Maata pitkin: yöjunan henki

Tunnen, että juna on pysähtynyt, se on seissyt jo jonkin aikaa. Asemalta hiipii hyttiin yön raskas tuoksu. On pilkkopimeää. Yritän miettiä, mitä kello on ja missä olemme. Lähdimme Hampurista kohti etelää kun alkoi hämärtyä eikä ikkunoista voinut seurata maisemien vaihtumista viljelysmaista alpeiksi. Mitä on matkan puolivälissä?

Makaan pimeässä makuuvaunussa ja ajattelen matkustajaa, joka on mekaniikan armoilla. Häntä kannattelee kova, kapea laveri eikä hän tiedä, mitä ajoittaiset turbulenssia muistuttavat ravistukset tarkoittavat. 

Junassa kuuluvat raideviidakon äänet. Äänet voi jakaa neljään kategoriaan:
a) rominat ja kolinat,
b) ujellukset ja suhinat,
c) kihinät ja kirskunnat sekä
d) hurina ja muut tasaiset äänet (matala meeeeeee).

En osaa päättää kuuluuko ajoittainen vonkuminen beehen vai ceehen. Ääniin yhdistyvät vaunun liikkeet, keskipakoisvoiman ja nopeuden vaihtelut kaarteissa, hytkynnät ja tärinät (tu-tum tai tu-tum-tum-tum). Kengät kopisevat käytävässä, rinkka raapii ohutta seinää.

Horroksessa ajattelen puhkuvaa, kiiluvasilmäistä teräsleopardia raideviidakossa ja tiedän että aamunkoitto on likellä. 

Yhtäkkiä kuuluu ulinaa ja kirskuntaa, juna hiljentää ja kallistuu voimakkaasti. Vesipullo putoaa pöydältä Snadin sänkyyn ja toinen koiranunta nukkunut mies poimii sen, silittelee lapsen takaisin uneen. Ohi kiitää läheltä toinen juna, makuuvaunu huokaisee paineaallosta ja nytkähtää jälleen liikkeelle. Junat väistivät toisiaan yössä. 

Havahdun uudestaan siihen, että juna seisoo. Konduktööri puhuu hiljaisella äänellä, matkalaukun pyörät rullaavat pitkin muovimattoa. Tsihhhh, ovet aukeavat. Raotan silmiäni ja tällä kertaa verhojen takaa kajastaa ujonvaaleaa valoa, sellaista vuorten takaa nousevaa, joka kerää tehoaan vielä tunnin tai kaksi. Minä väistin leopardin enkä saa enää unta.

Aamulla, kun Alpit jo näkyvät, selviää, että siirryimme yöllä ratarikon takia kiertoreitille, ja olemme aikataulusta kaksi tuntia myöhässä. Ei haittaa, linnat odottavat kyllä.