Koulujännitystä – taas

Arvatkaapa mikä lähenee? Olen yrittänyt vältellä koko aihetta, mutta kohta se on taas tapetilla. Tammikuussa koittaa peruskouluhaku numero kaksi. Snadista tulee ekaluokkalainen, mutta tilanne on erikoinen. Viimeksihän homma meni ihan vihkoon, mutta sentään tiesimme, missä koulut sijaitsevat. Tällä kertaa arvonta on monella tapaa jännä.

Nythän on niin, että alueellamme on noin kilometrin säteellä kolme ala-astetta, joita voi pitää ns. lähipalveluina, mutta niiden tilanne on aika surkea: kaksi on home-evakossa ja kolmannessakin tehtiin viime kesänä kattokorjauksia.

Olisi kiva laittaa Snadi siskonsa ja eskarikavereidensa kanssa samaan kouluun, mutta Skidin väistökouluunkin on tulossa parin vuoden sisään joku korjaus, joten sieltä pitää lähteä johonkin. Eikä tiedetä minne. Se tiedetään vasta tammikuussa laajemman kouluverkkoselvityksen perusteella. Ja silloin voi käydä ilmi, että koko ala-astetta ei enää ole vaan opetus on jossain aivan muualla. Yhtenä vaihtoehtona on myös väläytelty uutta väistöä vajaan kolmen kilometrin päästä, johon ei tarjottaisi kuljetusta. Kävely sinne olisi ekaluokkalaiselta 45 minuutin rupeama.

Koulukuljetukset ovat toimineet pääasiassa hyvin, mutta onhan sillä hintansa, sekä kaupungille että perheille. Koulukuljetus on osa koulupäivää, joten kahdeksan aamuja pukkaa ihan joka juuttaan aamu ja aikaa opetukselle nipistetään välitunneista ja lounaasta.

Lisäksi koululainen on täysin riippuvainen koulukyydeistä. Yli kymmenen kilometrin koulumatkaa ei taita edes neljäsluokkalainen pyörällä. Päätepysäkillä on harva se päivä myöhästyneitä oppilaita, viimeiseltä tunnilta on kauhea kiire bussiin ja jos meillä ei olisi ajokortillisia isovanhempia, oikomishoito olisi jäänyt välistä. Onneksi Skidi ei ole sairastunut kesken päivän.

Sitten olisi se koulu siellä väärässä suunnassa, se missä Skidikin aloitti. Mutta Snadi tuntee sieltä vain yhden kakkosluokkalaisen. En ole edellisen kokemuksen perusteella ollenkaan varma, että lasten sosiaalisilla suhteilla ei ole mitään merkitystä.

Aika vaikea keksiä tästä tilanteesta mitään positiivista. Paitsi sen, että tuo vastaremontoitu yläaste pysynee kasassa ainakin kymmenisen vuotta. Ehkä. Varmaan joku meteoriitti sen päälle parin vuoden päästä putoaa.

Mutta johonkin pöytäkirjaan tekisi mieli jättää merkintä, että eniten peruskoulussa kiinnostelee lähipalvelu. En kaipaa kymmenien miljoonien museosuojeltua wow-arkkitehtuuria, jota japanilaisturistit tulevat ihailemaan bussilasteittain, oppilaille retkiä taidemuseoihin tai edes painotettua opetusta (paitsi sosiaalisten taitojen). Haluaisin vain sen perhanan rakennuksen tuohon turvallisen matkan päähän, olkoon vaikka pahvilaatikoista ja jeesusteipistä koottu hökötys. Perkele.