Snadilla oli tänään viimeinen päivä päiväkodissa. Tuttu ja turvallinen varhaiskasvatus vaihtuu syksyllä peruskouluksi, koska lapsi on (muka) koulukypsä.
Olen jo kertonut, miten päiväkoti aloitetaan, mutta nyt pitäisi koota ohjeet siihen, miten päiväkotiura lopetetaan kunniallisesti. Toki jo tiedämme, että kasvaminen on luopumista ja eteenpäin menoa jne jne, mutta viimeiseen päiväkotipäivään on silti syytä varautua huolellisesti.
1. Nauti viimeisestä aamusta. Löysäily nimittäin loppuu nyt. Aika, jolloin saatoitte pötkötellä sängyssä puoli yhdeksään ja rynniä tukka pystyssä aamupiiriin ovat ohi. Pitää herätä säntillisesti, muistaa reppu ja syödä aamupala, ihan joka päivä. Jos mokaat saat merkinnän Wilmaan.
2. Valmistaudu hakuun mielikuvaharjotteilla. Lapsi on kaikki nämä vuodet opetellut impulssikontrollia, joten nyt on sinun vuorosi näyttää, että osaat! Älä vaan ala pitämään mitään puheita siitä, mitä varhaiskasvatus sinulle äitinä ja naisena merkitsee (voit tehdä sen vaikka jälkikäteen vielä mailitse). Kiitä hoitajia ihan ystävällisesti kaikista näistä vuosista ja pidä naama peruslukemilla kun he halaavat ipanaa ja toivottavat kaikkea hyvää. Jos kuitenkin vollotat kuin sylivauva, ota omat nessut mukaan. Yli kuusivuotiaat vastaavat omaan nenänsä niistämisestä.
3. Ota mukaan jätesäkki. Ne riittävät juuri ja juuri piirustuksille, askarteluille, kepeille, kiville ja ipanan lokeron ja kuravaatenaulakon sisältöön. Ota toinen, jos meinaat käydä löytötavaralaatikon kautta. Jos et kuitenkaan muista ottaa jätesäkkiä, olen kuullut, että lapsen takista saa kätevän kassin latomalla kamat selkävuoria vasten. Sitten vetskari kiinni ja hihoista kamat kantoon.
4. Jos kovasti nielettää, luo silmäys päiväkodin pihaan. Olit alussa niin kassalla täällä! Hiekkalaatikko söi kaikki hatchimalsit, liukumäestä tuli musta silmä, kiipeilypuu teki reiän pipoon ja alamäki tuhosi valtavan määrän housuja.
5. Anna itsellesi mitali, sillä se meni ihan hyvin. Olet saanut pahimman noro-täi-kihomatosetin tampattua ja kersa on jotenkin maagisesti yhteiskuntakelpoinen, kaikesta turaamisesta huolimatta. Nyt kun viimein muistaisit poistaa jaloista siniset kenkäpussit, ei enää tarvitse! Elokuussa sitten tarkkana: älä mene patsastelemaan päiväkodin pihaan vaan saata lapsi kiltisti kouluun ja mene töihin.
 |
| Vettä on virrannut! |
Näinhän se on. Ihanaa ja haikeaa.
VastaaPoistaOn! Ja samalla täynnä odotusta!
PoistaKolahti. Mun jälkeläinen siirtyi nyt vasta pienten ryhmästä isoihin, mutta erityisesti tää kävi ajankohtaiseksi, että JOS joku nyt siellä sattuis vollottamaan ylenpalttisesti siellä hyvästellessä. Saattaa olla että sattui.
VastaaPoistaTämä yhteiskunnan tarjoamat sivistyspalvelut on hieno mittari lapsen kasvamiselle: jostain aloitetaan ja sitten siirrytään eteenpäin kohti päästöspettaria. Näihin siirtymiin on hirveän helppo ladata tunnetta. :´´0
PoistaHyvät ohjeet, mulla on nyt vuosi aikaa varautua (tai siis kai lapsonen saa olla varhaiskasvatuksen huomassa siihen asti että koulu oikeasti alkaa, eli jäähyväiset päiväkodille ehkä sit vasta elokuussa 2019...oikeasti varmaan juhannuksena kuitenkin). Mä olin jo ehtinyt tehdä henkisiä jäähyväisiä viime syksynkin, kunnes tajusin että lapsi saa käydä eskarin tutussa päiväkodissa (jollain on vähän hitaat hoksottimet)...mutta osaan jo kuvitella itseni nieleskelemässä kyyneleitä koko ensi vuoden (vika joulujuhla pk:lla, äitienpäiväaamiainen, kevätjuhla jne...argh).
VastaaPoistaKannattaa varautua! Onneksi eskarit on usein samassa mestassa niin ei tarvii rakennuksiakin hyvästellä vuoden välein. ;) Just tajusin, että en ollut yhdelläkään äitienpäiväaamiaisella ikinä, koska ne alkoi kahdeksalta. :D
PoistaNyt vasta uskalsin lukea tämän postauksen, tuoreeltaan perjantaina riitti että luki otsikon ja waterfalls... Mä itkin itseni kipeäksi viimeisenä esikoulupäivänä ja kuulemma levitin itkunsiemeniä mennen tullen tarhan eteisessä. No tuleva koululainen aloitti loman vasta nyt, ja jotenkin kestin hyvin kasassa. Asiaan vaikutti varmasti se että viimeinen viikko hoitoa oli varahoitopaikassa ja sieltä lähdettiin yhtänopeasti kuin siellä aloitettiin. Seuraava itku kuitenkin jo polttelee kurkunpäässä, onneksi vasta elokuun alussa realisoituu. Koululaiset, en kestä. Esikoisen kohdalla ei ollut näin rankkaa..
VastaaPoista