Se siunattu rauha

Olen tässä kesän mittaan useampaan otteeseen miettinyt Maslowin tarvehierarkiaa.

Uima-altaalla, kun aloitin loman toisen kirjan.
Eilen lentokoneessa, kun katselin perheitä, joissa oli pienellä ikäerolla syntyneitä taaperoikäisiä.
Ja nyt tässä sohvalla kun pesukone jyllää, Snadi juoksee pihalla ystävättärensä kanssa ja Skidi siivoaa kirjahyllyään.

Olen lasten kanssa yksin, mutta olo on kevyt.

Maslowin mallia kohtaan on esitetty ihan tieteellistäkin kritiikkiä, mutta minun nähdäkseni sieltä alimmalta portaalta puuttuu yksi olennainen hyvän elämän komponentti.

Rauha. Mielentila, joka on sekoitus läsnäoloa, kiireettömyyttä, elämänhallintaa ja toivoa. Se löytyy aina lomalta mutta yhä useammin myös arjesta.

Lomalla saan tartuttua kirjaan, käytyä kuntosalilla neljä kertaa viikossa ja otettua päiväunia. Syönkin terveellisesti. Keskittymiseni ei riitä pitämään yhdestäkään pyhästä lupauksesta tai vannotusta valasta kiinni, jos rauha puuttuu.

Havaintoni on se, että asioilla on tietty järjestys: rauha on oltava ennen kuin saan mitään muuta aikaiseksi. Se on hyvinvointini perusta.

En ymmärtänyt koko asian tärkeyttä ennen kuin se katosi vaippalandiaan 10 vuotta sitten. Pikkulapsiaikana ne vaivalla järjestetyt rauhan hetketkin olivat stressaavia, koska tiesin, että tämä on vain hyvin lyhyt, väliaikainen hetki ja seuraavaa saa taas odottaa. Mielenrauhaa ei voi tilata tiistaiksi klo 13-14.30, sen on oltava tarvelähtöistä ja spontaania.

Muistan hyvin ensimmäisen huomioni rauhan paluusta. Se liittyi kuumaan teehen. Sittemmin olen miettinyt sitä sekä vapauden että valvomisen näkökulmasta.

Rauhan ei tarvitsekaan aina olla yksinoloa, omaa tekemistä tai pellossa elämistä. Se voi olla ihan vain sitä, että saa tuijottaa kahvikuppinsa yli niitylle sen kaksi minuuttia. Noita hetkiä voi keräillä myös pyöräillessä töihin, kirjoittaessa (silloin kun se sujuu) ja lasten kanssa leffaa katsoessa.

Nykyään olen niskan päällä. Rauhaa on tuhlattavaksi asti, kiitos lasten kasvamisen. Minun ei tarvitse maanisesti roikkua jokaisessa mahdollisuudessa, koska tiedän, että näitä tulee, ihan yllättäen jopa. Mutta on kestänyt hetken aikaa saada tankki täyteen.

Hifistelyä, ajattelee moni. Voi olla. Mielestäni deprivaatiokellunta (järjestän jonkun lukijamatkan) ja aikuisten värityskirjat kertovat tästä pysähtymisen tarpeesta. Enkä voi olla oikein ajattelematta syntyvyyttä, joka on Suomessa vajonnut alhaisemmaksi kuin koskaan katovuosien jälkeen. Tutkijat ovat sitä mieltä, että tässä auttaisi lapsiystävällinen yhteiskunta, jossa perheille olisi tarjolla erilaista tukea ja joustoja. Niistä saattaisi seurata sitä rauhaakin.

Tänään istuimme kolmistaan läheisellä hiekkarannalla. Katselimme kaikki merikotkaa, purjeveneitä ja ihmisiä ja olimme hiljaa. Ja takaisin otsikkoon.