Paniikki pentujonossa eli mitä koira muuttaa?

Voileipää ei enää tarvitse syödä yksin.

Lukija laittoi postauspyyntöä koira-asioista. Hän oli pitkällisen koirapohdinnan jälkeen käynyt tapaamassa kasvattajaa ja päättänyt asettua pentujonoon, minkä jälkeen ratkaisu alkoi toden teolla konkretisoitua. Mikä muuttuu, kun pentu tulee taloon? Lukija oli ollut koiranomistaja ennenkin, mutta ei yhtäaikaa äiti ja koiranomistaja, joten hän pyysi, että kirjoittaisin odotuksistani ja todellisuudesta, mikä yllätti ja mikä meni juuri kuten arvelinkin. 

Ymmärrän tätä pähkäilyä hyvin. En minäkään ollut koiranomistajana noviisi, mutta silti arvoin. Saammeko me arjen toimimaan koiran kanssa? Lisäksi rotu oli uusi ja kasvatusosaamiseni vähän ruosteessa. Semikokeneena lasten kasvattajana osasin myös suhtautua riittävällä skeptisyydellä etukäteen tehtyihin ylitsevuotaviin koiranhoitolupauksiin.

Minkä suuruusluokan muutos on kyseessä? 

Riippuu täysin koirasta ja perheen lähtötilanteesta eikä lopputulosta koskaan voi tietää etukäteen. Hamsteriin verrattuna muutos on isompi, mutta vauvaan verrattuna pienempi: koiranpennun hoitaminen on mielestäni helpompaa ja hoitotoimenpiteitä voi tehdä jokainen perheenjäsen. Toki pennullakin on elämässään niitä kuuluisia vaiheita. Pennut nukkuvat alkuun rauhattomasti, järsivät kaikenlaista, pissivät minne sattuu ja naskalit aiheuttavat reikiä niin ihmisnahkaan kuin vaatteisiin. Puoli vuotta muuttaa kuitenkin paljon. Nyt yhdeksän kuukauden ikäisenä dogsteri osaa ottaa sisällä lungisti ja vetelee sikeitä minun vieressäni ketarat taivasta kohti aamukahdeksaan asti, vaikka muu perhe olisi hereillä. 

Tämä ei tarkoita, että kaikissa perheissä metamorfoosi menisi yhtä kivuttomasti. Vaikka osaisikin laskea resurssinsa oikein ja ymmärtäisi, ettei koira ole koriste-esine vaan perheenjäsen, saattaa eteen tulla kaikenlaista yllättävää. Minä ajattelen, että valitessaan itselleen sopivaa koiraa pitää valita myös kasvattaja, johon luottaa. Kokeneelle ja mukavalle tyypille uskaltaa kertoa vaikeuksista ja pyytää niihin apua.  

Mikä minut yllätti?

No juuri se asia, mitä kuvittelin miettineeni tarkkaan: koiran koko! Kyllä, kävin tutustumassa rotuun etukäteen, mutta en täysin tajunnut, mitä terrierinarttuani kolme kertaa painavampi koira käytännössä tarkoittaa. Lisäksi Eddiestä kasvoi pentueensa isoin, joten turri on rotumääritelmänsäkin mukaan iso poika. 

Pointti on tämä: me asumme kaupungissa ja kohtaamme valtavan määrän ihmisiä ja koiria päivittäin, joten koiralta kuin koiralta vaaditaan yhteiskuntakelpoisuutta. Alle kymmenkiloisen pikkukoiran kanssa pärjää aina massaylivoimalla, jos se yllättäen riehaantuu. Näin iso ja painava koira (20kg) taas vie innostuessaan helposti vielä alakoululaisenkin mennessään ja hypätessään esimerkiksi pikkulasta vasten, lapsi kaatuu satavarmasti. Vasta Eddieä kaksi kertaa painavampi teini pystyy pitämään jalansijansa, vaikka se sattuisikin hepuloimaan, kuten sen tapoihin aina välillä kuuluu. 

Vaikka Eddie on lauhkea, se on ollut pakko kouluttaa kunnolla tottelemaan kaikkia kävelyttäjiä Snadista Mummiin – ja tämä on ollut haastavaa. Se ei saa vetää tai tempoa ja sen on pyynnöstä käveltävä sivulla ja ohitettava muut koirat, lenkkeilijät, fillarit, autot ja pulkat ilman mayhemiä. (Mikä on tosi haasteellista, jos koiraa ei kiinnosta namit, mutta se on toisen postauksen aihe).

Toiseksi kokoon liittyy myös ulottuvuus. Tämä ylettyy paikkoihin, joihin en ollut tottunut koirien ylettyvän. Toisaalta se on massansa takia myös vähän kömpelö: parketti luistaa tassujen alla joten se ei pysty esimerkiksi hyppäämään keittiön pöydälle vaikka haluaisi.

Myös ihmiset arastelevat isolta vaikuttavaa mustanaamaista karvaturria paljon enemmän kuin pientä terrieriäni, vaikka jälkimmäinen oli huomattavasti ärhäkämpi. On siis otettava tarkemmin huomioon se, että jotkut ihan tosissaan pelkäävät koiria ja kunnioitettava tätä.

Mikä meni helpommin kuin odotin?

Sisäsiisteyskoulutus meni niin nappiin kuin voi mennä ja siitä pointsit kuuluvat koko perheelle, joka otti homman tosissaan. Yhtään vahinkoa ei ole tullut sisälle sen jälkeen kun tyyppi täytti neljä kuukautta.

Enkä osannut odottaa, että addiktoidun erityisesti aamulenkkeihin! Minulla on Eddien kanssa rauhallinen aamurutiini, josta kummatkin nauttivat. Ensin tyhjennetään kimpassa puurokattila ja sitten mennään lähimetsään, sitten niitylle, lopuksi kierretään vielä vallihautojen kautta kotiin. Palaan tunnin kävelyn jälkeen työpöydän ääreen virkistyneenä ja hereillä, vähintään puolet päivän kävelytavoitteesta tehtynä. Onneksi työelämä joustaa tähän.

Lisäksi Skidin koiranhoitotaidot ovat yllättäneet positiivisesti. Suht kokeneena lasten omistajana en laskenut kummankaan lapsen lupausten varaan mitään vaan lähdin siitä, että loppuviimeksi kyseessä on minun koirani. En ole joutunut muistuttamaan lupauksista kuin pari kertaa alussa, jolloin koira välillä unohtui suunnitelmista. Skidi on yllättänyt olemalla erittäin jämpti, skarppi ja rohkea, ja uskallus on myös lisääntynyt ymmärryksen ja taitojen myötä. Snadista on myös kasvamassa aivan yhtä pätevä koiratyttö kunhan vain silmä kehittyy.

Mikä on mennyt suurin piirtein odotetusten mukaan?

Moni kysyy, onko schapendoesin turkinhoito työlästä. Ei oikeastaan. Takkuja on tullut jonkin verran (eikä ollenkaan niihin paikkoihin mihin kuvittelin), mutta perusteellinen harjaustuokio kerran viikossa on pitänyt karvat ojossa. Erityisesti pehmeän pentukarvan vaihtuessa aikuiseen, vuohimaiseen karvaan on tulossa työläämpi vaihe. 

Poikakoiran kanssa elämistä jännitin eniten, mutta toistaiseksi se on ollut lähinnä tottumiskysymys joka jumalan heinänkorren haisteluun. "Urostelu" ollut aika vähäistä ja rajoittunut satunnaisiin tuijotuskisoihin vastaantulijoiden kanssa.

Summa summarum: yritin miettiä, mistä olisimme joutuneet luopumaan, mutta en keksinyt mitään. Ihan samanlaista elämää me elämme kuin ennenkin, vain ulkoilutusvuorot pitää plänätä. Kysyin tätä varmuuden vuoksi teiniltäkin. Hän sanoi, että koulusta on joskus kiire iltapäivälenkille. 

Useimmiten ne omat uomat löytyvät niin lapsen kuin koirankin kanssa, kun motivaatio on hyvä. Maailma on myös muuttunut koiraystävällisemmäksi: koira saa tulla toimistolle ja jopa lähiravintoloihin, hyviä hoitopaikkoja on keskikaupungillakin ja meillä on lähellä hyvä koirapuisto. Eddie on integroitunut arkeemme ihan kuin se olisi aina ollut siinä. 

Jos siis haluat elämän, johon mahtuu koira, olet jo suurimman askeleen ottanut. Eipähän tarvitse voileipää enää yksin syödä ja se on just hyvä niin.

Ps. Eddien edesottamuksia voi seurata Instagramin puolella omalla Eddie-kanavalla!