Aamulenkki Eddien kanssa on rutinoitunut hieman erikoiseksi. Aluksi hypimme lähimetsässä kaatuneiden puunrunkojen yli, syömme ylikypsiä mustikoita ja välillä minä menen pusikkoon piiloon. Kun olemme saaneet metsiköstä tarpeeksemme, kysyn lähdetäänkö katsomaan lapsia. Vastauksena on iloista haukuntaa ja hännänheilutusta. Reittimme nimittäin jatkuu asvalttiympäristössä ja kiertää peräti kolmen päiväkodin ohi.
Aluksi päiväkotien pihat ohitettiin pitkällä turvavälillä. Lyhyet, kovaääniset ja äkkiliikkeiset ihmiset selvästi epäilyttivät koiraa, mutta sittemmin touhut alkoivat hieman kiinnostaa. Pian pihojen eteen alettiin parkkeerata tarkkailemaan leikkiviä lapsia aidan takaa.
Eikä kauaa kestänyt kunnes tarkkailuun tuli vastakaikua. Eräs piponsa mäkeen paiskannut ja taaperokärryllä kaatunut huonotuulinen metriheikki huomasi meidät kesken kiukkukohtauksen. Itku unohtui, tilalle tuli varovainen hymy. Hymyilin takaisin ja tyyppi lähestyi meitä varovasti.
- Hau.
- On se hau, myönsin.
- Hau, sanoi myös Eddie ja heilutti häntää.
Lapsi hätkähti, mutta ei perääntynyt. Sitten hänen naamalleen levisi hymy, joka valehtelematta ulottui korvasta korvaan, ja pulleat sormet työnsivät aidan raosta lahjan: pudonneen lehden. Eddie nappasi lehden (mistä aiheutui ilohuutoja) ja haisteli kättä, nuolaisikin. Välikausihaalariporukkaa alkoi virrata paikalle lisää ja pian aidan raosta pukkasi lisää lehtiä, neulasia ja risuja. Eddielle tietenkin kelpasi kaikki.
Sama toistui muutamana aamuna ja nykyään lapset ovat jo odottamassa meitä aidan vieressä. Eddieä alkaa tietenkin jossain vaiheessa harmittaa aita – lasten kanssa pitäisi päästä hiekkalaatikolle kyöräämään!
Hoitajatkin ovat tulleet juttelemaan, erityisesti ne, joilla itselläänkin on koira. Jäimme yhdessä miettimään, voisiko koiria käyttää päiväkodeissa jotenkin hyödyksi. Koiriahan voi kouluttaa lähes mihin vaan – viimeisimpänä taitonsa ovat näyttäneet lentokentällä työskentelevät koronakoirat. Kennelliiton kaverikoirat vierailevat vanhustentaloissa ja sairaaloissa ja koulukoirat lievittävät stressiä ja rauhoittavat erityisoppilaita. Eikö päiväkodeissa voisi olla samantyyppistä toimintaa?
Olen Eddien paimennusvietin kautta itsekin palannut koiran ja ihmisen yhteiselon juurille, molempia hyödyttävään yhteiselämään ja luottamukseen. Lammaskoira osaa koulutettuna kerätä satapäisen lammaslauman nippuun muutamassa minuutissa. Eihän siinä nyt kauaa kuono tuhisisi, että yksi heijastinliivijengi olisi kasassa, puhumattakaan ruokapöytään ohjaamisesta tai retkien parijonossa kulkemisesta. Oppi kulkisi myös toiseen suuntaan: miten eläinten kanssa ollaan? Miten koirien käytöstä ja mielentiloja tulkitaan ja millä tavalla niitä lähestytään? Samalla jaettaisiin hyödyllisiä mikrobeja.
Tietysti ensin pitäisi selvittää, mikä olisi päiväkotiympäristössä hyödyllistä, mistä olisi aidosti apua. (Ryhmäkokojen pienentämiseen koirat eivät voi vaikuttaa) Tarvitaanko rauhoittumiskoiria? Piponetsimiskoiria? Pihaleikkikoiria? Päiväunikoiria? Lohdutuskoiria? Tunnetaitokoiria? Pottakoulutuskoiria? Tai ihan vaan koiria, jotka vaalivat yleistä hyväntuulisuutta. Tehoaisi ehkä lapsiaan hakeviin vanhempiinkiin.
Google osasi kertoa, että päiväkotikoiria on ainakin joskus koulutettu. Tekisi melkein mieli selvittää, millaisia kokemuksia tästä saatiin. Jos tämä konsultin homma ei lyö leiville, saatan ruveta päiväkotiyrittäjäksi.
Entäs koirille allergiset lapset? Niitäkin on.
VastaaPoistaJuu, en suosittele koirapäiväkotia allergisille lapsille.
PoistaMenee ehkä enemmän ekaluokkalaisten tarpeeseen, mutta lukukoirat! Niille lapsi siis saa lukea ihan omaan tahtiinsa, ilman painetta ja nolouden vaaraa. Toki silloin koiran pitää osata vaan olla paikoillaan ja kuunnella. Vaativa homma sekin.
VastaaPoistaTotta! Päiväkodissakin voisi käyttää tällaista rauhallista koiraa vaikka kahvikesteillä, vilkkaammat sopisivat sitten ulkotelmintään!
PoistaEhkä lukukoira vois vierailla eskariryhmässä? Mun edesmennyt bretonini oli huikea pieni lukukoira, joka rakasti lapsia ja lasten kertomia tarinoita (joiden huomasin jossain vaiheessa välillä vähän poikkeavan kirjan tekstistä, kun koiralle piti kertoa aika nopeasti mitä tapahtuu... :D )
PoistaKoulussa jossa nyt työskentelen on lukukoira ja se on kyllä tehokas apulainen! Ei ole yhtään lasta joka ei haluaisi lukea, kielitaustasta ja lukuvaikeuksista huolimatta! Opettaja itse koiraharrastajana kouluttanut ja hänellä on myös toinen koulutuksessa tällä hetkellä. Samainen lukukoira on vieraillut myös kirjastoissa ja vanhusten luona hoitokodeissa, mutta ikävä kyllä koronan myötä kaikki tällainen "ylimääräinen" on tauolla, kun mihinkään laitoksiin ei ulkopuolisia huolita.(eikä koira voi tietenkään ilman kouluttajaansa mennä.) Päiväkoti voi olla vähän haastava ympäristö vielä lasten iän vuoksi, mutta muutenhan on vaikka mitä ympäristöjä joissa koiran kanssa voi puuhata, jos vaan jaksaa sen kouluttaa niin, että voi töitä tehdä.
PoistaHajanaisia ajatuksia aiheesta...
VastaaPoistaIhana idea, kaikilla ei ole mahdollisuutta omiin lemmikkeihin ja eläinsuhde päiväkodin kautta olisi useammalle mahdollinen.
Koiran tosin pitäisi olla aika lehmänhermoinen ja mahdollisuus vetäytyä pikku kätösten ulottumattomiin tulisi kyetä takaamaan. Jos koira olisi ns. kokopäivätöissä niin palveluskoira-henkinen koulutus (liivit päällä duunissa, ilman vapaalla) varmaan tekisi hommasta toimivampaa.
Eläimet on eläimiä ja lapset lapsia, vaikka kuinka kaikki tekisi parhaansa niin onhan siinä aina riski, että jotain sattuu. En tiedä lähtisinkö opettajaksi päiväkotiin, jossa mun vastuulla olisi 7 päiväkoti-ikäistä ja koira.
Mutta kaikenkaikkiaan näkisin kyllä enemmän plussia kuin miinuksia, koira on läsnä ja monellakin tapaa omaa samanlaiset kiinnostuksenkohteet kuin pk-ikäiset lapset. Koiran ovelle kutsuminen olisi aika selkeä signaali pihaleikkien lopetukselle, ja mikäpä nukuttaisi paremmin kun lähellä tuhiseva koira. Opettajien ei tarvitsisi kontata pöydän alusia pyyhkimässä ruokailujen jälkeen ja uskosin pihalle kadonneiden tumppujenkin löytämisen olevan suurimmalle osalle koirista ihan opetettavissa...
Ihana Eddie ja lapset! Itse asun jälleen kerran ihan päiväkodin vieressä, ja kelpievanhus 13 vee rakastaa edelleen lapsia sangen palavasti. Ja kelpien onneksi lapset rakastaa sitä. Kun käytän koiran ulkona ennen töihin lähtöä, päiväkodin pihalla on lauma metriheikkejä, jotka huomaa koiran jo suunnilleen ennen kuin ollaan alaovesta ulkona ja kutsuu koiraa luokseen aidalle. Ja siinä ne sitten keskustelee koiran kanssa päivänpolttavat asiat, kuten että tänään on märkää ni mulla on kumppalit, nääksä, eiks oo hienot, ja haluuks tän kepin ja oi onpa pehmoinen kuono jne. Myös kaikenlaiset surut ja murheet tunnutaan kertovan jopa sille vieraalle koiralle, joka seisoo kärsivällisesti paikallaan ja ottaa rauhallisia silityksiä vastaan. Pari kertaa olen sitten välittänyt päiväkodin aikuisille näitä pienen ihmisen koiralle kertomia murheita eteenpäin, jos aikuiselle ei vielä olekaan kerrottu. Eihän ne murheet useinkaan suuria ole, mutta lapsen maailmassa valtavia ja on hyvä että tiedetään miksi on tänään huono päivä.
VastaaPoistaKelpie on jo liian iäkäs kaverikoiratouhuihin, vaikka se sitä silloin tällöin käy yhdessä palvelutalossa tekemässä, mutta seuraavan karvakaverin kanssa voisin hyvinkin viettää aikaani päiväkodin pihalla lasten kanssa. Antaa lasten opetella kohtelemaan koiraa oikein ja lukemaan sitä ja sen reaktioita ja antaa lasten kertoa koiralle omia tärkeitä juttujaan. Jos pelisäännöt on yhdessä sovittu ja kaikilla hallussa, näen tässä enemmän hyvää kuin huonoa.
Musta tää päiväkotikoira (tai koirapäiväkoti) on aivan mahtava idea! Mun napero on mahdollisesti yksi noista pätkistä, jotka syöttää ilolla Eddielle risuja ja ollaan saatukin päiväkodista välillä raporttia, että taas on tavattu aamupäivällä kaikkien suosikkikoira.
VastaaPoistaMä en ole itse kovin lemmikkihenkinen eikä ole mun mies, joten meille ei eläimiä tule, mutta haluisin lasten oppivan olemaan eläinten kanssa. Päiväkoti ois aivan mahtava paikka opetella koiran kanssa olemista!