Kaupallinen yhteistyö:Amnesty
Suomessa ollaan viime aikoina oltu huolestuneita tasa-arvosta. Siis siitä, että se on kerrassaan lähtenyt käsistä. Moni suomalainen uskookin tasa-arvon jo toteutuneen jo siinä määrin, että asia on kunnossa. Hyvänen aika, saivathan suomalaiset naiset äänioikeuden jo 100 vuotta sitten, pääsevät kouluun ja voivat käydä ilman miestä ravintolassa. Mitä nyt vielä muka intetään, meillähän on jo Minna Canthit ja kaikki?
Tasa-arvomittarit ovat kuitenkin viime vuonna kääntyneet pitkästä aikaa huonompaan suuntaan. Näin käy asioille, joita pidetään itsestäänselvyyksinä.
Muisinvirkistykseksi todettakoon, että Suomi sijoittuu korkealle eräässä todella synkässä tilastossa. Suomi on naisille yksi Euroopan
Samalla, kun Suomi on maailman paras maa olla äiti,
- joka kolmas suomalaisnainen on joutunut kumppaninsa pahoinpitelemäksi,
- arviolta 50 000 suomalaisnaista vuodessa kokee seksuaalista väkivaltaa ja
- 15 000 naista joutuu vuosittain raiskatuksi.
Minua on hyvin pitkään häirinnyt tämä ristiriita, näennäismodernius, jossa esiinnytään tasa-arvon äänenkannattajina, mutta tekojen tarvetta ei nähdä, saati että tasa-arvopyrkimykset saisivat maksaa jotain.
Ei kovin yllättäen metoo-kampanjan yhteydessä alkoi välittömästi itku siitä, kuinka miehetkin kokevat kaikenlaista perseenpuristelua. Juu, varmasti kokevat ja onhan se ikävää. Se ei kuitenkaan pääse miesten tasa-arvo-ongelmien listalla edes pistesijoille. Naisten näkökulmassa on aina läsnä pelko. Pelko siitä, mitä tapahtuu, jos sanoo ei, jos ei sano ei, jos pakenee tai jos jää.
Ahdistelua yritetään myös ohjata tietämättömyyden piikkiin. Lauri Törhösen sisääntulo Arto Nybergin studioon osoitti hienosti, kuinka vallankäyttö toimii: uskaltaako täällä enää kätelläkään ketään? Moraali ja lainsäädäntö on ahdistelijoille vaikea laji, omia tekoja yritetään poikkeuksetta selitellä parhain päin. Muutos lähtee tavoitteiden kirkastamisesta.
Yritän muistuttaa itseäni siitä, että isossa kuvassa naisten oikeuksien muutos on ollut nopeaa. Arvatkaapa, milloin avioliitossa tapahtuneesta raiskauksesta tuli rikos? Niin. Ei 90-luku nyt niin kaukana ole.
No mitä asialle voi tehdä? Paljonkin!
Suomen Amnestyn osasto yhdessä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa järjestää nyt maaliskuun alussa Naistenviikko-kampanjan, jolla on monta tavoitetta. Yksi on, että vuonna 2030 Suomessa ei yksikään nainen kuole lähisuhdeväkivallan seurauksena.
Kuulostaako mahdottomalta? Ei se ole! Mutta mitään ei tapahdu valokuvaamalla tulppaaneja instagramiin vaan toimimalla.Kaikki nytkähdykset eteenpäin ovat vaatineet sitä, että ihmiset ovat aktivoituneet vaatimaan toimia ja oikeutta.
Jos voit lahjoittaa rahaa, lahjoita.
Jos rahaa ei ole, allekirjoita tämä vetoomus ja jaa se somekanavissasi.
Pieniä tekoja voi tietenkin tehdä päivittäin. Puutu aikuisten käytökseen. Jos kuulet jonkun vähättelevän naisten kokemuksia, syyttelevän uhreja tai puolustavan mulkkuja (vaikka ne olisivat lähisukulaisia tai jopa oma poikaystävä), älä kävele pois. Näytä heille vaikka tämä video.
Puutu myös lasten käytökseen. Uhkailu ja lyöminen ovat läsnä jo leikkipuistossa, päiväkodin naulakoilla ja koulumatkoilla. Jos väkivaltaa hyssytellään ("sellaista sattuu", "ei tässä mitään"), kerrotaan uhrille, että hänen kokemuksensa on turha ja lyöjille, että pieni nenäverenvuoto on ihan vain normaalia leikkiä. Miten ihmeessä lapset ikinä oppivat, missä toisen ihmisen itsemäärämisoikeuden ja koskemattomuuden raja menee? Vaadi siis myös lapsilta kunnioittavaa käytöstä ja mieti heidän kanssaan, mitä muille saa tehdä.
Se saattaa auttaa ymmärtämään, mitä heille itselleen saa tehdä.
Ps. Lukaise myös Satun juttu siitä, mitä vapaaehtoistoiminnalla saa aikaan ja Asikaisen juttu siitä, että näitä surullisia tapauksia voi olla ihan lähipiirissä.
Kiitos, kiitos, kiitos, kun puhut tästä.
VastaaPoistaNäistä on hirveän vaikea puhua muiden kuin omakohtaisten kokemusten kautta tai on vaarana mennä jeesusteluksi, mutta yritetään!
PoistaJossain on nyt kyllä todellinen turpakäräjäkupla, koska mun omassa lähikuplassani perheväkivaltaa on kyllä häviävän vähän. Ja voin sanoa tämän melko suoraselkäisesti, sillä yhdellä ydinporukkamme naisella meni parisuhde poikki väkivaltaisuuden takia ja luulen että siinä vaiheessa ulostuloja olisi tullut muiltakin jos tultavaa olisi ollut...
VastaaPoistaKolmasosa kuulostaa ihan hirveän isolta joukoulta. Samoin kuin nuo muutkin luvut kyllä, ei sen puoleen. Mutta kai se on, että kun miehet mukiloivat toisiaankin niin riittää siitä sitten naisillekin oma siivunsa. Eikä se tekijä yleensä kyllä uhriltaan mitään erityistä yllyttämistä kaipaa, jos väkivalta on jonkun mielestä ratkaisu niin aina löytyy siitä vastapuolesta se ongelma jota siltä erää lähdetään työstämään.
Todella tärkeä aihe.
On vaikka kuinka paljon naisia, jotka eivät kerro, eivät edes sille luottoystävälleen. Valitettava tosiasia on, että tieto väkivallasta perheessä voi karkottaa myös ne ystävät, ja myös oman lapsen ystävät. Eihän kukaan päästä omaa lastaan sellaiseen kotiin, jossa tietää, että mies on väkivaltainen perheen äitiä kohtaan. Siinä helposti perheen äidiltä ja lapsilta lähtee koko elämä alta.
PoistaIhmisillä on tapana päättää toisen puolesta mikä tälle on parasta. Tulee mieleen Miss Helsinki -tapaus, jossa kisan järjestäjät päättivät voittajan puolesta että hänen tulee luopua kruunustaan, kun hänen kärsimänsä perheväkivalta nousi julkisuuteen. Voittajalta otettiin kuulemma "paine pois", näin muistelen järjestäjien asian ilmaisseen telkkarissa.
Kun itse olin samassa tilanteessa, niin kauhulla mietin miehen seuratessa työpaikan ulko-ovelle asti, että jos se nyt tulee tänne sisään asti riehumaan, niin minä menetän tämän työpaikan, jota juuri äitiyslomalta palattuani niin kipeästi tarvitsen.
Kun erehdyin kertomaan tilanteesta muutamalle sukulaiselle ja ystävälle, niin suurin osa kaikkosi. Tapahtumia kuunneltiin epäuskoisina ja minua alettiin katsoa kieroon. Kun kysyin kahdelta sukulaiselta, että jos olisi ihan pakko lähteä tyyliin keskellä yötä, niin voidaanko lapsen kanssa tulla, oli vastaukset: "sori mutta lapsen kanssa ei meille voi tulla, kun meidän lukio-ikäisen pitää lukea kokeisiin" ja "mun mies tykkää sun miehestä kuitenkin niin paljon niin tää on sille tosi vaikee tilanne". Eli miehestä tykkääminen meni jopa pienen lapsen turvallisuuden edelle.
Työpaikka oli siinä vaiheessa ainoa turva ja jos sekin oltaisiin viety, muiden päättäessä että tämä on sinulle parempi, niin en tiedä kuinka olisi käynyt.
Sen voin sanoa että edelleenkin kannattaa harkita hyvin tarkkaan kenelle tilanteesta voi kertoa, sillä pahimmassa tapauksessa asia kääntyy uhria vastaan. Viranomaiset ovat ehdottomasti paras taho ja kuuntelevina korvina sosiaaliviranomaiset. He uskovat ja ymmärtävät tilanteen. Sukulaisista ja ystävistä ei siihen välttämättä ole, etenkin jos miehesi on "niin kiva".
erraisä, miten järkyttävää. Ymmärränkö kommentista oikein, että olet päässyt tilanteesta ulos? Jos niin, niin tuhannesti onnea <3 Jos et, niin itseasiassa vielä enemmän voimia.
PoistaUskomatonta - ja samalla tosi huolestuttavaa. Mikä hitto ihmisiä vaivaa? Nuohan ovat täysin älyvapaita kommentteja. Tämä on toisaalta juuri se syy, miksi väkivallasta ja vainoamisesta pitää puhua julkisesti: jotta tämä ainainen uhrin syyllistäminen tai epäasiallinen kohtaaminen saadaan loppumaan. Kun on niin kiva mieskin, voi herranjestas.
PoistaHarva myöskään uskoisi, että 1990-luvulle asti Suomen lainsäädäntö sanoi, että raiskauksesta ei nosteta syytettä, mikäli tekijä on mennyt uhrin kanssa naimisiin... Omaisuusrikos. https://www.edilex.fi/he/19920365
VastaaPoistaNo näinpä, ja juuri tuon yksityiskohdan linkkasinkin kun oli niin lähihistoriassa näin iso muutos!
PoistaTämä on todella tärkeä aihe. Semmoista sattuu -vähättely on asia, joka kyllä saa v-käyrän nousemaan. Mutta pakko ottaa kantaa kirjoituksesi alkupäähän.
VastaaPoistaKannattaa muistaa, että kyse on tilastoista. Olen itse töissä poliisiorganisaatiossa, ja uskallan sanoa, että Suomessa poliisi ei todellakaan suhtaudu naisen kokemaan perheväkivaltaan semmoista sattuu -asenteella. Suomi on naisille yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista -tilastojen valossa. Uskallan väittää, että jos Suomessa nainen kokee väkivaltaa parisuhteessa, hän tekee siitä varmemmin rikosilmoituksen tai soittaa poliisin paikalle, kuin sisarensa jossain sellaisessa maassa, jossa mies on perheen pää ja nainen hänen alaisuudessaan. Sellaisia maita on myös Euroopassa.
Semmoista sattuu -mentaliteetilla viittasin lasten kasvatukseen: siihen miten lastenväliseen uhkailuun ja kiusaamiseen suhtaudutaan. Se pitää ottaa vakavasti niin kodeissa kuin sivistystoimessa.
PoistaNäin varmasti on, että Pohjoismaissa myös ilmoitusherkkyys on suuri, mutta nuo luvut ovat silti järkyttäviä. Toivon todella että pojasta miessukupolvi paranee.
Niin samaa mieltä. Ja tuo video on joka kerta ihan yhtä loistava. :D (y) Bloggasin omaankin blogiin päivän teemalla, Naistenpäivä: Niia, Kiitä, Hymyile.
VastaaPoista