Ystävyystaidoissa on opettelemista

Snadi on ollut viime aikoina superonnellinen. Hän on saanut uuden ystävän samasta taloyhtiöstä.

Snadilla on ollut omia tärkeitä ystäviä jo pitkään, mutta leikkitreffit iltaisin ja viikonloppuisin ovat aikaisemmin edellyttäneet aikuisen apua, aikatauluttamista ja roudaamista. Siihen taas ei aina ole ollut aikaa.

Samassa taloyhtiössä asuvan kaverin kanssa on helppo täyttää lyhytkin aikaikkuna yhteisellä tekemisellä. Ovelle voi juosta ilman takkia. Tyypit käyvät vuoron perään rimputtamassa toistensa ovikelloja ja sitten ne juoksevat yhdessä rakentamaan majaa tuohon viereiseen metsään. Ystävän kautta on alkanut uusi itsenäisyyden aika.

Tuntuu, että loppuaan lähestyvän viisivuotiskautensa aikana Snadi on oppinut valtavasti lisää vuorovaikutustaitoja. Myös kantapään kautta. Ystävyys ei ole mikään läpihuutojuttu vaan harvinaista herkkua. Suhteen ylläpitämiseksi pitää oppia hallitsemaan pettymyksiä, ajattelemaan asioita toisen kannalta, jakamaan ja neuvottelemaan.

Toisaalta omalla käytöksellään voi vaikuttaa vain tiettyyn rajaan asti.

Naapurintyttö on asunut huudeilla jo vuoden päivät, mutta jostain syystä leikit eivät vain ole lähteneet käyntiin aikaisemmin. On vaikea sanoa, miksi eivät ole. Lapset eivät mitenkään automaattisesti viihdy toistensa seurassa, vaikka sellaiseen ajatukseen usein tulee sorruttua. Lapset kehittyvät eri tahtiin ja leikkimieltymyksiä on monia. Jos kemiat kohtaisivatkin, kaveriehdokasta voi ujostuttaa, vaikka ei normaalisti kovin ujo olisikaan, tai sitten voi olla huono päivä, väsymys tai nuha.

Mutta se lähtee, kun se lähtee, ja sujuu, jos sujuu. Ja nyt se lähti.

Ipanoiden iloon on helppo osallistua: on uskomattoman hienoa, kun löytyy joku kiva, joka tykkää samoista asioista, ja jonka kanssa on helppo sopia sääntöjä.

Olen tyytyväinen myös siksi, että lähiystävä on ollut vastaus valtaosaan mulla ei oo mitään tekemistä -kitinöistä. Tämä pienentää minun rooliani ohjelmatoimistona. Kiitos tämän ystävän, romaanissa on jo parisataa sivua.