En tiedä mikä peli tämä oli mutta näytti sairaan hauskalta! |
Eräs kommentoija totesi, että muutos täysipäiväiseksi treenikuskiksi tapahtuu huomaamatta. Harrastuksen vaatiman ajan määrä kasvaa iän myötä, pikkuhiljaa. Ylemmissä sarjoissa treenejä on monta kertaa viikossa, pelejä kaikki viikonloput. Tämä vastaa kuvaani joukkuelajeista.
Skidi tuli viime keväänä himaan naama keskitäyteläisen bordeaux'n värisenä. Hän oli pelannut kuudesluokkaisten kanssa jalkapalloa. Tyyppi oli juossut itsensä läkähdyksiin - ja oli täysin fiiliksissä.
"Mua ehkä kiinnostais pelata jalkapalloa."
Tätä olin vähän pelännyt.
Kartoin nuorempana joukkuelajeja, joten pelasin itse futista ensimmäistä kertaa vasta aikuisiällä. Minut opetti potkaisemaan, kuljettamaan ja pysäyttämään exäni. Pelasin sekä duunipaikan että Lontoon merimieskirkon jengissä. Joka sunnuntai matkustin puolitoistatuntia toiselle puolelle Lontoota, koska futis oli superhauskaa (ja kirkolta sai salmiakkia).
Mutta onko rento pelailu sekajengissä mahdollista? Voiko yhtäkään joukkuelajia harrastaa vähän, pienellä panoksella?
Tykkään jalkapallosta, mutta en halua lapsen harrastuksesta koko perheen elämäntapaa. Ryppyotsaisuus kammottaa. Vaikka futiskentät(kin) sattuvat olemaan kivenheiton päässä kotoamme, en kertakaikkiaan suostu lähtemään joka sunnuntai ajamaan Mäntsälään kahdeksalta alkavaan turnaukseen. Siinä mielentilassa alkaisin varmaan itsekin karjua törkeyksiä tuomareille.
Ei kiitos.
Kuva Twitteristä |
Toiseksi, kaikki tai ei mitään -lajit eivät käy senkään takia, että on kaikkea muutakin. Yleisurheilulle, saksofonille, kuvataidekoululle, leikeille ja rentouttavalle vatuloinnille täytyy jäädä aikaa. Uskon itse, että lasten kehittyvät aivot hyötyvät monipuolisista virikkeistä, mutta yksipuolisuus on ihan tutkitusti ongelma muillakin tavoin.
Tutkija Mikko Salasuon mukaan vasta 18–19 vuoden iässä todella tiedetään, kenellä lopulta on eväät saavuttaa huippu. Kiire ei ole. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että vasta 15 - 17 vuoden iässäkin valittu laji voi johtaa huipulle. Omaa lajiaan ehtii etsiä.
Rennompi harrastustahti sopisi kaikille: niille muutamalle, joista aikuisiän kynnyksellä tulee huippu-urheilijoita, ja sille enemmistölle, joille se jää vain harrastukseksi.
Ammattiurheilijan ura ei edes ole niin hohdokas (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), että siihen haluaisin lastani kannustaa, mutta liikkumaan kyllä. Urheiluharrastus opettaa treenaamaan ja tavoittelemaan unelmia, jännittämään ja hallitsemaan jännitystä, kilpailemaan, voittamaan ja häviämään. Näistä taidoista on apua elämän monella osa-alueella.
Sitten on vielä hinta. Lasten harrastusta kai harvemmin pidetään investointina, jossa on joku tuotto-odotus, mutta paljonko rahaa yhteen lajiin kannattaa laittaa? Varsinkin, jos lapsi sattuu olemaan vähän tuuliviiri.
Seuramaksut ovat korkeita. Varusteiden hintaa (joka vuosi tietty uusi koko) en lähde edes arvailemaan. Monilapsisen perheen monipuolisesta harrastuspotista kehkeytyy summa, johon edes keskituloisissa perheissä ei ole varaa. Pienituloiset jäävät tästä kelkasta auttamatta. On selvää, että se on huono juttu sekä yksilön että kansallisesta näkökulmasta.
Skidi on osoittautumassa lahjakkaaksi juoksijaksi. Metsässä ja urheilukentällä juoksemisen lisäksi monipuolisuutta toisi jalkapallo. Mitä jos joku sekalainen seurakunta kokoontuisi kerran viikossa viereiselle niitylle potkimaan palloa sen ajan mitä kukin jaksaa potkia?
Sillä tavalla ne kai kaikkialla muuallakin maailmassa pelailevat ja ihan hyvällä menestyksellä.
Meidän paikallinen futisjengi tarjoaa höntsäfutista kerran viikossa tunnin ajan 9-16-vuotiaille. Maksu on vain niistä kerroista, kun lapsi on paikalla. Ihan paras konsepti.
VastaaPoistaKokeilimme aikanaan joukkuetta, mutta treenejä ja pelejä oli jo tokaluokkalaisilla ihan liikaa ja lapsen into lopahti. Futis on kuitenkin kivaa, joten eri-ikäisistä koostuvassa ryhmässä pelailu maistuu.
Tämän tyylisen toiminnan soisin yleistyvän. Voihan paikalliselle jengille laittaa toivetta ja kyselyä.
Toihan kuulostaa hyvältä! Mä en kyllä jotenkin luota noiden seurojen tahtoon tässä. Jos he näkisivät sen hyväksi, olisihan sitä jo. Tästä tietnekin pääsee siihen johtopäätökseen että ite täytyy kaikki tehdä. ;)
PoistaMeillä (tosin maalaiskylä) oli just tommosta höntsäilyä kaksi kertaa viikossa. Ja todellakin oli sekajoukkueet, vanhin osallistuja jotain 60v lonkkaleikattu divarifutari ja nuorimmat 7v. Kentälle sai tulla kuka vaan 7v täyttänyt ja sitten porukka vaan jaettiin kahtia suurinpiirtein tassväkisiksi. Pelattiin kaks tuntia ja sitten kotiin. Joskus paikalla oli 20 henkeä, joskus 4, mutta aina tuli jonkinlaiset pelit. Tällaisesta jäi tosi hyvät muistot, itse kävin pelailemassa ala-asteikäisestä lukion loppuun. Samalla logiikalla toimi lentopalloporukka kaksi kertaa viikossa.
VastaaPoistaLisään vielä, että tuota ei järjestänyt kukaan. En tiedä kauanko tuolleen oli jo pelattu, mutta päivät oli kyllä vakinaistunut :)
PoistaVoin kuvitella että jäi hyvät muistot! Just parasta että on kaikenlaista porukkaa mukana, se jos mikää lisää ihmisten välistä ymmärrystä.
PoistaLasten urheiluharrastukset muuttuvat aloitusvuoden jälkeen veriseksikin kilvoitteluksi. Syksyn kerta viikkoon treenistä tuleekin keväällä jo 2 kertaa viikossa harrastus. Seuraavana vuonna treenejä on jo 3 ja pian 4 kertaa viikossa. Plus tietenkin viikonloppuleirit, kilpailut & turnaukset. Lajista vähän riippuen.
VastaaPoistaLeppoisemmissakin seuroissa harrastelu loppuu nopeasti, kun seura keksii, että meilläkin ruvetaan harrastamaan tavoitteellisesti. Kun muissakin tämän kaupungin seuroissa.
Vanhempainpalavereissa ilmoitetaan, että treenikerrat ovat pakollisia, lasten kaverisynttäreitten tms. hauskuuden vuoksi poissaoloja saa tulla max. 2 per kausi. Sairaspoissaolosta pitää olla lääkärintodistus tai poissalo pitää korvata muulla tavoin. Syyslomalla tai joululomalla ei matkailla, koska harjoitukset. WTF!? Kyse on alta 10-vuotiaasta, joka mielellään harrastelisi monenmoista kavereitten kanssa. Harjoitukset ovat luonnollisesti ympäri kaupunkia, alkavat epäsäännöllisesti ihan milloin vain klo 16-18 välillä. Seura järjestää kilpailuja, turnauksia yms. rahoittaakseen toimintaansa (ok), mutta talkoonakkeja tipahtaa harva se viikonloppu. Joukkueen/seuran nimissä on myytävä sukkaa, piparia, vessapaperia, arpoja… you name it… Joko myyt hampaat irvessä työkavereille, jolta vastineeksi ostat pojan joukkuekalenterin. Tai sitten lunastat itse suosiolla kaiken myytäväksi tarkoitetun törkyhinnalla. Valtaosa rahasta tilitetään sukkavalmistajalle. Minä maksaisin tarvittavat rahat suoraan seuralle kausimaksuna. Mutta kun talkoohenki jne.
Ihan oikeesti. Lapseni saa harrastaa hänelle mieluisia juttuja, mutta en halua, että yhden lapsen harrastuksesta tulee koko perheen elämää rajoittava monsteri!
On vanhempia, jotka elävät lasten harrastusten kanssa, nauttivat turnausviikonlopuista ympäri Suomea, talkoilevat kaikki viikonloput ja nauttivat siitä. Kiitos heistä! Monikaan seura ei pyörisi ilman näitä supervanhempia.
Mutta kolmen eri-ikäisen ja eri temperamenttisen lapsen vanhempana ja työelämässä rimpuilevana monesti yksin perheen haastavaa arkea vetävänä en halua käyttää vapaa-aikaani sen kilpailuhenkisemmän lapsen yhden harrastuksen parissa. Meillä on muutakin (sori, tärkeämpää) elämää ja lapsilla muitakin harrastuksia. Enkä jumankauta halua vieläkään 43v. ikäisenä viettää aikaani penkkiurheilun parissa turnauksissa istuen!
[Tämän hetkiset lajit eivät sisällä turnauksia ja jos tulevat jatkossa sisältämään, kerron lapsille, että äiti ei niitä tule katsomaan. Ei pysty, ei kykene.]
Kiitos ja anteex.
Joo, olen ihan samaa mieltä kanssasi, tässä ei ole mitään järkeä. Kuulin että alakoululainen ei voi osallistua kesäleireille JOS sattuisi tulemaan turnaus. Siis wtf? Kersan siis pitää venata himassa odottamassa turnausta. Toihan on vapausrangaistus. Ja mitä muita saneluoikeuksia elämään näillä seuroilla on? Saako tavata kavereita, jotka eivät harrasta samaa lajia ja sopiiko että tekee läksyt vai pitäisikö sekin aika käyttää treeniin? Jösses.
PoistaHyvä juttu Katja! Ja tämä Hertan kommentti ihan timanttinen. Allekirjoitain kaiken.
PoistaKIITOS kun sanoit sen ääneen.
VastaaPoistaNuorimman ollessa nyt 15 (ja vanhimman 22), poden edelleen aika ajoin sitä huonoa omaatuntoa kun en suostunut elämään lapsen harrastukselle. Minä en halua olla kanttiiniäiti, en kuljettaja, en toimari tai huoltojoukko. EI. Mulla on elämä itsellä.
Lisäksi keskimmäinen aikanaan lähti innolla korisjoukkueeseen ja pelasi siellä jonkunmoista korista syyskauden. Kevään treenit alkoi sillä, että kotiin tuli lappu, missä pyydettiin vanhempia kertomaan kuinka monta lasta pystyy seuraavana vkl kuljettamaan yli 300 kilsan päähän "peleihin". Kas kun oma lapsi taas esitti asian, että "onko pakko mennä kun en haluaisi? Kun olis kiva olla kavereiden kanssa viikonloppu" ja ilmoitin valmentajalle, että meiltä ei lähde ketään.
Seuraavasta viikosta kolme viikkoa eteenpäin lapsi tuli aina enemmän ja enemmän pahoillaan kotiin - ei annettu enää peliaikaa lainkaan, vaan istutettiin vaihtopenkillä. Penska oli silloin siis 8 vuotta!!!
Ai kuinka niin saan edelleen primitiivikilarit tänä päivänä kun porukka alkaa vaahdota "peleistä".
Puhumattakaan niistä vasemmalla korvalla kuulluista "tapa se perkele"-huudoista jossain futiskentän laidalla kun menen itse koiralenkillä ohi.... ja urheiluhan oli kivaa kaikille, eikö?
Argh. Näin sitä sitten tapetaan hyvä harrastus ja aiheutetaan lisäksi pahaa mieltä. Mutta pääasia että seura pyörii. >_<
PoistaJa komppaan: toi mokkapalaihminen on niin kaukana mun identiteetistä että en kertakaikkiaan pysty venymään.
Lapsettomana aikuisena lisäisin vielä, että milloin aikuisten harrastamisesta tuli niin sitovaa?
VastaaPoistaVoisiko aikuisillekin olla 1 krt viikossa näytelmä kerhoa ym.
Monet harrastukset joita tälle syksylle katsoin ovat noin 2h kerta ellei enemmän kerran kuin viikossa.
Ja kyllä, lapsetonkin aikuinen voi olla niin kiireinen (koska siskon lapset ja niiden harrastukset), ettei halua sitovia vaativia harrastuksia.
Minäkin haluan höntsätä kerran viikossa, urheilua tai kulttuuria...joka toinen viikkokin kävisi!
Olen ihan samaa mieltä ja ehdotankin ihan yleistä kapinaa tätä yleistä kiireen tuntua vastaan. Hitto, kelaa jos olis sellainen ylläriharrastus että joka viikko olisi jotain erilaista! Kuin siistii! :D
PoistaTähän ei voi enää sanoa kuin: aamen.
VastaaPoistaKiitos ja aamen! Meillä tyttö harrastaa korista ja treenit ovat nejä kertaa viikossa ja pelit päälle. Muina päivinä (siis minä muina??) pitäisi treenata omaehtoisesti. Nyt tuli jo viestiä, että syksyn peleihin pitää jokaisen osallistua, ja niita perhanan pelejähän on joka ikinen viikonloppu plus turnaukset päälle.
VastaaPoistaOnneksi treeneihin kulkee itse, mutta nuo pelit.... Mä en ole ikinä ollut penkkiurheilija, enkä saa mitään kicksejä pelien katsomisesta. Pahimmillaan iskee migreeni siitä kamalasta jumppasalin äänimaailmasta, pallon pompotuksesta, huudosta ja tossujen kirskumisesta. Hampaat irvessä hymyilen siellä aina silloin tällöin, ettei lapsen tarvitse tuntea oloaan ihan onnettomaksi. Kaikkien muiden koko perheet tuntuvat harrastavan lapsen lajia.
Mä en kerta kaikkiaan kykene siihen - enkä halua kyetä. Koris ei ole mun harrastus, eikä muun perheen. Se on yhden pienen tytön harrastus, jossa saa hien pintaan ja jossa on kiva pelata kavereiden kanssa. Ei mitään sen dramaattisempaa.
Me mielellään viettäisinme viikonloppuja mökillä ja ottaisimme lungisti rankan työ- ja kouluviikon jälkeen, mutta aika hankalaksi menee.... Joko otat lajin kuoleman vakavasti tai et pelaa ollenkaan. Muut vanhemmat eivät ymmärrä mun asennetta ollenkaan, pitävät meidän perhettä outoina kusipäinä. Huoh. Salaa toivon, että lapsi keksisi toisen harrastuksen, tämä vaikuttaa ihan liikaa muun perheen ajankäyttöön.
Ymmärrän! Toi jako "kaikki tai ei mitään" on ihan naurettava. Mähän ihan tykkään urheilun katsomisesta mutta kiitos vain timanttiliigaa ja maajoukkuematseja - telkkasrista. Skidillä onneksi on lajina pikamatkat niin kisa on aika nopeasti ohi vaikka olisi useampi erä ja pääsisi finaaliin. ;)
PoistaKimppaan kirjoitustasi täysin! Olen itsekseni ihmetellyt samaa ilmiötä jo pitkään työni ja lasten kavereiden kautta. Opettajana näen työssäni kuinka pikku oppilaat ovat usein ihan naatteja maanantaina kun joutuvat kulkemaan turnauksissa viikonloppuina (usein!) ja pahimmillaan yöt on notkuttu bussissa. Harrastusrumba sanelee perheiden vapaa-ajanviettoa 100-0. Oon miettinyt onko meidän yhteiskunta niin äärimmäisen kilpailuhenkinen ja suorituskeskeinen vai mistä tämä vakava meininki? Aivan kuin harrastuksesta on tullut toinen työ sekä lapselle itselleen että hänen perheelleen.
VastaaPoistaItse liputan sitä, että lajeja saisi kokeilla monipuolisesti ja vapaamuotoisemmin eikä tarvitsisi vihkiytyä yhteen niin vakavasti. Eikö harrastusten tehtävä ole tuoda hyvää oloa, voimaannuttaa, virkistää ja antaa energiaa arkeen eikä päinvastoin?
Lapset on hankalia tapauksia. Skidi harrasti pari vuotta tanssia kunnes sai sanottua että se on hirveää. Kun kysyin miksi et aiemmin sanonut hän vastasi "sinä tykkäsit että minä käyn siellä". Voi perse. Tanssitunnit loppuivat siihen. Pointtina että lapset eivät osaa samalla tavalla arvioida jaksamistaan ja motivaatiotaan kuin aikuiset eivätkö välttämättä sano ääneen, jos ei kiinnosta.
PoistaVaikka meillä ei olekaan mitään fyysisesti uuvuttavia harrastuksia (viikossa viidet treeni + pelit), kyselen säännöllisin väliajoin, että maistuuko harrastukset, onko raskasta, onko mieli iloinen kun tunneille menee.
En ymmärrä mihin on kadonnut se ihan suora kisajoukkue-harrastusjoukkuejako joka vielä 90-luvun alkupuolella oli käytössä. Kisajoukkueeseen haettiin erikseen ja siinä sitten oltiin menossa jonnekin, harrastusjoukkueessa taas..no harrastettiin. Reilumpaa kaikille, mutta vaatii toki porukkaa jonkin verran että tämä on mahdollista. Joillekin kuitenkin ne kisat ja kovat treenit antaa ne parhaat kiksit siinä harrastuksessa, vaikka ei nyt maailman huipulle olisikaan matkalla.
VastaaPoistaOmakin lapseni halusi pelaamaan jalkapalloa käytyään vierailutreeneissä, mutta kun sanoin että siinä on sitte harkkoja monta kertaa viikossa ja pelit päälle jätkä totesi et eiköhä sit riitä että käy kavereiden kanssa ihan muuten vaan potkimassa. Tosin nyt kesän jälkeen on ollut vähemmän niitä potkiaisia koska kaverit on...harkoissa.
Kyllä meidän lähellä seurat pitää noita höntsäharkkojakin, en tiedä kuinka suosittuja ovat mutta ainakin jalkapalloa ja korista on mahdollista käydä harrastelemassa fiilispohjalta ja kesäkaudella oli puistojumppia.
Onko tuollainen jako ollut? Osaakohan kukaan vastata miksi sitä ei ole enää? Vai onko vastaus niin obvious.
PoistaTätä on vaikea lähteä kaivamaan, ei oikein netistäkään sattuneista syistä löydy.. Olin itse alakoululainen silloin ja kaverit oli hakemassa niihin kisajoukkueisiin niin siitä tiedän että se jako oli käytössä ainakin jalkapallossa, voimistelussa ja muodostelmaluistelussa. Kaikki pääsivät, joten ilmeisesti seula ei ollut erityisen tiukka...
PoistaEpäilen että yksi syy on se että en tiedä kuinka hyvin tuo toimi silloinkaan, että oliko niitä hakijoita aina tarpeeksi jne. Onhan se helpompi varmistaa että joukkue oikeasti on ja pystyy niskalenkittämällä koko ikäluokan niihin treeneihin verrattuna siihen että sitä harkkapaljoutta yms pitäisi markkinoida vanhemmille erikseen. Toinen voisi olla että tuolloin oli lama, voi olla että jako oli ihan siksi että oli varmasti liikkeellä aika paljon porukkaa jolla ei ollut mitään saumaa maksaa kuin niistä harrastusharkkamääristä ja seurojen piti ottaa ne harrastajat sieltä mistä sai.
Muistaako kukaan muu? Mun omat vanhemmatkaan tuskin tietää kovin tarkkaan kun en itse ko lajeja harrastanut, mutta alue oli länsi/pohjoishelsinki.
Muistelen että 90-luvulla esim. jalkkista oli pari kertaa viikossa, pelejä oli joinan viikonloppuina.(pystyi käymään usein mökillä)
PoistaJa joukkueessa oli tietyt tytöt jotka pelasi edustusjoukkueissa (piirijoukkue? Mikähän se oikea nimitys oli..) ja toki he oli selkeästi meidän parhaita pelaajia.
Toisaalta, vastassa olevissa joukkueissa oli yleensä sama tilanne.
Ja pojilla sama juttu.
Ainakin Tapparan taitoluistelijoilla on selkeä kilpailu/harrastus -jako ja se on hyvä se. Löytyy sekä yksin- että muodostelmaluistelusta.
PoistaMä olen niin onnellinen kun meillä yks naapuruston isä perusti oman jalkapalloakatemian - joo ihan akatemian - vastalauseeksi kaikelle tälle kilpailu- ja suorituskeskeiselle liigasysteemille johon täällä lähdetään jo viisveenä. Treenit on tossa kotikentällä kävelymatkan päässä lauantaisin. Ei muuta. Ei turnauksia. Ei pelimatkoja. Ei lisätreenejä. Yhdet treenit lauantaisin kello 11. Sopii. Kiitos. Kausi kestää syyskuusta kesäkuuhun. Aina pelataan. Satoi tai paistoi.
VastaaPoistaAivan mahtavaa!
Kuulostaa ihan täydelliseltä! Mä olen tässä vähän miettinyt että kuka tätä tällaista sunnuntaifutista voisi meilläpäin vetää.
PoistaKäy kyselemässä niiltä ikämiehiltä?
PoistaNo niinpä! Pitänee käyttää myös sosiaalisen median kanavia tähän. :)
PoistaJoo, treenejä vetää tän isän lisäksi lukioikäiset futaajat jotka tarttee vapaaehtoistunteja kouluun ja toiminta on jaettu ikäryhmiin lähinnä sen takia että kaikilla olis kivaa ja ettei kukaan kuole. Tytöt ja pojat sekaisin.
PoistaTämä ei tosiaankaan ole tarkoitettu niille joilla kiiltää ammattinurmet silmissä.
Siis juurikin tämä. Meillä lapsi tykkää pelata futista, mutta futiskoulukokeilu oli niin onneton että ollaan päädytty potkimaan palloa ihan vain omalla perheellä kun sen paremmin lapsi kuin vanhemmat eivät nähneet meidän perhettä myymässä koko elämäämme junnufutikselle ja pellillisille mokkapaloja. Ja kun lapsi itsekin haluaa elämään muuta soittotuntien ja kuvataideharrastuksen muodossa. Onneksi löydettiin kivan oloinen uintiryhmä jossa voi käydä kerran viikossa räpiköimässä.
VastaaPoistaNo hyvä että jotain löytyi! Mä olen muutenkin aika epäuhrautuvainen äiti joten tällainen 150% junnulätkän/futiksen harrastaminen oli alusta lähtien pois laskuista. Mutta olisihan se nyt kiva joskus pelailla.
PoistaMulla taasen on tuntuma, että seuroissa on jo alettu heräilemään siihen, että voi "vain" harrastaa. Täällä meillä löytyy hyvinkin kattavasti harrasteryhmiä jalkapallosta: http://sudetjalkapallo.fi/pallokerhot/
VastaaPoistaSekä ainakin nuorille ja aikuisille koripallosta: http://www.kouvot.fi/harrastekouvot/aloita-koripallon-harrastus_harraste/
Satu T
Sama fiilis mulla, että noita harrastajille tarkoitettuja ryhmiä on alkanut löytyä pikkuhiljaa. Tilanne on ollut mun mielestä huonompi aikasemmin. Ja täytyy sanoa että en minäkään ymmärrä aina tuota joko tai asettelua... Vaikka omat lapset on vuosikausia olleetkin tavoitteellisia kilpaurheiljoita.
PoistaNiin ja voisin kirjoittaa pitkästikin mitä kaikkea hulluutta näissä urheiluseuroille ja lasten harrastuksista löytyy, mutta se olis liian pitkä juttu... Sen voin sanoa että on olemassa joitakin lajeja joita ei voi "tosissaan" aloittaa harrastamaan vasta teininä, jos meinaa jollekin tasolle taidoissa päästä. Näistä ehkä tunnetuimmat on erilaiset voimistelulajit ja taitoluistelu tai siis näitä lajeja tunnen ja muitakin varmaan löytyy.
Toisaalta, kyllähän muissakin harrastuksissa helposti mennään tavoitteellisuuteen... esimerkkinä vaikka musiikkiopisto. Kyllähän sielläkin on tavoitteena suorittaa musatutkintoja ja poissaoloja katsotaan karsaasti. Että ei tämä ilmiö ihan pelkästään urheilussa ole ongelmana.
Ehkä tässä ollaan vähän muutosvaiheessa kun koko liikuntakulttuuria on ruvettu tarkastelemaan siitä hauskuusnäkökulmasta. Jotkut seurat heräävät tähän aikaisemmin kuin toiset.
PoistaJa on ihan totta että jotkut lajit vaativat aikaista aloitusta, jos haluaa huipulle, mutta niitä lienee juuri nuo kaksi. :) Ja kaipa noitakin voisi "vain" harrastaa, jos ei tähtää maajoukkueeseen.
Musiikkiopisto on nimenomaan tavoitteellista harrastusta. Sinne haetaan pääsykokeiden kautta, joten eiköhän se kerro jo jotain... Jos haluaa höntsäillä pianonsoiton/viulun/harmonikan/jne kanssa, hakeudutaan suosiolla Kansalaisopiston tms. kurssille.
PoistaLapseni ovat harrastaneet futista melkeinpä koko ikänsä, ovat käyneet jalkapallokouluissa, esikoinen vietiin ja kuopus halusi omasta halustaan mukaan. Erilaisia seuroja ja joukkueita on tullut vastaan, ja oman perheen voimin ollaan höntsäilty omalla takapihalla, naapurin lasten kanssa tai omien sekä kaupungin futiskentällä, joka on vieressä. Aina sielläkin tuntuu olevan lasten ikäluokkaa, joten ovat jääneet höntsäilemään omien kavereidensa kera.
VastaaPoistaTämä siis sen lisäksi, että molemmat harrastaa seurassa ja joukkueessa futista, treenejä on juurikin se 3-5 kertaa viikossa ja turnauksia harva se viikonloppu. Juuri toinen lapsista lähti ihan omin voimin ja kyvyin treeneihin.
Tiedän hyvin, että useimmisssa seuroissa (Honka, Lepa, EPS, EBK ja varmaan muissakin espoolaisseuroissa) on ainakin ne vuodet,joita omani ovat harrastaneet futista monta eritasoista joukkuetta, joissa voi harrastaa kilpatasolla tai kerran viikossa, maksut tulevat seuramaksuista ja treenivuoroista ja turnauksista, joten kilpajoukkueessa on enemmän maksuja kuin kerran viikossa -joukkueissa. Koska näitä harraste- ja höntsäjoukkueita löytyy pienellä vaivannäöllä netinkin kautta, kannattaisi käydä testaamassa miten homma toimii. Tiedän kaverini lapsen aloittaneen futiksen 13-vuotiaana, joten sekin on mahdollista.
Omat lapseni harrastavat futiksen lisäksi myös muita lajeja, joita käyvät kokeilemassa, esim. on tullut kokeilluksi luistelua, korista, pesistä, sählyä. Jatkavat joitain, joitain ei. Lisäksi käymme tosiaan vapaalla höntsäämässä milloin mitäkin lajia, tai ihan vain leikkipuistossa, tai pyöräilemässä tai uimassa, talvella luistelemassa. Ja esikoinen aloitti myös soittoharrastuksen, jossa myös kolmet treenit viikossa. Kaikkea saavat kokeilla, ja välillä ehdottelen itse, välillä innostuvat itse. Musta näissä kaikissa harrastuksissa on tarjontaa niin paljon, että vaikeaa on vain valita. Ykköslajina molemmilla on futis, koska ovat tykänneet siitä, välillä on jouduttu vaihtamaan joukkuetta, kun homma menee liian totiseksi, mutta koska vaihtoehtoja on, niin mielestäni ongelmaa ei ole päässyt syntymään siitä, etteikö olisi paikkaa, jossa pelata.
Tässä vielä linkki Hongan vihreisiin, jossa voi aloittaa:
VastaaPoistahttp://www.fchonka.org/joukkueet/vihrea/
Hmh. "Hei sinä 2001-2007 syntynyt pelimies, joka tahtoo harrastaa jalkapalloa hyvässä seurassa."
PoistaMikäli tulkitsen oikein, tässä rajataan meidän kersat suorilta pois koska tyttöjä eikä "pelimiehiä". Lisäksi toinen on syntynyt 2011 ja sekin tod näk haluaa mukaan.
"Ne aloittavat jalkapalloilijat, jotka mahtuvat ikänsä puolesta FC Hongan ikäluokkatoimintaan tai jalkapallokouluun, aloittavat harrastuksen siellä." Eli 2011 menee jalkapallokoulun kautta - omani myös tuon ikäisenä aloittivat jalkapallokoulutoiminnassa (tosin eri seurassa ja eri kaupungissa, mutta näitähän löytyy joka seurasta myös)
PoistaTyttöjen joukkueet löytyvät myös kyllä Hongasta, vihreät joukkueet 2003 alkaen, ja nuoremmissa sieltä ikäjoukkueista. En nyt tiedä minkäikäiselle tytölle joukkuetta etsit, jos on nuorempi, niin jalkapallokoulu, 2010 syntyneet ja vanhemmat, löytyy ikäluokan joukkue. Ja ikäluokassa on sitten myös vaikkapa kolme eritasoista joukkuetta, joissa eritasoiset pelaavat erilaisia otteluita ja treenavatkin eri ryhmissä. Kyselemällä valmentajilta kyllä varmasti löytyy oikea ryhmä.
Nappuloitten joukkueet löytyy kyllä ihan helposti =D
http://www.fchonka.org/joukkueet/nappulat-5-11-vuotiaat/
Ja Hongassa on juurikin oikein hyvää toimintaa tyttöjen puolella, vaikka manittakoon vielä, että omani (tyttö ja poika) eivät pelaa Tapiolassa muuten kuin ihan kavereittensa tai joskus niin huoliessaan äitinsä kanssa höntsää. Ikänsä puolesta löytyy nappulaa ja junioria meiltä.
PoistaHeh, sori en pysy kärryillä. En siis kaipaa mitään sukupuolen ja iän mukaan tiukasti jaoteltua seuratoimintaa vaan ihan pelkkää pelailua, jossa molemmat voivat olla mukana samalla kulkemisella. Plussaa jos mutsikin saa osallistua. :)
PoistaJoo, sori, ehkä meillä on vähän eri käsitys tuosta höntsäilystä. Ajattelin, että etsinnässä on siis joku joukkueentapainen, jossa voi harrastaa futista kerran viikossa ilman että tarvii ryhtyä kokopäiväfutaajaksi. Yritin vain selventää, että näitä mahdollisuuksia tosiaan on useimmassa seurassa, eivätkä kaikki ryhmät treenaa/pelaa kilpamielessä, vaan höntsämielessä. Ainakin joistain kommenteista huomasin, että monella sellainen kuva, että tällaista toimintaa ei seuroissa olisi. Sitä on on ja on ollut vaikka kuinka kauan, myös tyttöjen puolella samassa joukkueessa on erilaisia ryhmiä: toiset treenaa enemmän ja toiset käy vaan kerran viikossa.
PoistaMiksi taas ei voisi mennä pienellä joukolla kentälle pelailemaan, en keksi mitään syytä miksei. Olen sitä tehnyt useita vuosia ja huomannut, että aika monet tekevät tätä. Siksi en siis ihan tunnistanut kysymystäsi, sori. Käyväthän ihmiset lastensa kansaa uimassa, luistelemassa jne. myös....
Jos haluaa kiinteän vuoron joltain kentältä, niin sellainen varmaan pitää sitten vuokrata. Omassa duunissani tällainen vuoro varattuna kerran viikossa.
Ei me varmaan vieläkään puhuta samaa kieltä. Ja oikeastaan tässä tulee hyvin ongelma esille. Noista seuravaihtoehdoista ei ota mitään selvää. Vihreät? Jalkapallokoulu? Eritasoiset nappulat? MI-TÄH. Haussa on se kerran viikossa kokoontuva "jengi" johon voi tulla kuka tahansa sukupuolesta ja iästä riippumatta. Mikä noista on se?
PoistaSe jengi on kuitenkin avainasemassa, että tulisi sitä peliä, joten siihen tarvitsee jotain koordinointia. Luistelemassa ja uimassa voi käydä ihan kolmistaankin, palloilemassa ei.
Eikö toi kaipaamasi ole ihan perinteistä pihafutista? Meidän kerrostaloalueen pihoilla ei kovin montaa minuuttia tarvi pallotella, kun paikalle pelmahtaa ihan hyvä joukkueellinen 4-12-vuotiaita ja jokunen vanhempi. Voisihan sitä sopia jonkun vakkariajan, mutta tällainen spontaani kokoontuminen tuntuu toimivan ihan hyvin sekin. Ehkä iso vuokrataloyhtiö takaa riittävän lapsimäärän näille pihoille. Oletko kokeillut, miten riemukkaan äänekäs futailu kokoaa lapset teidän kulmilla?
PoistaMeillä kuopuksen koulussa isovanhemmat ry järjestää kerta viikkoon höntsäsäbää. Sinne saa mennä yksin, yhdessä kaverin/vanhemman/isovanhemman kanssa. Eikä yhtään haittaa, vaikkei jollakin viikolla ehdi tai vaikkapa jaksa. Ja kaikki pääsevät pelaamaan. :-)
VastaaPoistaLiikunta eri muodoissaan olisi ylipäätään meilläkin se kiinnostavin juttu, mutta lajeissa ei voi kovasti vaihdella, koska pitää juurikin sitoutua kaikki tai ei mitään - periaatteella..
Amen. Todella hyvin kirjoitettu ����
VastaaPoistaHear hear!
VastaaPoistaTähän liittyen kokemus teini-ikäisen harrastamisesta. Kaverin kanssa joskus 14-16-vuotiaina 2000-luvulla mietittiin, että joku uusi liikuntaharrastus olisi kiva.
Vaihtoehdot kaikissa kiinnostavissa lajeissa olivat: lasten ryhmä (ikäraja tyyliin 12v), kilparyhmä (johon lastenryhmäläiset siirtyivät) ja aikuisten ryhmä (ei ikärajoja, mutta osallistujat yli 30v). Teini-ikä tuntui olevan monessa lajissa outo väliinputoamisikä uusille tulokkaille.
Huoh. Miten ihmeessä teini-iässä voisi olla kaikki valinnat valmiina. Ja juuri silloin sitä tekemistä justiin pitäisi tarjota.
PoistaHelsingin Liikuntavirasto tarjoaa 18-29 -vuotiaille helsinkiläisille monenlaista liikuntaa osana nuorten yhteiskuntatakuu -hanketta. "Kaikki NYT- liikuntatunnit ovat osallistujilleen maksuttomia ja niihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon." http://nytliikunta.fi/
PoistaKouluikäisille lapsille on sitten ihan huikea määrä EasySport-tarjontaa: pipolätkää, parkouria, futista, tanssia ja ties mitä! Näissä on ajatuksena se, että lapsi voi lähteä helposti mukaan, perhe ei näänny urtsitaakan alle, harrastaminen on helppoa, kohtuuhintaista ja kotia lähellä. "Lasten ehdoilla toteutetut liikuntaharrastukset sekä iloinen ja mukava ilmapiiri harjoituksissa varmistavat parhaiten sen, että lapsistamme kasvaa tulevaisuudessakin liikkuvia ja hyvinvoivia aikuisia, ja että liikunta säilyy mukana lasten elämänkulussa koko matkan aikuisiksi varttuessa." http://easysport.fi/
Terveisin ex-helsinkiläinen :)
Seuroissa futista harrastetaan joukkueissa. Valitettavasti ne ovat ainakin vielä jaettu (kokemukseni mukaan) tyttöihin ja poikiin. N 12-13 v välissä jaetaan jengi kilpa- ja haaste/ harrasteporukkaan. Kilpajengissä vaatimukset ovat tiukemmat, pitää olla paikalle jne. Haastejengissä ei. Ennen tuota jakoa on ihan normia, että ollaan poissa harkoista esim toisen harrastuksen takia. Eikä kaikki tule kaikkiin peleihinkään tai turnauksiin. Jos siitä kymmenen ikäisille valitetaan, niin kannattaa vaihtaa seuraa.
VastaaPoistaMinusta on ollut kiva seurata lasten pelejä ja olla mukana, ihan kuin monet muut nauttivat katsoa kun lapsi soittaa tai esiintyy vaikka koulun juhlassa. Useamman vuoden junnufutiksessa pyörineenä, olen huomannut, että isoin osa vanhemmista ei todellakaan ole mitenkään vannoutuneita ja vapaa-aikansa kentän laidalla viettäviä. Vientejä, pelejä jne. sumplitaan, yks vie koko autollisen. Ei siellä kaikkien tartte olla. Mun kokemus on, että haastejengeissäkin lapset itse usein haluavat harjoitella paljon ja pelata paljon, kun se on kivaa!
Jos haluua vain kerran viikossa pelailla sekasakilla, niin kannattaa tarttua itse toimeen. Auleen fb-kanavaan tai muualle vain ilmo ja jengiä kokoamaan. Seurat toimivat organisoidusti, koska suurin osa vanhemmistakin sitä haluaa ja koska esim erilaiset kaupunkien tuet riippuvat siitä. Kerran viikossa höntsäilyä on tulossa vasta nyt kuvioihin enemmän.
Mulla on kokemusta myös muista lajeista ja voin sanoa, että esim rytmisessä voimistelussa on aika lailla enemmän ja aiemmin tiukkaa linjaa ja harjoituksia todella paljon. Musiikissa taas karsinta suoritetaan jo ennen aloittamista. Musiikkiopistoon pääsee vain pääsykokeen läpäisseet eli valtio tukee vain lahjakkaita. Urheilussa otetaan mukaan kaikki.
Harmittaa aina vähän, että joukkuepelien harrastustoimintaa demonisoidaan. Musta viimeinen kappale kyllä on todella hyvin sanottu. Urheilussa karsintaa tapahtuu vasta paljon myöhemmin koska on oikeasti lapsia, jotka pyöräilevät sinne kentälle potkimaan tyhjään maaliin ja joilla on se sisäinen palo pelata mutta mukaan pääsee kaikki. Peleissä ei ole pakko käydä ja toiminta suunnitellaan mielekkääksi kaikille. Soittamisessa kun siis tuetaan vain lahjakkaimpia, joiden motivaatiosta ei ole edes aina tietoa kun opistoihin pyritään aika pieninä. Pääsykokeissahan ei mitata motivaatiota vaan lahjakkuutta. Hyvin harvat pienet lapset hoitavat soittoharrastuksen ilman aikuisen tukea.
PoistaJa kyllä pelata voi kolmestaankin. Meidän lähikentällä on aina lapsia/aikuisia potkimassa ja porukka muodostuu itsestään. Mukana tytöt ja pojat ja isät ja äidit.
Tarkennan vielä: jos haluaa mennä ja käydä vain kerran viikossa, niin onnistuu, ainakin minun kokemuksen mukaan. Mutta valitettavasti siis tytöt ja pojat ovat useimmissa seuroissa erikseen. Mutta varoitus: voi olla, että lapsi itse haluaa lähteä kolme kertaa viikossa paikalle. Jos valitsee lähiseuran, niin aika pienestä voi mennä itte treeneihin.
VastaaPoistaHieman yritti omaatuntoa kaivella kun Katja totesit että kyselet oliko harkoissa hauskaa ja hyvälläkö mielellä. Näinhän se pitäisi olla. Mutta. Mä pakotan mun nuorimmaisen liikkaharrastukseen. 2-3 krt viikossa must. Aiemmin oli joukkuevoikkaryhmässä missä meni yli 5-6 harkkaa plus leirit ja esiintymiset. Siitä lähdettin koska elämä. Mutta nyt mukula mieluiten nysvää kännykällä, tai on kaverin kanssa - kännykällä vierekkäin istuen. Joten tiedosa on pakkoyleisurheilu. Toivon että tykästyy kuitenkin ja että saan vielä kysyä, oliko harkoissa kivaa..
VastaaPoistaToinen lapsi liikkuu omaehtoisesti ja monipuolisesti. Hyvin erilaisia ollaan meilläkin.
Komppaan tätä! Välillä oon pienen tauon jälkeen joutunu 9-vuotiaan pukemaan ja lähes kantamaan autoon kun ei haluais futisharkkoihin. Syy miksi niin teen on se, että kentällä silmät syttyy loistamaan. Ja tiedän että jos futis jäis mitään ei tulis tilalle. Onneks paikallisessa seurassa on onnistunu osallistuminen myös vähän omaan tahtiin.
PoistaLapset on monimutkaisia ja omanlaisiaan!
Meilläkin ollaan välillä 9v pakotettu lähtemään. Väninä liittyy juurikin lähtemiseen ja sitten siellä paikan päällä onkin kivaa ja treenin jälkeen ollaan tosi iloisia. Oon monta kertaa sanonut että saa lopettaa lajinsa harrastuksen jos keksii jonkun toisen liikuntaharrastuksen tilalle, tai sitten vaihtoehtona on äidin kanssa pyöräily/lenkkeily/metsässä ulkoilu sen ajan mitä treenit kestäis. Aina on valinnu omat treenit :D
PoistaNo siis... meillä ollaan lähtökitkassa ihan mestareita, mutta silti käytiin aika monta urheilulajia kokeilemassa. Nyt esiteinin saa liikkumaan lähinnä Pokemon Go ja äiti, joka pakottaa iltarasteille. Jos saa ensin itsensä motivoitua.
PoistaMua pelottaa, että pojat alkavat harrastamaan jotakin, mikä maksaa ihan järkysti ja vie kaikki illat... Noooo, katsellaan.
VastaaPoistaMeillä 5-vee aloitti tänä kesänä jalkapallon. Käytiin kerran sekaharkoissa, jonka jälkeen siirryttiin tyttöryhmään. Neiti on ihan fiiliksissä ja into piukeena oottaa viikon kumpaakin kertaa. Kyllä, 5-vuotiaalla 2 kertaaa viikossa. Onneksi ei niitä pelejä sentään ole vielä oikeastaan ollenkaan, ensi sunnuntaina eka turnaus, jota myöskin odottaa innoissaan, koska luvassa on mitalit osallistujille.
VastaaPoistaMeiän pikkukaupungin futisseuran nettisivut kertovat, että harkkoihin saa osallistua, vaikkei haluaisi ikinä mennä yhteenkään peliin. Kuulostaa hyvältä, muttei ole kokemusta toimiiko.
Mä kaipasin kanssa lapsille höntsäsählyä ja niinpä sitten yhden toisen äidin kanssa vedettiin pari talvea muksujen koululla parille kymmenelle muksulle sitä. Ihan huippua - ja kaupunki maksoi meille vielä pikkuisen siitä ;) Valitettavasti ei vaan itellä riitä tällä hetkellä aika kyseiseen hommaan.
Minä olen kaivannut sitä, että esim. urheiluseurat tulisivat kouluille järjestämään liikkakerhoja. Vaikka pikkurahalla ja ohjaajia voisivat olla seuran nuoret halukkaat, jotka saisivat itselleen taskurahaa ja ohjauskokemusta. Samalla järjestyisi koulun jälkeen tekemistä, varsinkin jos lapsi ei ole enää iltapäiväkerhossa.
VastaaPoistaMutta ei kai sellaista... sehän voisi vaikka vielä siltä urheiluseuralta leivän ;)
Meillä 8-vuotias halusi aloittaa säbän ja oli työn takana saada poika joukkueeseen. Muut kun olivat aloittaneet jo vuosia (!!) aiemmin. Treenejä on jo kolmesti viikossa, plus yksi vapaaehtoinen höntsyvuoro. Jatkossa sitten vielä pelejä päälle... Tiedän, että osa joukkueen pojista harrastaa myös jääkiekkoa, jolloin treenejä tulee JOKA päivälle. Aika järkyttävää. Mun mielestä jo tuo 3 krt viikossa on kauhea määrä, kun poika ei halua tähdätä kilpatasolle, vaan pelata siksi kun se on hauskaa.
Minun kokemukseni mukaan höntsäryhmät eivät välttämättä vedä väkeä. Poika 13 v. aloitti innoissaan ultimaten (frisbeellä pelattava joukkuelaji), harkat kerran viikossa ilmaiseksi. Into lopahti melko pian, kun hän oli ollut muutaman kerran treeneissä pelkkien ohjaajana toimivien aikuisten kanssa, ja ryhmä lopetettiin osallistujien vähyyden vuoksi pian joulun jälkeen. Poika yritti kyllä houkutella kavereitaankin mukaan, mutta kenelläkään ei ollut säbä/jalkkis/jäkistreenien lomassa aikaa uudelle harrastukselle.
VastaaPoistaTyttö 11 v. olisi halunnut viime talvena aloittaa lentopallon, ja paikallinen seura mainostikin lehdessä lentopallokoulua. Tämä ryhmä ei edes käynnistynyt, koska osanottajia ei ilmoittautunut tarpeeksi. Läheisen kaupungin lentopallokouluihin hän on nyt 12-vuotiaana liian vanha ja vasta-alkajien nuorisoryhmä on suunnattu pojille.
Kaksossisko puolestaan lopetti koripallon viisi vuotta harrastettuaan, kun oma joukkue hajosi: lahjakkaimmat/innokkaimmat lähtivät läheisen kaupungin isoon seuraan, osa lopetti kokonaan ja pari jatkoi nuorempien kanssa yli-ikäisinä. Yksi isä ilmoittautui vapaaehtoiseksi vetämään C-ikäisille höntsykorista kerran viikossa, mutta halukkaita pelaajia oli tasan 3 kpl, eli eipä onnistunut sekään.
Aina ei siis välttämättä ole kyse tarjonnan puutteesta. Ilmeisesti käsitys siitä, että tavoitteellinen (kilpa)urheilu on ainoaa harrastamisen arvoista, elää varsin voimakkaana.
Kyllähän vaihtoehtoja löytyy kunhan etsii. Meillä on 7-vuotiaan joukkueessa mahdollisuus valita pelkät harkat ilman peleihin osallistumista, eikä harkoissa käymistä mitenkään lasketa. Seurassa on myös 10-vuotiaista ylöspäin harrasteryhmät tavoitteellisempien joukkueiden rinnalla. Ymmärrän kyllä myös sen, että joukkuetoiminnassa on vaan pakko vaatia jonkinlaista säännöllisyyttä, koska esim pelien määrä pitää pystyä valitsemaan sen mukaan minkä verran pelaajia on. Meillä joukkue on jaettu kahteen peliryhmään (ja kolmas ryhmä siis ne jotka eivät halua pelejä lainkaan) ja toisessa ryhmässä on monia perheitä jotka eivät halua /pysty lähtemään vieraspeleihin. Jos johonkin sarjaan osallistutaan, on vieraspelejä mukana oltava ja niissä riittävän monta pelaajaa, muuten ei tule niitä kotipelejäkään. Ollaan välillä tilanteessa jossa vieraspeliin olisi lähdössä kolme pelaajaa (kun viisi on minimi) ja kotipeliin olisi tulossa kaikki kolmetoista (9-10 maksimi että kaikille tulee peliaikaa). Millaista toimintaa näille lapsille sitten pitäisi edes järjestää?? Valmentajina toimivat täysin vapaaehtoistyöpohjalta näiden muutamien aktiivisten vanhemmat ja ymmärrettävää on että muiden sitoutumattomuus vie pohjaa motivaatiolta. Eikä siis joka peliin ole osallistuttava mutta ei homma vaan toimi jos osa osallistuu korkeintaan joka toiseen. Tää ei nyt suoraan liity Katjan kaipaamaan höntäilyyn, mutta selittää sitä vaatimusta jonkilaiseen sitoutumiseen silloin kun kyse on joukkuelajista.
VastaaPoistaMokkapalavuoroihin ym varainkeruuseen en jaksaisi minäkään osallistua vaan mieluummin maksaisin suoraan oman osuuteni verran rahana, mutta olen ajatellut että jos talkoilla harrastuksen hinta pysyy kohtuullisena ja joku vähävaraisemman perheen lapsi voi harrastaa, niin annan aikaani tämän eteen. Hyöty tietysti valuu kaikille niillekin jotka eivät jaksa osallistua itse mihinkään.
En nyt lukenut kaikkien kommentteja, mutta meillä poika halusi keväällä lopettaa jalkapallon, jota pelasi lähes yhden kauden. Täällä päin on sellainen pienten 'liiga', missä on tilaa kyllä siis ihan kaikille ja kaikentasoisille ja pelejäkin on, mutta ei ole sellaista ihan varsinaista eteenpäin tähtäävää. Silti se oli muksulle liian järjestelmällistä. Huomasin itsekin, että muut olivat aika lailla enemmän innostuneita ja kiinnostuneita kilpailuhenkisyydestä joten arvasin, ettei tule meillä toimimaan tuo harrastus. Kevään pelejä meni haahuillessa, kunnes tajusin olla ilmoittautumatta niihin ennen lopettamista. Lisäksi tuli keväällä viestiä, että tasapuolisuuden nimissä kaikkien vanhempien tulisi osallistua leipomisiin yms. kentän laidalla notkumisiin tarjoilujen parissa - asia, johon en juuri itse todellakaan halunnut lähteä. Onneksi päätös oli helppo kun tuli pojan aloitteesta. En etsinyt itselleni harrastusta, joten nyppii nuo. Ymmärrän kyllä rahan tarpeen, mutta voisin itse mieluummin vaikka kompensoida sitä ihan sillä RAHALLA. Joku tuttu puhui tuosta yhteisenä harrastuksena, mutta ei se mielestäni sitäkään ole. En koe yhteiseksi sitä,että seison kentän laidalla kun poika pelaa. Mieluummin niin, että mennään kaksin/porukalla itse palloilemaan. No meillä on nyt yksi harrastus ja toista kokeillaan, voi olla sekin liikaa kun pienen koululaisen elämässä ei sitä luppoaikaa kuitenkaan ole niin hirveästi nukkumaanmenoaika huomioiden. Sekin oli meille jalkapallossa huono kun vieraspelejä oli usein ja ne samassa kaupungissa kauempana mutta sellaisiin aikoihin että arkisin nukkumaanmenoaika oli ohi kun kotiin päästiin.
VastaaPoista