Homo Haksahdus ja ikkunanpesu

Olipa kerran korona-aikaan Ihminen. Hän viettää kaikkien kaltaistensa tavoin aikaa somessa.

Somemaailmassa kaikki on aina ihanasti ja someihmiset ovat kovasti aktiivisia, erityisesti tällaisena keväisen aurinkoisena viikonloppuna. Yksi someihminen esitteleekin kuvia aikaansaannoksestaan – kiiltävän puhtaita ikkunoita – mikä kerää valtavasti tykkäyksiä.

Kuva saa Ihmisen luomaan häpeissään katseensa omiin ikkunoihinsa. Ne ovat muuttuneet pölystä mattapintaisiksi ja pokien väleissä makaa kuolleita kärpäsiä ja hämähäkin verkkoja. Ihmisen on myönnettävä, että tunkkainen kalvo tekee huhtikuisesta maisemasta liioitellun harmaan. Lisäksi Ihminen ei ole koskaan ennen pessyt asuntonsa ikkunoita itse (kolme vuotta sitten oli ehkä käynyt ikkunanpesijä), joten hän ryhtyy puuhakkaasti hommiin.

Ensin hän kaivaa esiin viime kesänä hankitun sähköisen ikkunanpesimen, jolla homma sujuisi aivan suit sait. Siksihän se hankittiin! Ihminen löytää laatikon ja nostaa osat laatikosta pöydälle, tuijottaa osia vähän aikaa, kaivaa sitten esiin ohjeet, tuijottaa ohjeita vähän aikaa, yrittää koota pesimen, mutta saa aikaan jotain mikä näyttää lähinnä konekivääriltä. Konekivääri ei käynnisty, jolloin ihminen tajuaa että se on ladattava. Ihminen ei myöskään löydä aparaattiin sopivaa pesuainetta, vaikka kuinka romistelee siivouskaapin ylösalaisin. Ihminen pakkaa kaikessa hiljaisuudessa masiinan takaisin laatikkoon ja hakee tavallisen varrellisen mopin ja lastan.

Ihminen ryhtyy puunaamaan ensimmäistä lasipintaa innokkaasti, tsup tsup puhdistusainetta pintaan, tehokas pyöräytys varsimopilla ja sitten vain vedellään lastalla saippuavesi pois pinnasta. Ihminen iloitsee kättensä jäljestä, tämä tosiaan on helppoa ja mukavaa! Sitten Ihminen ottaa tyytyväisenä pari askelta taaksepäin ja huomaa, että lasi ei ole missään tapauksessa puhdas vaan täynnä kummallisia läiskiä ja rantuja. Hän pyyhkäisee rantua hihallaan, mikä on virhe – rantu leviää harmaaksi tahraksi lasiin. Hän hermostuu ja osuu mopin varrella rullaverhoon, jonka päältä leijailee alas pölyä, joka tarttuu kiinni kosteaan pintaan. Ihminen kiroaa ja tekee homman uudelleen, mutta lopputulos ei ole edelleenkään erityisen hyvä.

Ehkä pitää katsoa lopputulosta kun kaikki pinnat on pesty, Ihminen tuumii pettyneenä, sillä näillä leveyksillä ikkunoissa on sisä-sisäpuoli, sisä-ulkopuoli, ulko-sisäpuoli ja ulko-ulkopuoli.

Koska ikkunat aukeavat ulospäin, Ihminen roudaa kaikki kamat pihalle ja alkaa muistaa, miksi ei koskaan pese ikkunoita. Tässä menee koko vitun päivä.

Mutta Ihminen hengittää syvään ja palauttaa mieleensä somekuvat, kiillon, kevään värit ja nuhteettomuuden vaatimuksen. Ehkä hän saa itsekin jaettua somekanaviinsa kivan kuvan kiiltävästä ikkunasta!

Ulkona Ihminen huomaa, että kiinteistön suunnitellut arvostettu arkkitehti ei ole tullut ajatelleeksi pätkääkään ikkunanpesua. Lasi on alareunastaan kiinni pitkillä ruuveilla ja saranat ovat korkealla yläreunassa. Ihminen hakee kiltisti ruuvarin ja jakkaran. Ruuvien kannat ovat kuluneet, vanhat ikkunankarmit jumittavat ja lasit nitisevät. Ruutu painaa tonnin ja Ihminen tuntee litistyvänsä lasien väliin. Suihketta menee silmään. Kyynärpäät osuvat lasiin.

Lisäksi alempi ruutu on kiinni kokonaan ruuveilla. Ihminen kiroaa arkkitehdin. Hän tulee ajatelleeksi ruudun takaisin asentamista vasta kun on irrottanut kaikki ruuvit ja tajuaa, ettei saa tätä ikinä yksin paikoilleen. Ehkä naapurin 90-vuotias mummeli ottaa haasteen vastaan. Ihminen pohtii, kuinka kylmä yöllä tulee yhdellä ruudulla.

Ihminen alkaa ymmärtää paremmin ikkunanpesijää, joka näytti siltä, että voisi purskahtaa itkuun. Tässä asunnossa ikkunanpesu sisältää 90% kaikenlaista paskaa ja 10% ikkunanpesua.

Ihminen uurastaa ikkunoiden parissa kolme tuntia. Kun yksi seinä on valmis, selkään sattuu, ranteeseen sattuu, neuletakki on revennyt selästä eikä lopputulos välttämättä ole parempi kuin alkuperäinen tilanne. Rantuja jää, mutta kukaan ei tiedä, millä pinnalla ne ovat. Ihmisen tekee mieli räkäistä lasiin.

Kun Ihminen sitten voipuneena istuu pihalla, naapurin rouva kävelee haravan kanssa ohi.
Oho, rupesit tuohon hommaan, rouva nauraa empaattisesti. Ihminen tuijottaa hämmentyneenä naapuria, joka kertoo, että vanhoista ikkunalaseista ei koskaan tule hyvät. Eikä niitä sisäikkunoita kukaan kuulemma pese. Koska niissä on niin hirveä duuni. Ja sitten, kun siihen kerran kymmenessä vuodessa ryhtyy, niin ruutujen tukemiseen on sellaiset tukipuut varastossa.

Ihminen menee tällaisesta informaatiosta hieman epäkuntoon ja ajattelee, ettei sittenkään ollut uusavuton surkimus vaan vain hyvin vaikean tehtävän edessä. Ihminen nielaisee liian kuuluvasti.

Illalla Ihminen lämmittää itselleen pakastepizzan ja kaataa itselleen lasin viiniä. Kaataa toisenkin vaikka on sunnuntai. Hän miettii, milloin hänestä tuli somemaailman höynäyttämä ihmislaji, Homo Haksahdus.

Ikkunat näyttävät hämärässä, kahden viinilasin jälkeen ihan hyviltä.