Olen kyllä yrittänyt. Ongelma on, että mä en pääse koskaan loppuun, vaikka vieressä olis tuoppi punkkua pahimpiin verenpaineongelmiin.
Eniten pännii kirjat, joissa mua verrataan eläinäiteihin. Koska ilmeisesti vain eläimet ja niiden tapa hoitaa poikasiaan ovat luonnollisia ja täten siis parhaita.
Mutta kun mä olen ihminen. Länsimainen ihminen. Mun elämä on kohdusta hautaan pelkkää luonnottomuutta - miksi mun pitää juuri äitiydessä palata takaisin kaarnaa syömään? Mulla on ajokortti, taivaskanavia, kolesterolia ja eläkesäästöjä. Mä asun lämmitetyssä kivitalossa enkä puun oksalla. Saan ruokani marketista - rahalla ja ilman verenvuodatusta. Syön mieluummin sushia kuin istukan. Mun ei tarvii kirmata gepardia karkuun, jatkaa sukua kuin tunturisopuli eikä pelätä, että naapurin täti syö Snadin sillä välin, kun mä käyn vessassa. Niin ja ilman antibiootteja mä olisin kuollut viisivuotiaana, esikoinen synnytykseen.
Ja miksi ei koskaan puhuta isukeista? Kun eläinfaijoilla on kans tosi kiinnostavia strategioita. Olen esimerkiksi tosi iloinen, että Koti-Insinööri ei käyttäydy hiekkalaatikolla kuin paviaani: söisi muiden skidit ja yrittäisi paritella jokaisen goretexeissaan karkuun kompuroivan mamman kanssa. On niin äärettömän helppo poimia rinnastettaviksi vaan ne äitejä syyllistävät jutut.
Onhan eläimillä ja ihmisillä toki paljon yhteistäkin. Banaanikärpäsellä on ihmisen kanssa niin samanlainen perimä, että siitä vedetään laboratorioissa johtopäätöksiä. Ei mun silti kande synnyttää biojäteroskikseen.
Äitiys on täynnä päänvaivaa ilman oppaitakin. Voihan niitä lukea, jos kaipaa näkökulmia, mutta kyllä mä suosittelen tätä improvanhemmuutta. Parhaimmat konstit olen ravistanut hihasta. Enkä tiedä olisko se vahingollista, jos tästä kaikesta annettaisiin hetkeksi tulla hyvä ja osaava fiilis.
Oletteko lukeneet lastenkasvatusopuksia? Yhtään hyvää?
KUVA: Flickr / Woodleywonderworks
Oletteko lukeneet lastenkasvatusopuksia? Yhtään hyvää?
KUVA: Flickr / Woodleywonderworks
Ja taas naulan kantaan. Varsinkin sen evolutiobiologin äitiensyyllistämisopus oli paha, nimeä en enää (onneksi) muista mutta se ilmestyi ehkä vuosi sitten.
VastaaPoistaJari Sinkkosen kirjat on hyviä.
t. Äitä
Tämä oli just hyvä! Paras! :D Ja nauratti, mutta suurin piirtein noin minäkin ajattelen kasvatusoppaista - tenkin niistä "luonnollisista". Kuolleita oltais mekin tytön kans, jos ei nykyteknologiaa olis.
VastaaPoistaHehee, kiitos tästä(kin)! Olen lueskellut lähinnä netistä Sinkkosen ohjeita. John Gottmanin Raising Emotionally Intelligent Children (tms.) oli kiinnostava ja perustui jossain määrin tutkimustietoon... kai.
VastaaPoistaMuuten meillä lapsen isin mielestä on ollut vain pahaksi, että olen lukenut jotain oppaita ja ennen kaikkea nettikirjoituksia. Hänen mielestään se on syy siihen, että olen välillä vähän hukassa lapsenkasvatuksen kanssa. Henk. koht. olen tullut siihen tulokseen, että jatkuva univelka on ollut pääsyy siihen että olen (ollut) koko ajan ihan pihalla.
Aina kun kaikki menee ihan päin helvettiä, muistutan itseäni siitä, että voin aina fiksata tilanteen myöhemmin lähettämällä lapsen terapiaan äipän kustannuksella...
Ross W. Greenen "Tulistuva lapsi" on hyvä, jos tuntuu, että lapsi menee normaaleilla kurinpidollisilla konsteilla ihan mahdottomaksi. Myös Ben Fuhrmanin Muksuopista oli yhdessä vaiheessa paljonkin apua, vaikka voimaolento menikin äidillä poikittain kurkkuun. Kolmas hyvä on Mervi Juusolan Vahvaksi rakastetut lapset, joka kertoo sosiaalisten taitojen opettamisesta sellaisille lapsille, joille ne ovat poikkeuksellisen vaikeita.
VastaaPoistaEhdottomasti paras on kuitenkin Hanna Hirvosen "Mitäs me sovittiin?", johon on kerätty niitä sammakkoja, mitä vanhemmat suustaan päästävät, kun lasten kanssa on tilanne päällä.
Itse inhoan kaikkia lapsityranni ja supernanny -kirjoja. Ei elämä lasten kanssa ole yhtä valtataistelua, missä kumpikin yrittää päästä niskan päälle. Joskus jotain tuollaista luin ja pistin pois, kun kirjoittaja paheksui Legoland matkaa. Hänen mukaansa lapsista olisi yhtä kiva mennä eväsretkelle kotipihaan.
Minä olen ollut lapsena monta kertaa Legolandissa ja se oli kyllä aina yksi kesän kohokohdista (tehtiin me eväsretkiä kotipihaankin, ei sillä). Ihan varmasti mennään sinne lasten kanssa, kunhan noilla ikää on sopivasti.
Sinkkosta täälläkin on lueskeltu, mutta lähinnä lehtien sivuilta, yhtään hänen kirjoittamaansa kirjaa en ole lukenut. Kuuleman mukaan hänen kirjansa -Yhdessä isän kanssa, on ollut tosi pidetty, opus on kyllä kait miehille (daa, isyys?) suunnattu. Lobbaan vielä vähän lisää sen verta, että kuuleman mukaan eri fiksu mies ja tietää mistä puhuu (tunnen hänen entisiä työkavereita, heh).
VastaaPoistaJoo, eläimiin vertaaminen on vähän hassua, ei ihan innosta ajatus että pistelisin muksun poskeen jos siinä onkin jotain vikaa.. Ongelma(t) tosin poistuisi(vat) kerta heitolla.
Sinkkosen puolesta liputetaan täälläkin, ja tutkimukseen perustuvaa kehityspsykologiaa pidän jo oman ammatinkin puolesta enemmän kuin järkevänä. Mutta. Kaikenmaailman supernannyt, eri kasvatuskoulukunnat ja elämäntaito- ja vanhemmuusoppaat ovat kyllä selailun jälkeen jääneet lukematta! :D
VastaaPoistaAlkuun lapsen saatuani olin kovasti noudattamassa erästä tiettyä kasvatuslinjaa, mutta nyt parin vuoden jälkeen olen todennut, että ehkä ihan oikeasti vaistovanhemmuus (lähes) kaikille olisi se paras vaihtoehto. Ei siis se 'virallinen', vaan sellainen jossa ihan oikeasti kuuntelee omai vaistojaan ja toimii niiden mukaan. Suurin osa vanhemmista kuitenkin osaa tulkita oman lapsensa käytöstä ja tuntee hänen luonteensa parhaiten, eli todennäköisesti myös tietää parhaan kasvatusmenetelmän ihan itsestään. Erityislapset ja.. erityisvanhemmat ovat tietysti sitten asia erikseen.
Mieleen on painunut, miten parin viikon ikäisen lapsen nukkuessa vieressä minä mielettömissä hormonihuuruissa luin sellaista äiti-lapsi -vuorovaikutustiiliskiveä ja nyyhkin että mitä kaikkea olen jo onnistunutkin tekemään väärin. Ei näin! :D
Silloin joskus, oli Anna Wahlgrenin lapsikirja varsinainen raamattu. No, uskon asiat on edelleen mysteeri, maalaisjärjellä on menty ja kunkin lapsen ominaisuuksien mukaan.
VastaaPoistaIhan ihmisiä noista on tullut, varsin kunnollisia sellaisia ja voiton puolella oon, nuorimmaisen 18-vuotispäivä häämöttää jo!
Kumma juttu, miten erilaisia ne kaikki kolme poikaa kuiteskin on?!
HannaHoo
Tässä oli nyt loistavasti aukikirjoitettuna se miksi muakin ärsyttää, kun ihmisäitejä verrataan eläinemoihin (jotka eivät siis ole äitejä vaan emoja!)!
VastaaPoistaLeijonaäiti on positiivinen ilmaus, jota monet käyttävät, mutta entäpä jos sama henkilö kertoisi lasten isän olevan möys melkoinen leijonaisä! ;)
minä ajattelin kasvattaa lapseni vähän samaan tyyliin kuin koiranpennun. Olen lukenut koiran koulutusoppaita, en yhtäkään lasten kasvatusopasta. En tiedä mitään kiintymyysvanhemmuudesta (olen vain kuullut sen hienon sanan), mutta tiedän mitä tulee käymään jos annan kerrankin periksi karkkihyllyllä. Sama jos antaa koiralle ruokaa omalta lautaseltaan. Ja sitä yritän välttää.
VastaaPoistaTosin koirankaan kanssa en ole onnistunut täydellisesti. Se nimittän räkyttää ulkona toisille koirille. Eli vielä pitää miettiä mitä tehdä toisin, ettei pieni tyyppi ala 15-kesäisenä huutamaan hävyttömyyksiä ohikulkijoille. Mutta onneksi tässä on vielä hetki aikaa opiskella Cesar Milania.
Niinkuin tässä on jo moneen kertaan tullut todistettua, motherhood on pirunmoinen selvitymislaji. Kaikki (siis IHAN kaikki ja muutama vielä kaupan päällekin) vähemmän mairittelevat piirteet, joita omassa mutsissasi inhosit pompahtavat sinussa esiin kuin finnit potenssiin tsiljoona. Voi vittu.
VastaaPoistaHowever, vanhemmiten sitä muuttuu itseään kohtaan armollisemmaksi, ehkä myös lapsiakin jos oikein hyvin käy. Jälkikasvu heittää välillä kapuloita rattasiin yhä kiihtyvämmällä tahdilla, mutta akrobaatin lailla olen oppinut (ainakin joskus) väistelemään niitä pahimpia miinoja. Jaksaa puhua ja perustella miksi näin ja miksi ei näin sen sijaan että vetäisi paskaraivarit vaikka kuinka väsyttäisi duunipäivän jälkeen. Ei suinkaan aina, pois se minusta, mutta joskus. Joten toivoa siis on.
Puhutaan curlingvanhemmuudesta, kirjoitetaan lapsista joille ei ole laitettu rajoja. Näitä esimerkkejä näkee tuolla koulumaailmassa enemmän kuin sieniä sateella, mutta aina ennenkuin säntää leijonaemon lailla puolustamaan sitä omaa herranterttuaan, voisi vilkaista peiliin ja miettiä, olisiko omissa metodeissa välillä tarkistamisen varaa.
Tässä hetkessä osaamme sen syyllistämisen vähemmän jalon taidon, sekä itseämme että muita kohtaan. Eletäämpä ihmisiksi.
Täti
Lueskelen toisinaan, mutta sama vika, kesken jää, eniten nostattaa verenpainetta jo kirjan nimi: Lapsi elää rutiineista, kiehuttaa ajatus, että vain erittäin kaavamainen samaan malliin toistuva arki kasvattaa lapsen turvalllisuuden tunnetta...,
VastaaPoistaYhden kirjan olen lukenut kokonaan:nuoren äidin kirja, kirjoitettu 50- luvun alussa, aivan kamala horror- kirja, missä on kuvattu kaikki sairaudet ja paiseet ja miten lapsi sidotaan sänkyyn kiinni, ettei raavi itseään, kun on maitorupea, ja kuinka potalle opetetaan sitomalla lapsi leikkikehän nurkkaan pottatuoliin kiinni, miehelle pitää tuoda tohvelit, kun tulee kotiin ja häntä ei saa rasittaa kodinhoitoasioilla, eikä mielellään antaa lasta miehen hoivaan...
Minun mummini luki sanatarkkaan kyseisen oppaan ja noudatti sitä, olen onnellinen, että oma äitini on tehnyt, niin miten hyvältä tuntuu...
Täällä kommenteissa liputetaan Sinkkosen puolesta, ja monesti tuo herra päästääkin suusta ihan asiaa. Ehkä tänä päivänä tarvitaan sitä, että vanhemmille kerrotaan, mitä saa tehdä ja mitä ei. Tuo mainitsemasi improvisointi alkaa olemaan katoava luonnonvara.
VastaaPoistaAikoinaan Tiitiäisen ollessa alle vuoden suunnittelimme kahden viikon lomaa Italiaan. Sattumalta samaan aikaan Herra Sinkkonen vakuutti lehden palstalla syvällä rintaäänellä, että alle vuoden ikäisen lapsen paikka on kotona ja vanhempien on syytä siirtää ulkomaanmatkailut hamaan tulevaisuuteen. Oltiin kuitenkin hurjia, kun kiellosta huolimatta lähdettiin.
Nyt meillä on 2-vuotias uhmaikäinen ja aktiivinen tenava. Enpä osaa sanoa, että olisiko meillä esim. helpompi uhma, jos olisimme jääneet kotiin. Samalla tavalla kyllä näyttävät vetävän raivareita 2-vuotiaat kotonakin aikansa viettäneet. Mutta lähteminen meillä on arvioni mukaan helpompaa, lapsi ei stressaannu ex-tempore mummolareissusta tai Ikea-kierroksesta vaan kulkee luontevasti mukana, ja ottaa kontaktia kanssaihmisiin. Meillä näyttää toimivan se, että tärkeintä on se, että perhe on yhdessä jos paikka joskus vaihtuukin.
No pitkästä virsi kaunis - joku kasvattaa kirjalla ja toinen tunteella. Toivottavasti molemmilla tavoilla kasvaa tasapainoisia kansalaisia.
Mä koin äitiyteni alkumetreillä, että mun pitäisi jotenkin olla jo raskausaikana selvittänyt kaikki lapsen ikäkausivaiheet ym. Mut kun ei oikein kiinnostanut eikä ole senkään jälkeen kiinnostanut. Nyt olen kyllä alkanut harkita, että jotain taustatietoa voisi hankkia aiheesta "miten reagoin lapsen kiukkuun". Jotain apua koen tarvitsevani nyt, kun lasta pitää jo oikeasti vähän kasvattaakin.
VastaaPoistaSun blogiin muuten taidettiin viitata sunnuntain Hesarissa. :) Tätähän lukee kaikki...
Multa on toistaiseksi jäänyt hyllyyn kaikki muut, paitsi Jessica Millsin A Parenting Guide for the Rest of Us. Toki opus on jenkkilän ympyröissä kirjoitettu, mikä näkyy esim. ylettömänä televisiodissauksena (mikä on sinänsä kyllä ihan tervettä.) Kirjassa on aika paljon vinkkejä käytännön elämään muksun kanssa (+riemastuttavia ohjeita siitä, miten lapsen kanssa voi esim. osallistua mielenosoitukseen tai punkkeikalle), mutta on siinä myös näkökulmia kasvatukseen.
VastaaPoistaMutta jokainen pentu lienee erilainen, eikä yhdet opit päde kaikkiin. Voihan niistä kirjoista hakea jotain uusia ideoita tai suuntaviivoja, mutta parhaat käytännöt kuhunkin perheeseen varmaan löytyy just sieltä hihasta.
Ihminen on siinä mielessä eläin, että olemme nisäkkäitä ja perustoiminta jälkeläisten tuottamiselle ja hoivaamiselle on samanlainen kuin muillakin nisäkkäillä: synnytetään eläviä poikasia ja ruokitaan niitä omalla maidolla. On ihan mahdollista verrata ihmistä muihin eläimiin ja käyttää luonnollisuusargumenttia, mutta tosiaan silloin on otettava mukaan se kaikki muukin luonnollisuus, mikä usein tuppaa unohtumaan.
VastaaPoistaIhmislajin kannalta on tietysti hyvä, ettei syntymää ja jälkeläisten hoitamista tarvitse jättää vain luonnon ja luonnollisuuden varaan. Toisaalta välillä on ihan hyvä muistaa se oma eläimellisyytensä, sillä ei siitäkään eroon pääse. :D
Noista rutiineista vielä: Eihän rutiinit itsessään tarkoita sitä, että elettäisiin erittäin kaavamaisesti? Minulle rutiinit tarkoittavat sitä, että aamulla tapahtuu tiettyjä asioita, illalla tapahtuu tiettyjä asioita, ja että päivät muutenkin kulkevat tietyllä tavalla. Minulle rutiinit ovat arjen sujumista, vastakohtana on kaaos.
Sinkkosen kirjat ovat ihan hyviä, mukavan lupsakan kansantajuisesti kirjoitettuja. On niissäkin ne omat typeryytensä(pojat on poikia -ajattelu), mutta noin kokonaisuutena ihan hyviä opuksia luettavaksi, jos haluaa.
Juhani Seppäsen Ensimmäinen sana on isä -kirjaa voisin suositella, tosin punkku voi silloinkin olla tarpeen.
Sinkkosen juttuja ja poika-kirja on tullut luettua ja tykätty myös. Mies käyttää koirankoulutusoppeja ja sitä touhua (johdonmukaisuutta ja rajojen asettelua) pitää kyllä sivusta ihailla. Erittäin tehokas ja tyylikäs tapa, mutta johon en itse yrityksistä huolimatta johdonmukaisesti kykene.
VastaaPoistaNaulan kantaan!
VastaaPoistaJos jonkinlaista opusta on tullut selailtua ja olen koittanut parhaita vinkkejä poimia rivien väleistä. Niiden noudattaminen käytännössä onkin sitten jo ihan oma juttunsa..
Löysin blogisi viime viikolla (kiitos sen huutis-ilmoituksesi aiheuttaman "haloon"; ihan paras!) ja olen kahlannut nyt läpi tokan lapsen aikakauden :) Tekstiä on ihailtavan paljon ja siitä johtuen kaikkea vanhaa en ehdi lukea, mutta tästä lähtien kyllä seuraan mukana.
Tintti (Tapiolasta)
Minäkin löysin tämän blogin sen huuto.net -ilmoituksen johdosta. Meille on juuri syntynyt toinen lapsi ja voi vitsi, että nää sun jutut osuu ja uppoaa :) Suurkiitokset siis täältäkin hauskasta blogista, joka piristää kummasti päivää!
VastaaPoistat. toinen keskivertomamma (meitä tapiolalaisiahan taitaa muuten olla täällä enemmänkin ;)
Mulla on hyllyssä Benjamin Spockin klassikko (toihan on 50-luvulta, mutta mun versio on äidin odotusaikana v. 1977 hankkima). Tähän mennessä oon huvitellut lukemalla raskausajan ohjeita (mm. nauti lasi viiniä illalla niin nukut paremmin) ja enköhän jatka samaan malliin tutustuen lastenkasvatusohjeisiinkin. Eli rehellisesti sanottuna en aikonut lastenkasvatusoppaita vakavin mielin lukea :)
VastaaPoistaMutta entä jos ne hihasta tippuvat improt ovat ihan perseestä? Suoriksi sanottuna, minä uskon että ihan mikä tahansa lastenkasvatusbestselleri kykenee parempaan kuin esim. lasteni isä :(
VastaaPoistaEihän ne oppaat toimi kun kaikki lapset ovat erilaisia ja kaikki vanhemmat ovat erilaisia, mutta voi niistä etsiä tuoretta näkökulmaa siitä miten tilanteita voisi lähestyä. Itse olen tykännyt Carlos Gonzalesista.
Ei ole yhtään kasvatusopusta kotona enkä ole niihin tutustunut. Kyllä mennään ihan maalaisjärjellä ja sillä miten mut on kasvatettu. Yritän poimia rusinat omasta lapsuudestani ja vältellä virheitä joita vanhempani tekivät. Rakkautta, rajoja ja ruokaa, tämä kolminaisuus on aika hyvä ohjenuora : )
VastaaPoistaÄitä, oletan että tarkoitat Tiina Kaitaniemeä? :) Mä sain sen luettua sillen "kaksi sivua kerrallaan ja hengitellään" -meiningillä. Lopussa oli kyllä ihan kiinnostavaakin asiaa.
VastaaPoistapoikkeama, no niinpä. Jotkut väittävät että eihän ihmisen ole edes tarkoitus elää yli komikymppiseksi. ;)
Katri, hear hear.. Univelka esikoisen kanssa olisi vaatinut jonkinlaisia euroopan keskuspankin mittaluokan saneerausta. ;)
Riitta, voimaolento..?! Tsih. :D No joo, mä olen ehkä enemmän juuri näitä itsensä ja legolandin kieltäjiä (en ole koskaan käynyt enkä näe miksi helvetissä nyt aikuisena menisin) ja sen kyllä huomaa.
Prinsessa Paskavarvas, mulla on Sinkkosen kirja hyllyssä. Muistaakseni en päässyt edes puoliväliin. Ehkä yritän uudelleen vähemmällä univelalla..
Juille, ehkä noille kirjoille pitäisi laittaa joku vastaava kuin tupakointi vaarantaa terveytesi -lätkä kylkeen. ;)
HannaHoo, odotan itse kiinnostuneena että mitä näistä tulee. Ja luotan siihen, että kait se maailmakin vähän kasvattaa. :)
daalia, heh, tosiaan!
Verski, hmh, meidän perheessä on aina ollut koira ja taidan tahtomattani käyttää terriereihin tepsineitä metodeja skidiin. Samanlaisia umpiluupäitä kaikki tyynni. :)
Täti, kas, tulikin mieleen, että ehkäpä sitä on helpompi nähdä oman jälkikasvunsa huonotkin puolet, kun tietää että ei ole kasvattajana ollut kovin opiskellut.
Anonyymi, tuo 50-luvun kirja kuulostaa aika huikealta! O_o
Kitupiikki, ahaa.. mikä matkustelussa on siis vaarallista? Mä rajoitan matkustelua lähinnä CO2 syistä mutta ihan varmasti lähdetään koko perhe taas talvella jonnekin ihanaan kesämaahan.
pilami, jotain kiukkukirjaa kaivattaisiin täälläkin vaikka pahin uhmaaminen onkin jo laantunut. Ja wtf, kuka tähän nyt on taas viitannut..?
cime, siinähän se onkin että pitäisi aina muistaa näiden kirjojen kanssa, että kyseessä on vain yksi näkökulma. Ja ideoita voi ottaa vaikka ei koko dokumenttia allekirjoittaisikaan.
Fanny, olen samaa mieltä rutiineista, MÄ tod näk tarvitsen niitä enemmän kuin ipanat. Seppäsen kirjalla on ainakin vetävä nimi. :D Varsinkin kun koti-Insinööri jää tämänkin tekeleen kanssa kotiin.
Henkka, niin tosiaan, sekin vielä, että molempien vanhempien pitäisi olla samanlaisia kasvattajia. Ei muuten olla.
Tapiolan Tintti, tervetuloa mukaan vaan! Joo, olen tätä blogia pitänyt jo jonkun vuoden joten kaikenlaista löytyy sadepäivän varalle. ;)
Toinen keskivertomamma, no hitto, kiva kuulla! Mua saa muuten moikata jos tunnistaa! :)
Anonyymi, kaikkea kirjallisuutta, uutisartikkeleista lähtien, kannattaa aina pohtia kirjoittajan näkökulmasta - sillä näistä selviäää tulematta hulluksi. Tästä Spockista tulikin mieleen että mikähän mahtaa olla lastenkasvatuskirjailijoiden sukupuolijakauma..
Arkitehti, apua. :/ Mitäs Gonzales suosittelee?
Minä olen verskin kanssa samoilla linjoilla; saatiin koulutettua fiksu ja suurimmaksi osaksi hyväkäytöksinen koira, joten samoja oppeja soveltaen mennään bebenkin kanssa. Rajoja ja rakkautta omia vaistoja kuunnellen sopivassa suhteessa, ei lastenkasvatus minun mielestä ole rakettitiedettä (..koska pieleen menee jossakin kohtaa kuitenkin).
VastaaPoistaAiempia sukupolvia on välillä kasvatettu jonkun gurun oppien mukaan, ja sitten kymmenien vuosien päästä huomattu että sukupolvea yhdistää jokin tietty ongelma joka (minun mielestäni) johtuu juuri tietyn kasvatusmetodin noudattamisesta hampaat irvessä. Yhtään kasvatusopasta en ole lukenut, lukion psykologian kirjat kaivoin esiin kun tahdoin katsoa missä vaiheessa lapsi keskimäärin mitäkin taitoja oppii. Telkkusarjoja ongelmaperheistä katsotaan ja joka jakson päätteeksi tulee sama lopputulema: terveen lapset käytösongelmat ratkeaa kun vanhemmat katsoo kunnolla peiliin ja korjaa omat käytösmokansa.
Se on parempi olla huono systeemi kuin ei systeemiä ollenkaan :)
VastaaPoistaSysteemi= tapa tehdä asioita
Toimii mun mielestä aika monessa ja ei tuo ressiä ;)
Sansai
Sunnuntaisivuilla oli se juttu 40-vuotiaiden lapsilukuun liittyen. Siinä jossain loppupuolella vaan viitattiin imetysuskovaisiin ja sitten niihin, jotka keskustelupalstoilla vauhkoavat lasten selkärangan tuhoavista kantorepuista. tjsp. olin vain aistivinani, että siinä viitattiin sun blogissa käytyyn keskusteluun ko. aiheesta. Ei siis mitään suoraa viittausta sun blogiin, vaan tolleen sivulauseessa.
VastaaPoistaMa olen Arkitehdin kanssa samoilla linjoilla. Inhoan ihan tajuttomnasti sita mantraa "kylla vanhemmat tietaa parhaiten, mika niiden lapselle sopii..." Uh, ei kylla todellakaan tieda tosi usein. Siina, missa yritetaan antaa lapselle parasta ja tehda kaikki pelkan vaiston mukaan, mennaan usein metsaan. Luokanopettajana ja erityisopettajana tuli kohdattua jos jonkin nakoista vanhempaa, mutta ei se satunnainen kasvatusoppaiden lukeminen ja ehka jonkun neuvon kayttaminen valttamatta tee aina niin pahaa meista itse kullekaan. Kunhan vaan muistaa, etta one size really doesn't fit all!
VastaaPoistaMä en lue opuksia, mutta mulle tulee Meidän Perhe ja joskus kahvilassa luen vauvaa tai kaksplussaa jos niitä on tarjolla. Niistä saa mun mielestä aika hyviä vinkkejä jos sellaisia kaipaa. Olen myös hankkinut ihan yleisiä opiskelussa käytettäviä kehityspsykologian kirjoja, joista tarkistelen noita ikäkausijuttuja.
VastaaPoistaToisaalta olen sitä mieltä, että maalaisjärjellä kasvattaminen on hyvä asia, mutta toisaalta nykymaailma on niin perhanan monimutkainen ja sitten isona pitää osata sitä ja tätä ja olla sosiaalinen ja fiksu ja filmaattinen, että kyllä sitä joka mamma ja pappa jonkinlaista ulkopuolista ohjenuoraa tarvitsee. Se maalaisjärkisyys tulee sitten siitä, että mitä osaa (ja pitää) suodattaa pois näistä ohjeista.
Mäkin eksyin huuto.netin kohun kautta tänne blogiin aiemmin, ja samalla meni pari päivää lukiessa kaikki postaukset. Ensimmäisen lapsen (+raskauden) aikana kirjoitetut kolahti erityisesti.
VastaaPoistaItse odottelen ensimmäistä naperoa ja samoilla linjoilla mennään, että kasvatusoppaat voi heittää romukoppaan. Neuvolavouhotuksetkin sai jäädä julkisella puolella mun osalta, kun tuntuu ettei sieltä saa sitä tietoa mitä ehkä haluaisi. Yksityisellä siis "pakolliset" tarkastukset niin tiedetään masuasukin olevan kunnossa, muuten mennään täysin kuuluisalla "naisen vaistolla" ilman kenenkään turhia lörinöitä! :)
Mä toivoisin epävarmuuspäissäni, että pystyisin noudattamaan jotain tietty opusta, ja saada siitä mahdollisesti jotain (valheeseen perustuvaa) tunnetta siitä että homma on nyt tosi hanskassa!
VastaaPoistaUseimmiten vaan joudun pettymään (ja turhaan) kun en yletä näihin oppaisiin.
Meinasin menettää lopunkin jörkeni viimeistä "menetelmää" yrittäessäni. Jouduin toteamaan että sopii ehkä joillekin, muttei minulle..
Eli, ihana kirjoitus ja hauska;)
:D En oo vielä yhtään kasvatusopasta lukenut, mulla on neljä lasta ja niistä vanhin 14 vuotias, ihan hyvin ovat kasvaneet ja tykkäävät mustakin vaikka osaan olla aika nipo monessakin asiassa. En ole totellut neuvolan tätejäkään vaan jokainen on vauvana saanut nukkua niin kauan kuin ovat halunneet ja heränneet kun on ollut nälkä, ei tullu univelkaa mulle eikä lapsille. On ollut aika kivaa elää lasten kasvun kanssa samassa rytmissä ja hiffata ne tarvittavat jutut ihan itse...
VastaaPoistaLapseton ei varmaan saisi kommentoida lapsenkasvatusasioita ;), mutta mulla nousee karvat pystyyn kun kuulenkin mainittavan Sinkkosesta - töiden puolesta on tullut tutustuttua jonkin verran herran kirjoituksiin.
VastaaPoistaMuuten varmasti pätevä heppu, mutta mun korvaan kyllä särähtää pahasti se "perinteisen" perhemallin puolesta puhuminen. Sinkkosen mielestähän isiltä ei pitäisi vaatia samanlaista paneutumista lapsen hoitoon kuin äideiltä, koska lapset voivat jotenkin häiriintyä tmv., jos heillä on "kaksi samanlaista vanhempaa". Ilmeisesti siis lapsen hoitaminen tekee vanhemmista toistensa klooneja, yksilöllisistä eroista viis.
Jotain olen lukenut, useitakin kirjoja mutten mitään kokonaan. Yleensä silmäilen vähän et olisko siel mitään mikä _voisi_ vastata johonkin mikä mieltä painaa.
VastaaPoistaOlen kyllä saanut kirjoista ihan hyviäkin neuvoja, etenkin mun tulistuvaisen erityislapseni suhteen. Mutta mä olenkin taitava siinä, että luen sata ohjetta, muokkaan niiden pohjalta oman käsitykseni asiasta ja sovellan muhun, mun lapsiin ja meidän elämään sopivaksi. Olen huomannut että kaikki ei sitä osaa, vaan ohjeita noudatetaan joko kirjaimellisesti tai ei ollenkaan.
Ihan kuin laihdutus, ei ole yhtä oikeaa tapaa (esim kiinnipidosta kirjoitetaan paljon et se on se ainoa oikea tapa rauhoittaa riehuva kersa, meille se ei ole missään tapauksessa vaihtoehto vaan sinkauttaa pojan maatakiertävälle radalle...). Jokaisen pitää löytää se oma juttunsa. Mutta jos on pulassa, on kirjoista hyvä etsiä apuja, jos ei löydy ketään samankaltaisten ongelmien kanssa paininutta.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on hyvä kirjoittaja ja sopivasti suhteellisuudentajuinen.
VastaaPoistaPsykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen temperamentti-kirjat ovat kiinnostavia ihan aikuisellekin, leimahtelevan lapsen vanhemmille ainakin lisäsivät ymmärrystä - joskaan ei aina pinnaa.
reps, kops ja aamen.
VastaaPoistaMä oon lukenut yhden todella hyvän: Poikani, Kevin.
VastaaPoistaKelasin, että jos ei ihan noin perseelleen mene, perheeni selviää about hengissä.
Salamatkustaja, kirjasta on tehty elokuvakin, jossa äitiä esittää Tilda Swinton. Pakko mennä katsomaan!
VastaaPoistaMaalaisjärjen perään on hyvä huudella, mutta ongelma tuleekin siitä, kuka sen maalaisjärjen määrittää. Eräs puolituttu totesikin aika osuvasti neuvoloista, että ei välttämättä kannata vetää herneitä nenään, jos tuntuu, että th puhuu kuin idiootille - se on oikeasti voinut joutua puhumaan idiootille juuri ennen sinua. Point taken.
Tykkäsin sellaisesta ku "Jättäkää lapset rauhaan"! Suosittelen!
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Antakaa+lasten+olla/1135250185023
VastaaPoistaFanny, toi leffa tosiaan oli tosi hyvä & härö, kävin katsomassa leffafestareilla. Suosittelen! (Mutta veikkaan, että leffaa voi olla skidisti vaikeaa seurata, jos ei ole lukenut kirjaa)
VastaaPoistaSusanna kirjoitti hyvin. Kirjat ovat hyviä renkejä, mutta huonoja isäntiä. Varsinkin erityislasten kanssa täytyy käyttää paljon harkintaa siinä, millaisia neuvoja noudattaa, millaiset eivät sovellu omaan lapseen. Minusta tuo evoluutiobiologin näkökulma on siitä mielenkiintoinen, että meidän ja lastemme vaistot ja biologia on vielä kivikaudella. Sitä lukiessa täytyy kuitenkin muistaa, että kivikaudella huomattavan suuri osa lapsista ei elänyt edes yksivuotiaaksi, iso osa ei selvinnyt edes synnytyksestä.
VastaaPoistaMuuten sanoisin, että jos vanhemmilla on "kaikki kotona", tiedetään suurin piirtein mitä lapsi tarvitsee ja millainen on tässä yhteiskunnassa hyväksyttävää käytöstä, niin omaan järkeen voi aika pitkälti luottaa. Tiukempaa ohjausta tarvitsevat sellaiset vanhemmat, jotka eivät oikein itsekään osaa käyttäytyä.
Minä en oikein arvosta noita koirankasvatusmenetelmiä muussa kuin koirankasvatuksessa. Ei lasten kanssa tavoitteena ole kasvattaa kilttejä, kuuliaisia ja tottelevaisia lapsia, vaan elämässään menestyviä aikuisia. Elämässä tarvitaan paljon muitakin taitoja kuin että osaa tehdä sen mitä käsketään. Esimerkiksi pitää kiinni siitä, minkä itse kokee oikeaksi, mutta niin että samalla antaa arvon toisellekin.
Jopas sattuikin, juttelin tänään psykiatriaan perehtyneen ihmisen kanssa kasvatusasioista ja hän suositteli Sinkkosen kirjoja. Googlailin hieman ja voi äh, ei taida sopia meidän perheeseen Sinkkosen ajatusmaailma. Kaksosperhe kun ollaan, meille ei vaan oikein istunut sellainen Sinkkosen suosima malli että äiti on ykkösvanhempi ja isä apulainen. Molempien on jo ihan käytännön syistä ollut pakko ottaa tasaveroinen vastuu arjen pyörittämisestä. Samalla mallilla jatketaan kun ollaan se hyväksi havaittu, sanoi Sinkkonen mitä hyvänsä. :)
VastaaPoistaKai mä myös tuohon improvanhemmuuteen luotan kun ei kerran muottiin mahduta. Ihan hyvin ollaan sillä taidettu tähänkin asti pärjätä.
Ja noista luonnollisuusjutuista olen niiiin samaa mieltä. Ei mitään lisättävää!
Viv
Tää oli hauska: Joutilaat vanhemmat, Tom Hodgkinson.
VastaaPoistaTäällä vielä yksi lapseton huutelee. En tiedä lapsenkasvatuksesta tai alan oppaista paljonkaan, mutta Sinkkosen kirjoja ja muita juttuja on tullut luettua. Ihmeellisen varauksettoman kannatuksen hän täällä (enimmäkseen) saa, vaikka edustaa tietyllä tavalla aika vanhakantaista koulukuntaa monissa asioissa, kuten esim. just tossa äiti ykkönen, isä kakkonen -ajattelussa, äidin ja isän erilaisten roolien ja nimenomaan sukupuoliroolimallien tärkeyden korostamisessa ja siinä, ettei hänen mielestään lapsia olisi hyvä viedä alle 3-vuotiaana kodin ulkopuolelle hoitoon. Saas nähdä, siunaantuuko mulle vielä joskus jälkikasvua, mutta en kyllä haluaisi, että mieheni olisi vauvanhoidossa äidin pikku apulainen ja rupeaisi sitten Freudin oppien mukaan leikkaamaan äidin ja lapsen välistä henkistä napanuoraa joskus leikki-ikävaiheessa.
VastaaPoistaVarmasti siis on Sinkkosen opeissa paljon hyvääkin, mutta mm. näiden asioiden takia hän ei oikein saa mua voitetuksi puolellensa.
P.S. Kiitos mahtavasta blogista, jota lapsetonkin lukee ihan nautinnokseen!
Ja naulan kantaan! Lastenkasvatustieteelliset opukset ovat kuin mielipidekirjoituksia, osa laatua, osa Hesarin tasoa, osa ehkä ihan Suomi24:sta.
VastaaPoistaSinkkosista sun muista en tiedä, mutta Richard Weissbourdin "The Parents We Mean to Be - How Well-Intentioned adults Undermine Children's Moral and Emotional Development" oli kyllä asiaa. Toinen hyvä on Bronson / Merrymanin "Nurture Shock". Opukset kertovat yhtä sun toista modernista vanhemmuudesta, mm. sen miksi nykykasvatus ei kaikesta tiedosta ja taidosta huolimatta tuota pelkkiä enkeleitä. Molempien kirjojen sanoma oli lyhykäisyydessään vanhempien järjenkäytön salliminen. Ei ne lapset mene rikki, päinvastoin, vaikka aina niin kivaa ei olekaan.
Ah, samoin ajatteleva ihminen! :D Tää teksti oli loistava!!!
VastaaPoistaHei vaan Katja ja kiitos mahtavasta blogista. Näin tahallisesti lapsettomana kolomekymppisenä, on helpottavaa huomata että on joku muukin joka ei jo lapsena tiennyt saavansa viittä lettipäätä joskus tulevaisuudessa. Tuntuu että mikäli joskus tähän perheeseen lapsia saadaan niin tosiaan pitää laittaa lappua auton rattiin, muistithan ottaa lapsen mukaan kärryistä ? Nim. miten niin lapselle ei voi antaa paketillista pipareita kerralla, syönhän itsekkin.
VastaaPoistaAion lukea blogiasi jatkossakin, tarvitsee ensin vaan hankkia pissankarkailusuojia ja lopettaa lukeminen julkisissa. Joitan tyrskähdyksiä saattanut tulla tässä kahden päivän sisään kun olen koko setin kahlannut läpi.
Voimia (punkkua ja suklaata!) syksyyn! Maki
Minä en ole koskaan oikein kokenut, että Sinkkosella olisi meidän perheellemme mitään erityistä annettavaa. Ihan hyviä ajatuksia ja on varmasti työssään pätevä, mutta...
VastaaPoistaEnsinnäkin Sinkkosella on paljon poikajuttuja, jotka eivät oikein toimi meidän kiltin ja rauhallisen poikamme kanssa. En tiedä, sopisivatko ne paremmin meidän tyttöömme, joka on melkoinen rämäpää.
Toisekseen Sinkkonen on psykiatri ja hakee ratkaisuja perheiden ongelmiin tästä viitekehyksestä. Ne asiat, missä olen hakenut neuvoja meidän lastemme kanssa, ovat luonteeltaan enemmänkin neurologisia. Niihin auttaa enemmän alussa mainitsemassani Tulistuvassa lapsessa esitetty lähestymistapa.
Tästä sain illan päätteeksi hyvät naurut! Juuri näin :)
VastaaPoistaItse en ole juuri mitään kirjaa lukenut, mutta Sinkkosesta sanoisin kuten Mantakin, että mua kyllä enimmäkseen ärsyttää tämmöinen asiantuntijan äänellä kirjoitettu soopa että äiti on ykkösvanhempi ( siis häh!?) ja lapsi pitää hoitaa alle 3 vuotiaaksi kotona. Wtf. Jotenkin Suomessa eletään aina vaan jossain perinteisessä mallissa missä naiset hoitaa lapsia nälkäpalkalla 3 vuotta kotona ja ollaan niin hyviä äitejä sitten. Se voi olla ihan hyvä malli perheestä riippuen, mutta älkää pliis menkö sanomaan mikä kullekin sopii. Kyllä muuallakin maailmassa tulee ihan fiksuja ihmisiä vaikka lapset viedään aikaisin hoitoon, tai vaikka esim Ruotsin mallin mukaan jaettaisiin sitä kotihoitoa isän ja äidin välillä. Ahdistaa tämmöiset asiantuntijat, siksi en varmaan sen kirjoja olekaan lukenut, vaikka lienee siellä fiksujakin ajatuksia...
En siis kyllä toitottaisi Sinkkosen nimiin. Eikös muuten Keltinkangas-Järviselläkin ole vastaavia ajatuksia lasten pitkän kotihoidon autuudeksi tekevästä vaikutuksesta?
Keltinkangas-Järvisen mukaan lapsiryhmän optimikoko on selvästi pienempi, mitä se nykyään päiväkodeissa on. Hän ei ota suoraan kantaa kotihoito vs. päivähoito, mutta suosittelee alle kolmevuotiaille perhepäivähoitoa juurikin pienten ryhmäkokojen vuoksi sekä korostaa, ettei alle kolmevuotias tarvitse päivähoitoa oman kehityksensä vuoksi ja isommallekin lapselle riittäisi kerhotoiminta.
VastaaPoistaKeltinkangas-Järvistä luetaan paljon kotiäitipiireissä kotiäitiyden puolestapuhujana. Sen mukaan, mitä olen hänen haastattelujaan lukenut, niin hän tutkii aihetta nimenomaa sillä mielellä, että päivähoitoa saataisiin kehitettyä lapsille paremmaksi ja että päivähoidon ja perheille tarjottavien tukimuotojen kehittäminen perustuisi tutkittuun tietoon eikä hihasta ravistettuihin arvauksiin siitä, mitä lapsi vielä kestää.
Täältä ääni jo tässä listassa suositellulle kirjalle: Tom Hodgkinson, Joutilaat vanhemmat.
VastaaPoistaMuuta en ole lukenut, enkä lue. Tämä antoi minulle suuria oivalluksia. Elämä lapsiperheessä on kivaa.
Voi Katja, oot loistava! En oo ihan varma, oonko kommentoinut sulle aiemmin (kun oon lukenut blogiasi jo niin kauan), mutta nyt tuli tarve ylistää. Näin vielä lapsettomana, paljon kuitenkin lasten parissa työskennelleenä blogisi on ihanaa vastapainoa kaiken maailman "tunnista-lapsesi-voimaeläin-ja-ruoki-sitä-sen-mukaan"-lässytyksille ja ennen kaikkea todellista elämää ja maalaisjärkeä. Jatka samaan malliin, toivon että jos (kun) joskus itselläni on lapsia niin tää blogi on vielä olemassa.
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaLöysin blogisi aiemmin huutonet-ilmoituksesi kautta ja myöhemmin yksi kaverinikin suositteli lukemaan. Olen ajatellut, että luen kirjoituksesi läpi äitiysloman alkaessa muutaman viikon päästä.
Lastenkasvatusoppaita on monenlaisia ja lastenkasvatukseen olen perehtynyt koulutukseni vuoksi - mutta luulenpa ettei suutarin lapsella ole kenkiä vielä tänäkään päivänä.
Suosittelisin tutustumaan Jari Sinkkosen Leikkiä vakavilla asioilla -tekstikokoelmaan!
Eihän se luonnollisuus ÄITIIN liity mitenkään. Ihan virhetulkinta. Äiti saa olla niin teknohenkinen ja sivistynyt ja luonnosta vieraantunut kuin onkin, mutta vauva luulee syntyvänsä kivikaudelle ja hänen synnynnäiset ominaisuutensa ja odotuksensa eivät ole vielä mukautuneet nykypäivään.
VastaaPoistaSiksi vauva voi parhaiten ja kehittyy terveiten kun olosuhteet tietyiltä osin muistuttavat hänen biologista, sosiaalista ja psyykkistä oletusympäristöään.
Kiintymysvanhemmuus yms. luomuilut ovat hyviä juuri siksi kun neuvovat miten tämä saadaan aikaan. Ja kuulkaa, ollaan me äiditkin aika eläimiä... ei mekään olla immuuneja sille millaisia refleksejä meissä herää jos vauvaa pitää paljon iholla tai vaihtoehtoisesti yrittää nukuttaa sitä kaukana itsestä ja hoidella kellon mukaan. Noin ääriesimerkkeinä. Arvatkaa kumpi äiti on syvällisemmin rentoutunut.
Tietysti vain, jos hän ei koe luomuilua jotenkin vastenmieliseksi tai vääräksi. Jos kokee, niin on varmaan parempi olla ilman.
Mut joo... en kannata kirjan mukaan vanhemmointia minäkään. Halusin vain puolustaa sitä, miksi luonnollisuus juuri vauvanhoidossa ON ihan validi argumentti, vaikka paljon muussa ei olekaan.
Mä koen vastenmielisiksi vain yleistykset. :) Kiintymysvanhemmuudesta en tiedä mitään, mutta mä olen superrentounut juuri nyt kun nukun ihan sairaan hyvin. :)
VastaaPoistaEnsimmäisen lapsen kasvua katsellessa olen löytänyt tämän blogisi ja viihdyttänyt itseäni monena iltana vaavin jo mentyä nukkumaan, kiitos monista nauruista, pidätyskykyä on tullut treenattua!
VastaaPoistaOpuksia ei ihmeemmin ole luettu, jonkun verran Sinkkosta niinkuin monet muutkin täällä. Mitä lämpimästi kaikille äideille suosittelen, ei ole siis kasvatusopus vaan muuten mielenkiintoisia ajatuksia herättävä Tatu Hirvosen "varo, varo, varo - irti ylivarovaisesta kasvatuksesta". Kun kuuntelee nykyvanhempien ja isovanhempien juttuja, niin tuntuu että tämä kirja on hyvin tervetullutta luettavaa monelle, ettei tulisi laitettua niitä lapsiaan suojaavaan kuplamuoviin :D
Nyt kun vanhin lapseni alkaa olla mulkk- tarkoitan murkkuikäinen, olen lukenut ensimmäistä lastenkoulutusopasta, Sinkkosen Elämäni poikana. Olen suunnilleen puolivälissä, en ole juurikaan oppinut uutta. Pojat saa olla poikia, muttei saa tehdä pahaa, no daa? Koirankoulutusoppaita olen kyllä lukenut enemmänkin. On todella harmillista, ettei lapselle voi sanoa OMA PAIKKA ja jättää lasta siihen kauppareissun ajaksi viihdyttämään itseään naksuilla täytetyllä wc-paperirullalla. Lapset on kovin hankalia. Toisaalta kukaan ei pakota viemään lapsia lenkille pimeässä ja vesisateella, että puolensa kummassakin.
VastaaPoistaTähän maalaisjärki -asiaan mun on kyllä sanottava, että kyllä munkin tapaan olla vanhempi liittyy paljon vaikuttavia tekijöitä ja ihmisiä. Ei me olla sille immuuneja kukaan.
VastaaPoistaInhoan kuitenkin nimittelyä enkä halua kenenkään nimittävän mua miksikään kiintymyssuhdevanhemmaksi, tms. Olen aina tehnyt asiat niin kuin on parhaalta musta tuntunut enkä yhtään opusta ole lukenut enkä yhdelläkään nettisivustolla hengaillut. Kaikkein maailman ärsyttävintä on, että nimenomaan näistä vanhemmista, joita nyt kiintymyssuhdevanhemmiksi ilmeisesti nimitetään, ajatellaan että he toteuttavat jotain teoriaa, jonka joku on kehittänyt ja jakanut niin netissä kuin kirjoissakin.
Mä nyt nukun mun lapsen kanssa, koska se nyt tuntuu meistä parhaalta, imetän taaperoa koska mua ja lasta huvittaa ja lapsi nauttii, kestoilen koska se nyt sopii kuin nyrkki silmään mun elämään, jne. Yhdestäkään opuksesta en ole näitä lukenut ja mun ärsytys nousee potenssiin sata kun joku luulee mun suorittavan jotain helkutin kiintymyssuhdevanhemmuutta. Murr.
Enkä kenellekään koskaan asiasta sano enkä edes mielessäni toisia arvostele. Oikeesti, ihan sama. Hyviä lapsia on kaikista tullut. Kiintymyssuhdevanhemmuus siis ei ole terminä tai ideologiana mitenkään vastenmielinen, vaan tämä nimittely.
Mutta Karlan kanssa täytyy olla samaa mieltä, että lapset ne syntyy luonnollisessa tilassa eikä oikeesti välitä tippaakaan siitä, että ei anna äidin nukkua tai ajattele, että vanhemman pitäisi jaksaa töissä. Meidän elämä saa olla niin modernia kuin vaan, mutta lapset ne vievät vähän toiselle luonnollisuuden tasolle. En ymmärrä mitä vihareaktioita luonnollisuus lapsenhoidossa voi saada aikaan, jos sillä tarkoitetaan sitä että oikeasti heität koppaan kaiken maailman kasvatusajatusmallit ja teet vaan niin kuin vaistosi sulle lapsen parhaasta kertoo. Tiedän että parillekin ystävälleni sellaisen asian tajuaminen on ollut oikea vapautus äidiksi tullessaan. Että saa tehdä miltä tuntuu eikä siitä olekaan haittaa.
Eikö olisi kiva jos voisimme vaan inhota niitä, jotka epäkohteliaasti tai fanaattisesti esittävät asiansa eikä itse asioita? Mä olen ainakin saanut paljon pikkuvinkkejä ja vertaistukea muilta vanhemmilta ja muiden kasvatusmielipiteiden kuuleminen on antoisaa. Mun mielestä on ehkä hieman surullista (jos nyt saan sanoa) jos ei sen takia mene perhekerhoihin tai jää pidempään kotiin lapsensa kanssa koska luulee äitien olevan joku sormella osoitteleva lauma. Mä käyn paljon lapsen kanssa kerhoissa ja tapaamassa äitejä enkä ole kuin yhteen hihhulifanaatikkoon törmännyt. Kaikki muut ovat olleet ihan tavallisia äitejä ja ihmisiä ja suurin osa vielä tosi mukavia..
Linttu
En ajatellut erityisesti inhota ketään. Ennakkoluuloinen kyllä olen ja sen verran pitkään tätä blogia kirjoittanut että äidit todella ovat sormella osoitteleva lauma (käy vaikka katsomassa rintareppukeskustelu).:) Perhekerhoja en ole mihinkään tarvinnut, kun tavallisia äitejä löytyy ystäväpiiristäkin. Kukin vetää oman hiihtonsa ja tää on mun.
VastaaPoistaMusta alkaa vahvasti tuntua, että blogit ja niiden keskustelut on lähes aina kärjistystä. Äidiksi tullessani heittäydyin innolla lukemaan muiden fiksujen ihmisten kirjoittamia blogeja aiheesta, mutta tämän parin vuoden aikana monet niistä ovat tippuneet juuri siksi yksi kerrallaan pois.
VastaaPoistaKärjistetysti ja yleistäen kirjoitetut tekstit ovat tietysti viihdyttäviä ja hyviä kuten näppärästi kirjoitetut lehden kolumnit. Mutta kai sitä lopulta kaipaisi enemmän syvyyttä, jotain ihmisluontoa ymmärtävää. En siis kirjoita loukatakseni, tätä olen pohtinut monissa yhteyksissä.
Arvostan todella blogiasi. Harmi jos blogisi anti sinulle on ollut se, että ennakkoluulosi äitejä kohtaan kasvanut. Mulle on live-elämässä käynyt päinvastoin, joten kai mun on vaan parempi pysyä siellä! :)
Linttu
Minä olen kokenut oppaan hyödyllisiksi, enkä ole törmännyt samankaltaisiin oppaisiin mistä kerroit. Minä olen saanut paljon ajateltavaa lukemista oppaista. Toistaiseksi lukemistani oppaista Jari Sinkkonen on kirjoittanut parhaan.
VastaaPoistaLuin Vicky Iovinen Tyttökavereiden opas odottajalle sekä jatko-osat jo teininä (en tiedä miksi silloin) ja uudestaan nyt toista lasta odottaessa ja huomasin, että olen ensimmäiseni kasvatuksessa käyttämäni rennon asenteen alitajuisesti napannut osin noista kirjoista. Teininä niitä lukiessa hohotin ihan täysiä koko ajan, kun ne oli niin hassuja, mutta nyt ne ei niinkään naurata vaan tuntuu ihan realistisilta....
VastaaPoistaKyseessä enemmänkin äidinkasvatusoppaat.
Luin just tosi hyvän lastenkasvatusoppaan, Perheen pelisäännöt, joka herätti niin paljon uusia ajatuksia. Siinä sai nauraa, varsinkin kirjoittajaperheen lasten oivalluksille, niin ettei ollut sellainen olo, että lukisi jotain opasta, ennemminkin jotain hyvää pakinaa. Mutta se on täyttä asiaa.
VastaaPoistaJo, totta, äidinkasvatusoppaitahan nämä oiekatsi ovat! :D Mutta tuo perheen pelisännöt alkoi kiinnostaa. Kohta-viisivuotiaalle joutuu niitä tavaamaan ihan päivittäin.
VastaaPoista