Ihan puhki, hyvällä tavalla

Jösses, mikä joulukuu. Kun tänä aamuna katsoin peilikuvaani vakiojumpassa, jonne en ole ehtinyt pariin viikkoon, tajusin, että olen vissiin vähän puhki.

Ja hyvästä syystä: kun kirja saapui marraskuun lopussa, alkoi varsinainen hullunmylly. Tilausmäärät yllättivät minut täysin. Ajattelin, että hiljalleen myyn kirjaa ensi vuoden aikana, mutta tilauksia rysähtikin sisään niin, että painoksesta on mennyt ennen joulua melkein puolet.

Tämä tietysti aiheutti pienen vapaa-ajan kriisin. Olen siis selvittänyt eränäisiä postimaksuja (tähän meni valehtelematta kolme päivää), hankkinut postituspusseja, roudannut postiin 70 kirjaa, päättänyt siirtää myynnin oikeaan verkkokauppaan, raahannut metrossa kirjoja ympäri Helsinkiä, päivystänyt start-up -messuilla, kirjoittanut kahta blogia, järkännyt itsenäisyysjuhlat ja kirjanjulkkarit sen lisäksi että olen käynyt päivätöissä.

Nyt vähän päässä humisee, naama kukkii ja silmäpussit kyselevät, joko on pian joulu.

Minulla harvoin on takki näin tyhjä, mutta ihme kyllä, en ole mitenkään erityisen stressaantunut. Olen hyvällä tavalla puhki, varmaankin vähän kuin maratonin jälkeen. Olen tykännyt tästä härdellistä! Huonolla tavalla puhki olen silloin kun en saa mitään aikaan, nyt sentään on tullut aika paljon tehtyä kaikenlaista, vaikka 60% siitä onkin sähläystä. Stressaantumista aiheuttavat vain vastenmieliset työt ei niinkään koheltaminen.

En tiedä onko tämä valuvika vai opittu tapa, mutta en kuormitu kovin helposti vaikka joskus olisi syytäkin. Koska olen (aina ollut) huono suunnittelemaan ja ennakoimaan mitään, olen kehittynyt semihyväksi improvisoijaksi. Jos ratkaisut karistaa hihasta kriisi kerrallaan, välttyy murehtimasta etukäteen yhtään. Joku sitten stressaantuu siitä, että ei ole suunnitelmia.

Tai sitten olen vain oppinut priorisoimaan, karsimaan ja suhteuttamaan. Galaxit eivät loppujen lopuksi räjähdä kovin helposti ja moni deadline on korkeintaan minorinjuryline. Hoen aina kersoille että kaikki järjestyy, joten ehkä siihen kannattaa uskoa itsekin. Suorituksen optimointia voi sitten yrittää seuraavalla kerralla. Jos ehtii.

Sitäpaitsi Valeäidin kanssa juuri eilen puhuimme, että perhe-elämä on opettanut viittaamaan kiireelle kintaalla. Hoppu ja hätä menee ohi kun vähän odottaa. Sitten ei ole enää kiire. Problem solved.