Otettaiskos jätskit?

Maanantaina oli ollut monella tapaa paska päivä. Olin nukkunut huonosti monta yötä putkeen, töissä oli ollut kaikenlaista sähläystä, en ehtinyt jumppaan ja vitutti sekä pyykkieverest että astianpesukoneeseen työnnetty puulasta.

Lusikkajätskin konseptin opetti kummitäti. Tähän matalan kynnyksen herkutteluun tarvitaan vain niin monta ruokalusikkaa kuin on syöjiäkin ja purkki hieman sulanutta jäätelöä. Purkista saa ottaa kaksi ruokalusikallista.
Kolme jos on oikein säälittävä.

Kun pötkötin sohvalla suht happamassa tilassa, Snadi tuli viereen istumaan. Hän katseli hetken aikaa meininkiäni ja ehdotti sitten, että otettaiskos jätskit.

Yllätyin, miten sairaan hyvä idea se oli. Välijätski.

On olemassa lohtuasioita, sellaisia pieniä tai keskisuuria asioita, joista tulee hyvä mieli ihan väkisin. Kävelylenkit äänikirjan kanssa. Lettujen paistaminen metsässä. Leffa ja popkornit. Niskahieronta, johon kuuluu välihali (myös Snadin bravuuri). Ystävät ja viini. Kersat ja jätski.

Tiedän kyllä, ettei ruokaa saisi käyttää palkintona tai lohdutuksena, mutta mielestäni tässä on kyse muusta. Että joku huomaa ja katsoo, että tuo ihmisraunio tuossa kaipaa jonkinlaisia aktivoivia toimenpiteitä. Vähän kuin se pyykkivuori siellä kylppärissä. En näe siinä esimerkkimielessä mitään väärää. Erityisesti kun Snadi ei sentään ehdottanut shottiprikkaa mummotunnelissa.

Päinvastoin. Katson, että vanhemmuustavoitteiden kohdalla viimeisiä viedään.