Niin hyvin kuin osaat

Muistelimme eilen erästä viime kevään tapahtumaa. Snadilla oli ollut päiväkodissa huono päivä.

Pienempien kantamisessa on se hyvä puoli että ne ovat kevyitä.

Snadi leikkii mielellään kaikenlaisissa porukoissa ja tyyppi oli mennyt mukaan eskarilaisten polttopalloon. Hän ei tietenkään ollut yhtä taitava heittäjä kuin kaksi vuotta vanhemmat lapset, mikä aiheutti naureskelua. Isommat olivat ilkkuneet epäonnistuneille heitoille ja todenneet ääneen, että toi on huono heittäjä. Yksi tyttö oli kuitenkin kannustanut. Hän rohkaisi Snadia, että heitä niin hyvin kuin osaat.

Tämä tyttö on jäänyt Snadille ikuisesti mieleen. Häntä muistellaan edelleen lämmöllä.

Yksi tärkeimmistä varhaiskasvatuksen opeista on ryhmässä toimiminen. Enkä nyt tarkoita sitä, että kaikki osaavat kulkea parijonossa käsi kädessä tai syödä omilla paikoillaan, vaan sosiaalista silmää. Että ymmärretään ryhmän jäsenten pystyvän erilaisiin suorituksiin iän, pituuden, osaamisen, persoonan ja päivän mukaan. Että tsempataan, kannustetaan ja tuetaan, ja joskus lohdutetaan. Että ryhmässä ollaan me eikä minä, yksilöitä mutta yhdessä.

On erityisen opettavaista, jos ryhmässä on eri ikäisiä lapsia. Se tarjoaa isommille mahdollisuuden treenata empatialihasta ja näyttää esimerkkiä. Pienemmille taas tarjoutuu mahdollisuus omaksua uusia taitoja esimerkistä oppimalla ja ylittää itsensä. Toki siinä vaaditaan kärsivällisyyttä: joskus joutuu selittämään uudestaan, odottamaan että toinen saa kengät jalkaan, punttaamaan pepusta ja helpottamaan sääntöjä.

Ei se haittaa. Leikkiä tärkeämpää on leikkimään oppiminen.

Hyvät leikit eivät riipu siitä, että toinen osaa säännöt ja suoriutuu standardien mukaan vaan että yritetään niin hyvin kuin osataan. Toki täytyy myös oppia sanomaan, jos leikki ei suju. Silloin kannattaa pitää paussi ja yrittää myöhemmin uudelleen. Sekin on normaalia eikä henkilökohtainen loukkaus.

Tämä on nähdäkseni yksi suomalaisugrilaisen verenperintömme kipupiste. "Jos et ole täydellinen älä edes yritä". Väärin. Onnistumiseen tarvitaan sitä yrittämistä ja treeniä. Itse pärjäämisen ja omista asioista huolehtimisen kulttuurissa unohtuu perspektiivi ja empatia, myös itseä kohtaan.

Miksi tuo päivä sitten tuli mieleen? No siksi, että oli ollut hyvä päivä. Yksi ryhmän kolmevuotiaista oli kuulemma kiipeillyt telineessä melkein putoilematta. Niin hyvin kuin osasi. Kyllä siitä kelpasi iloita vielä kotonakin.