Harrastusroudauspostaukseen tuli valtavasti kommentteja somessa: moni oli konseptista kiinnostunut, mutta samalla nousi epäily siitä, että tämä ei toimisi Suomessa. Päähuolenaiheet olivat kyytien kalleus ja vapaaehtoisvalmentajat, jotka eivät ehdi päivätöiltään lapsia treenauttamaan.
Mutta kun. Islantihan on myös pieni pohjoinen maa, jossa pidellään suurimman osan vuotta erikoisia kelejä. Eihän tämä nyt voi olla niin erilaista?
Eikä ollutkaan! Sain viestin ystävältä, joka vinkkasi, että tätä kokeillaan Suomessa paraikaa! Helsingissä toimiva futisseura PPJ noutaa Jätkäsaaren junnupalloilijat harrastuksiin suoraan koululta. Taustapiruna on häärännyt joukkueenjohtaja Pasi Riikonen. Kyselin siis häneltä, miten homma hoituu.
Ensin kuljetukset.
Ryhmäkuljetuksia on pilotoitu Kyyti-palvelun kanssa (joka on pari vuotta vanha Mobility-as-a-Service start-up) ja vieläpä onnistuneesti: tällä hetkellä 4 koulun ja 67 lapsen aikataulut on saatu sovitettua yhteen ja vanhemmille tulee tieto, milloin lapsi haetaan ja palautetaan koululle. Isoin duuni on ollut kuljetussoftan opettamisessa, mutta hiljalleen systeemiä on saatu paremmaksi, kun kokemusta on karttunut.
Tuleeko kalliiksi? Kuljetusten kustannustaso on asettunut 2-2.5 € tienoille per lapsi per treeni, minkä vanhemmat ovat kokeneet hyväksyttäväksi.
No entäs se valmennuksen ajankohta?
Ei ongelma. Seuralla on leivissään sekä täyspäiväisiä ammattivalmentajia, liuta tuntitaksaisia valmentajia että opiskelijataustaisia ohjaajia, joiden kanssa valmennusvastuu jaetaan. Treenit alkavat kahdelta pienemmällä valmentajaporukalla ja kolmen jälkeen apuvalmentajien määrä kasvaa. Harjoitukset vain täytyy suunnitella tämän mukaisesti.
Riikonen lisää, että tämä on kaikkien etu: kun valmentajille voidaan tarjota töitä laajemmalla aikavälillä kuin vain sälätunteja illasta, valmennuksesta voi tulla ammatti. Ammattimainen valmennus taas on yksi taustasyy Islannin jalkapallomenestykseen.
Ei ongelma. Seuralla on leivissään sekä täyspäiväisiä ammattivalmentajia, liuta tuntitaksaisia valmentajia että opiskelijataustaisia ohjaajia, joiden kanssa valmennusvastuu jaetaan. Treenit alkavat kahdelta pienemmällä valmentajaporukalla ja kolmen jälkeen apuvalmentajien määrä kasvaa. Harjoitukset vain täytyy suunnitella tämän mukaisesti.
Riikonen lisää, että tämä on kaikkien etu: kun valmentajille voidaan tarjota töitä laajemmalla aikavälillä kuin vain sälätunteja illasta, valmennuksesta voi tulla ammatti. Ammattimainen valmennus taas on yksi taustasyy Islannin jalkapallomenestykseen.
Millaisia kokemuksia kokeilusta on ollut?
Riikosen mukaan kaikki voittavat: valmentajat arvostavat sitä, että lapset ovat virkeämpiä, vanhemmat ihmettelevät, mitä tekisivät kaikella vapaa-ajalla ja lapset iloitsevat kun treeneistä palatessa voi vielä jäädä leikkimään eikä tarvitse höökiä kotiin iltapalalle. Homma toimii niin hyvin, että tätä systeemiä levitetään tänä keväänä seuran muillekin toiminta-alueille.
Mutta mikä sai Riikosen ryhtymään tällaiseen urakkaan oman toimen ohella? Riikonen kävi itse koulut Luxembourgissa, jossa harrastukset hoidettiin suurimmaksi osaksi koulun kanssa. Suomen malli tuntui siihen nähden vähän turhan raskaalta. Lisäksi uudella asuinalueella oli samanhenkistä porukkaa, jotka halusivat kokeilla, voisiko asioita tehdä myös toisin. Ja voihan niitä.
Niin. Ainoa ero Islannin ja Suomen välillä onkin tahdossa: kyllä mekin voimme päättää, että jokainen lapsi tarvitsee harrastuksen ja se pitää hoitaa niin, että vanhemmat eivät päädy pullonkaulaksi. Malli on jo olemassa ja testattu.
Riikosen mukaan kaikki voittavat: valmentajat arvostavat sitä, että lapset ovat virkeämpiä, vanhemmat ihmettelevät, mitä tekisivät kaikella vapaa-ajalla ja lapset iloitsevat kun treeneistä palatessa voi vielä jäädä leikkimään eikä tarvitse höökiä kotiin iltapalalle. Homma toimii niin hyvin, että tätä systeemiä levitetään tänä keväänä seuran muillekin toiminta-alueille.
Mutta mikä sai Riikosen ryhtymään tällaiseen urakkaan oman toimen ohella? Riikonen kävi itse koulut Luxembourgissa, jossa harrastukset hoidettiin suurimmaksi osaksi koulun kanssa. Suomen malli tuntui siihen nähden vähän turhan raskaalta. Lisäksi uudella asuinalueella oli samanhenkistä porukkaa, jotka halusivat kokeilla, voisiko asioita tehdä myös toisin. Ja voihan niitä.
Niin. Ainoa ero Islannin ja Suomen välillä onkin tahdossa: kyllä mekin voimme päättää, että jokainen lapsi tarvitsee harrastuksen ja se pitää hoitaa niin, että vanhemmat eivät päädy pullonkaulaksi. Malli on jo olemassa ja testattu.
Tosi hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta!
VastaaPoistaKiitos! Tää mullistaisi monen perheen arjen!
PoistaKohtuulliset harrastushinnat mullistaisivat vielä enemmän... Pienituloiselle se kuskaaminen ei ole edes vaihtoehto, ja kohtuuhintaiset harrastukset harvoin on ihan 'parhailla' paikoilla joihin alakoululainen itsenäisesti pääsee. Höntsäilyä olisi kiva jotenkin saada mediaseksikkäämmäksi, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
PoistaKommentoin edelliseen postaukseen: oon se lentopallovalmentaja kaukaa pohjoisesta :D
VastaaPoistaMutta siis joo, tämä malli on tosiaan nerokas ja voi vitsi että olisi mahtavaa saada sitä käyttöön. Mutta :) Suurin osa Suomen urheiluseuroista pyörii vapaaehtoisvoimin ja pientäkin pienemmillä budjeteilla. "Sekä palkattuja ammattivalmentajia, liuta tuntitaksaisia ohjaajia että opiskelijataustaisia ohjaajia" seuran leivissä on kaunista utopiaa käytännössä kaikille pienille paikkakunnille. Tietysti on totta, että jos valmennuksesta saadaan paremmin tehtyä ammatti, lajien taso nousee - ainakin siellä, missä siitä _saadaan tehtyä ammatti_, mikä käytännössä tarkoittanee isoja paikkakuntia ja isoja seuroja, joissa volyymit yhdessä ikäluokassa ovat yhden koulun ja 20 junnun sijaan 4 koulua ja 70 junnua. Jotkut asiat ovat kovasti helpompia kun porukkaa on paljon ja tämä lienee yksi niistä. Tällöin lajien sisällä tasoerot todennäköisesti repeäisivät käsistä. Onhan selvää, mitä ammattivalmennus, virkeämmät valmennettavat ja enemmän lapsia treeneissä tekevät - parantavat tuloksia tietenkin. MUTTA koska Suomi on kuitenkin väestöltään pieni mutta pinta-alaltaan suuri maa, niin urheilijan näkökulmasta keskittäminen ja etenemismahdollisuuksien kaventaminen ei tee millekään lajille pelkästään hyvää.
Siis tietenkään en nyt sano että kun meillä ei onnistu täällä niin ei kukaan saa kokeilla missään!! Ehdottomasti kokeiluun ja siitä käyttöön siellä missä homma on vain mahdollista saada pyörimään, koska ehkä se siitä pääsisi leviämään. Halusin vain tuoda tämän näkökulman, koska malli on paperilla tosiaan upea ja epätodellisen :) yksinkertainen.
Mutta siis nyt tähän lopuksi sanon että itse seura-aktiivina tosiaan haluaisin kovasti tähän pyrkiä ja jospa jossain vaiheessa meilläkin joku edes nostaa edes osa-aikaista palkkaa valmennuksesta.
Niinhän se valitettavasti on, että harva ratkaisu käy kaikille. Mutta jos tällä nyt saataisiin edes ruuhka-Suomen ruuhkia helpotettua niin siinä aika moni perhe voittaisi. Islannin mallissa oli tosiaan mukana se ammattimainen valmennus, mikä tarkoittaa, että junnu-urheiluun pitäisi satsata enemmän yhteiskunnankin tukea.
PoistaVoi kyllä, kyllä, kyllä tällainen systeemi laajempaankin käyttöön!! Ainakin tosiaan pk-seudulla luulisi onnistuvan ja miksei muuallakin vähän soveltaen.
VastaaPoistaItse en olisi huolissani tuosta edellisen kirjoittajan tasoerojen repeämisestä. Ainakin pienemmät harrastajat kuitenkin pelaavat lähinnä paikallispelejä. Ja jos eroja alkaisi selkeästi tulla, ehkä tämä tapa harrastaa herättäisikin entistä enemmän mielenkiintoa?
Miten tätä ilosanomaa saisi vietyä eteenpäin niin, että muutkin seurat innostuisivat kokeilemaan? Tee Katja tästä joku lehtijuttu..? Tämä aihe varmasti kiinnostaisi monia esimerkiksi Länsiväylän levikkialueella :)
No täällä ainakin jengiä riittäisi. Mä jäin miettimään, että eikö tällä tavallaan haetakin sitä tason nostoa? Toki tämä pitäisi mahdollistaa monelle seuralle. Silloin olisi niin myös ammattimaiseen urheiluun mahdollisuus useammalla.
PoistaVeikkaan, että ensi syksynä on hirveä tunku PPJ:n riveihin. Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan!
VastaaPoistaHaha, voi hyvin olla että tulee pelaajaryntäys! :D
PoistaEspoossakin on ollut tällaista toimintaa ainakin 90-luvun lopulla kun olin ekalla! Pikkubussi tuli hakemaan muutamaa meistä koulun ip-kerhosta ja vei ensin odottelemaan erääseen nuorisotilaan ja sitten sieltä yhdessä mentiin uimakouluun. Jos en väärin muista, kyseinen taho oli jokin liikuntaan erikoistunut iltapäiväkerho/yritys joka järjesti myös kesäleirejä.
VastaaPoistaItse näen (pienehkön joukkuelajin valmentajana) asian ongelmana sen, että kouluja on jo Espoossa useita kymmeniä, saati sitten kun joukkueessa voi olla harrastajia ympäri pk-seudun! Toki jo se että osa harrastuksista alkaisi aiemmin jättäisi tilaa myös roudausharrastuksille, mikäli kyyditys ei niissä onnistuisi). Kimppakyydit toimivat jo meidän lajissa upeasti, Islannin malli on siitä vain vielä eksponentiaalisesti parannetumpi tapa!
Asiasta toiseen. Ymmärtääkseni cheerleadingiä on nykyään myös Espoon puolella (sitä en tieäd, onko sijainti sen parempi) ja Helsingissäkin useammassa seurassa. Lisäksi niin kuin jo toisissa kommenteissa huomioit, alkuun ei tarvitse kisata ja alemmissa kilpailusarjoissakin kisoja on varsin maltillisesti.
Oho, Espoon malli on siis viety Islantiin! :) Jossain vaiheessa tulee tietenkin C2C sovellus, joka tekee tuon reittioptimoinnin (ja tietty robottiautot) mutta niitä odotellessa näillä mennään.
PoistaJoo, kyllä Espoossakin oli tämän saman seuran cheerleading-jengi, mutta se oli meiltä katsottuna totaalisessa fönessä.
Musiikkiopistojen soitto- ja teoriatunteja voisi pitää koululla, ainakin kaikissa mukana raahattavissa soittimissa.
VastaaPoistaNo kyllä! Tässä on muutamaan kertaan tullut mietittyä että miksi hitossa esikoiselle valikoitui saksofoni kun poikkihuilu olisi ollut vaihtoehto...
PoistaHyvä Jätkäsaari!
VastaaPoistaEn jaksa rehellisesti sanottuna ymmärtää valitusta, että "kyllähän etelän seurat" ja "kauhean epätasa-arvoista pienillä paikkakunnilla asuville" ja "tulee tasoeroja". Elämä nyt ei ole aina tasa-arvoista, asumalla pienellä paikkakunnalla saa pienen paikkakunnan edut (vaikka sen että pallohalli on koulun vieressä, siellä on vapaita vuoroja ja sinne voi kävellä suoraan koulusta). Isolla paikkakunnalla on sitten ison paikkakunnan edut (ja haitat). Sellaista se nyt on.
Mä toivoisin kovasti, että tällainen yleistyisi. Sinällään kun itse en lapselle mitään tietty lajia toivo (tuleva ekaluokkalainen), niin olen aika innoissani (kuten myös tuleva koululainen) siitä mitä yhden urheiluseuran iltapäiväkerho lupaili: tavoitteena on tarjota lapselle mahdollisuus monipuoliseen liikkumiseen, mm. tennis, sähly, sulis, pesis, luistelu, tanssi. Myös oikeaa lajivalvennusta mahdollisuus saada (lisärahalla) iltapvkerhon aikaan. Tällä sanon oikeasti jee, ei ehkä tarttisi ympätä enää liikuntaharrastuksia arki-iltoihin...
Näin se menee, palveluita kannattaa järjestää kun on riittävästi jengiä. Olisi omituista olla käyttämättä kaupungissa hyväksi kaupungin hyviä puolia.
PoistaKuulostaa hyvältä tuo ip-kerho!
Tasoerojen repeäminen tosiaan kuulostaa aika hullunkuriselta huolenaiheelta - vähän "kalatkin vedestä" -viritteiseltä.
VastaaPoistaKeneltä on pois se, jos joku muu on vielä parempi kuin itse on? Jos siis nykytilanteessa omassa kylässä on mahdollisuus kehittyä tasolle x ja isojen kaupunkien aloitettua kyyditykset, olisi omassa kylässä mahdollisuus edelleen kehittyä tasolle x, niin haittaisiko se kamalasti, jos joku muu kehittyisikin tasolle CL? Ja jos joku pienessä maassa löytäisikin konstin, jolla jonkin lajin valmennus dramaattisesti paranisi, eikö se tarkoittaisi, että pieneen maahan alkaisi tulla menestystä siinä lajissa? Ja kaikkihan sen tietävät, mitä menestys tekee lajille laajemminkin.
Jos nyt täytyy niiden, jotka todella haluavat menestyä, matkustaa ulkomaille unelmiaan tavoittelemaan, olisi tässä revenneiden tasoerojen Suomessa riittävää muuttaa johonkin kaupunkiin omassa maassaan. Kuulostaisiko se ihan kamalalta?