Peurat ajovaloissa

Aika moni pysähtyi maanantaisen ilmastouutisoinnin äärelle. Ilahduin.

Olen odottanut tätä uutista jo pitkään. Vihdoinkin, oikeastaan ensimmäistä kertaa, jokainen media nosti ilmastonmuutoksen pääaiheekseen, kansainvälisestikin. Se oli tärkeä teko. Ilmastonmuutoksesta puhumista on vaivannut kummallinen ujostelu, tunnistan sen itsekin, mutta yhtäkkiä se oli tiessään. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että muutkin ehkä haluavat toimia. On vihdoin saavutettu kollektiivinen ymmärrys, että olemme tässä samassa kusessa aivan kaikki.

Media on ollut ilmastoasioista suhteellisen hiljaa. Onhan tässä tietysti ollut kaikenlaista muutakin sekavaa raportoitavaa. Ikävistä asioista puhuminen ei tuo tykkäyksiä eikä jakoja, ja kommenttilaatikossa pääsevät ääneen ne, joiden mielestä ihmisen aineenvaihdunnassakin piilee jonkinlainen salaliitto. Nyt oli kerrankin otettava selkeä kanta ja jätettävä pois tulevaisuuden ratkaisujen etsimisestä flat earth -jengi. Ei heillä ole koskaan mitään annettavaa ollut.

Yhtä lailla poliitikot ovat saaneet olla rauhassa. Juhat ja Petterit ja Timot ovat vapaasti saanet höpöttää biotaloudesta ja hallintohimmeleistään, esittää että ovat kyllä kuulleet hiilinieluista ja ilmastopakolaisista ja että Suomi on joku ilmastopolitiikan edelläkävijä. Nyt yhtäkkiä koko Arkadianmäen jengi oli kuin peurat ajovaloissa. Joku ehti hädissään ehdottaa seuraavaan hallitukseen ilmastoministeriä. Ihan kuin ilmastonmuutos ei koskettaisi joka jumalan ministeriötä ihan koko ajan.

Ilmastoteot ovat nousseet esiin työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluissakin ja perheiden WhatsApp-ryhmissä. Yhtäkkiä moni on pysähtynyt miettimään, miten hitossa se oma hiilijalanjälki on pienennettävissä kolmasosaan ja miten sitä soijarouhetta käytettiinkään. Ihmeen vähissä tuntuivat keskusteluista olevan nekin, jota puolustelevat omaa saamattomuuttaan Kiinalla ja Intialla. Totta kai kuluttajatason muutokset ovat puuhastelua verrattuna siihen, millaisia vaikutuksia poliittisilla päätöksillä saa aikaan, mutta kuluttajavalinnoilla vaikutetaankin yrityskenttään. Enkä minä ainakaan ole sellainen tyyppi, joka voi vain rauhassa venailla, että kaikki muut ratkaisevat asiat puolestani. Haluan toimia.

Mutta samalla en kaipaa enää yhtäkään vinkkiä siitä, miten voin säätää kämpän lämpötilaa pienemmälle ja vähentää yksityisautoilua, olen tehnyt ne jo aikapäiviä sitten. Nyt on poliitikkojen vuoro ja heiltä pitää vaatia ennennäkemätöntä tasonnostoa. Minä olen jo nyhtökaurani syönyt.

Kuten New York Times asian kiteytti:

"Our actions must be to scale, so while we undertake individual steps in our lives, like retrofitting light bulbs, we must realize that real progress comes from voting, running for office, marching in protest, writing letters, and uncomfortable but respectful conversations with fathers-in-law. This work must be habitual."

Hyvät uutiset ovat, että pienen muutoksen aikaikkuna on vielä auki hetken. Nyt pitäisi vain ottaa se pää pois perseestä ja uskaltaa suuttua: kuskin penkiltä voivat jatkossa suksia kuuseen kaikki, jotka eivät osaa. Seuraavissa vaaleissa on oikeasti puhuttava siitä, mitä kaikkea pitää tapahtua seuraavan kymmenen vuoden aikana, jotta tästä planeetasta ei tule Marsia. Pallo on meillä (no pun intended).