Oli soinut yöllä monta kertaa. Jostain syystä puhelin ei päästänyt ääntäkään, vaikka olin määritellyt ihmisryhmän, joille vastataan öisinkin: perhe.
Aamulla oli viisi puhelua tullut, yksi tuntemattomasta numerosta, neljä perheeltä. Yksi tekstiviesti, jonka sisällön arvasin ennen lukemista.
Äiti nukkui pois.
Ei se riittänyt, että kaikki näytti lupaavalta.
Yritän käyttää tämän päivän siihen, että uskon ja huomisen ehkä siihen, että muistan. Mutsia ei tästä lähtien enää ole. Ei ole kuin kalvennutta ihoa ja suljetut silmät. Uusi aivoverenvuoto huuhteli parissa tunnissa pois sarkastiset lausunnot sairaalaruoasta, paljonpuhuvat ilmeet, tiukan kädenpuristuksen ja heiluvat varpaat.
Jotkut ihmiset jättävät poistuessaan isoja aukkoja. Tämä on koko satavan taivaan kokoinen.
Aamulla oli viisi puhelua tullut, yksi tuntemattomasta numerosta, neljä perheeltä. Yksi tekstiviesti, jonka sisällön arvasin ennen lukemista.
Äiti nukkui pois.
Ei se riittänyt, että kaikki näytti lupaavalta.
Yritän käyttää tämän päivän siihen, että uskon ja huomisen ehkä siihen, että muistan. Mutsia ei tästä lähtien enää ole. Ei ole kuin kalvennutta ihoa ja suljetut silmät. Uusi aivoverenvuoto huuhteli parissa tunnissa pois sarkastiset lausunnot sairaalaruoasta, paljonpuhuvat ilmeet, tiukan kädenpuristuksen ja heiluvat varpaat.
Jotkut ihmiset jättävät poistuessaan isoja aukkoja. Tämä on koko satavan taivaan kokoinen.
Lämmin osaanotto!
VastaaPoistaEi tähän osaa oikein mitään sanoa, mutta silti tuntuu, että haluan. Voimia.
VastaaPoistaOlen pahoillani.
VastaaPoistaOsanotto suruusi.
Pelottavaa -se, että äitiä ei joskus enää ole. Vaikka kyse olisi kuinka luonnollisesta asiasta hyvänsä, ei sitä millään halua uskoa OMAN äidin poismenoon, ei nyt eikä milloinkaan. Ja joskus se sitten kuitenkin kolahtaa, ja kovaa. Ajatuskin pelottaa. Jaksamista sinulle Katja!
VastaaPoistaOsanottoni suruusi.
VastaaPoistaKatja, olen valtavan pahoillani. Vaikka olen kokenut itse saman 12 vuotta sitten, en osaa muuta "neuvoa" kuin että vedä henkeä, monta kertaa, syvään. Jossain vaiheessa hengittäminen ei enää kiristä niin paljon mutta siihen menee aikaa.
VastaaPoistaHalauksia, paljon!
osanottoni suruusi - ja muidenkin perheesi jäsenten suruun.
VastaaPoistatoivon, että tulevaan kesään mahtuu myös voimaa tuovia hetkiä teille kaikille.
Otan osaa.
VastaaPoistaTämä pysäytti, kirjoitat kauniisti. Otan osaa.
VastaaPoistaOsanottoni suureen suruun.
VastaaPoistaSuuren suuret osanottoni. Muuta en osaa sanoa.
VastaaPoistaLämmin osanotto suureen suruunne.
VastaaPoistaEi vaan meinaa sanoja löytyä. Siispä *halaus*
Olipa ikävät uutiset. Olen todella pahoillani puolestasi. Minäkin olen menettänyt jokin aika sitten isäni ja pelkään, että äitikin kuolee yhtä yllättäen. Toivon sinulle voimia jaksaa tämän ajan lävitse.
VastaaPoistaLämmin osanottoni - voimia suureen surun keskelle.
VastaaPoistaOlen pahoillani ja otan osaa. Voimia!
VastaaPoistaOtan osaa suruusi. Oma äitini kuoli kolmisen vuotta sitten. Ajan saatossa tunteet vähän haalenevat, mutta ikävä ja suru on aina jossain läsnä. On niin monia asioita, joita äidin kanssa olisi halunnut jakaa. Vaan, elämä on tällaista.. Toivotan sinulle voimia!
VastaaPoistaOtan osaa.
VastaaPoistaOtan osaa. Toivotan myös voimia ja että uskallat ottaa itsellesi aikaa, jos sitä tunnet tarvitsevasi. Surutyö on hidas prosessi, mutta jokainen päivä vie kohti vähemmän tuskaisempaa tulevaisuutta.
VastaaPoistaLämmin osanottoni.
VastaaPoistaOtan osaa.
VastaaPoistaOlen todella pahoillani, paljon voimia teille kaikille! Hyvät muistot auttavat, sitten joskus...
VastaaPoistaHalauksin, Eija
Lämmin osanottoni ja voimia surun keskelle. Pysähdyttäviä uutisia.
VastaaPoistaVoi miten surullista kuulla. Otan osaa teidän perheenne suruun. Kirjoitit todella kauniisti.
VastaaPoistaVoi ei.
VastaaPoistaVaikea ymmärtää, mahdoton hyväksyä, mutta mahdollista sopeutua. Ei tänään, ei ensi kuussa, mutta ennen pitkää.
Yrittäkää jaksaa. Sitä kaikki poislähteneetkin varmaan aina toivoisivat.
Voimia.
Osanottoni suuren surun keskelle. Vuonna -03 koin saman.
VastaaPoistaVoimia.
Otan osaa.
VastaaPoistaOsanotto ja halaus!
VastaaPoistaVoimia!
Osanottoni ja voimia.
VastaaPoistaLämmin osanotto, voimaa ja jaksamista!
VastaaPoistaolen pahoillani, kovin pahoillani.
VastaaPoistasanna
Otan osaa ja jaksamista kaikille!
VastaaPoistaOtan osaa. Olet ajatuksissani. HM
VastaaPoistaOlen pahoillani, en edes osaa kuvitella miten suuri menetyksenne on. Olet täälläkin mielessä ja ajtuksissa :(
VastaaPoistaOtan osaa.
VastaaPoistaNiin hauras on elämä. Lisäaika oli lyhyt, mutta se lyhytkin aika oli varmasti tärkeä.
♥
San
Lämmin osanottoni suureen suruun ja ikävään. Sinulle ja koko perheellesi. Muita sanoja ei ole.
VastaaPoista"Suru on se miten me muistamme ilon.
Tummien puitten välistä pilkottaa
auringon valaiseman merenselän
kimaltavat kyyneleet."
-Annis-
Otan osaa. Voimia tuleviin päiviin.
VastaaPoistaS
Osanottoni. Elämä yllättää joskus näinkin :(
VastaaPoistaLämmin osaanottoni suureen suruusi. Voimia ja jaksamista toivottaen, kyyneleet silmissä, Andersson.
VastaaPoistaOsaanotto.
VastaaPoista(((((Iso halaus))))) Aivan käsittämättömän kurjaa kuulla, että näin kävi. Paljon voimia teille kaikille suureen suruunne ja paljon lämpimiä ajatuksia! Ja toivon että löydät kaikesta huolimatta äitisi jatkuvaa läsnäoloa arjen pienissä asioissa ja ehkä myös Maddessa? (Mä olen ainakin huomannut, että jotain omista vanhemmistani elää ihan selvästi omissa lapsissani.)
VastaaPoistaOsaanotto suruunne!
VastaaPoistaOtan osaa.
VastaaPoistaOsanottoni suruunne. Voimia!
VastaaPoistaOtan osaa. Voimia koko perheelle!
VastaaPoistaOsanotto suureen menetykseen.
VastaaPoistaItselleni rakas ihminen nukkui pitkän sairauden uuvuttamana pois kaksi vuotta sitten. Ikävä on edelleen valtava ja sydämeen sattuu ajatellakin, että sitä kipua joutuvat myös muut tässä maailmassa kokemaan.
VastaaPoistaSuuri osanotto suruusi ja voimaa surun käsittelyyn...sitten kun on sen aika.
Pahoillani, Katja.
VastaaPoistaVoimia. Emme tunne, mutta kirjoituksesi kosketti.
VastaaPoistaLämmin osanottoni.
VastaaPoistaOlen täällä ihan liikuttunut kaikista kauniista sanoista ja empatiasta. Tämä internet on kyllä merkillinen paikka.
VastaaPoistaOtan lämpimästi osaa suruusi! Löysin blogiisi googletuksen kautta. Minun äitini nukkui pois tarkalleen vuosi sitten. Asia on vielä tuoreessa muistissa. Tyttäreni oli myös vaille kolme vuotta viime kesänä. Vielä viime viikolla puhuttiin siitä, että mummo muutti taivaaseen. Pienikin lapsi suree, omalla tavallaan.
VastaaPoistaKovasti voimia ja jaksamista!
Lämmin osanottoni suureen menetykseen!
VastaaPoistaToivon kauniiden muistojen, ja läheisten tuen tuovan sinulle ja läheisillesi voimia surun keskelle.
Lämmöllä äitiäsi muistaen
Terhi
Osanottoni suureen suruunne :'( Voimia ja jaksamista koko perheellenne!
VastaaPoistaVoi Katja, en ole pitkään aikaan lukenut blogia ja nyt näin tämänkin surullisen uutisen! Syvä osanottoni suureen suruun :(
VastaaPoistaMyöhäinen mutta lämmin osanotto menetykseesi. Rupesin lukemaan äitiblogeja kun itse aloin odottaa. Valitettavasti itse jouduin joulukuussa soittamaan näitä aamuyön puheluita. Isot menetykset jättävät jälkensä. Luen edelleen blogiasi, koska en vaan osannut jättää vauvamaailmaa kokonaan, ja sinun blogisi on ehdotonta kärkeä.
VastaaPoistaHuh, luin vasta nyt tämän kirjoituksesi, joka oli linkitetty tuoreimpaan tekstiisi. Otan osaa näin reilun 1,5vuoden jälkeenkin äitisi poismenosta. Itse menetin tuolloin kesäkuun 2010 alussa rakkaan anoppini ja vaikka kyseessä ei olekaan oma äitini, on suru suuri. Vieläkin. Mieheni kokeman menetyksen kautta pystyn ymmärtämään myös sinun menetyksesi suuruuden. Toivottav. hyvät muistot auttavat sinua jaksamaan ja ajan kuluminen edes vähän liennyttää surua.
VastaaPoistaHei!Löysin sattumalta sivustosi,sulla on kyllä sana hallussa ja tuntuu aivan mahtavalta että joku muukin on keskinkertainen äiti kuten minä itse!!äitisi poismeno osui silmiini tänään ja haluan ottaa osaa vielä näin jälkikäteen.Itse menetin myös äitini 3 vuotta sitten kun hän sai äkillisen aivoverenvuodon ja nukkui pois seuraavana yönä.Seuraava vuosi oli pahin mitä mulla oli koskaan ollut,alkujärkytyksen jälkeen(joka oli kuin korkealta sillalta putoaminen)räpiköin pinnalla kuin hukkuva,pelastavat oljenkorret taisivat olla mun mies,joka potki liikkeelle tyyliin "olisko ruoka kova sana tänään ja saunaskin olis mukava käydä.." ja könsikkään lisäksi meidän 3 riiviötenavaa,jotka muistivat tuoda unohduslappuja koulusta ja muistutuksia tulevista vanhempainilloista.Omasta perheestä sain voimia päästä eteenpäin,nähtävästi myös säkin!Kiitos sulle näistä hienoista tarinaturinoista,niitä on ilo lukea!
VastaaPoistaKuulostaa niin tutulta. Äitini aneurysma oli oireillut joulun alla 2008. Heti ei leikattu ja äitini kuoli aivoverenvuotoon tammikuussa, oli jonossa leikkaukseen. Olin hänen luona lounaalla ja luhistui lattialle ruokapöydän äärestä. Päivytyksessä minut otettiin sivuhuoneeseen istumaan ja koko keskustelusta muistan vain, että minulta kysyttiin, oliko äiti lopettanut tupakanpolton. Mä vastasin valehtelematta, ettei ollut kokonaan pystynyt lopettamaan mutta oli vähentänyt. Äitiä ei yritettykään leikata. Mietin edelleen, vaikuttiko siihen vastaukseni.
VastaaPoistaSe vuosi oli kamala.
Äiti ei koskaan nähnyt lastani. Eikä isäni. Eikä mieheni vanhemmatkaan. Nyyyyh. Mietin, mistä saisi isovanhempia adoptoida :)
Tulipa avauduttua pitkästä aikaan, eheh. Pääsin blogiisi HS:n tuoreesta kirjoutuksestasi. Olinhan mä ennenkin käynyt, kuva jäi mieleen :)