Päivää ja pahoittelut radiohiljaisuudesta, etenkin Anonyymille, joka tiedusteli, eikö tämä blogi ikinä päivity. Päivittyyhän se.Olin vain viime viikon lomalla - hyvin keski-ikäisesti - samassa paikassa kuin aina. Ajattelin kotiuduttuani kirjoittaa teille elämästä Etelä-Ranskassa, mutta päädyinkin kirjoittamaan kuolemasta Suomessa. Äiti makaa nimittäin teholla aivoverenvuodon takia.
Veljeni totesi sairaalassa vallitsevan kuolevien ihmisten ilmapiirin karmivaksi. Hymähdin. Kuoleva ihminen on toistaiseksi ainoa ihmistyyppi, minkä tiedän.
Olin isäni kuoleman tietämillä etäisesti ajatellut, että äitikin joskus kuolee, totta kai. Mutta terve ja hoikka ihminen, joka ei ryyppää eikä polta, sinnittelee varmasti pitkään. Kolaa itse lumet talonsa katolta, elää käytännössä puurolla ja mustikoilla, ei suostu jäämään eläkkeelle - siinähän höperöityisi.
Kohtaloksi koitui itsepäisyys. Kun päästä kuului naksahdus ja alkoi jumalaton päänsärky ja niskajäykkyys, mutsi sinnitteli kolme päivää buranalla. Ei millään suostunut lähtemään sairaalaan. "Enkä soperra! Itse horjut."Onneksi ambulanssimiehet eivät tienneet, että kysymyksessä on minun äitini, joka ei kuole, ja jolle ei voi väittää vastaan.
Maatessaan piippaavan huoneen vihreissä lakanoissa valtava side päässä, äiti näyttää ensimmäistä kertaa vanhalta. Ikäiseltään. Seitsemänkymppiseltä. Se suuttuisi ihan hirveästi tästä tekstistä: että kehtaan blogissani nimitellä häntä vanhukseksi.
Toivottavasti saan vielä joku päivä kuulla ne haukut.
Puolet aivoverenvuotopotilaista kuolee heti. Mutsi pääsi jatkoajalle ja minä istun katsomossa. On hyvä merkki, jos puhelin ei soi.
Olen pahoillani! Voimia sulle ja äidillesi.
VastaaPoistaHyvä muistutus myös itselleni, että kelle hyvänsä voi tapahtua...
Mä kuulun niihin onnekkaisiin lähes 40-vuotiaisiin, jolta ei ole kukaan kuollut eikä sairastunut vakavasti. Ja välillä pelkään miltä se tuntuu kun SE joskus tapahtuu.
Täytyy äidille soittaa :)
Tiitu
Voimia valtavasti.
VastaaPoistaPositiivisuuden hippuloita voi yrittää lähettää sinne ilmansuuntaan; yllättävän hyvin nuo sisupussit toipuvat, vaikeistakin vuodoista.
(nimimerkillä useamman vuoden neurologisessa kuntoutuksessa ikäihmisten kanssa työskennellyt)
Nyt kaikki raajat ristiin ja varovainen pyllistys jokaiselle maailmanuskonnon jumaluudelle että olisivat teidän puolella.
Toivon todella että saat kunnon höykytyksen ja pian, jotta tiedetään että Maman Mamma on kunnossa.
Paljon voimia katsomon puolelle ja äidillesi.
VastaaPoistavoimia teille kaikille!
VastaaPoistaVoimia!
VastaaPoista-Salamanteri
En osannut iloita uudesta duunistasi kun lempiblogini ei päivittynyt enää yhtä usein kuin ennen. Tällaisen tilanteen kohdatessa tajuan kuitenkin osoittaa myötätuntoa ja pyytää anteeksi moukkamaisuuttani, kun hoputin päivitystä.
VastaaPoistaToivottavasti puhelin ei soi.
Voimia!
VastaaPoistaAina välillä sitä havahtuu (tai elämä havahduttaa) muistamaan, että tosiaan ollaan kaikki aika haavoittuvaisia, ollaanpa sitten kuinka päättäväisiä, vahvoja tai itsepäisiä hyvänsä. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin sinun, ja etenkin äitisi kannalta.
VastaaPoistaJaksamista toivottaen Eija
Voimia teille kaikille!
VastaaPoistaVoimia katsomoon ja sen toiselle puolelle.
VastaaPoistaPaljon voimia teidän koko perheelle ja toivon kovasti että tässä tilanteessa kuntoutuminen olisi mahdollista. Monesti on!
VastaaPoistaKovasti voimia ja jaksamista kaikille, täällä taustalla parasta toivomassa.
VastaaPoistaEi tähän osaa sanoa mitään viisasta. Mutta lukijasi istuvat varmasti katsomon katsomossa toivoen, että kaikki kääntyisi tilanteen huomioon ottaen parhain päin.
VastaaPoistaVoimia teidän perheelle!
VastaaPoistaToivon paranemista ja voimia perheellenne!
VastaaPoistaVoimia teille kaikille läheisille!
VastaaPoistaMun isän kohtauksesta tulee ylihuomenna kolme vuotta ja edelleen olen onnellinen, että puhelin ei soi!
Onpa kurjia uutisia, kovasti tsemppiä!
VastaaPoistaPolly
:(
VastaaPoistasanna
Jatkoaikaa pelataan erotuomarin pillin vihellykseen saakka. Voimia.
VastaaPoistaLämpimiä ajatuksia sinulle ja perheellesi myös täältä!
VastaaPoistaVoimia!
VastaaPoistaKovasti voimia!
VastaaPoistaKovasti voimia!
VastaaPoistaEn voi kuin ihailla kirjoitustyyliasi.
VastaaPoistaOlet selvasti tullut tietyilta piirteiltasi aitiisi - hyva niin - teidanlaisianne naisia tarvitaan!
Toivottavasti puhelin ei soi viela pitkaan aikaan.
Jaksamista...
BLOGitse
Voimia koko perheelle!
VastaaPoistaToivottavasti teräsäiti porskuttaa vielä pitkään tästä eteenpäinkin.
Jaksamista sinulle ja perheellesi.
VastaaPoistajaksamista ja voimia Sinulle ja koko perheelle!! Pysyköön puhelin tältä osin soimattomana.
VastaaPoistaandersson
Lämmin kiitos kaikille kannustuksesta!
VastaaPoistaKatsomossa istutaan edelleen, mutta peli on edelleen käynnissä. Pieniä edistyaskeleita on tapahtunut, taju alkaa palailla, hengitys toimia ja varpaat kipristellä. Katsomo hurraa hyvin pienille asioille.
Eläköön.
Sait mut pillittämään keskellä Helsinkiä, kun luin tän postauksen luuristani. Mun molemmat vanhemmat on ihan hyvässä kunnossa, mutta joskus olen nimenomaan etäisesti ajatellut, että mitä mä sitten teen kun äitiä ei enää ole? Kenelle voin kiukutella, kun ukko (tai anoppi, tai joku muu asia, josta ei viitsi miehelle rähjätä) rassaa hermoja? Kenen kanssa höpötän puhelimessa Helsingistä Turkuun, vaikka oikeastaan asiaa ei ole? Ja mun äiti on sitä paitsi Viljamille ainoa isovanhempi, joka jaksaa hoitaa ja pitää. Eihän se saa kuolla.
VastaaPoistaToivottavasti molemmat saamme pitää äitimme vielä pitkään pitkään! Voimia ja sinniä sekä sinulle että äidillesi!
-Annis-
Olen pahoillani ja toivon, että äitisi toipuu! Kovasti voimia sinulle ja läheisillesi.
VastaaPoistaTsemppiä ja jaksuja.
VastaaPoistaPetra
Annis, juuri niin! Mulla on myös mutsin kanssa hyvin läheinen suhde, joka kiteytyy nimenomaan tuollaisiin pieniin yhteisiin juttuihin. Nyt kun ne ovat poissa niin on ihan ontto olo.
VastaaPoistaPienet voitot kuitenkin jatkuvat. Sain tänään hetkeksi katsekontaktin. Tuli jotenkin rauhallinen olo.
Monet kyselevät, miten jaksan olla töissä. Olen varmaan jotenkin tunnevammainen, mutta en tiedä missä muuallakaan olisin. Ei sairaalassakaan voi asua. Jaksaminen on itsestäänselvyys, ei sille ole vaihtoehtoa. Välillä elämä on raskaampaa ja välillä kevuempää. Nyt on tulossa pitkä raskas jakso, jonka valopilkkuja on kaivettava hyvin pienistä asioista. Parasta tukea saa veljiltä.
Syy tehdä toinen lapsi?
oon monesti käynyt tämän postauksen kommentointilootaa katsomassa, josko olisi uusia hyviä uutisia. madden mummi on kuitenkin tässä tullut blogin kautta tavallaan tutuksi, vaikka aivan vieras ihminen onkin:)
VastaaPoistahienoa, että pieniä hyviä edistyshetkiä on koettu!
Voimia Katja <3
VastaaPoistaNo mun mies joka on ainoa lapsi sanoisi tuohon että just, mutta ei tietenkään ole mun mieheni päätettävissä että teetkö sinä toisen lapsen ;)
VastaaPoistaMutta, siis, joo, musta ainakin on kivaa että voivat vaikka sitten yhdessä mennä terapiaan kun mutsi oli paska ja pipo oli kireellä ja puisista leluista jäi tikkuja kieleen.
Hei!
VastaaPoistaOn vain pakko edetä päivä kerrallaan. Pidä myös itsestäsi huolta näinä aikoina - sitä tarvitsee puolestaan sinun lapsesi. Omalle jaksemiselle tekee varmasti hyvää, jos saa edes hetkeksi ajatuksia muihin asioihin, työnteon avulla tai muulla tavoin.
Tällaiset tilanteet osoittavat ainakin itselleni, missä yhteisössä olemme korvaamattomia. Ei töissä, tilalle saadaan aina joku toinen. Sen sijaan lapsillemme, vanhemmillemme, sisaruksillemme ja hyville ystävillemme olemme ainutlaatuisia. Se on sitä elämää, jossa jossa haluan onnistua ja josta haluan tulla muistetuksi.
Tällaisten pohdintojen jälkeen on huomattavasti helpompi suhtautua töihinsä sopivalla rentoudella ja niin - ajatella sitä toista lastakin.
arkitehti, :D
VastaaPoistaMitä töihin tulee, ne ovat oikeastaan henkireikä, vaikka tietenkin kakkosprioriteetin asioita. Mähän siis tykkään työstäni, mutta kesäkuusta on tulossa todella hektinen Nooran äitiysloman takia: radio on päällä juhannusta edeltävälle viikolle asti, uudet tyyypit pitää ajaa sisään ja juttujakin pitäisi kirjoittaa. Sitten vielä tämä häiritsee keskittymistä, argh.
Toivottavasti pieniä voittoja tulee lisää. Ja isojakin voittoja!
VastaaPoistaVoimia teille kaikille.
Seuraan blogiasi, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun uskaltaudun kommentoimaan.
VastaaPoistaKovasti voimia jaksamiseen!
Kun oma äitini kuoli ns. suorilta jaloilta näin työnteon ihan ehdottomana hommana. Se piti jotenkin arjen kasassa sen kaiken surun keskellä.
st, kiva kun kommentoit! Jos rutiinit jatkuvat, elämä jatkuu. Minä haluan pitää surun omassa lokerossaan ja elämän omassaan, ne eivät saa olla yksi ja sama asia vaan surun on oltava elämän alaotsikko.
VastaaPoistaRous, yksi korjaus: mun äiti on Madden Isoäiti, Mummi = anoppi. Mummi siis voi mainiosti ja viettää tällä hetkellä Madden kanssa pitkää viikonloppua maalla.
nyt mä en sitten enää tiedä kuka on tullu mulle tutuksi;D
VastaaPoistaootko sä kirjoittanut täällä useammin anoppi-mummista vai isoäidistä?