Oikeus olla pelle

Lueskelin taannoin romaaniani varten tunnelukoista kertovaa tekstiä. Pysähdyin yhden kappaleen kohdalle.

Onhan sinä kieltomerkki, mutta ei se meitä koske.

"Pidät itseäsi erityisenä ja oikeutettuna tavanomaisesta poikkeaviin toimintatapoihin. Omat tarpeesi ovat sinulle tärkeämpiä kuin toisten. Olet vaativa ja kontrolloiva muita kohtaan, ja haluat että asiat menevät niin kuin sinä haluat. Sinun on vaikea hyväksyä vastustusta, kun haluat jotain. Haluat varmistua siitä että saat kaiken mitä haluat, miten haluat ja koska haluat. Tylsistyt ja pitkästyt helposti, ja sinusta saattaa tuntua etteivät rutiinitehtävät ole sinua varten - sinun ei pitäisi joutua tekemään niitä. Saatat rikkoa lakia tai sääntöjä - vaikkapa hurjastelemalla liikenteessä, huijaamalla liiketoimissa tai verotuksessa - koska uskot, että sinulla on siihen oikeus."

Eräs Suomessa asuva ulkomaalainen ystäväni sanoi joskus ohimennen, että hänen silmiinsä on pistänyt ihmisissä täällä juuri tämä, oikeutuksen tunne. Sense of entitlement. Se, että koemme hirveän voimakkaasti ja täysin kritiikittä olevamme oikeutettuja tiettyihin asioihin ja tapoihin.

Havainnossa on nähdäkseni perää ja tiedän itsekin monella tapaa etuoikeutettuna syyllistyväni saavutetuissa eduissa roikkumiseen. Piirre on täysin inhimillinen, mutta ylikorostuneena se on kiusallinen vaiva, jota ei ehkä tunnisteta riittävästi. Paitsi muissa.

Nähdäkseni yksi manifesti tästä ilmiöstä ovat erilaiset somekohut. Niissä on yleensä aina kyse jostain julkisesta puheenvuorosta, joka tahattomasti tai tahallisesti loukkaa jotakuta. Niistä harvemmin seuraa mitään rakentavaa. Päinvastoin.

Toinen tapaus samasta ilmiöstä nähtiin Priden yhteydessä. Eräs entinen kaupunginvaltuutettu vaati, että on järjestettävä myös heterokulkue. En tiedä kuka sitä vastustaisi sen enempää kuin osallistuisikaan. Mutta jos oman oikeutuksen tunne on ylikorostunut, pelkkä tasa-arvoisuuden vaatimus tuntuu epäreilulta.

Epäterveellä tasolla tunne aiheuttaa kitkaa ihan arkisessakin kanssakäymisessä.

Koetaan, että naapuriin ei pitäisi ottaa vammaisia tai maksaa molemmille sukupuolille samaa palkkaa.

Koetaan, että on ok määritellä millaiset ihmiset ovat vääränlaisia, paheksua erilaisia elämänvalintoja tai tuomita kenen tahansa seksuaalisuus vääräksi.

Koetaan, että täällä ylipäätään saa käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan ihan miten sattuu, olivat nämä lapsia tai aikuisia. Koska minulla on oikeus sanoa mitä sylki suuhun tuo.

Pahimmassa tapauksessa tämä tunne tarkoittaa muutakin ahdistelua ja kiusaamista, jopa lain rikkomista. Erityisesti ympäristörikoksissa on nähtävissä tätä kummallista piittaamattomuutta.

Laki määrittelee tietenkin rajat sille, kuinka itseriittoinen voi oikeuksiensa suhteen olla, mutta voisihan tästä jonkinlaista sivistykseen tähtäävää keskusteluakin käydä. Itsestään saa tehdä pellen, mutta kannattaako? Olisiko meillä jotain velvollisuuksiakin? Mihin saa puuttua? Mihin pitää puuttua? Ja minkä voi vain antaa olla.

TLDR: Olen kyllästynyt somekohuihin. Kaipaan päivä päivältä enemmän peruskouluihin etiikkaa.