Arki, josta ei tarvitse lomaa

Kävimme Koti-insinöörin kanssa skumpittelemassa ja leffassa hääpäivän kunniaksi. Kun astuimme kantikseemme sisälle, tuttu tarjoilija moikkasi ja kysyi, että mihin olette lapset jättäneet. Tosiaan. Olimme aina käyneet siellä nelistään.

Piti oikein miettiä, milloin olemme viimeksi olleet kahdestaan rimpsalla. Kääk. Eikös meidän pitänyt olla juuri se perhe, jossa vanhemmat pitävät aktiivisesti huolta parisuhteestaan? Ne vanhemmat, jotka käyvät yhdessä syömässä, kulttuuririennoissa ja ulkomailla eivätkä jumiudu kotiin?

No emme ole, ainakaan lukujen valossa.  Ennen joulua muistuu mieleen yhdet juhlat, jonne läksimme kaksin. Keväällä olemme olleet liikkeellä lähinnä erilaisissa komboissa. Ja nyt kun isot lapset olisi helppo kipata hoitoon käytännössä minne vaan, emme enää tee niin.

Onko tämä nyt sitä kuuluisaa lopun alkua? Sitä, että meille on käynyt vanhanaikaisesti: olemme 13 vuoden aikana hiljalleen kasvaneet erillemme ja liittomme on aloittanut laskeutumisvalmistelut tylsyyslandiaan ja eropaperit ovat enää vain ajan kysymys.

Toivottavasti enemmän on kyse siitä, että tämä nykyinen arki ei oikeastaan vaadi irtiottoja. Elämä ei ole enää kovin kuormittavaa, kun vertaa niihin muutamien vuosien takaisiin jaksoihin, jolloin rämmittiin unideprivaatiossa korvatulehduksesta toiseen. Itse asiassa päinvastoin, perheenä reissaaminen ja puuhastelu on oikeastaan aika hiton mukavaa ja palkitsevaa. Emme tarvitse enää edes lapsenlikkaa: kersat voi hyvällä omallatunnolla jättää tunniksi keskenään, jos käymme kävelyllä.

Ja kun aikaa kohtaamiseen on kotioloissa, emme tarvitse lomaa arjesta. Meillä on treffit kotona. On kai kuitenkin tärkeämpää, miten parisuhdetta hoidetaan (tai ollaan hoitamatta) siinä normaaliarjessa kuin fine diningin äärellä.

Sama pätee työelämään. Olen onnekas, sillä työelämäni on ollut aina aika kiinnostavaa ja teen kirjoitushommia ihan mielelläni lomallakin. En ole toistaiseksi stressaantunut enkä väsynyt edes yrittäjänä, vaikka seuraavan kuukauden laskutus onkin aina täysi kysymysmerkki. Lomat ovat toki tärkeitä, mutta en tarvitse lomaa henkilökohtaista tuulettamista tai henkistä palautumista varten vaan lähinnä yhdessäoloon. Lapset ovat kavereidensa kanssa tai harrastuksissa niin että kotona on välillä hämmästyttävän rauhallista. 

Tilasin siis leffassa isot popparit ja sitruunasoodan, tiesin kysymättäkin, mitä se ottaa. Se sama tyyppi, jonka kanssa on jaettu vaipanvaihdot ja yösyötöt, päiväkotivuorot ja lääkärijonotukset, hyvät ja heikot hetket, ja joka on edelleen siinä. Ihme kyllä.

Kun fillaroimme tuoksuvassa kesäillassa himaan ajattelin, että tämä on hyvää elämää. Ihan timanttisen huikeaa perusarkea. Malja sille.