Ympäristöystävällistä koiranruokaa – onko sitä?

Kaupallinen yhteistyö: Alvar Pet

Nostetaanpa koira pöydälle aiheesta koirat ja hiilijalanjälki! Ilmastotietoisella kuluttajalla on koiran (ja kissan) kanssa vastassaan moraalinen dilemma. Koira ei ole mikään pakollinen hankinta (kuten toki moni muukin) ja sille on laskettavissa hiilijalanjälki ihan samalla tavalla kuin minullekin: koira vastaa jonkin laskelman mukaan neljännestä henkilöauton vuosipäästöistä. Itse järkeilin hankinnan niin, että jo valmiiksi suht vähähiiliseen elämäämme mahtuu hyvin perheen hyvinvointia lisäävä ystävä, jonka kanssa voi opetella vastuunottoa ja älyluurin seurasta poistumista. Matkammekin suuntautuvat lähinnä mökille.

Toiseksi tajusin myös hiljattain, että koiransa ympäristökuormaan voi vaikuttaa. Noin puolet kuormasta tulee ruokakupin sisällöstä, mutta toki lemmikistä aiheutuu muitakin päästöjä, jos kreisishoppaa kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta koirakamaa uutena ja autoilee koiran kanssa enemmän kuin normaalisti. Koska ihmisruoan tapaan koiranruoassakin suurin merkitys on valituilla raaka-aineilla (eikä pakkausmateriaalilla tai kuljetusmatkoilla), seisoin elokuun alussa koiranruokahyllyn edessä ja tavasin pakkausten sisällysluetteloita. Voiko tässä asiassa valita fiksummin – onko olemassa ruokapussi, jonka tuotannossa on ajateltu myös ympäristöä?  

Lemmikkien ruokaosastolle oli varattu tilaa useampi hyllymetri ja tuotteita oli tarjolla jokaiseen ikäryhmään (kelatkaa, jos ihmisille olisi senioriruoka!). Tuotevalikoima tuntui monipuolistuneen valtavasti sitten 90-luvun ja pussien kyljissä oli valtavasti erilaisia huikeita laatulupauksia ja leimoja siitä, mitä pussi ei sisällä. Mutta mitä kaikki tämä "parhaus" oikein tarkoittaa? 

Yritin pinnistellä, mutten muistanut pätkääkään, mitä brändiä viisi terrieriämme (ja leonbergi) aikoinaan söivät. Muistaakseni ruokakuppiin tyrkättiin kourallinen perusnappuloita, siivu maksalaatikkoa ja lorotettiin hanasta hieman vettä päälle. Maksalaatikko vaihtui jossain vaiheessa koirien märkäruoaksi. Pöydästä niille annettiin kaikenlaista, vaikka ei tietenkään olisi tapakasvatuksen nimissä saanut, ja tyhjät lautaset ja jogurttipurkit saivat tietenkin jätemyllyiltä jälkipesun. Kananmunaa, raejuustoa, piimää, kurkkua – kaikki kelpasi. En muista 90-luvulla minkäänlaisia ruokadogmaattisia koulukuntia olleen tai sitten keskustelu ei vain ikinä osunut minun korviini, koska somea ei ollut. Silloin ei puhuttu kovin tarkkaan edes siitä, että on olemassa oikeasti koiran terveydelle haitallisia ja jopa vaarallisia asioita kuten sipuli, tumma suklaa ja xylitoli. Vain siipikarjan luita ei saanut antaa eikä macadamia-pähkinöitä syöneet silloin edes ihmiset. 

Koiramme olivat helppoja. Ne eivät olleet kauniisti sanottuna nirsoja eivätkä onneksi millekään allergisia ja niiden pakki tuntui olevan terästä. Yksi söi kasvihuoneesta kirsikkatomaatit, toinen veti maasta mansikat, kolmas tuhosi kokonaisen isänpäiväksi ostetun kermakakun, neljäs kaivoi kompostista kolme päivää vanhat kalanperkeet. Ja se joka veti kirsikkatomaatit söi myös pussillisen turkinpippureita, jotka oksensi valkoiselle puuvillamatolle. Turkki kiilsi, hepuleita riitti ja ne elivät kaikki hyväkuntoisina noin 15-vuotiaiksi. Ei ollut mitään syytä, miksi ruokintaan olisi pitänyt perehtyä millään tavoin.

En löytänyt penturuokapusseista suuria eroja makroravintoaineiden osalta, proteiinia, rasvaa ja hiilareita näytti olevan kaikissa samassa suhteessa, eläinperäistä proteiinia oli eniten. Kaikki pussit näyttivät tarjoavan parhaan tieteellisen tiedon mukaan koostettua ravintoainekomboa hivenaineineen, mineraaleineen ja rasvahappoineen, mutta toisin kuin ihmisravintohyllyillä eko-alkuisuus loisti poissaolollaan. Mieleeni hiipi ajatus, ettei ollutkaan kyse siitä voiko ympäristöahdistusta poteva koiranomistaja ajatella ilmastoa, vaan siitä, saako. Onko täysi tabu, että koiraa voisi ruokkia yhtä aikaa terveellisesti että ekologisesti? 

Ei onneksi. Suomessa ilmastoystävällistä koiranruokaa on lähtenyt kehittämään mm. Alvar Pet, joka tähtää ruokapussiensa osalta nollapäästöihin (tehdas on toistaiseksi tanskalainen). Alvar käyttää eläinperäisissä proteiineissaan mm. silakkaa, kilohailia ja broilerin ihmisruoaksi kelpaamattomia elintarviketuotannon sivuvirtoja, sillä niistä saadaan mainiosti eroteltua kaikki tarvittavat ravintoaineet. Mitä järkeä olisikaan tunkea läpeensä prosessoituun kuivanappulaan raaka-aineeksi kalleinta mahdollista japanilaista kobe-härkää tyypille, jolle on aivan sama, onko suussa vaaksiainen vai sisäfilettä. Nappuloiden tarjoiluehdotusta voi myös täydentää haluamallaan tavalla: itse tyrkkään joukkoon joko märkäruokalusikallisen tai hävikkiruokaa: kaurapuuron jämät, lohta tai kanamunaa. Alvar on start-up, jonka tuotekehityspuolella etsitään jatkuvasti uusia ideoita. Ehkä jonain päivänä nappuloissa on mukana riistaa, citykaneja, jauhomatoja, kanttarelleja tai särkeä.

Tässä järsitään kotimaista lampaankorvaa.

Eniten ihmetyttää se, että koiran luokittelu sekasyöjäksi tuntuu tappavan kaiken keskustelun koiraharrastuksen ympäristövaikutuksista. Mutta sehän on juuri syy, miksi asiasta täytyy keskustella! Meillä ei ole varaa siihen, että kaikista haasteellisista aiheista nousee rintareppugatea vastaava älämölö. Kellään ei ole ilmasto- ja ympäristöasioissa vapaudu vankilasta -korttia, vaan me kaikki joudumme valinnoissamme pohtimaan, mikä riittää ja on kohtuullista. 

Minä lähden siitä, että minkä tahansa ruokintametodin kanssa on tärkeää seurata koiran vointia. Kaikki on hyvin, jos pentu pysyy energisenä ja leikkisänä, kasvaa normaalisti, iho, turkki ja hampaat voivat hyvin ja sen vatsa toimii normaalisti (ruoka imeytyy kunnolla eli kaasutus on minimaalista ja sikarituotanto säännöllistä, maltillista ja kiinteää). Luonnollisesti koiran tulee tykätä ruoasta, mutta se ei näytä olevan ongelma tälläkään kertaa: pentunappulat upposivat hyvin ja peruna tuntuu myös sopivan Eddien vatsalle jopa paremmin kuin testaamani riisipohjainen kuivaruoka. 

Toki pentu on pistellyt poskeensa hyvällä ruokahalulla myös muuta laadukasta lähiruokaa kuten pupunpapanoita, yhden irti nyhtämänsä pesulapun, eläviä kärpäsiä, kiviä, hanhenkakkaa, mustikoita, jotain tunnistamatonta raatoa (ennen kuin ehdin kaivaa sen suusta pois, yyh), ruohoa ja koivunsiemeniä.  Kyllä näillä eväillä jaksaa.

Mitäs teillä laitetaan kuppiin?