Vannon etten jämähdä (paljoa)

Mietin viime viikolla kuumeisesti uudenvuodenlupausta. Tiedän, tiedän: motivaation täytyy lähteä jostain muualta kuin vuosiluvun vaihtumisesta, mutta ajattelen, että tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi. Kaikki muutkin miettivät samaa ja toisaalta tämä mörönperseen vuodenaika suorastaan kutsuu pohtimaan tulevaa. Mitä tänä vuonna pitäisi saada aikaan? Millaiset ongelmat kaipaavat ratkaisua?

Tuli blackout. Kaikki ideat vaikuttivat teennäiseltä hyvinvointihorinalta, johon olen suht kyllästynyt, kun menin sen laihduttamisenkin lopettamaan. Elämä on jo muutenkin yhtä kampanjaa. (Tiedän, että joku luki "kampaajaa". Sitäkin se ehdottomasti on, sellainen korvaan leikkaava harjoittelija.) Lupaan muutenkin säännöllisin väliajoin ryhdistäytyä ja aloitan jonkun kampanjan: nyt opettelen tekemään pataruokia! Ei notkuta hereillä puolen yön jälkeen! Tällä viikolla on sometauko! Hyvä jos viikon jaksaa.

Mutta tuon harrastuspostauksen jälkeen yksi korkeamman levelin ajatus hiipi mieleen: enemmän pitäisi kokeilla kaikenlaista ja vähemmän jumittaa siinä näin on aina tehty -ajatuksessa. Se Islannin mallikin istui Suomeen ihan hienosti, kun se laitettiin istumaan. Kokeilu tarvitsi vain yhden energisen ja ennakkoluulottoman ihmisen, joka ei pelännyt epäonnistumista – ja voilà!

Siinä se lupaus on: Älä jumita! Ja tuohan ei ole pelkästään uudenvuodenlupaus vaan suorastaan huoneentaulu.

Sillä jumittamisen saralla minulla ehdottomasti riittää duunia. En ole kovin joustava enkä omaksu uusia trendejä nopeasti. En ehdi, koska niitä tulee joka tuutista. Ja suurin osa ei kiinnosta. Ja nekin, jotka kiinnostavat otan käyttöön viipeellä. Ostin pillifarkut samana keväänä, kun naistenlehtien palstoilla ilmoitettiin, että kuuminta hottia ovat leveät lahkeet. Jäin jumiin pikkulapsivaiheeseen ja nyt viimeksi joulukuuseen, josta en haluaisi luopua vielä loppiaisena.

Ja nyt olisi sitä aikaakin tällaiseen isompaan henkiseen loikkaan, kun en ole enää toimistoaikojen orja, uudet kirjaprojektit (niitä on monta!) ovat vasta alussa ja podcastikin alkaa vasta keväämmällä.

Niin siis... hetkinen. Minähän tein viime vuonna ihan massiivisen elämänmuutoksen ja lopetin mm. keskinkertaisessa työelämässä jumittamisen. Enhän mä mikään jämähtäjä ole, enää! Olin vain jämähtänyt siihen ajatukseen, että olen jämähtäjä, vaikka en ole! Heh! Olen vain tiedostava jämähtäjä, joka valitsee muutoksensa tarkkaan!

Ei sinne epämukavuusalueellekaan nimittäin kannata jämähtää, vaikka joku bisnesguru väittääkin, että siellä ihminen oppii. Höpsis. Ei epämukavuusalueella mitään automaattista gloriaa ole tarjolla, ja siellä saa uutisia seuraava nykyihminen olla koko ajan. On ihan hyväksyttävää viihtyä myös sillä omimmalla alueellaan ja kehittyä siellä, muutenhan työntäisimme parsinneuloja kynsien alle heti aamusta.

Ei saakeli, se mun huoneentauluhan on, että pidä toi.

Lupaan pitää! Eikä olisi pahitteeksi olla tyytyväinen siihen, mitä on jo saanut aikaan. Sitäpaitsi tiedostava jämähtäminen kuulostaa aivan uudelta hyvinvointitrendiltä. Haistan miljoonia.