Ajauduin taannoin keskusteluun, jossa puhuttiin vauvakadosta ja sen taustoista. Yhdeksi syyksi nostettiin vanhemmuuden suorituskeskeinen ilmapiiri: perheen pitäisi voida ottaa rennosti ja lapset ottaa mukaan aikuisten elämään. Esimerkkinä käytettiin sitä, että illanvietoissa pitäisi antaa lasten vain nukahtaa pöydän alle. Ööö. Jouduin toteamaan, ettei tulisi mieleenikään tehdä noin tai ottaa lapsia kaikkiin aikuisten illanviettoihin (lähinnä siksi, että haluan suunvuoron). Juuri tällaisella detaljitason mikromanageerauksella aiheutetaan vanhemmille turhaa epävarmuutta ja paineita. Kääk, enkö olekaan rento vanhempi, kun haluan lasten nukkuvan omissa sängyissään?
Ja nyt kun luin Isyyspakkauksen Tommin viimeisimmän kirjoituksen, huokaisin taas raskaasti. Lukija oli ollut huolissaan hänen lastensa elämästä. "Oikeaa lapsuutta" kun ei vietetä ravintoloissa vaan Lapissa.
Voi hyvät hyssykät sentään. Luulin, että ihmiset olisivat jo aika pitkään jatkuneen julkisen keskustelun myötä ymmärtäneet, että tällainen huolinäpertely suuntaan tai toiseen on turhaa: asuinpaikalla tai vapaa-ajan viettovalinnoilla ei ole lapsuuden onnellisuuden kanssa mitään tekemistä. Lapset saavat olla lapsia leikkiessään metsässä tai ravintolan leikkihuoneessa. Aivan sama. Lapsuuden eläminen on onnellista aina kun ympärillä on turvallisia aikuisia.
Olen saanut tästä mikromanageerauksesta osani, tietenkin. Ensimmäisen kerran törmäsin tällaiseen huoleksi naamioituun vittuiluun, kun joku kantoliinajengin edustaja löysi erään postaukseni sivulauseesta maininnan rintarepusta. Muistan olleeni todella hämmästynyt tästä yllättävästä detaljista, joka välittömästi teki minusta lasten pahoinpitelijän. Sittemmin virheitä tuli lisää. Vauvapalstalla repesi, kun Snadin synnyttyä Skidi jatkoi tutussa perhepäivähoidossa. Teimme lomilla eri asioita eri komboissa (kaikkien olisi pitänyt tehdä samaa) ja luonnollisesti sain myös palautetta, kun en suostunut perhepetiin, hiillyin kestovaippoihin enkä viitannut imetykseen äidin ja vauvan yhteisenä herkkänä hetkenä. Lapsiin ei olisi myöskään saanut viitata apinoina ja joka juuttaan kritiikin perään olisi pitänyt laittaa disclaimer, että päivääkään en vaihtaisi pois. En laittanut.
Nykyään minulla on vapaudu vankilasta -kortti: isot lapset. Kukaan ei enää arvostele vanhemmuuttani tai valintojani (ainakaan päin naamaa), vaikka mikään ei ole muuttunut. Olen yhä keskinkertainen äiti. Voisin tietysti käyttää tilaisuuden hyväkseni ja alleviivata, että olin oikeassa: ei haitannut, että vihasin imettämistä! Ei haitannut, etten soseuttanut porkkanaa itse! Eikä haitannut, että molemmat menivät päiväkotiin puolitoistavuotiaina! Nykyään kapinoin enää jatkuvaa kuskauspakkoa vastaan.
Mutta turha noista pikkuasioista on jauhaa.
Tässä mikromanageerauksessa onkin irvokkainta konteksti. Nämä kaikki oikean lapsuuden vinkit, jotka osoitetaan keskiluokkaiselle suomalaisperheelle, kuulostavat korneilta, sillä on olemassa lapsia, joilla ei ihan oikeasti ole lapsuutta. Sellaisia lapsia on kaivoksilla, pelloilla, sotilaina ja hikipajoissa, päihdeperheissä ympäri maailman. Näitä lapsia kannattaa auttaa, mutta ei neuvomalla vanhempia pulkkamäkeen.
Jos siis näet somessa vanhemmuutta, mistä et itse tykkää, kysy, onko lapsi vaarassa. Jos ei, sail on. Perhe todennäköisesti pärjää ilman kokemuskonsulttia.
Nuorisolaiset on muutenkin niin arkoja perheen perustamisen suhteen. Pitäisi olla kaikki valmista ja varmaa. Siis niille jotka vielä näkevät perheen perustamisen jonkinlaisena luonnollisena tavoiteltavana asiana.
VastaaPoistaItsehän en nähnyt perhettä luonnollisena ja tavoiteltavana asiana.
PoistaMä olen kanssa edelleen jotenkin otettu siitä että joku on halunnut lisääntyä mun kanssa, ja ihan kaksi kertaa!
PoistaMrs G
Joo, tämä hämmästyttää muakin edelleen! :D En ole uskaltanut kysyä, katuuko.
PoistaHih, useimmat huomaavat viimeistään lasten tullessa teini-ikään, ettei lapsia voi kasvattaa. Niiden kanssa voi vain opetella tulemaan toimeen.
VastaaPoistaSitäkin. Mutta siinä vaiheessa olisi kyllä hyvä että kaikki merkittävä kasvattaminen esim. väkivallattomuuteen olisi jo tehty. ;)
PoistaHih, miten mä muistan ton rintareppugaten :D Mullakin oli björn, mutta onneksi tyttö ei viihtynyt siinä - olisinko saanut pahaa silmää kaupungilla?? Sillon aikoinaan oli kyllä tosi paljon kuumentuneita tunteita täällä kommenttibokseissa :D :D Joku juttu sulla oli kanssa mistä jouduit sulkemaan kommentoinnin? Mikähän se oli... Noihan on tietty sellasia että pitää vaan antaa mennä yhestä korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta voin kuvitella että parkkiintunut bloggarikaan ei voi välttyä vittuuntumiselta.
VastaaPoistaVittuuntumiselta ei voi välttyä, mutta kommentteja oppii kyllä lukemaan niin että ne ne kertovat eniten sanojasta. Muistaakseni kolme ketjua olen sulkenut (ja huom mulla on sensuroimaton ANONYYMI-kommentointi edelleen päällä!): rinta-vitun-reppu, kestovaipat ja joku rokotusjuttu. Ihan legit. :D
PoistaToi kantaminen on kyllä jännä kulttijuttu. En tiennyt asiasta, kun hankin kauniin kanto... anteeksi RENGASliinan, joka tuli ihan kovallekkin käytölle lopulta. Mutta kyseinen riepu olikin sitten heimovaate, joka aiheutti oletuksen, että olen pysyvässä symbioosissa vauvani kanssa ja tarjoilen sille vain itseviljeltyä luomuruokaa.
PoistaTälläselle nukkumisensa priorisoivalle insinööriäidille vähän hankalia kohtaamisia.
Heimovaate :D :D
PoistaToi on kyllä totta. Yksi kaveri, joka sai lapset ennen mua, käytti kantoliinaa ja kaikki heti oletti hänen olevan Intian retriiteissä viihtyvä luontoäiti. :)
Mua kyllä edelleen ihmetyttää miksi näiden mielestä WHO:n imetyssuositusta luetaan kuin raamattua, mutta saman järjestön rokotussuositus on heidän mielestään huuhaata.
PoistaTulin tänne blogiin itse asiassa katsomaan olisiko jo kirjoitusta perhevapaauudistuksesta, mammaheimot jo karjuvat vääryyttä, kun isien vapaata on kasvatettu.
Mallun kommenttiin: Juuri tuo WHO-kanta, pikkasen on tekopyhää nillitystä.
PoistaJa sitten tuo perhevapaauudistus. Palstat täynnä itkua siitä, kun mies saa mennä ja tulla ja minä täällä niin kärsin. Sitten kun sais vaihtaa niin ei kelpaa sekään.
Ei tee kyllä enää mieli vauvoja noistakaan syistä, jos nyt ei muutenkaan. Kaksi on ihan tarpeeksi heviä shittiä.
Erittäin kiinnostava pointti, että isojen lasten kanssa kommentointia ei enää tule. Johtuisikohan siitä, että isojen lasten kanssa moni jo ymmärtää, että tilanne voi olla monimutkaisempi miltä se näyttää? Tai että isompien lasten vanhemmat ovat itsekin vanhempia ja itsevarmempia ja saattavat esimerkiksi kritisoida saamaansa palautetta? Vähän samaan tyyliin kuin parikymppistä on helpompi kyykyttää kuin kolmikymppistä.
VastaaPoistaMutta muiden lasten puolesta huolestuminen jonkin hoitoteknisen asian takia on kyllä ilmiö, jota mun on todella vaikeaa ymmärtää. Omassa riittää ihan tarpeeksi puimista ja sekin ahdistus helpotti huomattavasti kun sain muuta ajateltavaa, siis positiivisessa mielessä.
Se tosiaan on kiinnostavaa! Ehkä isojen lasten kanssa todisteet ovat jo esillä: neuvojalle on aivan liian helppo todeta että en tarvitse neuvoja. Skidin huonoin koenumero tältä vuodelta on 9,5 ja se pitää tällä hetkellä hallussaan 200 metrin kauden kärkitulosta (molemmat totta) että ei se rintareppu nyt sitten ollutkaan mitään henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä, josta jäisi ikuiset jäljet. (Vittu miten tyhmä se kommentti oli, toivottavasti esittäjä lukee tämän.)
PoistaJa toisaalta isot lapset tekevät jo niin paljon päätöksiä itse omasta elämästään (harrastuksistaan, kavereistaan, kunnianhimon kohteistaan) että aikuisen rooliksi riittää normiarjen ylläpidon lisäksi se että tukee, kannustaa ja nostaa ylös, jos tulee mahalasku.
Mä luulen, että vauvojen osalta niitä neuvoja tulee, koska vauva on vielä helppo egonjatke ja ei pysty itse sanomaan valinnoista mitään. Alakoululaisen kohdalla jo vähän hitaampikin hahmottaja ymmärtää, että kyseeessä on oma erillinen yksilönsä. Lisäksi alakoululaisten vanhemmista valtaosa on jo takaisin työelämässä tai muuten omaa jotain omaakin elämää. Siinä vaiheessa kun ne vaipat, reput ja luomusoseet on se päivän ainoa sisältö alkaa ne kummasti näyttää elämää tärkeämmiltä.
PoistaHyvä pointti tuo, että työelämä palauttaa ihmisen normaaliksi. Maailman pyöriminen pikkulasten ympärillä varmasti vääristää sitä todellisuutta, kuinka paljon niistä hoitotoimenpiteiden tyylipisteistä lopuksi pitää piitata.
PoistaSanon tähän että kiitos. Monella tapaa osui ja upposi. Ja terveisiä sieltä, jossa lapsuus on erilainen. https://kohtaamisiakatjakoykka.blogspot.com/2020/02/hymyton-lapsuus.html
VastaaPoista