Siskojen ensimmäinen riita.
Flashback oli täydellinen. Pikkuveljelläni ja minulla on vajaa kaksi vuotta ikäeroa, joten nujuutimme toisiamme kymmenen vuotta lähes tauotta. Muistin elävästi kuinka jumalattoman ärsyttävää oli aina vanhempana joustaa, venyä ja antaa periksi. Toisaalta oli hauskaa jallittaa pikkuveljeä tekemään kaikkea älytöntä.
Sympatiani olivat Skidin puolella. Pidimmekin hyvän juttutuokion isosiskon ristiriitaisesta roolista, joka seuraa läpi koko elämän. Kerroin parhaita paloja lapsuudestani enon kanssa: kuinka juoksimme pakoon kimpaantuneita ampiaisia, viskoimme omenoita autotielle ja karkasimme leikkimään paskaojaan -- ja Mutsi oli älyttömän vihainen. Kuinka kerran huijasin pikkuveljeäni laittamaan sammakon suuhun ja kostoksi sain kivestä päähän, arpi on olemassa vieläkin. Kuinka myöhemmin pikkuveli lainasi rahaa, piti salaisuuksia ja tuli kerran hakemaan Turusta, kun dösiä ei enää mennyt.
Totesimme, että isosiskona on rankkaa, mutta välillä on sairaan hauskaakin. Skidin ilmeestä näin, että keskustelumme oli ollut antoisa. Se lähti heti pihalle etsimään sammakoita.
Oiiih ja voih! <3 ! Itselläni on kaksi poikaa, kahden vuoden ikäerolla. Täyttävät pian 1 ja 3. nuff said? ;D Ja itselläni on myös viisi(!) pikkuveljeä. Kaikki kolmen vuoden ikäerolla. ihanaa ja kamalaa. Mutta nyt vanhempana enemmän ihanaa. <3
VastaaPoistaYhdyn tuohon nyt vanhempana enemmän ihanaa. ;) Mä olen itse asiassa aika tyytyväinen tuosta neljän vuoden ikäerosta koska viisivuotias tajuaa jo yksivuotias ei tajua. Kiitän myös Skidin lempeää luonnetta, joka on isältään peritty. :D
PoistaHei sinulle on haaste blogissani tärkeän aiheen tiimoilta;)
VastaaPoistaNo minäpä vilkaisen! :)
PoistaHei, anteeksi kun kommentoin asian vierestä, muttet varmaankaan huomaa muuten kommenttiani koskien Marimekon reklamaatioita, luin ko. jutun vasta elokuussa, jolloin kommentoin sinne. Mulla siis vastaava kokemus 80 e liinasta, kerralla käyttökelvottomaksi :( Ja mulle marimekosta vastattiin että se on ominaisuus, ei vika, ja heidän ei tarvitse korvata. Mietin vain miten muilla ketjuun kommentoineilla, saivatko hyvitystä . Harmittaa ettei Marimekko tunnu kohtelevat asiakkaitaan tasapuolisesti. Tästedes ostan marimekkoa vain Stockan kautta, koska tahdon jonkinlaisen varmuuden siitä että jos tuote menee ekalla jäyttökerramla pilalle, saan muutakin vastausta kuin pään pyörittelyä. Jos innostut, niin aiheesta voisi kirjoitta uudenkin postauksen ja kysellä ihmisten kokemuksia reklamaatioista. Tai hei! Kaikista yrityksistä, joissa ei huomioida reklamaatioita. Positiivistakin kokemuksia on, mm iittala
VastaaPoistaMä en tajua miten kellään suomalaisella firmalla on varaa myydä paskaa tuotetta ja palvella huonosti sitten kun tuote pettää. Mä siis aina soitan laatuvastaavalle, myymälässä valittamisesta ei ole koskaan mitään hyötyä. Ihan kaikista yrityksistä joissa ei huomioida rekkuloita mulla ei ole kokemuksia. ;) Mut tosta tuli mieleen, et pitäskö mun tehdä reklamaatio-opas.
PoistaHei, jokin aikaa tuon postauksen jälkeen lähetin viestiä Marimekolle, että liinat imevät kaiken lian muutaman käyttökerran jälkeen. Sieltä vastattiin ystävällisesti, että voin joko viedä tuotteet takaisin myymälään tai lähettää ne heidän kustannuksellaan heille takaisin. Noh, en ole vielä saanut aikaiseksi kumpaakaan, mutta ehdottomasti suosin tuota postiversiota, niin ei tule myymälää välikädeksi. Kiitos hyödyllisestä postauksesta!
PoistaHitto, ystäväni Noora sai vaihdettua guacamole-dipin nimeä - saisinkohan mä tän tuotteen pois markkinoilta? ;)
PoistaOon ainoa lapsi, niin en ole mitään sisarusjuttuja itse kokenut koskaan. Muistan kyllä, miten lapsena olin kiitollinen sisaruksettomuudestani kun kaikki kaverit tuntu vaan huutavan ja heittelevän niitä sisaruksiaan juustohöylällä naamaan 24/7. Puhumattakaan sitten teini-iästä (sivustakatsojan kokemuksellani se pahin kombinaatio on selkeästi teini-ikäinen + ei-vielä-ihan-ees-esiteini-ikäinen).
VastaaPoistaNyt aikuisena sitä joskus miettii, että oishan se kivaa, jos olis niitä sisaruksia. Olis omilla lapsilla sitten ehkä serkkujakin, niin kuin mulla oli. Oikeestaan suren tuota omien lasten serkuttomuutta selvästi enemmän kuin sitä, että mulla ei oo sisaruksia. Voiskohan jostain saada jotain "irtoserkkuja" penskoilleen? :D
Mä olin tosi kade kaikille kavereille, jotka oli ainoita lapsia ja otin aina vilpittömästi osaa jos jollekin syntyi pikkuveli. :D
PoistaMinua kannustettiin perheen vanhimpana lapsena olemaan aina se vanhempi ja viisaampi ja antamaan periksi pikkusisaruksille. Periksi antaminen otti usein koville, koska olin itsekin lapsi. Kuuliaisena lapsena halusin kuitenkin helpottaa äidin taakkaa ja kasvoin omatoimiseksi ja vastuuntuntoiseksi. Aikuisena olen ymmärtänyt, että jossain vaiheessa, perheeni murheita kantaessani sairastuin vahvuuteen.
VastaaPoistaRaskainta on ollut kantaa esikoisen roolia vielä aikuisenakin. Kun yhdellä sisaruksistani oli henkilökohtaisia ongelmia, isäni pyysi minua "pitämään häntä silmällä". Hermostuin tästä todella.
En ole katkera, mutta toivon, etten tekisi omien vanhempieni virheitä. Myös esikoisen pitää saada olla lapsi.
Jep, pikkusisarustakin voi ja kannattaa ja pitää komentaa, eikä antaa tehdä isommalle mitä tahansa.
PoistaToivottavasti nyt isona saat olla jonkun sylissä ja paijattavana ja heikkonakin. Tuo miten vanhempasi käyttäytyivät sinua kohtaan ja vaativat sinulta, on heidän mokansa, ei sinun.
Hyvä kun hermostuit isällesi. Toivottavasti hän kuuli mitä sanoit!
Että sain taas makeat naurut. Omilla riiviöillä on ikäeroa se 5 vuotta; isosisko ja pikkuveli (17v ja 12v). 15 minuutin treenikuskausmatkalla Länsiväylällä saavat keskenään aikaan perkeleellisen älämölön, silloin harvoin kun oikeasti jaksan olla puuttumatta (lue:kiljumatta) tilanteeseen seuraan konfliktia suorastaan kiinnostuneena, vaatii suurta taitoa osua kerralla toisen kipupisteisiin. Hyvä puoli asiassa on se, että nämä voi jo jättää kahdestaan ilman että pieksävät toisiaan..tai noh, onhan noita hampaita mennyt huulen läpi, mutta se on vielä aika kesyä.
VastaaPoistaTäti
Muistelen, että sitä vyön alle iskemistä ei tosiaan tarvinnut yhtään arastella. Tilanne rauhoittui kun broidi kasvoi mua isommaksi. Ehkä teilläkin? :)
PoistaMeilläkin rauhoittui, kun pikkuveli (n. 13v) nosti minut (n. 18v.) seinälle...
PoistaSitä odotellessa..luulen että siihen ei mene kauan. Siihen asti muistelen lämmöllä niitä harvoja hetkiä, kun nämä Monsterit Oy:t ovat aidosti osoittaneet välittämisen tunteita toisiaan kohtaan. Oi ihana murkkuikä..
PoistaTäti
Mä olen pikkusysteri, mutta meillä on isosysterin kanssa niin paljon ikäeroa (16vee), että sen kanssa meillä ei ole ollut kovin kummoista kurmuuttamista, mutta ei vaan löytynyt sitä yhteistä säveltä... Ihan toinen asia on sitten systerin vanhempi lapsi, joka on musta vain 6vee nuorempi: voi sitä taistelun määrää! On nujuttu, vedetty tukasta jnejne... Ja vieläkin kurmuutetaan, mutta nykyään se on sellaista hyväntahtoista: minä ällyytän ja se vittuilee, eiköhän sitä olla kohtuutasapainossa. :) Tän oman systerin kanssa kun löydettiin yhteinen sävel tossa kymmenen vuotta sitten, niin ollaan oltu kuin paita ja perse, mikä on aivan ihanaa!
VastaaPoistaKiva kuulla tällainenkin kokemus! Mulla on myös vanhempia puoliveljiä, joiden kanssa olen alkanut olla tekemisissä vasta aikuisena. Aikuisena solmittuihin sisarussuhteisiin tulee ihan oma sävy.
PoistaAh, suosikkiaiheitani, tässä omia ajatuksiani: Antaisit nyt toisenkin!
VastaaPoistaAh, muistan niin sen huutavan vääryyden tunteen lapsuudesta, kun ystävän kotona leikittiin, ja aina sen ystävän pikkusisko piti "ottaa mukaan" vaikka iät meillä kolmella silloin oli 6, 4 ja 2 vuotta. Vielä nyt aikuisenakin vähän ihmettelen, että oliko siinä vanhemmilta jotain sellaista, että heidän ei tarvitsisi sitten sitä pienintä viihdyttää... Ja lopulta ei tehnyt mieli enää mennä sinne kylään, kun sitä nuorinta oli aina kuskattava matkassa.
PoistaSitten kun alettiin olla kaikki kolme jo sentään kouluiässä, niin asiat oli jo toisin ja oli ihan kivaakin kolmestaan, mutta en tiedä mikä älynväläys se kaksivuotiaan "pakko-osallistaminen" oli. Ei se sille pienimmällekään mahtanut hirveän kivaa olla, kun tuskin jäi epäselväksi miten paljon meitä kiinnosti sen kanssa leikkiä :P
Jeps, turha kai sanoa, että minäkin olen isosisko ja samoin oli äitini. On helppo samastua isomman harmistukseen siitä, kun toinen vain sotkee kaiken.
PoistaMunkin oli pakko ottaa pikkuveli mukaan leikkeihin, luonnollisesti vastentahtoisesti. Sen kerran kun meillä kävi tyttöserkkuni kylässä (lähinaapuri oli viiden kilsan päässä) jouduin jakamaan tämän ihanan ihmisen broidin kanssa. Ääh ja plääh.
PoistaBroidi olikin usein "isi, joka lähtee nyt töihin". Pam. Ovi kiinni.
Jäin vielä miettimään tuota oman kokemukseni "keskimmäistä" lasta, eli sitä nelivuotiasta isosiskoa siinä... Miltähän sekin tuntui, kun se kaksivuotias kotona ja hoidossa roikkui siinä jo kaiket päivät, ja sitten kun tulee "oma" kaveri kylään, niin silloinkaan ei saa leikkiä ilman sitä toista. Ei varmaan ollu kauheen hohdokasta sillekään.
PoistaNo ei varmasti! Minusta lapsella pitää olla oikeus myös omiin kavereihin. Ja aikuisella myös... ei puolisonkaan tarvitse aina tulla joka paikkaan mukaan.
PoistaAah ja voi, taas tärkeä aihe! Minulla on 1- ja 3-vuotiaat tytöt, ja mietin kovasti miten sitä osaa olla tasapuolinen. Kun konfliktitilanteita tulee välillä 5 minuutin välein, sitä menee niin helposti automaattiratkaisulla ja toruu isompaa, joka tietysti osaa satuttaa enemmän. Löytyykö asiaan mitään patenttiratkaisua..??
VastaaPoistaJa olen itse siis isosisko, juuri kahden vuoden ikäerolla, ja muistan hyvin kuinka ärsyttävää vanhimman lapsen vastuuttaminen oli! Jos vaikka joku nuorempi serkku teki tyhmiä, niin sekin oli minun vikani, kun olisi "vanhempana pitänyt ymmärtää estää".
On kyllä myös ihanaa katsoa kun tytöt leikkii ja nauraa välillä yhdessä, sitä positiivistakin puolta on kokoajan enemmän. :)