuuluu asiaan. Vauva- ja pikkulapsiaikaa en todellakaan kaipaa, lapset paranevat vanhetessaan :)
VastaaPoistaHyvin hämmentävää ja helpottavaa on kun 5-vuotias viettää aikaa kavereiden kanssa pihalla eikä haluakaan olla minun kanssani. Samalla tajuaa, että se ei ole ikuisesti pieni ja pikkuhiljaa muutaman vuoden päästä kavereiden mielipiteet alkavat tuntua tärkeämmiltä kuin äidin.
VastaaPoista