Tällä viikolla alkoi inbox kilahdella. Työt olivat kutsuneet niin tuttuja kuin kuin vieraitakin, mutta yksi asia toistui: viestin lopetuksena oli "hyvää alkavaa syksyä". Armoa! Vaikka loma loppuu, ei ala syksy! Ei sillä, että minulla olisi massiivisesti mitään syksyä vastaan, mutta tarvitsemme elokuuta moneen asiaan.
1. Elokuu on tärkeä palautumiskuukausi erityisesti perheelliselle ihmiselle, joka on aivan puhki loman pakkaus-, kokkaus- ja viihdytysvuorosta. Elokuussa koittaa se taivaallinen hetki, kun leppoisaa kesää on jäljellä, vaikka koulut ja työt jo alkavatkin. Ah! Voi käydä työkavereiden kanssa jätskillä, syödä päivällisen ulkona, suunnitella viikonlopuille kesäretkiä vaikka saaristoveneillä tai kaupunkifillareilla ja lykätä seuraavaan kuuhun sitä orastavaa ajatusta, että mitkähän kaikki ulkovaatteet ovat jääneet lapsille pieneksi, vaikka vasta keväällä ostettiin.
2. Mökkielämän aiheuttaman lorvikatarrin karistaminen alkaa siitä hetkestä kun peruskoulun kello kilahtaa. Yrittäjän yhtälössä yllä mainitun rennon yhdessäolon lisäksi tulevat työt eli vuokra-mätkyt-netti-velat-verot-korot-korkojenkorot ja elokuu tarjoaa kauan odotettua työntekolepoa. Omassa sängyssä nukkuminen ja päiväsaikaan koittava selkeä työ- ja kirjoitusrauha ovat parasta terapiaa mielelle, joka pelkää verottajan seuraavaa yhteydenottoa. Ja sitä että uuden romaanin runko ei ole ihan niin kuosissa kuin sen piti olla.
 |
| Elokuussa olisi syytä löytää wisdomia ihan ilman wineä. |
3. Tervetuloa rutiinit! On mentävä nukkumaan ennen kuin aurinko nousee, syötävä järkevästi ja säännöllisesti ja aloitettava liikunnan harrastaminen. Tarkoittaen siis sitä, että joudun lopettamaan Downton Abbey -maratonini ennen kahtatoista, syömään muutakin kuin kahvia ja kirsikkatomaatteja ja menemään jumppaan. Kersat ovat paljon paremmin balanssissa. Teini siivosi jopa huoneensa eilen, mikä oli epäilyttävää.
4. Minun kirjoissani vähintään syyskuun loppuun asti on edelleen kesä ja vieläpä aivan upea sellainen. En piittaa seksihelteistä, mutta elokuussa mahdolliset lämpöaallot eivät ole kovin tuskallisia, sillä yöksi jo viilenee, mustarastas ei enää karju heiloilleen aamuneljältä ikkunan alla ja levätilannekin on rauhoittunut. Kyseisen kuukauden onkin ilmeisesti nimennyt se neuroottinen henkilö, joka painaa bussin pysähtymisnappia heti, kun se on lähtenyt edelliseltä pysäkiltä.
Siispä toivotan teille oikein hyvää töihinpaluuta ja erinomaista kesän jatkoa! Lupaan, että blogin päivitystahtikin tästä virkistyy.
Tulipa suorastaan hätä tuosta pysähtymisnapin painamisesta. En ole koskaan tiennyt milloin olisi se oikea hetki. Pelkään että jos jätän sen viime tippaan, kuskilla ei ole aikaa orientoitua seuraavalle pysäkille pysähtymiseen ja saattaa jopa joutua jarruttamaan liian hätäisesti, mutta olen epäillyt tätäkin, että jos sen tekee liian nopsaan, heti edellisen pysäkin jälkeen, matkustajia ja jopa kuskia ärsyttää ja todellakin pidetään neuroottisena. Elokuun nimeämisen kanssa mulla ei kyllä ole mitään tekemistä. Olisipa ihanaa jos joku bussikuski ohjeistaisi tässä asiassa.
VastaaPoistaTämä on herkkä asia. Oikea hetki riippuu hyvin pitkälti pysäkkivälin pituudesta. Välitön lähdön jälkeinen napinpainallus (ja erityisesti yhdistettynä pystyyn könyämiseen) aiheuttaa minussa reaktion että kyseinen henkilö olisi havahtunut liian myöhään ja missannut pysäkkinsä. Toisaalta taas liian myöhään tapahtuva painallus aiheutta kollektiivisen whiplashin matkustamossa. Parasta onkin painaa taajamassa minimissään 20 sekunnin päästä lähdöstä, jolloin ei ole erehtymisen vaaraa ja tuskin ollaan vielä liian lähellä seuraavaa pysäkkiä. :)
Poista