Neljä viikkoa kotirouvan elämää

Näin hujahti neljä viikkoa. Tänään on käytännössä viimeinen lomapäiväni. Viikonloppu menee vappuriennoissa, joten yhteenvedon voi tehdä jo nyt.

Kesti vähän aikaa päästä yli siitä syntisestä olotilasta, että minulla on mahdollisuus elää kuukauden ajan kotirouvan elämää asiantuntijan palkalla. Mutta ihan törkeän siistiähän tällainen työloma tietenkin on ollut. Pari havaintoa matkan varrelta.

1. Kiireen tuntua aiheuttavat etappiaikataulut, eivät niinkään työt.

Vaikka kirjotusprojekteja on ollut kolme päällekkäin (eivätkä ne ole vähentyneet vaan lisääntyneet!!), olen voinut käyttää aikani tehokkaasti ilman jatkuvaa kellon vilkuilua. Erityisesti joustavan aikakäsityksen ihmiset ymmärtävät tämän tärkeyden: ei etappeja joissa täytyy olla tietyllä kellonlyömällä. Olen siis herännyt ihan normaaliaikaan ja luotsannut kersat kouluun ja päiväkotiin, mutta elämä on silti tuntunut ihanan rauhalliselta.

Kirjoittaminen on nimittäin siitä jännää puuhaa, että se on täysin mahdotonta, jos ei ole inspiraatio. Ja kiire tappaa inspiraation. Sovittamaton ristiriita tulee siitä, että flow vie viimeisenkin käsityksen ympäröivästä maailmasta, mikä taas ei ymmärrettävästi käy päiväkodille ja joukkoliikenteelle. 

2. Kuinka paljon rakastan sitä, että ainoat äänet ympärilläni ovat kodinkoneiden hurina ja näppiksen näpytys.

Kun olen tullut päiväkotikierroksen jälkeen kotiin, olen pistänyt pyykkiä pyörimään ja keittänyt kahvit. Hiljaisessa kodissa on mahtavaa avata kone ja valita, mihin hommaan ensimmäiseksi tarttuu.

Etätyö ei tietenkään sovi kaikille aloille ja kaikille ihmisille, mutta silloin kun se sopii, liitto on täydellinen. Tehokkuus on parempi ja työn jälki paljon laadukkaampaa kuin toimistossa ikinä. Tein investoinnin hiljaisuuteen jatkossakin ja ostin vastamelukuulokkeet. En tiedä, otanko niitä pois päästä illallakaan.

3. En voi luopua 80% työajasta ikinä. 

Kokopäivätoimiseksi yrittäjäksi en sentään halua, mutta tykkään näistä kirjoitushommista ihan perkeleesti. Ei tätä ehkä voi lopettaa vaikka yrittäisi.

Summa summarum. Mitä olen saanut aikaiseksi?

• Romaanin kirjoittaminen on ollut kokemus sinänsä. En ole maratonlajien ystävä ja pitkän tarinan koostaminen edellyttää vähintäänkin puolimaratonia: rungon kirjoittaminen, deletointi, hahmojen parantelu, deletointi, kohtausten lisääminen ja deletointi. Tekstiä saa kirjoittaa noin 50% enemmän kuin mitä lopputulokseen jää.
• Olen perustanut yhden uuden blogin! Siitä tietoa myöhemmin toukokuussa.
• Mörököllitarinoiden taitto valmistuu (seuratkaa ihmeessä instassa kuvittaja Annukkaa) ja toivon mukaan kirja näkee valon vielä tänä vuonna.
• Olen opetellut istumaan kunnolla. PT löysi lonkastani itseaiheutettuja liikerataongelmia. 
• Kävin kerran aamulla salilla. Ei se niin kamalaa ollut. Jos ei nyt mahtavaakaan.
• Otin jouluvalot pois. Samana iltana satoi lunta.
• Tein simaa.
• Opettelin kävelemään ja kuuntelemaan yhtä aikaa, eläköön podcastit!
• Woman caveni kirjoituspöytä on ollut superhaastava projekti, joka on mennyt sata kertaa jo mönkäänkin, mutta nyt pöydälle on vihdoin toimituspäivä.
• Olen käynnistänyt keskusteluja Satun kanssa kolmannen kirjan tiimoilta.

Lisäksi olen kaksi kiloa plussalla.

Mitä en ole saanut aikaan? Kierrätystä, varaston siivousta ja pihatöitä. Enkä mitään muutakaan mälsää. Anteeksi. Mutta onpa ollut huippuloma, keleistä huolimatta. Ensi viikolla uudet kujeet!