Helsinkiläinen päiväkoti päätti tänä vuonna kokeilla uutta konseptia: läheisenpäivää. Pointtina oli, että jatkossa päiväkodin äitien- tai isänpäiväkahveille saisi kutsua kenet tahansa lapselle läheisen aikuisen, jotta kukaan ei tuntisi oloaan ulkopuoliseksi. Uusi käytäntö sai ristiriitaisen vastaanoton.
Kuulun siihen porukkaan, joka ei olisi kaivannut minkäänlaisia isänpäiväjuhlallisuuksia. Olin isäni kanssa suht viileissä väleissä pitkälle aikuisikään asti. Hän ei ollut missään vaiheessa olennainen osa elämääni, osittain siksi, että 70-luvulla isyys oli vielä hyvin vapaaehtoinen asia, ja avioeron jälkeen se käytännön yhteys katkesi kokonaan. Vaikka Mutsi hoiti isänkin tontin, minulla oli isänpäivänä kateellinen olo. On edelleen.
Sitten on se toinen ryhmä.
Omat lapset viettävät isänpäivää riemumielin. Koti-insinööri on loistava faija, jolle on ihan itsestäänselvää, että kersoilla on kaksi täysivaltaista vanhempaa. Isältä ja äidiltä saa saman huolenpidon ja palvelun vaikkakin vähän eri mausteilla. Minun poissaoloni ei ole mikään kriisi, hyvä että se edes huomataan. Suhde tyttäriin on luonnollisesti tiivis.
Isänpäivän problematiikka onkin hyvin helppo ymmärtää, kun laittaa keskiöön lapsen: joillain lapsilla on isä ja joillain ei ole. Ne, joilla ei ole, eivät askartelusta ja kahvittelusta innostu. Eipä siinä sen kummempaa. Se ei ole hyökkäys isyyttä/äitiyttä vastaan vaan antaa lapselle mahdollisuuden vastata siihen sulla ei oo isää, lällällää -viestiin, että elämässä voi olla muitakin tärkeitä, läsnäolevia aikuisia. Kasvatustiimissä voi olla paljon porukkaa, isovanhempia, serkkuja ja kummeja, joskus jopa naapureita.
Mutta ei tämä tietenkään vielä kaikkia ongelmia poista. Vieläkin surullisempaa kuin se, ettei ole isää, jolle sen kortin voisi antaa, on se, ettei sitä yhtäkään läheistä aikuista löydy.
Isommassa kuvassa voi pohtia, mitä kaikkia juhlia päiväkodissa kuuluu viettää. Joku on sitä mieltä että äitien- ja isänpäivät ovat valinnaisia perhejuhlia. Minua on äitienpäiväkin aina vähän kuumottanut, koska en vedä päätoimisesti äidin roolia. Viettäisin paljon mieluummin vaikka jotain perheenpäivää, johon voisi kutsua koko porukan. Siinä samalla voisi pohtia suomalaista perhekäsitystä ylipäätään: miksi Mummi tai Kummi ei saisi nähdä Wilma-viestejä, jos se kaikille sopii?
Loppuviimeksi olen sitä mieltä, että läheisenpäivästä noussut keskustelu oli tarpeellinen muistutus siitä, että ydinperhe ei ole enää ainoa sallittu perhemuoto. Kokoonpanoja on monenlaisia eikä konseptin laajentaminen ole keneltäkään pois.
Toiseksi se osoitti, että isä-keskustelu on aivan eri kantimissa kuin minun lapsuudessani. Se näkyy työelämässäkin joka päivä. Minä puhun lounaalla isien kanssa pitkien hiusten täikampaamisesta ja aktiivisten lasten kouluongelmista, ja opastan juuri hoitovapaalta saapuneita isiä kahvikoneelle. Se läikähdyttää kyllä enemmän kuin valkovuokot.
Mä päivitin kolmeen eri ryhmään että myös hyvää läheisen päivää, kaksi poistettiin koska aiheutti niin kovan vasta myrskyn ja syyttelyn minua kohden, ja vain siksi että kyseenalaistan päivän vain isänpäiväksi joka on tarkoitettu vain isähahmolle. Aihe nostattaa pintaan paljon asioita. Minulla on kaksi lasta joilla on isä, vaikka ei asu kanssamme. Minulla itselläni on myös isä jonka kanssa hyvät välit, en ole mitään kohden katkera. Olisi hyvin mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia tästä koska olen kanssasi hyvin samaa mieltä ja tämä on tärkeä asia joka mahdollistaisi tasavertaisuutta lapsien suhteen jo pedagogisessa kasvatuksessa ☺.
VastaaPoistaToi läheisen päivä on kyllä jokseenkin pöhkö nimi vaikka tarkoitus on hyvä. :D Mutta justiin uutisoitiin tutkimuksesta, jossa oli selvitetty vanhempien arvoja ennen ja jälkeen perheellistymisen ja kuulemma erityisesti naisten arvot muuttuvat äitiyden myötä perinteisempään suuntaan. En tiedä olisiko kyse sitten siitä vai olemmeko vain ylipäätään aika konservatiivinen kansa.
PoistaIhan samaa mieltä!
VastaaPoistaMarjo
Jep. Oma isäni on loistanut poissaolollaan ja hyppinyt naisesta toiseen lainkaan meitä kahta ensimmäistä lastaan ajattelematta. Erehdyin kertomaan omista fiiliksistäni isäni nyk vaimolle ja sotahan siitä syntyi. Nyt oma laoseni ei edes muista, että äidilläkin on isä. Olen ollut niin monta vuotta pettynyt ja surullinen. Lapsenlapset olisi ollut uusi mahdollisuus, mutta noup. Ei ole näkynyt. Surettaahan se. Onneksi omalla lapsellani on mahtava isä, joka on kantanut vastuunsa ja ollut apuna ja tukena kun itse masennuin synnytyksen jälkeen. Miehiin on kyllä ollut vaikeaa luottaa tämän isätaustan kanssa.
VastaaPoistaJoku toivottikin jo facebookissa hyvää kompleksien päivää. ;) Olen huomannut ihan samaa, en oikein luota miehiin ja minulla on aina varasuunnitelma jos ja kun pitää kuitenkin kaikki itse hoitaa. Onneksi tää asia on kehittymässä paljon parempaan suuntaan nuorempien sukupolvien myötä.
PoistaTyöskentelen lasten parissa, ja todellakin tuota "lällälää sulla ei oo isää" valitettavasti kuulee.
VastaaPoistaOman lapseni päiväkodissa vietettiin pari kertaa vuodessa isovanhempien päivää. Se oli aina surun päivä, lapseltani on kakki isovanhemmat joko kuolleet tai alkoholisoituneet, ettei heistä ole ollut muuta kuin surua.
Nämä äitien- isien- mummojen- pappojen ja muiden biologista sukua olevien päivät voisi huoletta lopettaa.
Niin monelle lapselle ne vain muistuttavat omasta osattomuudesta.
Ja todellakin, jätetään juhliminen sinne koteihin.
Tämä lällätys näyttää pitävän pintansa. Tuli mieleen että nämä biologiset päivät ovat vähän kiusallisia myös meidän lapsille kun ei me ikinä ehditä mihinkään kahveille. -_-
PoistaHups! Etenkin jos työskentelet lasten parissa, niin olisi suotavaa huomioida, että kaikki äidit ja isät eivät ole _biologisia_, vaikkakin voivat olla ainoita äitejä ja isiä lapselle. On esim. adoptoituja ja lahjasolulapsia.
PoistaEn mene vannomaan, mutta wilmaan on ehkä mahdollista lisätä virallisten huoltajien lisäksi joku muu henkilö lapsen tietoihin, jolloin hänelle kaiken järjen mukaan tulisi esim. viestienlukuoikeus. Olen itse opettaja ja olen törmännyt muutaman kerran oppilaan tiedoissa riviin "muu huoltaja", mutta en tiedä onko näillä muilla huoltajilla jonkinlainen virallinen "asema" vai voiko lisätä kenet vaan. Ja wilma on erilainen eri kaupungeissa, sekin voi vaikuttaa.
VastaaPoistaNo tuo lukuoikeushan olisi justiin se mikä riittäisi. Sehän voi olal että ollaan pyydetty liian järeitä oikeuksia. Täytyykin selvittää vielä tuo, kiitos!
PoistaMä jotenkin näen nämä (enemmän tai vähemmän) biologisten sukulaisten muistojuhlat myös mahdollisuutena päästä puhumaan ja jakamaan kokemuksia näistä suhteista tai niiden puutteesta. Jos kaikki pelkistetään läheinen-termin alle niin kynnys päästä käsittelemään vaikka sen isän puutteesta johtuvia kipuiluja kasvaa, koska onhan sitä ollut näitä muita läheisiä. Ainakin vielä toistaiseksi meillä kaikilla kuitenkin vielä on se biologinen tausta, johon voi liittyä hyvinkin mielenkiintoisia sosiaalisia kiemuiroita tai salailua, eikä tunnu kovin hyvältä ajatukselta ruveta kieltämään koko asian merkitystä ihan sillä perusteella, että ei se biologia kaikkia suhteita määrää. No ei määrää, mutta sukututkimuksen suosiosta ja siitä että adoptoidut tuntuvat välillä käyttävän ihan hirveästi resursseja päästäkseen kiinni biologiseen taustaansa voisi äkkinäisempi arvella että kyllä sillä silti monille jotain merkitystä on...
VastaaPoistaSiitä, että pitääkö näihin liittyä päiväkodeissa tai muualla tapahtuvia askarteluhetkiä voidaan sitten olla montaa mieltä. Itse ehkä jättäisin väliin ainakin pakollisena, kaikille yhteisenä tekemisenä.
Toi on ihan hyvä pointti! Ylipäätään surun tunnistaminen osaksi elämää olisi aika tärkeä taito, yhtä lailla kun perhenormin laajentaminen. Noita juttuja voisi käydä läpi ihan päivän nimeämisestä riippumatta.
PoistaToi isän tai äidin kaipuu on niin siihen omaan identiteettiin ja tarinaan liittyvä juttu (siksi niitä biologisia sukulaisia etsitään) että näkisin noiden asioiden käsittelyn lähinnä vertaitukiryhmän juttuna. Tai ainakin mä olen sen verran introvertti etten olisi luokan edessä tuntojani missään tapauksessa avannut, kiusatuksi tulemisen mahdollisuus on niin suuri.
Asiaa! Mun mielestä isä- ja äitienpäivän vieton voisi hyvin jättää kokonaan pois harrastuksista, kouluista ja päiväkodeista. Tietysti sitä pitäisi sitten ihan itse ohjata lapset sitä korttia ja lahjaa tekemään, mutta tuolla kodin ulkopuolella se on jotenkin... lapset ovat NIIN tohkeissaan, että ei taatusti tunnu kivalta niistä, joilla äiti- tai isäsuhde puuttuu tai on jotenkin kivulias.
VastaaPoistaVoi olla, että ydinperheessä kasvanut ei ehkä tajua miten pistäviä ne tunteet voi siellä ulkopuolella olla. Mä ymmärrän hyvin sen kauniin ajatuksen ja lasten tohkeilun, mutta luotan kyllä siihen että nuo ammattilaiset on asiaa puntaroineet ja seurauksia nähneet.
PoistaVähän jälkijunassa tähän asiaan kommentoin, mutta tämä oli ensimmäinen järkevä kirjoitus aiheesta.
VastaaPoistaEn ihan ymmärtänyt haloota medioissa, koska en kokenut, että tämä olisi ollut mitenkään seurausta tapetilla olleesta tasa-arvo/kaiken sukupuoleen viittaavan poisto keskustelusta. Vaan nimenomaan helpotus isättömille perheille ja niille joiden isä ei vaan ehdi.
Meidän päiväkodissa tilaisuus oli nimellä isänpäivä aamiainen, mutta saatesanoina oli, että kuka tahansa läheinen voi osallistua. Ja niinhän se pitäisi ollakin.