 |
| Se kasvoi eskarilaiseksi! Hyvä mä! |
Suhteeni eskariin on samanlainen kuin muumeihin: tiedän konseptin, mutta se ei kuulunut minun lapsuuteeni.
En ole ollut kunnallisessa päivähoidossa, kerhossa, muskarissa enkä eskarissa. Vietin lapsuuteni pikkuveljeni kanssa Mummon ja Papan rintamamiestalossa, kivenheiton päässä nykyisestä kodistani. Kasvatimme sammakonkudusta nuijapäitä, söimme oman maan perunaa ja ruskeaa kastiketta, juoksimme ruohonleikkuria karkuun ja heittelimme omenoita orapihlaja-aidan takaa autotielle.
Näin jälkikäteen ajatellen lähdin ekalle luokalle aika haastavasta asetelmasta.
En tuntenut ketään.
En osannut koulumatkaa.
En osannut lukea enkä laskea, uida enkä hiihtää.
En ollut koskaan ollut neljää isommassa lapsiryhmässä.
Ja koska olin pyörinyt vain veljieni kanssa, minulla ei ollut yhtäkään tyttökaveria -- lukuunottamatta serkkuani, jota näin pari kertaa vuodessa.
Jep. Olin aito, pystymetsästä revitty hottentotti - ja kyllä, olin alkuun vähän villi. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen eläin. Sain kavereita heti ja opin tavoille muutamassa kuukaudessa.
En kertaakaan kuullut vanhempieni spekuloivan esikoulun tarpeella tai keskustelevan, pitäisikö tietojani ja taitojani kehittää ja ovatko vuorovaikutustaitoni ajan tasalla. Loppuvuodesta syntyneen pikkuveljen kouluunmenosta muistan heidän kyllä olleen huolissaan. Että pitäisikö odotella vielä.
Ovatko ajat muuttuneet? Saako ekaluokkalainen olla enää samanlainen simpanssi kuin minä olin? Pidetäänkö vanhempieni kaltaisia valintoja tehneitä nykyään lahkolaisina?
Vaikuttiko tämän vaiheen puuttuminen elämäni kulkuun? En tiedä. Opin lukemaan ja laskemaan (jotakuinkin), hiihtämään ja soittamaan nokkahuilua vuotta myöhemminkin.
Tärkein argumentti esikoulun puolesta onkin se, että Skidi itse haluaa sinne, ikätovereidensa joukkoon. Viisi vuotta perhepäivähoitoa riittää. Houkuttimena ei siis ole lukutaito, vaan paremmat prinsessaleikit.
hyvin tehty! Samalla simpanssimetodilla, kuin sinä, menin kouluun ja ei se huono ratkaisu ollut. Ei sitä osannut edes kaivata eskareita tms.
VastaaPoistaNiin, vaikeahan se on itse kaivata mitään muita malleja. Vähän kyllä ihmetytti miten osa tunsi selkeästi toisensa jo entuudetsaan. :)
PoistaMeidän eskarilainen luetteli tänään kahden kertotaulua, kuulemma eskarissa on opetettu. Mutta en nyt ihan sitä taida uskoa. Kirjaimia kyllä opettelevat minkä mun puolesta vois jättää myös koulun tehtäväksi. Tärkeintä mun mielestä eskarissa olisi oppia huolehtimaan omista tavaroistaan, pukeutumaan itsenäisesti, istumaan paikallaan, odottamaan omaa vuoroaan. Paljon riippuu eskariopettajista, meidän pojan ryhmässä aikuiset on tosi aktiivisia ja tekevät paljon asioita jotka nimenomaan kiinnostavat lapsia. Ja antavat leikkiäkin suurimman osan ajasta.
VastaaPoistaTämä apinahan osaa jo lukea ja vetävät Koti-insinöörin kanssa läpi kolmen kertotaulua. Sheesh. Mä toivon eskarilta kyllä myös sitä viisivuotiaiden seuraa: perhepäivähoidossa on samassa ryhmässä yksi, kaksi ja kolmevuotias...
PoistaMinä en halunnut eskariin! Sen sijaan jatkoin kerhossa kai pari kertaa vkossa:) äiti oli kotiäiti, ensin perhepäivähoitaja ja kun pikkuveli syntyi, jätti nekin hommat. Ja hyvin on mennyt:)
VastaaPoistaNiin, kyllähän sitä ilmankin selviää. :)
PoistaKun minun lapseni aikoinaan olivat eskarissa oli tärkein asia ennen kouluunmenoa opetella solmimaan kengännauhat ja avaamaan maitopurkki,sellainen parin desin.Siis jollei jo osannut.Muuten sai olla vielä ihan leikkivä lapsi.Eskaritehtäviä tehtiin muistaakseni yhtenä päivänä viikossa.Vanhin poikani tosin harjoitteli kirjaimia kotona ihan omatoimisesti ja tuskastui kerra,kun "en mä osaa näitä ässöjä".Totesin,että ei sun vielä tarviikkaan osata,koska koulussa kyllä opetetaan.Ja samaa mieltä olen edelleen.Ryhmässä olemisen taitoja päiväkoti myös opettaa ja niitähän koulussa just tarvitaan.
VastaaPoistaAi hitto, täytyykin vähän skarpata näissä näppäryystaidoissa!
PoistaMeillä eskariopettajat selittivät tärkeinä, kuinka kaikki osasivat pukea sukset jalkaan. Meillä hankittiin kouluun uudet sukset, joissa on erilaiset siteet: onneksi kummiluokka on kuulemma tulossa avittamaan...
PoistaTaisin samaa aihetta joskus aiemminkin tänne kommentoida, mutta menköön nyt taas.
VastaaPoistaMä en kans halunnut eskariin enää kokeiltuani sitä pari kertaa, koska siellä oli tylsää. Muistan ainoastaan värittäneeni jotain kuvaa sipuleista (?!), muuta en sitten muistakaan siellä tehneeni. Ei ihme ettei kiinnostanut. Tää oli kyllä aikaan, jolloin kunnan ei ollut pakko koko touhua edes järjestää.
Ekaluokalle menoa ajatellen olisi ehkä ollut ihan hyvä, jos siellä eskarissa olisi opeteltu vaikka niitä numeroita, koska luokassa lähtötason erot olikin sitten ihan maksimissa. Toiset luki ja laski sujuvasti, toisille piti aloittaa selittämällä, mitä ne numerot ja kirjaimet on (siis että sellasia on olemassa). Siellä oltiin aika turhautuneita taitotason molemmissa päissä sen ensimmäisen vuoden ajan.
No, hyvin tässä on silti pärjätty. En tiedä miksi eskaria tarvittaisiin nimenomaan vuoron odottamisen jne. opetteluun, kun sitä ryhmässä toimimista ja vuoron odottamista opeteltiin silloin ihan joka päivä päiväkotiryhmässä. Mutta tästä on kyllä jo aikaa, en ole tällä hetkellä kosketuksessa eskariin tai edes päivähoitoon asiakkaana.
Ilmeisesti se vaihtelee tosi paljon mitä eskarissa on tehty! Mä kuvittelisin, että meille ei tule tota kyllästymisongelmaa koska siellä on varmaankin vähän parempi meno kuin taaperoikäisten kanssa.
PoistaEn minäkään aikanani käynyt eskaria. Enkä ollut päiväkodissakaan. En osannut lukea enkä laskea kouluun mennesäni, siellä ne taidot kyllä sitten oppi. Mielestäni eskarissa olisi hyvä opettaa hiljaa ryhmässä työskentelyä, pulpetissa istumista ja johonkin asiaan/tehtävään keskittymistä pidempään kuin 10 minuuttia. Nämä tuntuvat olevan niitä vaikeita asioita ensimmäisellä luokalla. Ja onhan se aika iso ero siitä päväkodin leikkimisestä, koulun opiskeluun. Siis niillä jotka sitä päiväkotia ovat käyneet.
VastaaPoistaToi keskittymisen opettaminen lienee aika haastavaa. Skidi kyllä keskittyy helposti pari tuntia JOS on kiinnostava aihe. Ja jos ei ole niin viisi sekuntia on liikaa vaadittu...
PoistaTerveiset kivikaudelta !
VastaaPoista70-luvun alussa, jolloin mä olin eskari-ikäinen ei kai tunnettu vielä koko esikoulua! Oli vaan lastentarha, johon jotkut harvat lapset "pääsi" jos molemmat vanhemmat olivat töissä.Muistan olleeni kade vuotta vanhemmalle naapurin tytölle, joka kävi puolipäiväisessä hoidossa ja tuli sen jälkeen meille hoitoon, kun molemmat vanhemmat oli töissä.
Itse kasvoin 5 lapsisen perheen nuorimmaisena, jolla oli lähinnä tylsää kotona, kun isommat sisarukset oli 5-14 vuotta vanhempia eli olivat jo koulussa vuosia ennen kuinitse pääsin kouluun. Äidin kanssa muistaakseni touhuiltiin kaikkea kotihommaa, käsitöitä ym. Vaikka kaupungissa asuinkin kavereita ei kamalasti ollut asuinalueellamme. Osasin lukea jo 5 -vuotiaana, kun sisarukset opettivat, sen muistan, että koulua leikittiin usein... =)
Ihan normaali ja sosiaalinen lapsi musta kasvoi ja 70-luvuvlla pärjäsi hyvin koulussa kun oli "kiltti tyttö" ja totteli opettajia.
Omat lapset on kaikki olleet 1 v vanhasta perhepäivähoidossa ja eskarissa, itse kun olen "itsekkäästi" halunnut olla töissä. Sosiaalisia taitoja näyttävät edelleen opettelevan (niinkuin minäkin välillä edelleenkin... ), vaikka ovat olleet jo vuosia koulussakin. Eskari on mielestäni nykypäivää ja ihan hyvä juttu varsinkin nille, jotka ovat olleet kotihoidossa/perhepäivähoidossa sitä ennen. Meillä ainakin kaikki tykkäs juuri siitä, että ohjattua toimintaa oli enemmän kuin pph:ssa tai kotona. Ja niitä kavereitakin tuli ihan luonnostaan lisää.
No siis 70-luvun kasvatteja minäkin! Hitsi kun pääsisi tarkistamaan vanhemmilta oliko meillä eskarimahdollisuutta vai ei ja miksi päättivät niin kuin päättivät. Muistan nimittäin miten siistiä oli kun ei tarvinnut enää leikkiä pikkuveljen kanssa. :D
PoistaKysys koti-insinööriltä. Kyllä Espoossa oli eskarimahdollisuus. Oikein kunnan kustannuksella haettiin bussilla lähiristeyksestä.
Poistat. anoppi
No mä menin kouluun jo -72 ja silloin ei kyllä Espoossa eskareita juuri ollut...
PoistaJoko silloin Katja oli eskari olemassa kun olit kuusi? En muista että tuolla tuolla maaseudulla mistä olen kotoisin kukaan olisi käynyt esikoulussa, vaikka olen suunnilleen sinun ikäisesi.
VastaaPoistaOma lapsuuteni oli hyvin samanlainen kuin tuo mitä kuvasit. Ei silloin ollut niin kiirus koulun penkille kuin nykyään.
En mä tiedä! Mutta Espoossa, jossa kouluni kävin, varmasti oli esiopetusta jos sitä ylipäätään tarjottiin.
PoistaJos joku osaa valistaa eskarin historiasta, otan ilolla vastaan!
Minä menin eskariin vuonna 75, Espoossa (Pohjois-Tapiolassa).
Poista"Saako ekaluokkalainen olla enää samanlainen simpanssi kuin minä olin?"
VastaaPoistaSaa ja ei saa. ;) Koulu itsessään on muuttunut paljon lapsiystävällisempään suuntaan, mutta sitten on ne iltapäiväkerhot. Niissä taso vaihtelee aivan luvattoman paljon. Lapsi tarvitsisi koulutyön vastapainoksi mielekästä ulkoilua: joissakin se toteutuu, toisissa kökötetään sisällä.
Ilmeisesti ne ip-kerhot ovat Espoossakin tapetilla ensi kaudella. Odotan innolla! :)
PoistaMeillä onneksi eskari on ihan päiväkodin yhteydessä ja siellä toiminnasta myös varsinaisen eskariajan jälkeen vastaavat lastentarhanopettajat. Iltapäiväkerhosta vastaavat sitten kouluavustajat - ja eron huomaa.
PoistaMä kaipaan iltapäiväkerholta lähinnä sitä että joku antaa kersalle kyniä ja paperia. :D
PoistaOlen simpanssi edelleen ja vaikka olisinkin eskarin käynyt, ei se olisi simpanssiutta vienyt. Lapset on eskarin käyneet ja äitinsä jalanjäljissä ovat haastavia opetettavia. Eskarin tärkein tehtävä on pehmeä lasku armeijameininkiin...
VastaaPoistaNiin, eihän se simpanssi raidoistaan pääse. ;) Täytyy kyllä sanoa että armeijameininki oli aika kaukana meidän ekaluokasta. Meillä oli supermukava luokanvalvoja jolla oli hyvä asenne niitä villeimpiäkin kohtaan.
PoistaEkaluokan touhua nyt reilun puoli vuotta vierestä seuranneena voin sanoa, että erot ekaluokkalaisten taidoissa on aika huimia. Niin kuin joku aikaisemmin jo kirjoittikin. Ilolla olen kuitenkin pistänyt myös merkille, että aika paljon hommia tehdään taitojen mukaan jaetuissa pienryhmissä, jolloin opettajan apuna on erityisopettaja/koulunkäyntiavustaja tms. Eli pyritään siihen, että kenenkään ei tarvitse turhautua tai tippua kärryiltä jo ensi metreillä.
VastaaPoistaMielestäni yksi tärkeä argumentti eskarin puolesta on se, että siellä voidaan jo puuttua mahdollisiin ongelmiin, jolloin lapsi voi saada apua ja tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ainakin meillä eskari teki myös tiivistä yhteistyötä koulun kanssa, joten helpottaa varmasti opettajien työtä (ja vaikka luokkajakojen tekemistä) kun vähän tiedetään minkälaisia marakatteja sieltä on tulossa. Yhteistyö tarkoitti ainakin meillä myös sitä, että eskarivuoden aikana käytiin lähikoululla tutustumassa monta kertaa. Se varmasti madaltaa koulunaloituksen kynnystä.
Voin uskoa! Ja se on varmasti ihan totta, että kun tämä vanhemmuus tuntuu ajoittain olevan vähän hukassa niin eskarissa saadaan varmasti tasattua tilannetta ennen ekaluokkaa.
PoistaEi nyt tarvitsisi aina heti syytellä vanhempia, paitsi ehkä siitä, että eivät ole osanneet laskea yhdeksään. Tammikuussa syntyneen tytön ja joulukuussa syntyneen pojan kouluvalmiudet ovat nyt ihan luonnostaan aikas erilaiset.
PoistaJoulukuussa syntyneen pojan äitinä olenkin neuvonut kaikkia niitä naisia pitämään jalat ristissä tammikuun alkuun asti, joilla laskettu aika on vuodenvaihteessa.
Aina heti? Ei tämä ollut mitään loppuvuodesta synnyttäneiden syyllistämistä. :D Lapset tulevat esikouluun hyvin erilaisista asetelmista (tämä lienee faktaa) sekä yksilöllisistä että vanhemmista johtuvista syistä. Vanhemmuus ei ole mikään syntymäominaisuus vaan taito, jota opitaan apinoimalla ja kantapään kautta. Joillain asuvat omat vanhemmat kaukana eikä ystäväperheitäkään löydy, jolloin mallia ei saa mistään. Curling-vanhemmuus ei ole tuulesta temmattu termi.
PoistaJuu, mutta iso osa ekaluokkalaisten välisistä eroista selittyy ihan sillä, että ikähaitari on ekalla luokalla iso: elokuussa 6v8kk-7v7kk. Vaikka absoluuttisessa mielessä ikäerot pysyvät samoina koko kouluajan, niin suhteellinen ero (ikäero / ikä) pienenee koko ajan.
Poista"Aina heti" oli silti ylitulkintaa. :) Onko sulla muuten tuosta väitteestä faktaa? Jos on, sehän tarkottaisi sitä, että koko ala-aste pitäisi hoitaa eri tavalla.
PoistaKäytännössähän on olemassa mahdollisuus koulunaloitusiän aikaistamiseen/myöhäistämiseen. Myös tilanteissa, joissa lapsella ei ole mitään "todettua ongelmaa" vaan ei vaan vaikuta vielä valmiilta kouluun. En tiedä, miten helppoa se kouluunmenon aikaistaminen olisi (en tunne ketään, joka olisi tehnyt niin päin), mutta voisin kuvitella, että sitä käyttämällä voitaisiin myös tasata niitä eroja ekaluokalle mennessä.
PoistaKoulunaloituksen aikaistamiseen ei nykyään juuri kannusteta. Tiedän yhden lapsen, joka on mennyt etuajassa kouluun ja hän oli käynyt koulua ulkomailla. Sen sijaan koulunaloituksen myöhentäminen eli eskarin tuplaaminen on ihan tavallista, varsinkin loppuvuodesta syntyneillä.
PoistaKatja, mitä faktoja haet? Sitä että tammikuussa ja joulukuussa syntyneillä on melkein vuosi ikäeroa, vaikka he ovat samalla luokalla? Sitä, että pieni lapsi kehittyy vuodessa hurjasti? Vai sitä, että tytöt viihtyvät keskimäärin poikia paremmin paikallaan tekemässä koulumaisia juttua?
Haen siis sitä, että mikä on tuo iso osa ja mitä ne muut tekijät ovat?
PoistaMuut tekijät ovat yksilölliset erot (ml. sukupuoli) ja ympäritstötekijät. Ei minulla ole tämän tarkempaa vastausta, olen jonkinverran seurannut aihetta käsittelevää keskustelua, kun tosiaan olen synnyttänyt pojan joulukuun puolella (olisi voinut mennä tammikuulle, mutta silloin olisin ollut oikeutettu suklaa+jäätelödieettiin). Aina silloin tällöin näkee ehdotettavan, että loppuvuonna syntyneet aloittaisivat koulun vasta tammikuussa.
PoistaJostain kumman syystä nyky-yhteiskunta on niin erilainen, kuin omassa lapsuudessani. Halusin omien lapsieni saavan olla kotona mahdollisimman pitkään ja niinpä meillä oli kotona hoitaja. Pojat kävivät seurakunnan kerhossa ja avoimessa kerhossa hoitajan kanssa ja menivät sitten eskariin. Se oli jo hankalaa ja vielä hankalampaa oli ensimmäiset vuodet koulussa. Varsinkin kaksosilla. Ei ollut taitoa taistella paikasta auringossa, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Eskari oli niin ihana aika kaikille, että sitä ei kukaan vaihtaisi pois!
VastaaPoistaMuuttuuhan se maailma. Enkä väitä että huonompaan suuntaan, erilaiseksi vain.
PoistaMeidän poika oli 1.5 vuotiaasta 5 vuotiaaseen asti perhepäivähoidossa ja sitten siirtyi tarhaan. Päätös oli kyllä meitsin, ajattelin että oppisi ryhmässä toimimista pari vuotta ennen koulun alkua.
VastaaPoistaPäätös osoittutui hyväksi ja poika on viihtynyt tosi hyvin tarhassa. Uusia frendejä on tullut ja niiden kanssa on harjoiteltu myös riitelyn tärkeää taitoa :)
Eskariin siirryttäessä tuli tilanne, jossa olin hetken aikaa kysymysmerkkinä. Tunnettuaan pojan n. 1.5 kk eskariope oli sitä mieltä että äiskä ottaa nyt yhteyttä psykologiin, lapsi on niin villi eikä jaksa keskittyä esim. numeroiden opetteluun. Kuuliaisesti sitten soitellaan tsykologille ja sieltä saan kuulla just sen mitä itsekkin ajattelin - viskareista siirtyminen eskariin on iso askel ja menee jonkin aikaa opetella ryhmän tavoille. Parissa kuukaudessa tilanne rauhoittui ja poika on ihan intona uuden oppimisesta. Että aikaa näille naperoille, kyllä ne oppii talon tavoille ennemmin tai myöhemmin. Kai siitä koululainenkin vielä leivotaan - ehkä koulupsykan kautta :D
t. Meeri
Oho. Ehkä pieni jousto yksilöllisten luonteenpiirteiden mukaan ei olisi pahitteeksi...
PoistaMä vastustan eskaria. Se johtaa vielä jonkin ajan kuluttua siihen, että koulunaloitusikää varhennetaan vuodella, jolloin eskariin mennäänkin viisivuotiaana. Tätähän on aina silloin tällöin väläytelty valtiojohdon taholta, kun meillä on tuottavuuden kannalta niin hirveän myöhäinen koulunaloitusikä. Jos lapset menisi kolmevuotiaana kouluun, kuten Briteissä, niin päivähoitojärjestelmää ei tarvittaisi ja tyypit saataisiin nykyistä aiemmin työelämään. Tämänsuuntaisia argumenttejahan on esitetty.
VastaaPoistaMun mielestä koulu on sitä varten, että siellä opetellaan lukemaan ja laskemaan, toimimaan ryhmässä, odottamaan vuoroa, keskittymään jne. Olin aivan järkyttynyt, kun sukulaislapsi meni eskariin kymmenisen vuotta sitten, niin hänellä oli pidempiä päiviä kuin eri kunnassa koulua käyvällä tokaluokkalaisella!
Mä kävin aikanaan seurakunnan päiväkerhoa, jossa opin ihan riittävästi ryhmässä toimimista, ohjeiden kuuntelua jne. Vikana vuonna ennen kouluunmenoa tehtiin kerran viikossa tehtäviä eskarikirjasta. Tästä on siis aikaa rapiat 20 vuotta. (Olin myös puolipäivähoidossa perhepäivähoitajalla.)
Nyt tulee provo: Onko eskarijärjestelmässä kyse siitä, että vanhemmat voivat tässäkin kohtaa sysätä kasvatusvastuunsa yhteiskunnalle sen sijaan että opettaisivat koulua varten tarvittavat taidot kotona? (Joo, lapsiryhmässä olemista ei voi opetella kuin olemalla lapsiryhmässä, mutta muuten.)
Omia lapsiani en tule koskaan laittamaan eskariin. Miksi lapset eivät saa olla lapsia, vaan kaiken pitää olla niin hemmetin ohjattua? Ekaluokkalainenkin on vielä niin pieni lapsi.
Terv. Opettaja
Vastaus provoon: isolla osalla vanhempia on joka tapauksessa sellainen ajatus että kaikki kasvatusvastuu kuuluu päiväkodille ja koululle, ei heille. Tästä varmaan oletkin tietoinen jos tosiaan opettajana toimit.
PoistaEskareitakin taitaa nykyään olla tosi monenlaisia, esim meidän 6-vuotiaalla se eskari tarkoittaa sitä että päiväkodissa tehdään kerran viikossa niitä tehtäviä eskarikirjasta (josta ainakin meidän lapsemme on enemmän kuin innoissaan) ja muuten enemmänkin henkisesti valmistaudutaan ja jutellaan koulun aloittamisesta. Mutta samaa mieltä olen siitä että ei sen pitäisi vielä olla lukemista ja laskemista, sitä ehtii todellakin tehdä riittävästi vähintään seuraavat 9 vuotta. Ja nyt jo kauhistuttaa oman esikoisen koulun aloitus syksyllä, 7-vuotias kun tosiaankin on vielä niin pikkuinen...
Vastakysymys: jos lapsi on kokopäivähoidossa päiväkodissa, miten voi välttyä siltä ettei hän menisi eskariin? Voiko kuusivuotias muka käydä päiväkotia osallistumatta esikoulutoimintaan jos ryhmän kaikki muut samanikäiset ovat eskarissa?
No jaa, asiaa lahelta seuranneena se britti-tyylin "koulu", mihin 3-vuotiaana mennaan on kylla aika lahella suomalaista paivakotia. Ihan samoja juttuja siella tehdaan ja vapaata leikkia on runsaasti. Olin myos aluksi kauhuissani koko konseptista, mutta sanoisin, etta kylla se on sama karkki eri paperissa.
PoistaMaksutonta esiopetusta järjestetään 4h/päivässä, ja siitä ylimenevä osa on päivähoitoa. Eli on ihan vanhemmista kiinni, kuinka monta tuntia päivässä lapsi päiväkodissa viettää.
PoistaMinunkin näkemykseni mukaan tuo brittien 3-vuotiaana alkava koulu on hyvin samanlainen kuin suomalainen varhaiskasvatus. Ei siellä kolmevuotiaat istu monta tuntia pulpetissa istuen kirjojen ääressä. Minä en ole ollenkaan huolissani mistään "lapsuuden lyhentymisistä" tai "koulunaloituksen aikaistamisesta".
Avauduin tästä eskariasiasta tässä blogissa jo aiemminkin: http://www.projectmama.info/2012/12/helppo-elama.html
Kirjoitin mm.:
"Esiopetus on mennyt huimasti eteenpäin viimeisten vuosien aikana. Minäkään en ole aikoinani sen kummempaa eskaria käynyt (aloitin koulun 1995) ja päiväkodinkin korvasi muutaman kerran viikossa seurakunnan kerho. En väitä, etteikö lapsi pärjäisi ilman eskaria - väitän, että eskarivuodesta on lapselle paljon hyötyä.
Kansallisella tasolla eskarista on se hyöty, että sen avulla voidaan jo ennen kouluikää ns. saada lasten kouluvalmiudet enemmän samalle tasolle. Mahdollisiin (oppimis)vaikeuksiin voidaan kiinnittää huomiota jo hyvissä ajoin, kun pätevät opettajat voivat niitä sen vuoden ajan tarkkailla. Ja mitä aikaisemmin vaikeuksiin voidaan puuttua, sen parempi. Esiopetuksessa siihen on jo henkilökunnan määränkin takia paremmat mahdollisuudet kuin koulussa.
Eskarissa ei ole tarkoituksena oppia lukemaan tai kirjoittamaan. Joissain eskareissa olen nähnyt sitäkin opeteltavan, mutta silloinkin kiinnostus on lähtenyt lapsiryhmän aloitteesta. Esiopetuksessa herätetään lapsen kiinnostus oppimista kohtaan. Koulun tehtävä on opettaa, varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa vielä harjoitellaan. Eskareissa toimii useampi kasvattaja (vähintään yksi yliopistokoulutettu lastentarhanopettaja, muut voivat ryhmän ja kaupungin mukaan olla sosionomeja tai lastenhoitajia), joten tehtävä on helpompi verrattuna siihen, että lapset tulevat esim. suoraan kotoa ekalle luokalle, jossa luokanopettaja on yksin luokkansa kanssa (jotka eivät ole kenties koskaan tottuneet olemaan ryhmässä, toimimaan yhdessä tai kuuntelemaan paikoillaan ohjeita).
Eskarivuoden aikana 6-vuotias lapsi kehittyy nopeasti motorisesti ja sosiaalis-emotionaalisesti (lapsi alkaa vähitellen ymmärtää ettei maailma konkreettisesti pyörikään hänen ympärillään) sekä hänen ajattelunsa kehittyy (esim. kiinnostus kieleen herää). Eskariopettaja tiedostaa nämä lähtökohdat toiminnassaan ja osaa tukea niitä oikealla tavalla jokaisen lapsen kohdalla.
Sanotaan, että esi- ja alkuopetuksella (eli 1-2 lk) on ns. kaksoisrakenne: sisältöaineiden/oppiaineiden avulla opitaan aina jotain oppimisesta, työtavoista ja itsestä eskarilaisena/koululaisena.
Esiopetusta ohjaa valtakunnallinen esiopetuksen opetussuunnitelma. Siinä luetellaan mm. sisältöalueet, joiden mukaan eskarissa toimitaan. Ne vastaavat koulun oppiaineita, mutta niillä on omat tehtävänsä eskarivuotta varten. OPS löytyy tuolta, kannattaa vilkaista: http://www.oph.fi/download/131115_Esiopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2010.pdf
Tämä opetussuunnitelman perusteet on siis kaiken pohjana. Lisäksi jokaiselle lapselle tehdään oma "LEOPS", lapsen esiopetuksen opetussuunnitelma, jossa määritellään vanhempien kanssa käydyn keskustelun kautta lapselle tavoitteita eskarivuotta varten."
Terv. Lastentarhanopettaja
Eihän yhdenkään lapsen kohdalla "lapsuuden lyhentyminen" voi olla siitä kiinni, istuuko lapsi päivässä 3, 4 tai 5 tuntia opettelemassa... yhtään mitään? Siis vaikka eskarissa olisikin kyse siitä, että lapset opetetaan raipan ja karttakepin tahdissa laskemaan ja lukemaan, miten se vaikuttaisi lapsuuden pituuteen? Mites ne lapsen päivän muut 20 tuntia?
PoistaSeurailen tätä eskarikeskustelua todella kiinnostuneena, sillä mulle ei ollut tullut tätä ennen koskaan mieleen, että eskarittomuus olisi vaihtoehto. Itse kävin esikoulun 90-luvun alussa osattuani lukea jo pari vuotta, ja ainakin silloin se tuntui omista lähtökohdistani älyttömän turhalta ja puuduttavalta, valitin siitä kotonakin. Ja ihan pokkana mulle väitettiin, että eskari on pakko käydä :D Eskarilla ei ollut kohdallani vaikutusta mihinkään sosialisoitumiseenkaan, sillä päiväkotini yhteydessä pidetystä esikoulusta kukaan ei tullut kanssani samaan kouluun.
Päiväkodista tai muusta hoitomuodosta peruskoulun ensimmäiselle luokalle siirtyminen on iso muutos, joten uskon tilanteen olevan kuitenkin selkeämpi ja hallittavampi lapselle silloin, kun välissä on jonkinlainen siirtymäaika, jossa tulevaa käydään läpi. Muistan olleeni eskarissa innoissani siitä, mitä ohjaajat kertoivat kouluelämästä. Ihan niistä käytännön jutuista - sisällä pidetään kenkiä ja ruokailuun mennään jonossa. En tiedä, olisivatko vanhemmat tajunneet valaista ihan kaikista muutoksista yhtä hyvin.
Kiinnostavaa keskustelua! Eivät nuo päivät ole tosiaan yhtään sen lyhyempiä tai pidempiä kuin nytkään - esikoulua on se tietty tuntimäärä ja loppuaika on päivähoitoa.
PoistaAu pairina ollessani perheen pojat 2,5 ja 4 menivät hoitoon kravatit kaulassa. Nelivuotias opetteli kyllä lukemaan mutta takkuista oli. Skidille lukemaan opettelu oli täysin omaehtoista, mutta ymmärrän kyllä jos se ei kaikkia kiinnosta.
Kyllä, eskari ja päivähoito ovat olemassa juuri sitä varten, että arkisin päiväsaikaan, lasta kasvattaa joku muu kuin omat vanhemmat.
PoistaSitä voi sanoa "kasvatusvastuun sysäämiseksi yhteiskunnalle", mutta sitä voi myös sanoa "työnjaoksi" tai "erikoistumiseksi". Jollain lailla vielä ymmärrän alle kolmevuotiaiden lasten vanhempien syyllistämisen, mutta kun puhutaan koululaisista tai melkein koululaisista, niin tosiasia on, että heidän vanhempansa ovat töissä. Työpaikalta on paha lasta kasvattaa, vaikka kuinka olisi kännykät ja kaikki.
Yleensä kuulen näitä kommentteja silloin, kun esitän jotain toiveita, tai siis, en kuule vaan luen, ei kukaan päin naamaa mitään sano. Minusta on selvä, että kun hoidan oman työni hyvin, niin voin odottaa samaan aikaan lasteni kanssa työskenteleviltä.
Ymmärsin kasvatusvastuun sysäämisellä tarkoitettavan sitä, että vanhemmat eivät yksinkertaisesti osaa/jaksa/pysty sillä yhteiselläkään ajalla opettamaan lapsilleen perustaitoja - eli aloittaja ei siis pidä päivähoitoa turhana, vaan esikoulua. Vanhemmat siis luistavat omasta osuudestaan.
PoistaJeps, minulla on enempi kokemusta siitä, kuinka "yhteiskunta" luistaa omasta osuudestaan... mutta sitähän ei saa sanoa ääneen, koska silloin on heti sysäämässä kasvatusvastuuta yhteiskunnalle.
PoistaSuurin osa lapsista, kuten meidän nuorimmainen, ovat sellaisia, että heitä ei huonokaan päiväkoti pysty pilaamaan, mutta sitten on niitä, joiden kanssa täytyy kaikkien Tahojen tehdä hartiavoimin töitä, jotta lapsi on valmis kouluun ja pärjääkin siellä ilman isompia tukitoimia.
"Miksi lapset eivät saa olla lapsia, vaan kaiken pitää olla niin hemmetin ohjattua?"
PoistaItse asiassa kovin ohjattu toiminta on huonon lastentarhanopettajan merkki. Ammattitaito punnistaan siinä, kun lapsiryhmä leikkii näennäisen vapaasti: pitää ohjata lapsia, jotta kaikki pääsevät mukaan, riidat selvitetään, yms. Pitää huomata, milloin lapset pystyvät selvittämään välinsä itse, milloin tarvitaan aikuisen apua. Paljon helpommalla pääsee, kun aikuinen sanoo, mitä tehdään ja missä järjestyksessä.
Olen kyllä kuullut kannanottoja molempiin suuntiin - ei päivähoitoa ole mun mielestä mitenkään silkkihansikkain käsitelty. Tässäkin asiassa on havaittavissa turhaa poteroitumista, vaikka on selvää, että molemmille osapuolille kuuluu vastuu. Ehkä joku vastuut käytännössä konkretisoiva lista olisi hyvä? Ainakin saataisiin taas iltapäivälehdille lööppejä. ;)
PoistaMinä vierastan tällaisia vastuunjakotaulukoita, koska lapset, vanhemmat ja perheiden tilanteet ovat niin erilaisia. Meillä parhaiten on mennyt niiden opettajien kanssa, joiden kanssa on ollut toimiva keskusteluyhteys, joille on voinut kertoa, ei kerran vuodessa vasu-keskustelussa, vaan tarvittaessa ihan päivittäin, mitkä asiat juuri nyt takkuavat. Usein hyvin pienikin konkreettinen apu on riittänyt.
PoistaYhtä tärkeää on ollut, että toisaalta on hyväksytty lapsi sellaisena kuin hän on ja toisaalta on kuitenkin nähty, että tietynlaisesta toiminnasta, vaikka se ei juuri nyt ketään haittaisi, seuraa pidemmän päälle vahinkoa. Esimerkkinä se, että autetaanko kömpelö lapsi kiipeilytelineeseen vai ohjataanko hänet istumaan hiekkalaatikolla.
No siis alleviivattakoon vielä että en ollut ihan tosissani. Mutta mä olen niin päämäärähakuinen ihminen että tietyllä tavalla tämä tavoitteettomuus häiritsee mua. Koska en tiedä varhaiskasvatuksesta edes omasta kokemuksest mitään, olisi kiva ymmärtää mitä kaikkea en tajua kertoa / opettaa. Vasukeskusteluista kasvattajan näkökulmasta en saa mitään irti.
PoistaBritanniassa mennään kouluun 4-vuotiaana.
PoistaKatja, oikeastaan tuo kertoo siitä, että teillä kasvaa sellaisia muksuja, joiden kehityksessä ei ole isompia ongelmia, vaan asiat etenevät omalla painollaan.
PoistaYhtenä esimerkkinä voisi olla tuo, että lapsi ei kiipeile, niin kuin lapset yleensä ovat kapuamassa joka paikkaan. Lapsi on pienenä helppo, mutta isompana todennäköisesti toiminta- ja fysioterapiassa, koska motorinen kehitys jätättää ja se alkaa näkyä myös esimerkiksi ryhdissä. Päivähoidossa huono työntekijä kehuu tällaisen lapsen kiltteyttä, mutta osaavampi ymmärtää huolestua ja ohjaa lasta liikkumaan, ei anna vain istua hiekkalaatikolla.
Tämä ei ole siinäkään mielessä merkityksetön asia, että lasta voi ihan kustannuksitta ohjata liikkumaan päivähoidossa, mutta nämä erilaiset terapiat ovat taas kalliita. Yleensä kaikki lapset nauttivat sellaisista temppuradoista, joita on suunniteltu jonkun tietyn lapsen tarpeista lähtien.
VastaaPoistaTaytyy vastata nain mielenkiintoiseen aiheeseen! Intiasta kasin siis hei vaan! Meidan kaksikulttuurinen perhe asustaa taalla ja maassa on tapana potkaista pirpanat kotoa mahdollisimman aikaisin erilaisiin koulumaisiin paivahoitoihin, nurseryihin, kindergarteneihin jne. Meidan lapsukaisen kohdalla starttia lykattiin pidempaan, kun samanikainen serkku on jo menossa ekalle luokalle. Tanaan juuri luin meidan 5-vuotiaan Kindergarten-paivakirjavihkosta open terveisia: neiti oli kieltaytynyt kirjoittamasta pienia kirjaimia (ha haa!). Tarvitaan lisaharjoitusta nelirivi-vihkossa. Olin allistynyt ja huolestunut. Nainko koulumaista touhua tama on?! Taytyyko taman ikaisten todella jo osata kirjoittaa kaikki isot ja pienet kirjaimet sujuvasti tietynlaiselle rivistolle?! Pitaako meidan muka oikeasti harjoitella kotona? Pyh!
No heippa Intiaan! Kuulostaa aika tiukalta toiminnalta kyllä. Mitä ekalla sitten opetellaan?
Poista
PoistaHei taas!
Meidan lapsukainen on nyt LKG:ssa, eli alemmalla Kindergarten-tasolla. Sita seuraa sitten UKG eli upper kindergarten. Jos meno on jo nyt tallaista niin arvaan, etta ensi vuonna kuvioihin tulevat mukaan nama kivat Intian kielet: kaikille yhteinen hindi ja sen alkeet seka paikallinen kieli, meidan tapauksessa malayalam, etelassa kun ollaan.
Ekalle mentaessa oppilaan taytynee jo osata lukea ja kirjoittaa, kenties jo kolmella kielella. Apua, tosiaankin!
Veikkaan, että se, että sait olla lapsena simpanssi, näkyy nyt siinä, että olet luonteeltasi vahva ja räväkkä (?) aikuinen. Jos lapsen voimakasta temperamenttia ymmärretään ja hyväksytään, se tekee hänestä itsenäisen ja vahvan myöhemmin. Ei liikaa sopeutumista liian pienenä! Lucky you!
VastaaPoistaVeikkaan että musta tuli tällainen ennen kaikkea ihan geeniperimän takia. ;) Muistan että lukioikäisenä koin jonkinlaisen henkisen vapautumisen että kannattaa olla sellainen kuin on.
PoistaMinä kävin jo kultaisella kahdeksankymmentäluvulla eskarin, tai itseasiassa kävin kaksi vuotta eskaria kun aikana ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta paikkaa ei muuten löytynyt. Ekan vuoden jälkeen päiväkoti suositti siirtymään jo kouluun, mutta vanhemmat eivät ajatuksesta tykänneet. Musta tulikin kulmakunnan paras vohvelipujottelija kun ehdin kahden talven aikana tekemään sitä useamman työn verran.
VastaaPoistaMinä olen itse nimenomaan päiväkotijärjestelmässä hoidettu. Ura alkoi yksivuotiaana ja muistot päiväkodista ovat hyviä. Koska oma lapsi tuntuu perineen äitinsä luonteen sanoisin, että poikakaan ei päiväkodissa kärsi. Se millaiseksi ihminen luonteeltaan muovautuu on kuitenkin niin monen osatekijän summa. Ne lähinnä kotona hoidetut kun ei oman kokemuksen perusteella ainakaan automaattisesti ole vahvoja ja määrätietoisia vaan pikemminkin päinvastoin. Tosin löytyy sieltä päiväkotijärjestelmästäkin molempia.
Niinpä, me olemme aika monen tekijän summia. Jos katsoo Pohjoismaisia tilastoja (muissa Pohjoismaissa joku 90 pinnaa kolmevuotiaista on kodin ulkopuolella hoidossa) niin ei se tosiaan ole ihmisen elämänkulun ainoa määräävä tekijä.
PoistaMaailma on muuttunut 20 vuodessa ja muuttuu viela lisaa tulevina 20 vuotena, eika se mika toimi 70-luvulla enaa valttamatta riita 2030-luvulla. Siksi vertailu siihen aikaan kun mina olin pieni tuntuu vahan hassulta. Kun mina olin pieni, ei ollut internettia, mutta Neuvostoliitto oli. Nyt teen etatoita koneella ja kaytan paivittain neljaa kielta, koska olen asunut 14 vuotta ulkomailla isoissa kaupungeissa.
VastaaPoistaVaikka olen itsekin tuottavuusajattelua vastaan, huomaan selkean eron suomalaisten lasten (ja aikuistenkin) sosiaalisissa taidoissa verrattuna naihin 3-5 -vuotiaana koulutiensa aloittaneihin. He eivat valttamatta opettele lukemaan sen aikaisemmin, mutta ilmaisevat itseaan huomattavasti paremmin ja pelottomammin kuin suomalaiset tenavat. Mista saattaa globaalissa kommunikaatioyhteiskunnassa olla enemman hyotya kuin kertotaulusta.
T: ex-opettaja myos
Jaa, minusta ihmisten vertailu on eri asia kuin teknologian. Mutta tuo on kiinnostava pointti tuo suomalaiskansallinen tuppisuisuus. Olen itse yrittänyt kannustaa kersoja puhumaan ja kertomaan ajatuksista ja tuntemuksista, esiintymäänkin jos siltä tuntuu, että ei tulisi sitä suun avaamisen pelkoa. Uskallatko paljastaa mihin kulttuureihin kokemuksesi perustuu?
PoistaHeippa hei, jai vastaamatta, taalla kommentit muuttuvat vain mielenkiintoisemmiksi! :)
PoistaOlen asunut pisimman aikaa Ranskassa, Briteissa myos, ollut toissa amerikkalaisvoittoisessa kansainvalisessa koulussa, jonka oppilaat ovat kotoisin ympari maailmaa.
Sita lahinna ajattelin, etta muuttuvan yhteiskunnan myota myos yksilon parjaamisen edellyttavat luonteenpiirteet ja kaytosmallit muuttuvat.
Terve, ensin ajattelin etten kirjoita mutta kirjoitanpa kuitenkin. Työskentelen esikoulussa lasten kanssa. Me pidämme tärkeänä asiana että lapsi oppii huolehtimaan itsestään (pukeminen, vessakäynnit, ruokailut) ja omista tavaroistaan. nyt ryhmässä on 14 lasta ja 2 aikuista, ekalla luokalla on 20 lasta ja 1 opettaja ehkä puolet viikosta avustaja. Jos ei kotona opeteta omatoimisiksi joka valitettavasti monissa perheissä on erittäin suuri ongelma (puetaan melkein 7 vuotiasta lasta ja melkein varmaan syötetäänkin) siis jos kotona ei opeteta miten ihmeessä lapsukaiset pärjäävät koulussa? sitten tärkeää on myös oman vuoron odottaminen ja toisten huomioon ottaminen. Näistä kun lähtee kirjaimia on maailma täynnä, niiden huomaamiselta ei voi välttyä ja numerot oppiii jos vähänkään jaksaa pelata noppapelejä lapsen kanssa.
VastaaPoistaKaikista tärkeintä on että saa leikkiä ja syli on avoinna.
Hyvä että kirjotit! Blogit ovat keksustelua varten. :)
PoistaKun vanhemmuutta ei opeteta missään ja mitään standardeja tai tavoitteita ei ole, niin varmasti vaihtelu on suurta. Meillä on pikkusiskon synnyttyä ollut tapetilla toisen huomioon ottaminen ja se vuoron oodttaminen. Tiukkaa tekee, mutta kyllä se alkaa mennä perille. Yksilapsisena perheenä emme välttämättä olisi tätä osanneet millään tavalla opettaa.
Sanoisin kyllä että monissa asioissa "pakko on paras opettaja". Meillä pukeminen alkoi sujua reippaasti vasta, kun vetkuttelun seurauksena olisi ollut myöhästyminen koulusta. Eskariin saattoi vielä mennä myöhässä, koska syyn pystyi vierittämään äidille (ja täditkin antoivat ymmärtää, että se äiti nyt vain ei osannut opettaa pukeutumaan reippaasti).
PoistaMinusta tää keskustelu on kiinnostava lähinnä sen takia, että mä olen pitänyt esikoulua lähes automaattisena juttuna. Johtuu paljon varmaan siitä, että omien lasten tarhassa on eskariryhmä ja ne leikkii siellä pihalla muitten kanssa. En vaan ole koskaan tullu ajatelleeksi, että sinne ei mentäiskään.
VastaaPoistat. toinen keskivertomamma
Mäkin luulin että se on nykyään automaatio. Ps. Saako sanoa ääneen että se *maksuttomuus* on ihanaa? Kahden lapsen täyden viikon hoitomaksut ovat vähän kiristäneet taloutta, vaikka hyvätuloisia ollaankin.
PoistaMutta kai sen tiedät, että vain eskariaika (neljä tuntia päivässä) on ilmainen? Jos tarvitsette sen päälle päivähoitoa, se maksaa.
PoistaHei!
PoistaEihän se eskari tietenkään mikään automaatio ole. Perusopetuslaissa (26 a §), jossa asiasta säädetään, todetaan että "Lapsella on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna OIKEUS saada esiopetusta." Se on siis lapsen oikeus, ei velvollisuus eikä pakko. Kunnat ovat velvollisia järjestämään esiopetusta. Pääsääntö on, että esiopetukseen osallistumisesta päättää huoltaja. Muistaakseni n. 97 prosenttia ikäluokasta osallistuu esiopetukseen.
Esiopetusta voidaan järjestää päiväkodissa, jolloin eskarilaisen päivä päiväkodissa koostuu eräällä lailla kahdesta osasta, päivähoidosta ja eskarista, vaikka ne saatavatkin mennä limittäin. Koulun yhteydessä olevan esiopetuksen eskarilainen on oikeutettu loppupäivän ajaksi saamaan päivähoitoa jossakin päivähoitopaikassa.
Esiopetuksesta ja sen historiasta saa parhaiten lisätietoa opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja opetushallituksesta. Tässä lainaus OPH:n sivuilta:
"Esiopetuksen tavoitteena on edistää yhteistyössä kotien ja huoltajien kanssa lapsen kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja ja tervettä itsetuntoa leikin ja myönteisten oppimiskokemusten avulla.
Tavoitteena on myös, että lasten kehitykseen ja oppimiseen vaikuttavat ongelmat havaitaan ja niihin puututaan ja ennalta ehkäistään
näin mahdollisesti ilmeneviä vaikeuksia.
Opetushallitus hyväksyy kaikkia esiopetuksen järjestäjiä sitovan normin, opetussuunnitelman perusteet, jonka pohjalta paikalliset esiopetuksen opetussuunnitelmat laaditaan."
Edellä mainittujen asioiden lisäksi opitaan ryhmässä toimimista, vuoron odottamista ja sosiaalisia taitoja muutenkin. Esiopetusta saavat antaa lastentarhanopettajat tai luokanopettajat.
Esiopetus on siis hyvin suunniteltu, säännelty ja lapsen hyödyksi kehityksen avuksi ajateltu lapsen oikeus, ei mikään vitsaus joka lopettaa huolettoman lapsuuden liian aikaisin. Mutta tietenkin, kuten kaikkien palvelujen, toteutustaso riippuu paljon opetuksen antajasta.
T: Johanna
Olen itse käynyt eskarin 80-luvun alussa perhepäivähoitovuosien perään. Muistot ovat pelkästään positiivisia. Oli ihanaa ja jännittävää saada uusia kavereita. Moni kirjoittaja on huolissaan siitä, että lapset laitetaan oppimaan asioita liian varhain. Suomalaisessa koulujärjestelmässä minua on aina ärsyttänyt tasapäistäminen. Jotkut lapset kehittyvät varhain ja oppimisherkkyys on suuri juuri eskari-iässä ja vähän sen jälkeen. Jotkut ihan oikeasti tykkäävät oppia uusia asioita, kuten laskentaa ja lukemista jo ennen kouluikää. Miksi tällaisia lapsia ei kannustettaisi? Miksi aina pitää mennä hitaimpien ehdolla, ettei kellekään tulisi paha mieli?
VastaaPoistaHyvä että nostit tämän esille: Skidi odottaa esikoulua niiden kavereiden että sen uuden oppimisen takia. Yks päivä jouduin lukemaan sille telkkarista tekstitystä ääneen (lukunopeus ei ihan vielä riitä tv-tekstien lukemiseen) sukellusvenedokumentin. Koska oli niin kiinnostavaa. Mä pahoin pelkään että esikoulu saattaa jopa tuottaa pettymyksen kun siellä ei kerrotakaan Higgisin hiukkasesta. :D
PoistaOn oikeastaan aika ankeaa, että esiopetusta seuraa alkuopetus ja vasta sitten kolmannella alkaa tulla näitä oikeasti kiinnostavia juttuja.
PoistaEskarilaisen äitinä toteaisin, että ei taatusti kannata olla huolissaan "opetuksen" koulumaisuudesta siellä. Meilläkin on poika oppinut omaehtoisesti lukemaan jo viisivuotiaana, on hyvin kiinnostunut ns. kaikesta ja pohdiskeleva luonne. Hänen mielestään eskarissa on enimmäkseen tylsää, koska tehtävät ovat niin helppoja. Olenkin jo huolissani ensi syksystä kun poika tajuaa, että tiedollisessa mielessä ei kouluunmeno aiheuta mitään taivasten repeämistä. Lapseni tuntien suorastaan pelkään, että hän ei saa siellä riittävän haasteellisia tehtäviä, vaan lähinnä turhautuu ja alisuoriutuu. On kai kauheaa sanoa tällaisia asioita ääneen, mutta omat koulukokemukseni vahvistavat epäluuloa, samoin se, että tunnen työni vuoksi jonkin verran paikallisen alakoulun toimintaa. Tiedon ja haasteiden halua voi tietysti tukea kotona, mutta se vain suurentaa kuilua eskari-/kouluopetuksen ja lapsen taitojen välillä.
Poista@Johanna: Minä olin juuri se lapsi, joka osasi lukea ja laskea kouluun mennessä ja koki valtavan pettymyksen, kun kouluunmeno ei tuonut mitään uusia haasteita. Samoin oli ahdistavaa ympäristön "lapsellisten lasten" ihailu ja "pikkuvanhuuden" paheksunta lapselle, joka oli kuusivuotiaana kiinnostunut lähinnä egyptologiasta ja luki kaiken, mitä sai aiheesta käsiinsä.
PoistaKokemuksesta sanoisin, että seurailkaa lasta vuosien mittaan ettei käy kuten minulle: koulun täyteen haasteettomuuteen tottuu, ja kun sitten ne isot harppaukset vaatimustasossa tulevat (ala-asteelta yläasteelle, yläasteelta toisen asteen koulutukseen) pudotus voi olla todella raju, kun opiskelutaidot (tunneilla kuuntelemisen lisäksi) saattavat olla täysin nollassa. Minä en osannut lukea kokeeseen ennen lukio-opintoja. Olisin varmaan pärjännyt siellä huomattavasti paremmin, jos olisin joutunut opettelemaan sen jo joskus alaikäisenä.
Anonyymi: juuri samanlaiset kokemukset minullakin on peruskoulusta! En oppinut tekemään oikeasti töitä, kun pärjäämiseen riitti tunneilla kuuntelu. Lukiossa tulikin sitten märkä rätti päin kasvoja.
PoistaNiinpä! En ollut aiemmin edes tajunnut, että vaikka "oppimaan oppimisesta" koulussa puhuttiinkin, niin siinä sivuutettiin aina ne, jotka sai ihan hyviä numeroita. Ilmeisesti ajateltiin, että jos saat vähintään kasin joka aineesta, niin se johtuu hyvästä opiskelutekniikasta. Ja siinä teini-iässään sitä kai kuvittelikin osaavansa. No ei osannut sitten, kun ois pitänyt. Tuskallisin opiskelukokemukseni on edelleen yliopiston pääsykokeisiin lukeminen, kun ei ollut hajuakaan miten sellaista tehdään, ja on satoja sivuja omaksuttavaa ja sovellettavaa tekstiä. Ei sitten riittänyt yksi kevät sisään pääemiseksi.
PoistaTäällä Italiassa nuo aloittavat varhaiskasvatuksen kolmevuotiaana. Iso plussa!
VastaaPoistaToi on kyllä totta, että osa porukasta ns. taantuu ekalla, kun eivät saa riittävästi tekemistä ja tulee turhautumista. Omasta pojastakin ope sano ekalla, että poika menestyy erinomaisesti koulussa, muttei esim. viittaa tunnilla. Kyseiin pojalta, että miksi? Sain vastaukseksi, että ope kyselee aivan päivänselviä asioita, kaikkihan ne tietää. Eikä viittiny aina olla käsi pystyssä. Sen hokasin sillon, että lahjakkaat oppilaat kärsii suomen kouluissa. Kehittelin sittemmmin kotona pojalle haastavampaa ja mielenkiintoista tekemistä, kun kyseli mitä voisi tehdä.
VastaaPoistaMua kiinnostaa tämä aihe kyllä, koska itsekin koin että ala-aste oli aika lälly varhaiskasvattamattomuudestani huolimatta. Suomen kokoisessa maassa ei olisi varaa hukata lahjakkuuksia. Olisi kiinnostavaa tietää, millä tavalla tätä oppimisesta kiinnostuneiden lasten tehdään Pohjoismaissa.
PoistaLuotan silti Suomen kasvatus- ja opetusammattilaisten taitoon tehdä työtä. Harmi, että lasten oma etu jää varjoon sen takia, ettei erilaisia tasoryhmiä voida luoda eriarvoistumisen tähden. Se olisi kaikkien etu. Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, miten eri pohjoismaissa tähän asiaan on pureuduttu.
PoistaAikanaan Suomessa oli kyllä tietynlainen tasoryhmäsysteemi käytössä. Sen ongelmana taisi vain olla se, että ryhmien välillä ei voinut liikkua (jos taidot paranivatkin nopeasti tms.). Muitakin epäkohtia varmasti oli.
PoistaMinulla on lähipiirissä opettaja, joka oli 80-luvulla mukana kokeilemassa tasokurssittomuutta ennen kuin tasokursseista luovuttiin koko maassa. Kysyin kerran, miksi tähän päädyttiin. Vastaus oli:
Poista1) suppeilla kursseilla kukaan ei oppinut mitään, mutta kun heikkoja oppilaita oli muiden joukossa nämä oppivat sentään jotain
2) keskikursseille joutuneet ahkerat tytöt masentuivat, kun heille ei suositeltu laajoja kursseja, heterogeenisessa ryhmässä he oppivat enemmän
3) lahjakkaiden oppilaiden oppimiseen ei tasokurssien poistaminen vaikuttanut
Oman ekaluokkalaiseni koulussa kolmen ensimmäisen luokan oppilaista muodostetaan muutamalle äidinkielen tunnille tasoryhmiä. Isoimmassa ryhmässä ovat ne, jotka jo osaavat lukea, keskikokoisessa ryhmässä ne, jotka opettelevat lukemista ja pienimmässä ryhmässä on sitten luokanopettajan apuna erityisopettaja ja S2-opettaja.
Mun aikaan tasojako oli vain ekaluokalla. Silloinkin ryhmiä oli kaksi: ne jotka ei osaa alkuunkaan lukea/kirjoittaa ja ne, jotka osaa lukea/kirjoittaa edes jotenkin. Jälkimmäisiä opasti kouluavustaja.
PoistaEi sitä silloin tajunnut, mutta jonkinlainen tasojako olisi ollut hyvä äidinkielessä ehkä useammankin luokan ajan, koska erot osaamisessa näin jälkikäteen ajateltuna olivat todella suuria vielä kolmannella ja osin neljännelläkin luokalla. Siinä missä toiset lukivat ja ymmärsivät lukemansa täysin sujuvasti, toiset ns. "tankkasivat" tekstiä edelleen. Osasyy oli kyllä ehkä siinä kolmeakymmentä lähentelevässä ryhmäkoossakin.
Itse olen joutunut lukutaitoisena ekaluokkalaisena tavaamaan muiden mukana yksittäisiä kirjaimia ja muistankin ekaluokan olleen kamala pettymys. Jouduin myös kumittamaan tehtävävihostani innostuksissani tekemiäni tehtäviä, koska emme olleet yhdessä edenneet niin pitkälle. Sanoisin, että tasojako, tai edes edistyneempien jonkilainen huomioiminen, olisi ollut ihan jees, koska tuolla meiningillä herkemmän lapsen motivaatio ja innostus olisi tapettu varmaan lopullisesti.
PoistaEnpä itsekään ollut päivääkään eskarissa tms. ennen koulun aloitusta enkä huomaa, että olisin siitä kärsinyt. Nyt taas en "uskaltaisi" olla laittamatta omaa lastaani eskariin, koska kaikki käyvät sen.
VastaaPoistaNo juuri näin.
PoistaJos lapsi osaa kouluun mennessä jo sujuvasti lukea ja laskea, niin kannattaa varmaan ihan sen opettajan kanssa keskustella siitä miten lapsen turhautumista tavaamiseen voisi välttää. Olin itsekin niitä lapsia, jotka osasivat ekan luokan taidot jo sinne mennessään, mutta sain sitten tehdä omia kirjoitustehtäviä kun muut opettelivat aakkosia ja laskea 2-luokkalaisten matikan tehtäviä vanhoista oppikirjoista. En muista turhautuneeni haasteettomuuteen. Sen vanhempani ovat kyllä kertoneet, että opettaja oli vähän skeptisesti suhtautunut vanhempieni lausumaan siitä, että tyttö osaa jo lukea ja laskea. On vissiin aika yleistä, että vanhemmat yliarvioivat lastensa kyvyt ja taidot.
VastaaPoistaSen ainakin olen itse oppinut, että sillä ei lopputuleman kannalta ole pahemmin merkitystä koska on oppinut lukemaan ja laskemaan. Kunhan nyt jossain kohtaa. ;) Se täytyy kyllä tunnustaa, että sanojen tavuttaminen ei ole ollut mulle aina kovin helppoa, kun en ole tavaamisen kautta oppinut lukemaan. Esim. ome-na vai o-me-na? :D Mut nykyään ei tartte onneksi enää tavata, kun word hoitaa sen mun puolesta tai on sitten hoitamatta ja tasaa rivit muuten vaan mukavasti. Senkin muistan, että olin opetellut kirjoittamaan kirjaimet väärin alhaalta ylöspäin. Sitä piti sitten koulussa muuttaa. Voisi tietty olla ihan fiksua hiukan ohjata lasta esim. just kirjoittamaan kirjaimet oikein, ettei tartte tapaa sitten muuttaa, kun on jo homman oppinut.
Ylempänä oli keskustelua siitäkin miten eri tasoisia lapset voivat kouluun mennessään olla jo ihan ikänsäkin vuoksi. Mun mielestä järjestelmässä on jo sisäänrakennettuna ymmärrys sille, että näin on, koska järjestelmä on luotu siten, että samana vuonna syntyneet aloittavat koulun samaan aikaan. Tämähän on ihan vain sovittu asia: käytännön syistä homma hoidetaan näin ja samalla hyväksytään, että oppilailla voi käytännössä olla lähes vuosi ikäeroa. Ei kai se nyt kellekään mikään ylläri-pylläri voi muutenkaan olla, että lapset kehittyvät eri tahtiin. Ei niitä samaan muottiin saa vaikka kuinka yrittäisi.
No se selkeä etu ikäluokan läpäisevästä esikoulusta ainakin on, että arvio lasten kouluvalmiuksista tulee sieltä ammattilaisilta eikä lapsen omilta vanhemmilta. Eskarissa siis teetetään (ainakin täällä) kouluvalmiustestit, joita käytetään pohjana esim. arvioitaessa lapsen mahdollista tuen tarvetta kouluun siirryttäessa. Oma lapsi sai ensimmäisestä testistä pistettä vaille täydet - lto totesi, ettei ole 30-vuotisella urallaan vielä nähnyt kenenkään saavan niin hyviä pisteitä. Heti ilon ja ylpeyden jälkeen minua alkoi lähinnä kauhistuttaa. Lahjakkaiden osa suomalaisessa peruskoulujärjestelmässä ei minusta ole häävi (ei sosiaalisessa eikä oppimismielessä).
PoistaSekä minä että veljeni kävimme kaksi vuotta esikoulua (eli menimme jo vuotta varhemmin). Syynä tähän oli se, että meillä kummallakin todettiin dysphasia parin vuoden ikäisinä. En nyt muista täysin sanatarkkaan, mitä meidän virallisissa papereissa luki, mutta ajatuksena oli kuitenkin se, että kaksivuotinen esikoulu edesauttaisi normaalin peruskoulun aloittamista. (Tosin tämän lisäksi olimme kumpikin veljeni kanssa pienen koeajan erityiskoulussa, jossa mietittiin, kumpi koulu olisi meille parempi vaihtoehto, erityis- vai normaali koulu). Kummankin tapauksessa dysphasia oli (ja edelleen on) sen verran lievä, että pitempiaikainen esikoulu riitti ja pystyimme aloittamaan koulunkäynnin normaalissa koulussa.
VastaaPoistaHetken mietin, että kirjottaisinko asiasta vaiko en, mutta ajattelin ettei toisenlainen näkökanta olisi hassumpi asia. :)
Ei yhtään hassumpi asia. :) On hyvin vaikea kirjoittaa omakohtaisia kokemuksia esiopetuksen tärkeydestä, koska se on tärkeää nimenomaa niille lapsille, joilla on jotain häikkää kehityksessä. Koska lapsen yksityisyydensuoja.
PoistaSerkun lapsesta oli tulossa alisuoriutuja ensimmäisten kouluvuosien jälkeen. Häiriköi tunneilla jne. koska sai tehtyä kaikki tehtävät niin paljon nopeammin kuin muut. Sitten hänet siirrettiin kolmannen luokan alkaessa englanninkieliseen kouluun ja koulu tarjosi taas opittavaa ja haasteita.
VastaaPoistaPlaah, no nyt se on tehty. Eskarista tuli sanomista. Lapsen "kuuluisi" tulla eskariin ajoissa. Mä yritin sanoa, että millään muotoa ei haluttais häiritä muiden toimintaa, mutta mun iltavuoroaamuisin en jaksaisi kiirehtiä poikaa aamupiiriin. Mukana menossa aina myös 1,5 v. pikkuveli ja koira. Myöskään yksin saa häntä matkaan (n 400 m. kävelytietä) lähettää. Poika osaa jo lukea ja kirjoittaa, sekä on saanut parhaimman tuloksen lasku-ja päättelytehtävistä. Sosiaalisissataidoissakaan ei vikaa ole. Jotenkin sapettaa ajatus siitä, että mä alkaisin hoputtaa ns. kiirettömänä aamuna lapsia, jotka tyytyväisinä leikkivä piilosta tai isoveli lukee pienemmälleen kirjaa. Yhdessä olisi aikaa olla.. Mutta EI, mahtavaan eskariin ja sen aamupiiriin olisi ehdittävä! Ja niin, kouluun ollaan kyllä lasta ajoissa lähettämässä, enkä itsekään myöhästy koskaan töistä.
VastaaPoista