Armoa kaikille kylväjille

Wilma kilahti aamulla.

"Hei, Snadi oli pudottanut tänään kenkänsä matkalla liikuntatunnille eikä niitä koulupäivän päättyessä enää löytynyt. Löytötavaroissa oli onneksi sopivankokoiset kumisaappaat. Kenkien etsintä jatkuu huomenna." 

Tarina ei kerro, miksi kengät piti olla mukana, miten ne ovat päässeet jalasta tippumaan vai onko kersa kenties viuhtonut paljain jaloin saliin ja takaisin vai mitä. Ja nyt meillä on jonkun onnettoman kumisaappaat.

Näyttää siltä, että perheessämme vahvana kulkeva kylvämisosaaminen (incl. eteisvatulointi, josta pompsahti tänään toinen Wilma-viesti) jatkuu tämän toisenkin lapsen kanssa. Tällä viikolla hävinneiden kamojen joukossa näiden villavuoristen Kavatin nilkkureiden lisäksi oli myös

– Pyöräilykypärän alle mahtuva, ohut, ei-kutittava ja kivanvärinen merinovillapipo.
– Pitkäsormiselle istuvat, kumisella kämmenpaikalla varustetut toppasormikkaat.
– Pitkähihainen urheilupaita.
– Kaksi Koti- ja kouluyhdistyksen joulukalenteria, jotka piti myydä.

Odotan jännityksellä, kuinka mukaan pakatuille luistimille tänään käy. Parastahan on, jos mukana on esimerkiksi vain toinen.

Mutta silläkin uhalla, että tämä vaikuttaa katkeralta tilitykseltä (mikä ei tavallaan ole kaukana totuudesta) niin sanon tämän: Helppohan niiden ranskalaismutsien on panostaa itseensä ja parisuhteeseen kun palkka ei mene goretex-releisiin ja oma aika uusien kenkien etsimiseen. Täällä tarvittaisiin lasten säänmukaiseen vaatettamiseen valtion tukea tai vähintään mikrosirut kaikkiin yli kahdenkympin ostoksiin.

Tämä pohjoinen sijaintimme on aika hemmetin vaativa, erityisesti lapsille. Snadiakin otti pannuun sekä hirveä sählinki, jonka vuoksi hän melkein myöhästyi bussista että jatkuva epäonnistuminen muka itsestäänselvässä asiassa. Eikä tässä auta mikään. Snadia ei naurattanut kun ehdotin puolitosissani, että mitäs jos otettaisiin takaisin käyttöön ne vauvojen tumppupidikkeet. Myös kenkiin.

Mutta sanon vaan, että heittäköön ensimmäisen kiven se, jonka läppäri ja puhelin eivät koskaan ole himassa, avaimet ulko-ovessa, käsilaukku auton katolla, korvaläpät kaverilla ja bussilippu pesukoneessa. Koita siinä sitten ekaluokkalaisen keskittymiskyvyllä muistaa missä on pipot, hanskat, kaulaliinat ja ulkohousut, villasukat, juomapullo, jumppakassi ja reppu. Ja sitten on niitäkin professoreita, jotka eivät kertakaikkiaan tunnista edes omaa takkiaan, vaikka sitä hänen nenän edessän heiluttaa. 

Voimia kaikille, erityisesti niille, joilla on menossa jo syyskauden neljännet hanskat. Hyvät uutisethan ovat, että kierrätettävää ei juuri jää.

Ps. Instan puolella esittelyssä erikoislöytö vaatekaapin perältä.