Olen lievästi vaali- ja PISA-tulosaddikti. Kun uusia tietoja koululaisten selviytymisestä ongelmanratkaisussa julkaistiin, ryntäsin tilastojen kimppuun. Erityisesti poikien huonosta suoriutumisesta revittiin otsikoita, vaikka se oli keskitasoa parempaa. Pojilla ei siis ole erityistä hätää, mutta huonoiten pärjäävien määrä kasvaa. Ja kuten eräs kasvatuspsykologian professori totesi, tyttöjen ja poikien havaitut keskimääräiset erot palautuvat lähes kokonaan eroihin lukutaidossa. Tuohon itsestäänselvyyteen.
Se onkin tavallaan huolestuttavaa: suunta on väärä. Vaikka pärjäämme testeissä OECD:n keskitasoa paremmin, suomalaisten lasten ja nuorten lukutaito rapistuu vuosi vuodelta.
Itse jäin miettimään tuota kotitaustan merkitystä. Oppiminen on myös luokkakysymys, vaikka tätä eroa tasoitetaankin Suomessa tehokkaasti. Lapset eivät lähde lukijoiksi samalta viivalta. Olisiko niin, että kotitausta vaikuttaa huomattavasti juuri pojan lukuintoon? Jos poika ei näe, että yksikään mies lähipiirissä lukee, miksi hänkään lukisi. Pojan kapea rooli voi periytyä ihan vahingossa.
Sitten on tietenkin vanhempia, jotka eivät voi lukea. Jos lukihäiriöisen vanhemman on vaikea tarttua kirjaan, voi yhdessä lukea vaikka sarjakuvia tai palindromeja. Tai heittää kehiin ihan omia juttuja. Koti-insinööri kertoo välillä omakeksimiään tarinoita, joissa seikkailee kiikaroiva prinsessa, mekaanikko, Antti Tuisku, torimummoja ja hevosia. Huononäköinen Vaari taas kertoo tarinoita, joissa esiintyy harmaahylje. Jossain vaiheessa lapsi voi sitten lukea Vaarille.
Miksi tästä kannattaa vähän kohkata? Lukemiseen liittyy paljon isompi otsikko: viestintä. Se tiimityö ja ongelmanratkaisukin edellyttivät hyvää lukutaitoa. Viimeistään WhatsAppin käyttöönotto näyttää miten vaikeaa keskusteleminen on.
Ihmislajin menestys perustuu osaksi poikkeuksellisen hyvään viestintäkykyyn. Yhteiskunta pyörii kommunikaatiotaitojen ympärillä, erilaisten kirjallisten testien ja kokeiden, työhakemusten ja presentaatioiden kautta. Kommunikointi- ja keskustelutaidot harjaantuvat harjoittelemalla eli lukemalla, puhumalla, vitsailemalla, esiintymällä, väittelemällä, neuvottelemalla ja kinaamalla. Ja turvallisin mahdollinen tila harjoitella on oman perheen kesken.
Ja tämä on se syy, miksi luen myös lukutaitoisille lapsille. Ne tykkäävät siitä. Sen lisäksi, että olen sikahyvä lukemaan tarinoita (olisipa tästä jotkut kisat!), lukeminen on minulle helppoa läsnäoloa mutta myös kaksisuuntainen keskusteluhetki. Se toimii erityisen hyvin kiukkuisten päivien jälkeen, jolloin koko perhe on huutolankuttanut eteisen lattialla. Lukeminen saa ajatukset muualle vähän samalla tavalla kuin se yhteinen kävelylenkki.
Perheitä voisikin kannustaa kaikenlaisen keskustelun lisäämiseen. Piirtää jonkinlaisen aivoravintoympyrän. Paljonko lasten kanssa vietetään aikaa jutellen? Millaisiin harrastuksiin lapsia ohjataan? Luetaanko lapsille, myös niille lukutaitoisille? Annetaanko lasten esiintyä ja puhua?
Päiväkodin sadutustuokiot ovat olleet Snadin mielestä parasta ikinä. Mikähän miesryhmä lähtisi lukemaan satuja päiväkoteihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä itse funtsit?