Tulossa 2017: woman cave eli naisluola!

Miehet tarvitsevat kuulemma man caven, oman tilan, jossa riehua. No, voin kertoa, että niin tarvitsevat naisetkin. Ainakin minä - ja tänä vuonna sen toteutan!

Tässä on erinomainen esimerkki turhasta kursailusta: metrin levyinen pöytä. Eihän se riitä alkuunkaan.

Olen jo jonkin aikaa haaveillut omasta huoneesta, mutta kaikki asuntomme huoneet ovat joko kaikkien tai jonkun muun tilaa. Ongelma yhteisten tai muiden tilojen kanssa on se, ettei niitä saa sotkea. Ja minä haluan sotkea.

Oman huoneen pointti on juuri sotkeminen (ei jostain syystä päde lapsiin). En siis todellakaan halua mitään naisvajaa, jonka voisin koristella pitsiverhoilla, ruusuilla ja sisustustyynyillä. Haluan sopen, johon saan levitellä mappini, puhelimeni, tietokoneeni, nenäliinani, teekuppini, laturini, pankkitunnukseni, meikkini, irtiskätköni, kamerani, epämääräiset muistiinpanoni sekä taksikuittini. Siivoan sen kyllä joskus, kun jaksan. Tai no, en usko että jaksan.

Koska kämpässämme ei ole enempää huoneita ennen kuin kersat muuttavat pois, ajattelin erotella omaan käyttööni pitkän ja kapean ruokailutilan päädyn. Ovea ja lukkoa tilaan ei näillä spekseillä saa, mutta kattoon voi asentaa kiskot ja väliverhon (olen alkanut haaveilla sellaisista 70-luvun puisista oviverhoista), joka piilottaa muulta perheeltä vaivalla rakentamani sekamelskan.

Mahdollisesti myös haen inspiraatiota teinien ovikylteistä ja askartelen jonkun "ken tästä käy saa kaiken toivon mistään jälkiruoista ikinä heittää" -uhkauksen.

Jos projekti kusee, muutan tänne Skidin löytämään luolaan.

Sitten kalustukseen. Olen ostanut aikuiselämässäni ainakin kuusi erilaista kirjoituspöytää. Joka kerta liian pienen. Kuten arvata saattaa kursailu on kostautunut: liian pienen pöydän ääreen eivät mahdu kamat, joten minäkään en kotiudu sinne vaan päädyn istumaan läppäri sylissä milloin missäkin päin asuntoa kamat levällään. Nyt pöydästä tulee s u u r i.

Kävin viime syksynä läpi sekä nettikirppiksiä että huonekalukauppoja ja totesin, että maksan mieluummin enemmän sellaisesta jonka haluan kuin vähemmän kompromissista. Ja sen on oltava puuta. Puulta tuoksuvaa puuta. Jostain syystä kirjoituspöytiä on tarjolla vaikka millaisesta levystä, mutta ei puusta.

Aionkin tilata naisluolaani täydellisen kirjoituspöydän hyväksi havaitulta puusepältä. Tarkoituksenmukainen työpöytä ei nimittäin ole kohtuuton vaatimus kirjoitustyöläiselle ja puusepistä minulla on vain hyviä kokemuksia. 

Ja kunnon tuoli tietenkin pitää vielä olla. Tyylikäs ja peffaystävällinen.

Että näin! Projekti valmistunee helmikuussa, jolloin palaan siis lopputulokseen kuvien kanssa! Jos olen unohtanut jotain olennaista, kerro heti! (Pientä Smegin bissekaappia jo vähän mietin.)