Uudisraivausta

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, minimalismissa on jotain kiehtovaa. En itse ole sadan tavaran ihminen enkä näe, että minun pitäisikään olla, mutta turha kama on alkanut ärsyttää. Jopa siinä määrin, että päätimme varata anoppilasta lastenhoitoa ja käydä läpi koko omaisuutemme työkaluista joulukoristeisiin.

Sanoisin, että kamainventaario kannattaa tehdä viimeistään siinä vaiheessa, kun on asunut omassa asunnossa jo melkein puolet elämästään. Ensimmäiseen kotiin opiskelijakämppääni hamstrasin kaiken, mitä sukulaisilta irti lähti, poikaystävien kanssa yhteenmuuttaessa ja erotessa tuli tehtyä lisää sisustuksellisia hätäratkaisuja ja ensimmäisen lapsen myötä kotia tuli varusteltua ihan uudella raivolla. Klassisella lopputuloksella.

Havahduin siihen, että kämppä on jotenkin tukossa, vaikka neliöitä ei ole välttämättömin ja kaappeja on ihan joka huoneessa. Meillä on siis ylitarjontaa kamasta, nurkkiin on vaan mystisesti kertynyt vuosien varrella järjetön määrä roinaa. Hajonneiden ikea-kalusteiden näyttely on kuorrutettu astiakaapin kokoelmalla erilaisia (pölyisiä) drinkkilaseja, työhuoneessa makaavat käyttämättöminä puoliksi rikkinäiset stereot ja läjä opiskelukirjoja ja -papereita, keittiön katossa on yksiön minikeittiöön hankittu lamppu ja päiväpeittoja on 120, 140 ja 160 cm leveisiin sänkyihin. Vanhoja kännyköitä löytyi kuusi. Lisäksi varastossa oli viisi matkalaukkua (meitä on edelleen kolme ja matkustamme abt kerran vuodessa), yksi hajonnut liesi, remonttijäämiä vuodelta 2005, pari itse tehtyä taulua (what was I thinking..), kaksi kuusenjalkaa ja yksi myrkynvihreä ja pirun kallis villamatto, jonka ostin Saksasta pienessä hiprakassa 90-luvulla. Muun muassa. Oli pakko aloittaa aktiivinen luopuminen.

Työpäivän verran siinä meni, pinna paloi, kynnet katkelilivat ja hiki tuli. Ja mikä nolointa: mistään ei näy puuttuvan mitään. Paitsi, että kaapeista ei putoile enää kamaa, henkareita on taas vapaana ja varastossa on tyhjiä hyllyjä.

Raivauksen tuloksena viritettiin näyttely, josta kaikki suvun nuoret saivat tulla noutamaan tarvitsemansa. Loput vietiin hyväntekeväisyyteen. Kun marraskuisessa tihkusateessa kantaa kamoja autoon ja kierrätyskeskukseen ja lajittelee jätteitä eri lajittelupisteisiin, tulee väkisinkin mieleen, että typerien ostosten kohtaaminen tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Lisää kaappeja meille ei tule.

EDIT: Luonnollisesti sain äsken tietää Kierrätä kännykkä -palvelusta, joka maksaa vanhoista kännyköistä. Olkaa te siis fiksumpia.