Sinäkin riität, laiska nainen

Kun luin tätä Saarikon kuntavaalikampanjan avaustekstiä ja erityisesti hänen kiitostaan suomalaiselle ahkeralle naisihmiselle, jäin miettimään omaa paikkaani tässä modernissa maassa. 

Tekstissä ylistetään uutteraa suomalaista naista, joka hoitaa Wilma-merkinnät, rypyttää karjalanpiirakat, maksaa koulukuvat, haravoi naapurinkin tontin pihatalkoissa, kärryttelee tätiään hautuumaalla, kuskaa lapsia jalkapallotreeneihin ja vie jouluisin miehenkin sukulaisten haudoille kukat. Hän kuulemma tekee tarpeeksi töitä ja riittää. Jotenkin tämä liittyy siihen, että nainen haluaa olla kotona lasten kanssa.

Kääk. 

Minä kun olen luullut, että kelpaisin ja riittäisin paljon vähemmälläkin vaivalla. Että olisin arvostettu kotimaan sankari, vaikka olen ihminen enkä kodinkone. Jopa koska olen ihminen enkä kodinkone. 

Olen nimittäin juuri äitinä alkanut ajatella, tarvitseeko oikeastaan olla niin helvetin uuttera koko ajan. Että perhekuormaa olisi fiksua jakaa alusta lähtien sen kumppaninsa kanssa, mutta erityisesti silloin kun olen heikko, itkuinen, sairas ja/tai väsynyt, mitä joskus olen. Ja itse asiassa jätän sängyn petaamatta ja pöydän pyyhkimättä ihan hyvänäkin päivänä, koska en katso, että kumpikaan on erityisen tärkeä puhde. Lumityöt sen sijaan on pakko tehdä, koska muuten ulko-ovi ei aukea. 

Toiseksi olen ajatellut, että saan olla itsekäs ihan ilman kenenkään lupaa. Tarvitsen ilmoitusluontoisesti hiljaisuutta, liikuntaa, noutoruokaa, ystäviä ja puheenvuoron. En ajatellut ottaa hoitaakseni koko maailman asioita, sillä olen hoivaamisessa älyttömän huono, mutta nero keksimään kaksimielisiä sananmuunnoksia. Pidän myös hyvänä merkkinä sitä, että tiedän miltä näyttää pyykkivuori, kun en ole saanut aikaiseksi pyörittää yhtään koneellista pariin viikkoon: minulla on ollut kiinnostavampaakin tekemistä. Jes!

Olen myös ajatellut, että vuorokaudessani on 24 tuntia. Miksi juuri minun pitäisi siinä ajassa hoitaa paitsi omat asiani myös mieheni koti, mieheni sukulaiset, mieheni kauppavuoro ja mieheni lapset? Kas, kun ei tarvitse miehen palkkatöitä tehdä. Ehkä Saarikko ei tiedä, että miehillä ei todellisuudessa ole sen joustamattomampia töitä kuin naisillakaan, on vain ihmisiä, jotka luulevat niin, ja yhteiskunta, joka tukee näitä käsityksiä. Voin siis edellyttää osallistumista pakollisiin kotitöihin kaikilta, jotka kanssani saman katon alla asuvat, koska se on oikein, reilua ja järkevää. Minä tunnen riittäväni silloinkin, kun mukulat hoitavat aamupalan pöytään sillä välin kun minä sometan sängyssä. 

Lopuksi ajattelen, että nainen saa olla äiti, seksikäs, pälli, ylitöissä, omissa ajatuksissaan, krapulassa, väärässä, huolimattomasti sheivattu, oikeassa, epäkiinteä, laiska, ylimeikattu, sijoittaja, metsästäjä, keräilijä, yökukkuja, suurperheellinen, keski-ikäinen, romantikko, sinkku ja lapseton ihan ilman riittämättömyyden pelkoa ja hoivaamisvastuuta, joista muuten jälkimmäinen aiheuttaa ensimmäisen. 

Ps. Ehkä voisin lähettää Saarikolle vielä sellaiset terveiset, että olen onnekas hyväosainen: minulla oli varaa valita ja kustantaa isän kotonaolo, sillä vanhempainvapaiden oikeudenmukaiseen jakamiseen ei varsinaisesti vuonna 2007 yhteiskunnan taholta kannustettu, vaikka lapsi on myös isänsä. Mutta minä olenkin vähän tällainen kummallinen nainen, joka iloitsee siitä, että jo 9000 vuotta sitten on ollut naisia, jotka mieluummin laukkasivat hevosen selässä pitkin preeriaa kuin kuorivat alkuperunoita kersoille. Ennen oli tosiaan paremmin.