Älä laiminlyö omia tarpeitasi

Päätin eräänä kesäisenä aamuna pitkästä aikaa hypätä vaa'alle. Kun näin lukeman, nousin pois, putsasin laitteen pohjasta pölyt ja nousin sen päälle uudelleen. Toistin prosessin vielä kerran. Tauluun ilmestyi sitkeästi sama kuutosella alkava lukema. Uskottava oli: painoni oli sama kuin 17 vuotta sitten. 

Uutinen tässä on se, etten ole aktiivisesti laihduttanut, lopetin ryhtiliikkeet ja kokeilut aika päiviä sitten. Olen syönyt kesällä pizzaa ja juonut viiniä, tuhoan karkkipussin aina silloin tällöin ja olen addiktoitunut cheddar-linssisnackseihin. Käyn toki jumpissa ja tenniksessä, mutten pidä fanaattisesti kiinni treenipäivistä. Jos ei tänään maistu, menen huomenna. Koira pitää huolen päivän askelmääristä.

No, miten tällainen temppu sitten tehdään? 

Vahingossa. Tämä ilmiö alkoi jo viime kesänä kun vietin ennätysmäärän aikaa yksin. Minä laihdun, kun
a) elän omien biorytmieni mukaisesti ja
b) olen onnellinen. Tai ainakin ei-surullinen.

Eron jälkeen vietän säännöllisin välein sellaista elämää, jossa määrittelen itse omat aikatauluni. Tämä johtaa mm. siihen, että syön sopivasti eli silloin kun on nälkä, liikun paljon enemmän ja nukun hyvin.

Olen tiennyt aina, että aineenvaihduntani ei toimi ravitsemussuositusten mukaan. En tunne nälkää tai nälkäkiukkua, en tarvitse välipaloja. Pätkäpaastoilen ihan vahingossa, jos teen jotain kiinnostavaa tai dopamiinitasot ovat korkealla (suosittelen lämpimästi myös seksielämää!), jolloin en edes muista syödä (tämä on myös add-jengille tyypillistä) mutten myöskään kompensoi syömättömyyttä seuraavana päivänä. Lisäksi saan syödä mitä sattuu. Minulle on aivan sama vedänkö paahtoleivän vai sushibuffan, pääasia, että verensokeri nousee. 

Voisin kuvitella, että tältä tuntuu keliaakikosta, joka vihdoin tajuaa jättää gluteenin pois. Sovin hirveän huonosti lapsiperhemuottiin, jossa on tarjoiltava säännöllisin väliajoin lämpimiä aterioita ja välipaloja. 

Oura komppaa. Minulla on sormukseni dataa siitä, että olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Leposykkeeni keskiarvo laski ensimmäistä kertaa alle 50 lyöntiin minuutissa ja sykevälivaihteluni on kuin parikymppisellä. Syvää unta tulee parhaimmillaan kolme tuntia yössä.

On tässä haittapuolensakin. Saan todennäköisesti aivan liian vähän nestettä, sillä en tunne myöskään janoa enkä osaa kantaa vesipulloa mukana. Toiseksi on selvää, että on päiviä, jolloin ruokavaliossani on pelkkiä tyhjiä kaloreita, mutta korjaan hivenainepuutoksia purkista, epäsäännöllisesti tietenkin. 

Ja sitten disclaimer: tämä minun metodini ei oikeastaan ole mikään metodi. Se toimii vain toiselle samalla tavalla viritetylle ihmiselle. Suurin osa ei pysty tällaiseen epämääräisyyteen ihan jo nälkäkiukun vuoksi. Sydänsurujen laihduttava vaikutus taas on henkisesti vähän turhan raskas suositeltavaksi. 

Mutta. Mikään ei estä oman vaatimustason nostoa. Älä laiminlyö omia tarpeitasi. Vaikka suhtaudun ylipäätään kaikkiin itsensä kuuntelemisen neuvoihin vähän hymähdellen, yleiseen tapojen, tottumusten ja luulojensa tutkiskeluun kannustan lämpimästi. Joskus se tarkoittaa sitä, että omasta hyvinvoinnista pitää nostaa järkyttävä meteli. Pidä kiinni omasta tilastasi ja ajastasi, treeneistäsi ja unirytmistäsi. Jos olet lopenkyllästynyt makaronilaatikkoon, tee hyvänen aika itsellesi jotain muuta. (Ei perheen tarvitse syödä samaa ruokaa). Kuuntele paitsi hyvää oloa myös pahaa oloa ja kas, tiedät yhtäkkiä mitä pitää tehdä.  

Ehkä kaikkein tyydyttävintä on ollut huomata, että "vika" ei ole minussa, ei ole koskaan ollut. Kroppani toimii aivan mainiosti kun vain lopetan iänikuisen omasta hyvinvoinnistani joustamisen – eivät ne minun tarpeeni ole virheitä vaan ominaisuuksia. 

Olen tosi onnellinen, ettei minun hyvinvointiini liity sellerismoothie.