Tuttu aihe. WhatsApp-käyttäytymistä on setvitty myös Skidin kanssa syksyn mittaan. Luokan käytössä olevan sovelluksen pelisäännöistä ja käytöstä keskusteltiin opettajan kanssa ja oppilaat saivat tehtäväkseen pohtia, onko luokan omasta ryhmästä pelkkää haittaa ja toisaalta mitään hyötyä.
Se on erittäin hyvä kysymys. Ja vastaaminen kuuluu myös vanhemmille.
WhatsAppissa on 16-vuoden ikäraja, ja nuoremmat saavat käyttää sitä vanhempien valvonnassa. Tämä valvonnan tarve menee monelta ohi, koska viestittelyyn tarkoitetussa sovelluksessa itsessään ei ole mitään ongelmallista kuten mainoksia tai mahdollisuutta vahinko-ostoksiin. Ongelma on siinä, että valvonnan tarve ei näy.
Vanhemmat siis ymmärtävät, että pyöräillessä pitää käyttää kypärää ja jalkapallossa pitää olla valmentaja, mutta kersat ja älypuhelin on harrastuksena epämääräinen.
Selkkauksen jälkeen ryhmää kuitenkin haluttiin jossain muodossa jatkaa. Ehdotin Skidille, että voisin liittyä ryhmään tarkkailijajäsenenä, joka puuttuu peliin vain, jos yhdessä sovitut pelisäännöt unohtuvat. Yllätyksekseni ehdotusta kannatettiin. Ehkä siksi, että tunsin suurimman osan ipanoista jo eskariajoilta.
Aika nopeasti huomasin, mikä on ongelma.
Luku- ja kirjoitustaito ei vielä tarkoita sitä, että osaisi keskustella. Viestintä menee usein mönkään alan ammattilaisiltakin, saati alakoululaisilta. Hyvä keskustelutaito edellyttää valtavasti yleistietoa, kuuntelemista, tulkintaa, huumorin ja provosoinnin ymmärtämistä, argumentointitaitoja, logiikkaa, sosiaalista silmää, kontekstin lukemista, itsehillintää ja mikä tärkeintä empatiaa. Ryhmäkeskustelu on vielä astetta vaikeampaa.
Näitä taitoja harjoitellaan ihan koko elämä, myös viestisovelluksissa. Mitään diginatiiveja ei ole olemassakaan, äidinmaidossa ei siirry yhtään mitään taitoja. Kaikki opetellaan, niin tekniikka kuin etikettikin. Joku harjaantuu nopeammin kuin toinen.
Kouluiässä lapsi on jo aika iso, joten syntyy illuusio siitä, että hän selviää sosiaalisista tilanteista itsenäisesti. Mutta tilanne on vähän sama kuin taapero laitettaisiin auton rattiin. Itse en vieläkään päässyt tilaan, jossa en tarvitse apua ihmissuhteiden saralla.
Loppusyksy meni pääsääntöisesti hyvin. Olen puuttunut keskusteluun muutaman kerran: antanut vinkkejä, miten puhelin buutataan ja sovellus päivitetään, kieltänyt videoiden jakamisen ilman lupaa ja kertonut, miten asetuksista saa ryhmän hiljaiseksi. Ihan perusjuttuja. Ja kertaalleen olen ottanyt yhteyttä kuudesluokkalaiseen tyttöön, joka lisäili kolmasluokkaisia ryhmiin, joissa jaettiin lähinnä kirosanoja. Hänellekin piti selittää ihan perusteet.
Koska minua ei ole vielä poistettu ryhmästä, oletan, että virtuaaliläsnäoloni koetaan jos ei nyt hyödylliseksi niin ei haitaksikaan. Jää nähtäväksi olenko siellä vielä yläasteellakin.
Ps. Jos tuntuu, että omissa digitaidoissa on aukkoja, kannattaa tutustua Ylen Digitreenit sarjaan! Siellä vastataan kaikkiin atk-aiheisiin kysymyksiin, joita ei ehkä kehtaa kersoiltaan kysyä.
Oi miten hyvä idea tuo varjojäsenyys, peukku sille!
VastaaPoistaMeillä on myös koettu kolmosluokkalaisen kanssa erinäisiä WhatsApp-draamoja jotka pääsääntöisesti johtuvat siitä että ei tiedetä mitä voi sanoa/kirjoittaa ja miten.
Esim "ÄLÄ VASTAA!! " vs "En voi nyt viestitellä, palataan myöhemmin."
Kummastakohan kaveri loukkaantuu?
Tuntuu vaan että aika moni asia opitaan tästä aiheesta kantapään kautta.
Kaikkea ei ole mahdollista etukäteen neuvoa ja ohjeistaa ja sitten ollaan tilanteessa kun kaksi 9veetä murjottaa ja syynä on se että ei osata vielä kommunikoida kunnolla tai huomaat suihkusta tullessasi että joku räpsii sinusta epätoivottuja kuvia.
Mutta nämäkin on keskusteltu ja käsitelty kenestä ja milloin saa ottaa kuvia.
Ja minkätyylinen viesti voi tuntua kaverista tylyltä.
Tämän ikäisillä nuo tilanteet vaan tuppaa kulminoitumaan melkoiseksi spektaakkeliksi hetkessä ja aikuinen usein vähän jäljessä.
-Heidi
Kyllä, kantapään kautta lienee joissain asioissa ainoa tie. Noita kaikkia juttuja on meilläkin käyty läpi ja tuntuu että vasta kolmosluokkalaisella on edes teoreettiset mahdollisuudet ymmärtää esimerksikis tuota tylyysnäkökulmaa.
PoistaSeurailen tokaluokkalaisen whatsapp-viestejä satunnaisotannalla (ja jos tarvetta ilmenee), mutta siinä puuhassa on kaksi rasittavaa piirrettä: Tokaluokkalaisilla ei ole yleensä mitään asiaa toisilleen, vaan viestit lähettelevät lähinnä moikkauksia, hymiöitä ja erilaisia ääniä toisilleen (kyllä, kaikenmaailman örinöitä ja kiljahdusia jne). Ja enimmäkseen käyttävät ääniviestejä joita on raastavaa kuunnella ja vaikea nopeasti vilkaista. Argh.
VastaaPoistaNo älä. Jos mä saisin nyt päättää uudestaan, jättäisin varmaan koko sovelluksen lataamatta. Ei sitä kaikilla ole nytkään.
PoistaEsikoiseni on vasta 6v. ja Whatsapp itselleni vieras, joten minua kiinnostaisi kuulla mielipiteesi, miten tärkeänä pidät, että lapsi koulun alkaessa saa luvan käyttää sitä (kun kaikki muutkin tms.). Jääkö todella ulkopuoliseksi, jos ei kyseistä sovellusta käytä? Osataanko leikkitreffejä enää sopia perinteisin keinoin? :)
VastaaPoistaMikä on sinun mielestäsi perinteinen keino? Kaipa niitä treffejä sovitaan vielä tekstareilla / puhelimitsekin, mutta miksi soittaa, kun se maksaa ja WhatsApp on ilmainen. Harva koululainen enää tulee oven taakse ovikelloa soittamaan, että vois Mirja-Petteri leikkiä mun kanssa, jos eivät ihan seinänaapurissa asu...
PoistaWhatsApp on mielestäni kahdenkeskisessä kommunikoinnissa oikein hyvä väline myös lapsille, mutta nuo ryhmäkeskustelut ovat aikuisillekin haastavia (itse kuulun muutamaan harraste- ja kaveriporukkaryhmään) varsinkin jos porukkaa ja keskustelua käydään paljon = puhelin pukkaa uutta viestiä jatkuvasti...
NÄkisin kuitenkin, että myös lasten ryhmät on ihan fine, mutta niissä pitäisi aina olla joku aikuinen vähän katsomassa perään, että kiusaaminen pysyy kurissa ja että siellä ei jaeta mitään asiatonta materiaalia.
Ei se ole mitenkään olennainen. Onhan puhelimessa se puhelin ja viestit. :) Sitäpaitsi mun nähdäkseni eka- ja tokaluokkalaiset on kirjoitetussa kielessä niin surkeita että ainoa tapa sopia esim. jotkut järkevät treffit on puhelu AIKUISTEN kesken. :D
PoistaMeillä tytöllä 7v. Whatsup oli käytössä muutaman kuukauden. Sitten heidän luokan ryhmään tuli uusi jäsen eriryisluokalta.. alkoi ilmeta ongelmia, kiusaamista. Neuvoin tyttöä, että poista ohjelma, niin pääset vähemmällä miettimisellä. Tyttö poisti ohjelman, eikä aio laitta kuin 13v. On nyt 9v ja viestii tekstareilla tai soittaa, ja kavereita on eikä häntä kiusata siksi ettei olisi watsupia.
VastaaPoistaMeillä oli vaikea puol vuotta. Kuraattori ja perheneuvola tuli tutuiksi..
Kyllähän noita ikäviä tapauksia tosiaan on, mutta hyvä jos ratkesi. Meillä ei pelata Pokémonia mikä on ollut isompi keskustelu kuin mitkään WhatsApit. Tsemppiä teille!
PoistaItselläni on kohta yläasteelle siirtyvä nuorimies, luokan WA-ryhmässä on normaalin esiteini-ikään liittyvän urpoilun lisäksi aika paljon ihan kouluunkin liittyvää juttua. Se on joukkovoiman vuoksi esimerkiksi nopein keino selvittää tulleet läksyt jos niitä ei jostain syystä (yllättäen) ole niin hyvin merkitty. Suurin osa on luokan wa-ryhmässä, mutta en ole ainakaan huomannut että niitä jotka eivät ole kohdeltaisiin eriarvoisesti tai että he jäisivät ulkopuolelle. Tekstarit kuitenkin kulkevat ihan hyvin eikä siellä wa:ssa tosiaan mitään kovin syvällisiä keskusteluja käydä...
VastaaPoistaMeillä WA-keskustelua ei alettu käydä ennen kuin vasta kolmosella kun asian mahdollistava älypuhelin onnistuneiden 'kaameekapula' vuosien jälkeen hänelle luovutettiin. Nuorempana käytiin useammin yhdessä keskusteluista keskustelua, käytöstavoista, siitä miten vakavasti asioita pitää ottaa ja siitä että joskus joku vaan ihan haluaa ärsyttää ja silloin on monesti helpointa laittaa vaan puhelin syrjään. Harvoin ne lapset kuitenkaan jaksaa huudella (edes virtuaalisesti) jos kukaan ei kuuntele. En tiedä tarttuiko siitä mitään, mutta helpommaksi tämä on käynyt vuosi vuodelta kun nuo kasvaa. Osittain ehkä siksikin että ihan se itseilmaisu- ja kirjoitustaito kehittyy jolloin onnistuu helpommin sekä tulkitsemaan että tuottamaan kirjoitettua viestintää.
Näissä diginatiivi jne keskusteluissa aina tuntuu jäävän huomaamatta se, että kaikesta huolimatta älyluurit, kännykät ja tabit ovat vain välineitä. Se kaikki kommunikointi, ihmisten kanssa oleminen ja perus käytöstavat tarvitsee ihan samalla tavalla opetella kuin ennenkin. Jokainen vanhempi on varmasti huomannut, että ei se että osaa teknisesti kirjoittaa vielä tarkoita että kykenee tuottamaan koherenttia tekstiä saati ilmaisemaan itseään kovin ymmärrettävästi. Silti jotenkin oletetaan että jos lapsi osaa kirjoittaa täppärillä hän on ihan valmis käyttämään myös kommunikaatiosovelluksia, vaikka ei se chatti/keskustelupalsta/sähköposti-käyttäytyminen ihan putkeen mene monelta aikuiseltakaan...
AMEN tuolle viimeiselle! Väline toki vaikuttaa viestiin, mutta ei muuta koko maailmaa eikä ihmisten ymmärryskykyä. Valitettavasti huomaan, että tämä unohtuu myös hyvin monelta aikuiselta työelämässä, kun itse olen viestinnän ammattilainen jota palkkaamassa on useimmiten ollut ei-ammattilainen. Sitten korostetaan, että osaanko teknisesti käyttää jotain sovellusta, ja unohdetaan että sen tekniikan kyllä oppii, sisällön viestiminen ymmärrettävästi on se mikä meille ihmisille on aina se haasteellisin.
PoistaJa mitä nyt seuraa vaikka fb-keskusteluja, niin aika monella aikuisellakin on vaikeaa oppia, mitä ja miten sanotaan, eivät ne luku- ja kirjoitustaito ole sellasia että jos nyt teknisesti osaa niin kaikki sujuu. Siksihän se koko some on loputon väärinkäsitysten suo. Ja kuinka moni teistä on jossain useamman hengen whatsup-/messengerryhmässä, jossa jokainen aina lukee ja ymmärtää jokaisen toisen viestin, jossa ei ymmärrettäisi väärin monelta pitikään tavata, kuka oli tulossa ja mitä kenenkin piti tuoda tms?
Kuinka moni antaa esim. tokaluokkalaisen mennä 20 hengen juhliin joissa ei ole yhtään aikuista paikalla, ja yllättyy täysin jos ne lapset saa jonkun riidan aikaan, eikä osaa setviä sitä keskenään? Ihan samahan se whatsup-keskustelu on.
Jep. Tekniikka on vain alusta, kone ja mahdollistaja. Sisällöstä vastaa kukin oman ikätasonsa ja käytöskoodistonsa mukaisesti. :)
PoistaOnpa hyvä tietää, että ryhmässä on "tutor-aikuinen" mukana. Lapseni nimittäin lienee ko.ryhmässä. Yksi WA-kiusaamistapaus setvittiin tokaluokan aikana, ei olisi selvinnyt ellen olisi iltaisin lukenut lasten viestiketjuja läpi. Olen tosi iloinen, että myös opettaja on ottanut aiheen koulussa esiin ja pelisääntöjä on mietitty yhdessä.
VastaaPoistaJoo, kyllä on! :) Jäin sitä tuon syksyn jälkeen pohtimaan että kuinkahan moni opettaja tuntee ongelmat ja osaa aiheesta puhua. Onneksi näiden luokassa osasi, kyllä se viesti on plajon vahvempi kun se tulee kaikista suunnista samana.
PoistaMun mielestä koko diginatiivi-käsite on ihan hölmö.
VastaaPoistaParemmin me opimme tietokeokoneiden sielunelämää tuntemaan, kun pelattiin ja ojelmoitiin kuusnepalla. Tälle nykysukupolvelle tietokoneet ovat vain kirjeiden, puhelimen ja telkkarin korvike. Ohjelmoinnista ei ymmärretä mitään.
Minä taas nään, että diginatiivi on tässä mielessä ihan pätevä termi. Että se digi ei tässä yhteydessä tarkoita sitä hardwarea tai softaa vaan pikemminkin sitä toimintaympäristöä ja välineistöä. Eiväthän natiivit suomalaisetkaan välttämättä osaa pahemmin faktatietoja tai kulttuurihistoriaansa sanoittaa, mutta osaavat toimia omassa (natiivissa) ympäristössään luontevasti ja ympäristön käyttämä logiikka ja kieli on tuttua.
PoistaEnkä oikein ymmärrä mikä fetissi ohjelmointiin kaikkialla juuri nyt on esillä. Toki jokin perustason ymmärrys varmaan alkaa kuulua yleissivistykseen, mutta en oikein näkisi ohjelmointitaitoa minään kansalaistaitona jota on pakko juntata koko peruskoulu ja toinen aste ihan riippumatta siitä mikä noin yleisesti kiinnostaa.
Diginatiivillahan usein viitataan siihen, että nää "uudet sukupolvet" jotenkin automaattisesti osaisi tosiaan toimia luontevasti ja myös osaisi ottaa uudet laitteet käyttöön ilman opastusta. Väittäisin kuitenkin, että esim. työelämässä usein tarvitsee vähän syvällisempää ymmärrystä kuin sovellusten lataaminen, ja sitä kyllä oppi just niiden vähän alkeellisempien laitteiden käytöllä. Ja pointtihan on se, että se ihan sama toimintaperiaate on vähän kaiken taustalla. Kun ymmärtää myös mitä siellä taustalla on, on helpompi sitten soveltaa tietoa ihan kaikkeen ja oppia uutta. Siitä juuri oppii sen logiikan. Vaikkapa pädiä käyttämättä lapsi ehkä oppii nopeasti menemään katsomaan Pikku Kakkosen videoita ja teini osaa ladata sinne pelit, mutta kun siinä laitteessa ei kovin helposti pääse mitään itse säätämään, niin se laite ei sitten tavallaan ole oikein käyttäjän hallussa. Tää on ongelma kun kaikenlaisten laitteiden parissa vietetään suuri osa elämästä - että jos ei yhtään ymmärrä niiden toimintaa, niitä ei tavallaan voi hallita.
PoistaKuten tässä keskustelussa on jo monesti sanottu, esim. vuorovaikutustaidot ei sinänsä tähän laiteasiaan liity mitenkään.
Tarkoitin juuri kuten jälkimmäinen anonyymi tässä on termin ymmärtänyt. Jos kolmivuotias saa pädistä wifin päälle, se tarkoittaa että laitetta on aika helppo käyttää, ei sitä että kolmivuotias on tekninen nero.
PoistaDiginatiivi sanana on saanut hiukan vähättelevän leiman nykykeskustelussa, vaikka postauksesi asiasisällön täysin allekirjoitankin. Diginatiivi terminä ei kuitenkaan varsinaisesti ole tarkoitettu kuvaamaan yksilön (muita sukupolvia) parempia taitoja, vaan ikäpolvea jonka elämässä digitalisaatio vain on ollut aina läsnä ja käytännössä syrjäyttänyt analogisen tekniikan.Eli diginatiivikin voi ihan hyvin olla tekniikka- tai muu urpo, on vain sattunut syntymään 2010-luvun Suomeen.
Poista