7.10.2017
"Pelko pois" ei ole hyvä neuvo
Terveiset taas kylmäpakkausten ja perhosteipin ääreltä.
Pihan ipanat olivat päättääneet leikkiä sokkohippaa. Tämä epäilemättä riemukas leikki oli tarkoittanut sitä, että yksi juoksee pipo silmillä muiden perässä. Leikki päättyi kaikkien vilpittömäksi yllätykseksi siihen, että Snadi juoksi puuta päin.
Koska ipanoiden kallot on ilmeisesti tehty elastaanista, mitään vakavampaa ei seurannut. Otsaan nousi kanamunan kokoinen kuhmu, naama meni naarmuille ja nenästä tuli verta. Mutta taju ei kuulemma lähtenyt. Kiitän sitä, että oli sentään se pipo välissä. Muuten oltaisiin taas päivystyksessä tikattavana.
No, näitä tapaturmiahan tietenkin sattuu, ei siinä mitään, mutta pidin kuitenkin porukalle pienen keskustelutuokion. Mitä tästä nyt opimme? Miten tämä homma olisi voitu välttää?
Varpaiden tuijotus päättyi siihen, että Snadi totesi, että ei mitenkään. Kaikki he olivat tavallaan syyllisiä. Olisi pitänyt miettiä tarkemmin, missä tätä voi leikkiä ja oliko leikissä ylipäätään järkeä. Snadi myös lisäsi, että hänen itsensä olisi pitänyt jättää osallistumatta. Hän sanoi jotain, minkä tunnistin itsestäni: olisi pitänyt kuunnella pelkoa.
Hän itsekin oli ollut sitä mieltä, että pipo silmillä juokseminen ei ollut tuntunut hyvältä ajatukselta, mutta sosiaalinen paine yhdistettynä riehumisen himoon oli vienyt voiton. Järki siis yritti turhaan varoittaa, ettei tämä ollut turvallista, mutta Snadi oli saanut varoitusvalot pois päältä. Sama minulla. Katselin juuri vähän aikaa sitten kuvaa 7-vuotispäiviltäni, naamani on siinä ruvella, koska olin vetänyt rattikelkalla pöpelikköön. Oli mennyt kovaa mutta ei haitannut. Lähipiirini on varma, että kuolen tapaturmaisesti.
Joillekin lapsille sattuu ja tapahtuu. Jotkut lapset osaavat kuunnella järkeä, ja näitä yksilöitä löytyy sukupuoleen katsomatta. Siinä missä olen yrittänyt saada Skidiä sanomaan asioille mieluummin kyllä kuin ei, joudun Snadille opettamaan täysin päinvastaista. Jos joku idea pelottaa, on ihan ok lopettaa kesken, vaikka muut väittäisivät, että on nössö ja ilonpilaaja. Pelko on aivan normaali ja hiton hyödyllinen tunne, sen ansiosta me emme tee mitään liian vaarallista. Sillä ei ole mitään tekemistä reippauden kanssa.
Mikä hienointa, Snadilla on ensi viikolla edustustapahtuma. Sen lisäksi että tyypiltä puuttuvat etuhampaat, hänellä on myös koivun kuva naamassa. Taidan teettää hänelle t-paidan, jossa lukee "It's not the age, it's the mileage".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Loistavaa pohdintaa jälleen kerran! Kiinnostaisi vielä kuulla, mitä isosisarus tuumaa nuoremman edesottamuksista?
VastaaPoistaMeillä on kaikille lapsille sattunut ja tapahtunut, vaikkei yksikään ole minusta erityisen rämäpää. Huonoa tuuria on ollut aimo annos mukana. Pahat aivotärähdykset ovat pelästyttäneet eniten.
Kiitos! Joo, kyllähän näitä vahinkoja varovaisillekin voi sattua, huonolle tuurille ei voi mitään. Isosisko on välillä aika hämmästynyt pikkusiskon edesottamuksista, mutta ne ovat yleensä hyvä duo *yhdessä*, koska Skidillä pysyy paljon helpommin järki matkassa.
PoistaHyvin oivallettu Snadilta. Pelkoa pitääkin kuunnella. Tai rämäpäiden pitäisi kuunnella.
VastaaPoistaMeillä lapsi oli päiväkodissa 4-5v iän maissa hämmästynyt, kun törmäsi silmät kiinni juostessaan aitaan. Aita ei ollutkaan siellä, missä luuli. Silmäkulmaa ei lähdetty liimaamaan, kun liimat olisivat voineet mennä ripsiin.