Koiranpentu 3 kuukautta – miten arki sujuu?

Rips rips rips.

Tuhi tuhi. Nuusk nuusk.

Tiedän jo, mitä on tulossa. Yritän teeskennellä nukkuvaa ja pitää naaman peruslukemilla.

Tömps. Harmaa, lämmin tassu mätkähtää poskeeni. Kun kohotan päätäni, kuuluu tiheä kopkopkopkop, kun häntä alkaa takoa lattiaa. Jos haluaa välttyä superinnokkaalta naamapesulta kannattaa toimia nopeasti ja vetää peitto korville. Pentu ulottuu jo kevyesti sängyn reunan yli.

Kelloa ei tarvitse katsoa, se on seitsemän. Ensimmäiset kahdeksan aamun herätyskellot alkavat pimputtaa ihan pian ja talo herää. Eddie on nukkunut iltakymmenestä lähtien, käynyt vain iltapisulla puoli kahdentoista maissa. 

Elämää koiran kanssa on nyt takana reilu kuukausi ja meillä menee hämmästyttävän kivasti. Päivärutiinit ovat muotoutuneet hiljalleen ja tappiot pahimmasta järsimisvimmasta rajoittuivat Koti-insinöörin kuulokkeisiin, muutamaan laturiin, Skidin ET-vihkoon ja minun (ei-paraati) lenkkareihini. Naskalit ovat rei'ittäneet ihmisnahkan lisäksi myös muutaman kalliihkon neuleen, mutta nykyään kaikki muistavat jo vaihtaa peuhaamisvaatteet päälle. 

Sen sijaan hyviä uutisia on vaikka kuinka.

Kotimme on käytännössä lätäkkövapaa, vahingot ovat ihmisten mokia. Meillä ei koskaan ollut sanomalehtiä lattialla (...koska meille ei tule enää sanomalehtiä), mutta pissitystiimi oli alusta lähtien motivoitunut ja takapihan ovi koko ajan auki kiitos lämpimän elokuun. Aika nopeasti kersatkin tajusivat, että "kohta" ei oikein toimi koiran hoidossa. Siinä vaiheessa, kun koira oli syömässä, lenkitysvuorossa olevan on seistävä kengät jalassa eteisessä panta ja hihna valmiina – tai muuten sai käyttää rättiä. Nykyään, jos hätä iskee lenkkiaikojen ulkopuolella, tyyppi hipsii ulko-oven eteen istumaan. Jos kukaan ei huomaa tätä elettä, hän päästää ououou-äänen, jolla viimeistään saa ihmisiin vauhtia. Pidätyskyky on jo aika hyvä ja yöllä ei tarvitse enää käydä välipisulla. 

Halusimme jättinössykän, saimme jättinössykän. Eddie on kuukaudessa tuplannut painonsa: meille saapunut nelikiloinen peruna painoi 12-viikkoisena eläinlääkärin vaa'assa huikeat 8,5 kiloa ja on kuulemma aivan ihannepainossaan. Tämä kehitys antaa tukea sille hämmennykselleni, että ruokaa menee edelleen neljä kertaa päivässä eikä mitään merkkejä näy siitä, että yksi annos jäisi syömättä. Karvainen keittiöassistentti päivystää myös tiiviisti jokaisen ruoanlaittajan varpaiden päällä, jos jotain tippuisi. Ja tippuuhan sitä, kuulemma "vahingossa" ja "koska se näytti niin surulliselta". On aloitettava jonkinlainen omien kakaroiden kovuuskasvatus.

Keskustelen nykyään ihan hemmetisti tuntemattomien ihmisten kanssa. Moi, sopiiko tulla tervehtimään. Päiväkodista tuttu ihmisten nimeämistyyli on vain vaihtunut koiriin (vastaan tuli tänään Brunon / Jalin / Leon / Nalan omistaja). Hihnassa viipotetaan päivä päivältä tarmokkaammin ja lenkkien kesto on venähtänyt jo yli tuntiin. Parasta on vedessä pläiskiminen. Koirakavereitakin on kertynyt jo vaikka kuinka ja parhaita kavereita ovat ne, jotka eivät arastele railakastakaan menoa. Snadi totesi hieman järkyttyneenä erään riehunnan yhteydessä, että koirien leikkisäännöt ovat ilmeisesti vähän erilaiset. Jep. Pienet peppuhaukkaukset kuuluvat asiaan.

Keskusaltaaseen bojoinkkaaminen best.

Eddie osaa jo vaikka mitä. Käytös alkaa hiljalleen rauhoittua kaikista hepulinaskaliherkimmästä vaiheesta, mikä on erittäin hyvä, sillä ulottuvuus on lisääntynyt ja sitä kautta myös mahdollisuudet. Tempuista tärkeimpänä on treenattu kontaktia ja luoksetuloa, mutta eniten meillä käytetään suun tyhjennykseen määräävää komentoa "jätä". Viimeksi suusta putosi puolikas myyrä. Ewww. Ainoastaan yksinoloa on ollut haastavaa harjoitella, sillä näissä olosuhteissa meillä on melkein koko ajan joku himassa. 

Elämä koiravauvan kanssa on ollut sekä erilaista että samanlaista kuin muistelin. Olen hirmuisen tyytyväinen rotuvalintaan ja juuri tähän yksilöön. Lammaskoira on luonteeltaan paljon pehmeämpi kuin terrieri, mutta silti rohkea ja hyvin itsenäinen ja valmis kaikkeen paitsi sateessa ulkoiluun. Eddie on rotunsa edustajana hyväntahtoinen junttieinari.

Olen ylpeä myös perheenjäsenistä, jotka ovat hienosti oppineet koiran tavoille. Koiran kanssa on sekä hyviä että huonoja hetkiä, lapsihan sekin vasta on. Mutta sen minkä kakkapussin unohtamisessa häviää, turkkiterapiassa saa takaisin. Ja sitä on ollut tarjolla päivittäin kaikille sitä kaipaaville.