Muotinurkka: hametrauma

Näin kaupassa kivanvärisen, salvianvihreän vaatteen, joka osoittautui hameeksi. Harmittelin, että olipa kiva, mutta miksi ei voinut olla housut. Onneksi oli ystäviä mukana, jotka sanoivat, että kokeilisit sinäkin joskus jotain uutta. Ostin siis elämäni toisen hameen.

Olen aina ollut enemmän housu- kuin hameihminen. En käyttänyt moneen vuoteen mitään muita alaosia kuin farkkuja, mitä nyt joskus juhlissa sonnustauduin mekkoon. Erityisesti töissä käytin pelkästään housuja, ihan päinvastoin kuin äitini, jolla oli töissä aina hame. Ja sitten kun on riittävän kauan käyttänyt vain housuja, näyttää muidenkin mielestä hameessa siltä kuin olisi menossa telkkariin keskustelemaan varhaiskasvatuksesta.

En ole erityisen hamekriittinen, mutta housut vain ovat käytännöllisyysnäkökulmasta samalla tavalla ylivoimaiset kuin kesä on suhteessa talveen.

Housujen kanssa liikkuminen on helpompaa ja huoletonta, ne jalassa voi juosta, istua, pyöräillä, heittää kärrynpyörää ja keinua. Housut eivät ikinä voi jäädä takaa pikkareiden väliin eivätkä reidet hankaa. Vain liian matalalle leikatut farkut voivat aiheuttaa samanlaista neuroottista nykimistä kuin lyhyt hame. Ja huono vetskari.

Mutta hame on jotenkin arvaamaton. Jos hame olisi ihminen, se olisi sellainen äkkipikainen tyyppi, jonka kanssa saa olla koko ajan varuillaan, että mitä se seuraavaksi keksii. Se saattaa lehahtaa tuulenpuuskasta naamalle ihan yhtäkkiä tai helma jäädä kantapään alle. Ja paksupohkeiselle (tähän liittyy myös se pillifarkkutrauma) pituuden on oltava just eikä melkein: jos helma ulottuu väärään kohtaan säärtä, lopputulos ei ole optisesti mairitteleva, vaikka kuinka olisi kehopositiivinen.

Pistin hameen illalla päälleni ja heti tuli jotenkin arvolatautunut ja emansipoitunut olo. Ja ihan perkeleen kylmä, vaikka oli sukkahousut.

Kun päivitin vessaselfien Instagramin puolelle, pyysin että seuraajat jakaisivat omia kokemuksiaan hameesta. Ja tulihan niitä, paljonkin! Osasin arvata, että hame jakaa käyttäjäkokemuksia aika vahvasti, mutta oli silti yllättävää havaita, kuinka monella oli ainakin joskus ollut vaikeuksia käyttää hametta ja hame oli päässyt suosioon vasta myöhemmällä iällä. Oli jopa suoranaisia hametraumoja, jotka toki olivat ratkenneet tavalla tai toisella.

Hassua. Tarvitsemmeko ehkä kansallisen hametraumojenpurkupäivän? Voitaisiin purkaa hamemyyttejä, opastaa hamefillaroinnissa, lanseerata miesten hameet ja juhlistaa tätä perinteikästä vaatekappaletta, jonka pukeminen voisi vuonna 2019 olla jo ihan rento suoritus.