2.6.2018
Ei ole vaarallista olla kiltti
Skidi kääri todistukseensa taas rivin erinomaisia arvosanoja. Vaikka lisääntyneet ja vaikeutuneet läksyt aiheuttivat vuoden mittaan säännöllisesti pientä ähkimistä, kaikki sujuu, matematiikka, kielet, lukuaineet. Sosiaalisista taidoista napsahti hymytyttö-patsas.
Välillä iskee pelko.
Miten noin kiltti pärjää elämässä? Osaako hän nyt varmasti pitää puolensa? Mukautuuko hän liikaa muiden tahtoon? Ettei hänestä nyt vaan tule sellaista kympin tyttöä, joka lyyhistyy työelämässä suorittamistaakan alle ja jää aina muiden varjoon.
Eipä hätää.
Olen nyt parisen vuotta seurannut keskusteluja luokan WhatsApp-ryhmässä ja uskoni ihmiseen on palannut.
Ainakin tässä luokassa kasvamassa on sukupolvi, jolla on hyvien käytöstapojen ja empatiakyvyn lisäksi loistava itsetunto. Silloin on varaa olla juuri sellainen kuin on, myös kiltti ja herkkä, iloita toisten onnistumisista ja kertoa, jos pelottaa ja pyytää apua. Ei tarvitse hakea omaa paikkaansa väkivalloin tai parantaa fiiliksiään lytistämällä muita. Voi tehdä granilaisen kompromissin ja ottaa molemmat: olla kiltti ja silti seistä jämäkästi arvojensa takana ja puolustaa niitä, joita käytetään kynnysmattoina.
Samalla kun hyvästä todistuksesta saa oikeutetusti iloita, pitäisi muistaa, että koulumenestys ei ole mikään menestyksen ja onnellisuuden mittari. Koulua ei käydä todistusta varten. Kasvaminen on monimutkainen prosessi, siihen liittyy monia ihmisiä, oppilaitoksia, yhteisöjä ja tapahtumia, ja se jatkuu vielä viimeisenkin peruskoulun päättötodistuksen jälkeen.
Ajattelen nykyään niin, että 80-luvun kouluajoista eniten on vähentynyt turha ankaruus ja pelko. Vaikka pidän kuria olennaisena osana luokan työrauhaa, ei sitä tarvitse tehdä ilmapiirin kustannuksella. Tilalla onkin nähdäkseni enemmän selittämistä, kannustamista ja oppilaan huomaamista. Ja se on yksi avain muutokseen. Kaikki lapset kun pohtivat ihan samaa: mihin minä riitän?
Mitä taas kiltteyteen tulee niin toivoisin ihan avoimesti tämän piirteen yleistyvän ihmiskunnan ja erityisesti poliitikkojen keskuudessa. Se ei nimittäin ole vaarallista. Tyyppi, joka ei ole röyhkeä, itseriittoinen ja hae huomiota räyhäämällä on nimittäin hiton miellyttävää seuraa ja todennäköisesti hyvä päätöksentekijä. Pelkureita, öykkäreitä tai muuten vain mulkkuja on nähdäkseni jo aivan riittämiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suuri osa on on niitä kilttejä, mutta tuon patsaan saa vain pieni osa heistä. Näin kevätjuhlien aikaan surettaa, että palkinnot tuppaavat kasaantumaan kovasti samoille lapsille. Voisi vähän laajentaa. Ihan varmasti jos tietokirjalahjoitus mee yhdelle, kemian diplomin ansaitsevia on joku muukin. Esimerkiksi.
VastaaPoistaNiinpä, mutta onneksi saaja oli sentään oppilaiden kesken äänestetty eli ei ole parhaan oppilaan vaan ennemminkin parhaan kaveri palkinto. En tiedä onko tsempparipalkinto, joka annetaan lukuvuoden aikana eniten parantaneille, kaikissa kouluissa käytäntönä. Stipendien jakokriteerit lienevät lahjoittajakohtaiset.
PoistaMeillä on periaatteena että stipendia ei saada kun kerran neljän vuoden aikana. Joka luokka-asteella on myös eri perustelu sen antamiseen.
VastaaPoistaSiis niin että sama oppilas ei saa? Toihan kuulostaa fiksulta!
PoistaUpeaa Skidi <3 Olen nuori aikuinen, itsekin erityisherkkä, ja olisin kaivannut lapsuudessa enemmän ymmärrystä herkkyyttäni kohtaan. En moiti vanhempiani, he ovat kyllä tehneet parhaansa. Kiltteys ja empaattisuus ovat ehdottomasti parhaita puoliani, kunhan opettelen pikkuhiljaa tunnistamaan rajani sen suhteen, etten ole liian kiltti. Tunne siitä, ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen, tulee loppujen lopuksi siitä, etten ole itse ikinä oppinut hyväksymään herkkyyttäni.
VastaaPoistaOlen monesti miettinyt, kuinka ihailtavasti ymmärrät Skidin herkkyyttä. On hienoa, että avullasi Skidi oppii paremmin ymmärtämään itseään, ja saa kokea, että on ok olla sellainen kuin on. Kiltteys ja herkkyys ovat todellakin upeita piirteitä, eikä niitä saisi joutua piilottamaan. Olet käyttänyt itsestäsi paljon termiä "keskivertomutsi", mutta mielestäni teet aivan hiton upeaa työtä.
P.S. Vinkkinä yle areenasta löytyvä "Tiededokumentti: Erityisherkät", jos ette ole vielä katsoneet!
Olipas kiva palaute tämä! Olemme niin totaalisen erilaiset luonteet että ei tämä yhteiselo helposti käynnistynyt, mutta kyllä se nykyään jo sujuu, ei multa loppujen lopuksi kaivata kuin sitä, että otan hänet tosissani. Ton oman herkkyyden hyväksymisessä ollaan tässä meidän kulttuurissa vielä vähän alkutekijöissä, mutta eiköhän se ajan myötä mene paremmksi. <3 Ja hei kiitos muistutuksesta, onkin pitänyt katsoa tuo Areenan dokkari!
Poista