Suurperheen äiti sormikasostoksilla

Kävin tänään etsimässä mukeloille sormikkaita ja talvihanskoja. Niitä pitää ostaa useammat, koska toinen hukkaa yhdet viikossa ja toinen hajottaa niitä kuin olisi Saksikäsi-Edward. (Olen myös luopunut ajatuksesta, että sormikkailla pitäisi olla parit. Ne otetaan mitkä löytyvät.)

Nuo parilliset ovat rikki.

Kassahenkilö hymyili että nyt olikin hyvä ostaa koko katraan sormikkaat kerralla. Tajusin vasta jälkikäteen, että hän ilmeisesti piti minua suurperheen äitinä. Tuli mieleen, että mitäköhän muuta totuudenvastaista minusta ostosteni perusteella voisi päätellä.

Lueskelen mielelläni erilaisia kuluttajatutkimuksia. Niissä pyritään luokittelemaan ihmiset kategorioihin kulutustottumustensa perusteella. Näitä kategorioita yritetään sitten määritellä kauppakeskuksen vaikutusalueen, valintojen vastuullisuuden tai jopa roskapussin perusteella.

Niissä on yksi yhteinen tekijä: en ikinä koe kuuluvani mihinkään ryhmään. Kulutustottumuksiini vaikuttaa eniten opportunismi ja pakko: en juuri koskaan ehdi kauppaan, joten kun kerran pääsen, pitää haalia kaikki, mikä mieleen muistuu. Polttimot, heijastimet, sormikkaat ja vessaharja. En todellakaan saa sitä mitä haluaisin.

Toinen esimerkki lähimenneisyydestä oli sähköhammasharja. Skidin suussa majailevan oikomiskojeen takia hammaslääkäri suositteli siirtymistä nykyaikaan. Marssin kauppaan jo lähtökohtaisesti vastentahtoisesti.

Ensimmäinen ongelma olisi valita oikea vehje ja siihen sopivat vaihtopäät (joita oli tietenkin tuhanteen eri tarkoitukseen). Myyjä vaikutti olevan vaihtoehdoista aivan yhtä pihalla, joten otin perusmallin.

Käyttökokemus jäi vaisuksi. Hammasharjalle sopii mikä tahansa muki, mutta irtopäät eivät pysy pystyssä vaan pyörivät hyllyjen välissä ja putoilevat lattialle. Missä niitä kuuluu säilyttää?

Harjaaminen oli myös omanlaisensa elämys. Tärinä tuntui selkäytimessä asti. Koska olen viimeinen, joka menee nukkumaan, hiljaisessa kämpässä kuulosti jokseenkin siltä kuin joku olisi alkanut imuroida. Ja erehdyinpä kertaalleen laittamaan harjan päälle tahnaa ja käynnistämään koneen ennen kuin vein sen suuhun. Hammastahnaa oli otsatukassa asti.

Tuomioni oli selkeä: yllättävän suosittu vehje ollakseen noin keskinkertainen, ei jatkoon. Mutta ostosteni perusteella näkee vain sen, että nyt meillä on sähköhammasharja.



Tutkijat eivät myöskään tiedä henkisestä vihaliiteristäni, jonne olen sijoittanut lehtipuhaltimen, suurimman osan polkupyörän pumpuista, kosketusnäytön, kumisaappaat, käyttöjärjestelmän päivityksen, halvat sontsat, mappien lukkosysteemit, sukkahousut ja kestovaipat. Näiden tuotteiden kehityksessä ei nimittäin olla oltu liian kunnianhimoisia. Toki makuasioita. Tykkääväthän jotkut ihmiset stringeistäkin.

Semisekavan avautumisen pointti on se, että kuluttajatutkimusten ongelma on tutkimuskohde. Johtopäätökset vedetään siitä, mitä ostan, kun pitäisi tutkia, miksi tuotteen hankin ja kuinka tyytyväinen ostokseeni oikeastaan olin. Pelkästään vaatehankinnoista (siitä alusvaatevitutuksesta puhumattakaan) saisi ihan uuden tutkimusnäkökulman.