No juu, olen toki, viikosta 15 lähtien. Puolivälin ylityttyä potkut ovat jo olleet voimakkaat. En vain ole jaksanut raportoida aiheesta eikä ole toisaalta kyseltykään.
Tänään neuvolassa pyydettiin äitiyskorttia. Ei ollut mukana.
Kysyttiin viikkoja. En muistanut ulkoa.
Kysyttiin painoa. Olin unohtanut käydä puntarilla.
Tämä kaikki kuvaa keskittymistäni raskauteen: en keskity. Vain vatsan ulkopuoliset ihmiset ja tapahtumat ovat olemassa, tämä sisäinen ipana on vielä teoriaa. Puhutaan siitä sitten, kun sen aika on.
Tiesin toki, että toisen lapsen kohtalona on saada vähemmän huomiota, se on selvä, mutta jotenkin tämä huomion vähyys hämmästyttää. Miten ero voikin olla näin dramaattinen?
Toisaalta turha hössötyskin on poissa. Opin jo ekan kerran epävarmasta alusta sen, että kontrollifriikki ei voi vaikuttaa vatsan sisäiseen ekosysteemiin, vaan se joko pyörii tai ei pyöri, halusin tai en. Ajanlaskukaan ei lopu lapsen syntymään, ei ole kiirettä saada remonttia valmiiksi tai vaunuja hankittua, ehtiihän sitä.
Käy jopa vähän sääliksi uutta pätkää. Tää unohtuu ihan saletisti ostoskärryyn K-marketin kassalle. Kärrypantti on keksitty varmaan just kuopusten takia.
Jep - tiedän niin tuon fiiliksen :-) multa oli ihan turha kakkosen kohdalla kysellä viikkoja, saati niitä lisukepäiviä. Vastailin yleensä aika ympäripyöreästi ja sain ihmetyksiä osakseni.
VastaaPoistaKun pätkä syntyy, niin sulle voi tulla olo, että "hei, mähän muistan jotain tästä" jolloin mennään fiilispohjalla. Tämä johti omalla kohdalla mm. siihen, että neuvolakäynneillä puuttui sen kortin lisäksi vaihtovaipat (neuvolassa ei ollut vastasyntyneen kokoa..) yms tarpeellinen. Onneksi sapuska sentään oli mukana (tosin just silloin ei osunu imetyspaitaa).
:-)
Mä olisin unohtanut mun kakkosipanan taksiin vauvakaukaloon ellei taksikuski olisi avannut ovea ja muistuttanut mua siitä: "Meinaatko ottaa tämän toisenkin lapsen mukaan?". Puolustukseni mainittakoon, että takana oli _erittäin_ vähäuninen yö.
VastaaPoista-Krista
:D :D Apua, voi kakkosparkoja (oma itseni mukaanlukien, ai tämän vuoksi tunsin itseni joskus vähäpätöiseksi isoveljeen verrattuna ;)...
VastaaPoistaTosin mulla (ja miehellä) on sama pelko jo ykkösen kohdalla: mies pelkää, että tulen unohtelemaan vaavia minne lie ja vaikka innolla potkujen tunnetta jo odottelenkin ja tietty vähän muutenkin hössään/hössätään, niin mietin välillä, että missä erikoiskurssilla muut esikoistaan odottavat on käyneet kun esim. neuvoja pahoinvointiin etsiessä en ymmärrä puoliakaan keskustelupalstojen lyhenteistä (ne luvut + toinen luku, np-ultra, nt-ultra, rakenneultra..) saatikka, että mistä kaikki tieto varhaisraskauden ultrasta (että sellainen on mahdollinen ja koska) yms. oikein tulee?
Hyvä kun löysin mistään, että milloin pitää mennä ekaa kertaa neuvolaan ja sekin ihan tuurilla jotenkin ajoissa, että "ai nyt JO??", olin jotenkin kuvitellut, että ekaa kertaa lääkäriin mennään joskus ehkä 3kk jälkeen ja neuvolaan joskus sen jälkeen - siinä vaiheessa jos olisin vasta aktivoitunut niin olisi mennyt vissiin 12viikon seulat yms. onnellisesti ohi. Ei vaan jaksa eikä ehdi tuntikausia surffailla netissä ja sellaista yhden sivun infolehdykkää ei sitäkään löydy mistään.. :)
Mutta kivaahan tää on, ei voi väittää muuta! :)
Mulla meinasi kerran jäädä kakkonen takapenkille autossa. Onneksi mies muisti, että lapsia on nykyään kaksi kappaletta ;)
VastaaPoistaNiinpä... Toisen lapsen syndrooma! Jälleen kerran: itselläni ei ole lapsia, mutta olen itse katkera toinen lapsi. Lisäksi kuin oikein pisteenä iin päälle, sain myöhemmin 11 vuotta vanhemman pikkuveljen, joka taas nautti täysin siemauksin mukamas-esikoisen roolista...
VastaaPoistaMun vauvakirjassa ei lue mitään, mun hiustupsua ei ole säästetty, mun valokuva-albumissa on murto-osa valokuvia verrattuna isosiskooni, jne. Lisäksi ne asiat mitkä ennen pidin hyvinä asioina (esim. siskon uudisraivaaminen kotiintuloaikojen ja karkinsyönnin kanssa) ovat näin vanhana ja viisaana alkanut tuntua nekin epäreiluilta...
Siskoni sai viime kesänä toisen lapsen. Sille ei kukaan meinannut edes ostaa joululahjoja kun "on niin pieni, ettei kuitenkaan ymmärrä" (minä mukaan luettuna), kunnes Mummu tajusi, että vanhempi veli saattaa ihmetellä miksi pikkuveli ei saakaan lahjoa, tyyliin "eikö pikkuveli ole ollut kiltti?!?". Ja voitte arvata ajatteliko kukaan tämän esikoisen kohdalla, että ymmärtääkö se joululahjojen perään kun oli 1,5 kk vanha ensimmäisenä joulunaan...
Oh well ;-)
täällä melko sama. neuvolakortin kyl kipaisin ovilta takas hakemaan kun toi neuvola näkyy ikkunasta... ärveet ei pysyny päässä ja isonkin mahan kanssa melkein huikkasin samppista, kun en muistanut olevani raskaana :D
VastaaPoistaMä ilahdun aina sydänjuuriani myöten huomatessani, etten muista heti raskausviikkoja tai muuta raskauteen liittyvää. Tällaiselle ahiherkälle osa-aikakontrollifriikille kaikki loma huolehtimisesta on ihanaa ja nyt kun odottaa toista lasta, on se eka joka vie aika paljon ajatusenergiaa ja sitten vielä työ ja muu. Ajatus vauva-arjesta kakkosen kanssa tuntuu siinä mielessä ihanalta, että sitä ei ehkä enää yhtä hysteerisenä spekuloi vuoronperään, hengittääkö vauva liian hitaasti vai liian nopeasti ja ovatko viileät kädet normaali ilmiö vai jonkun kauhean taudin oire...
VastaaPoistaMeinasin kanssa unohtaa niskapoimu-ultran varaamisen ajoissa ja sainkin sitten kutsun kirjattuna kirjeenä, erikoisnopeana lähetyksenä, vähän hävetti tuhlata veronmaksajien rajoja moiseen :)
No voi ne raskausviikot ja muut unohtua jo ykkösen kohdalla ja arvatkaa vaan kuinka paljon ihmetystä sain aikaseksI, kun jouduin aina laskeman missä mennään. Vaikka neuvolakorttia käskettiin pitää aina mukana (neuvolakäynneillä se kyllä aina oli), niin aloin pitää korttia joka päivä käsilaukussa vasta 2 viikkoa ennen laskettua aikaa. En kyllä järkyttävän turvotuksen vuoksi voinut mitenkään unohtaa olevani raskaana, kun loppuvaiheessa ei menneet mitkään kengät jalkaan ja piti vielä viikko ennen synnytystä käydä etsimässä uudet popot. Ja sukkienkin laitto kesti yli viis minuuttia.
VastaaPoistaSelvittelin kyllä etukäteen kaikkia juttuja, mutta hyvin vähän ostettiin ennen vauvan syntymää. Mies kävi mun tutkimustulosten perusteella hakemassa kaiken lopun kun olin sairaalassa.
Mietin vaan että jos toinen tulee, niin kuinka unohduksissa sitten oon, kun ekan kanssakin otin niin rennosti. :)
-Tiina-
Siunattu kärrypoletti!
VastaaPoistaKoko "unohtaminen" kuulostaa musta ihanalta, ihan turhaa hössötystä ja stressinpoikasta sitä tällainen yli kolmekymppinen ensisynnyttäjä saikin aikaan. Kaverit on kertoneet, että koko lapsiperheen elämä muuttui heti helpommaksi kun toka tuli taloon, ei tarttenut koko ajan jännittää mitä ihmeellisimpiä juttuja kuten lapsen pukemista pakkasenkestäväksi ("onko liikaa? liian vähän? jos sillä on epämukavaa? se alkaa itkeä kun mä puen, mitä mä sit teen? mulle tulee hiki kun mä puen sitä, epämukavaa!" jne...)
- Niina
Niin totta!
VastaaPoistaTokan lapsen ekalla kauppareissulla heitin tottuneesti ostoskärriin vessapaperipaketin miehen kauhistellessa vieressä: "...siellä on se vauva! (turvakaukalossa)"
"Ai saatana, onneks ei ollut konetiskitabletit."
En tiennyt että sen neuvolakortin pitäis olla AINA mukana, ajattelin että riittää kun neuvolaan...
VastaaPoistaMoi ! Tulin huikkaa et oon sun blogin uusi lukija :) Loistavaa tekstiä.
VastaaPoistaLisään sut seurantalistalle oitis ;)
http://pikkujuttuja.blogspot.com/
kakkosen kohtalo on karu, niin mahassa kuin vauvana. mulle tuli myös yllätyksenä, kuinka vähän muita kiinnosti (lähipiiri) uusi vauva.esikoista oli koko suku ja frendit ihmettelemässä, toka jäi paljon paitsi ihailusta ja huomiosta. se tietenkin herätti leijonaäidin vaistoni ja olin toisinaan asenteellisena "minä+vauva" vastaan muu maailma.kun kukaan muu ei ihaile, hösää ja halua syliin, niin äidin sylissä saa ja voi olla koko ajan :) tuli sitten "tissiposki", mutta nyt kypsässä 4v iässä pätkä on yhä paljon "fyysisempi" kuin esikoinen, lienee myös luonne-ero.
VastaaPoistaja kakkonen kyllä taistelee sen osansa ja huomionsa perään, ei sitä pääse unohtaman.
Mä jouduin raskausaikana kaatumisen seurauksena synnytysvastaanottoon. Ja huh, tuli selväksi, että sen neuvolakortin olisi parasta olla aina mukana - se kun sisältää "kaiken tärkeän informaation". Mä kun nimenomaan otin aina neuvolakäynnin jälkeen kortin laukusta pois, etten vaan hukkaisi... Noh, onneksi mies kiikutti sen sairaalaan, niin olivat kätilöt onnellisia. Mutta kyllä tunsin itseni vähän maan matoseksi - kun en niitä raskausviikkojakaan osannut sitten lonkalta sanoa. Ja näköjään sairaalassa ei osata laskea raskausviikkoja lasketun ajan perusteella. Sitä mä en sentään unohtanut. :)
VastaaPoistaMinä olin kuopuksen pikkuvauva-aikana vähän huolissani, kun hän hoitui vähän siinä sivussa. Sittemmin on lapsi kyllä osannut ottaa oman tilansa eikä tasan tarkkaan jää esikoisen varjoon.
VastaaPoistaMoi! Älä huolehdi, olet vain normaalisti raskaana, tyyliin ennenvanhaan "hyvään"(?)aikaan. Ei se niin kovin ihmeellistä ja kummallista tarvitse olla - eikä muistamani mukaan aina kovin mukavaa edes.Mitä sitä koko ajan äimistelemään ja raportoimaan luonnollista asiaa;)Siellä se tulokas kasvaa ja komistuu ja aikanaan putkahtaa maailmaan vähemmälläkin hälinällä, silti yhtä hyvänä ja rakastettuna :)Hyvää odottelun jatkoa vaan!! T. Mummu -55
VastaaPoistaOhhoh, ei ole tosiaan tullut mieleenkään pitää korttia koko ajan mukana, puolivälikin jo. No, ehkäpä sujautan sen tonne käsveskaan niin ei tartte erikseen sitten muistaa. :)
VastaaPoistaKäytätkö tällä kertaa yksityistä äitiysneuvolaa? Jos oikein muistan, ensimmäisellä kierroksella käytit?
VastaaPoistaTajusin juuri, että ehkä sen kortin olisi voinut ottaa tonne reissuunkin mukaan. ;)
VastaaPoistaEskimolapsi, :D
Vika anonyymi, juu, käytän tälläkin kertaa samaa yksityisneuvolaa, ihan paras mesta. Oikeastaan oli jo ikävä mahtavaa neuvolantätiä. :)